Maanpetturien julma kohtalo

Likipitäen jokaisen maan lainsäädännössä on määritelty maanpetturuudeksi jo pelkästään kanssakäyminen sellaisen tahon kanssa, jonka tarkoitus on miehittää maa, saati sitten veljeily tai liittoutuminen miehittäjän kanssa asian jo tapahduttua. Näin ollen irakilaiset, jotka ovat liittoutuneet USA:n kanssa, ovat selkeästi maanpettureita.

Maanpetturin osa on tunnetusti surkea, jos ja kun miehitetty maa joskus pääsee ikeen alta. Ei ollut juhlavat oltavat esim. italialaisilla, jotka olivat liittoutuneet sen hetkisen vahvimman eli saksan natsien puolelle toisen maailmansodan pyörteissä. Jos miehityksen aikana kansalaiset halveksivat näitä luopioita, saati sitten kun natsien miehitys päättyi.

Eipä käy kateeksi myöskään irakilaisia maanpettureita, jotka ovat liittoutuneet miehittäjän kanssa. Kukaan ei näytä olevan turvassa, jopa poliisipäälliköt joutuvat tulilinjalle. Tottakai kuolemat ovat aina valitettavia, mutta jokaisella irakilaisellahan on mahdollisuus itse valita puolensa, ollako maanpetturi miehittäjän puolella vai ei.

http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/110197 8219284
16537
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Hä?

Äänestä
  • Oha niitä muitaki vaihtoehtoi täs maailmas ku sattam ja puska. Onneks. Iha niinku aikanaan oli muita vaihtoehtoi ku Hitler ja stalin.

    Äänestä

Harmillista, että kommunismin luhistumisesta on jo yli 10 vuotta. Stasi organisaation jäsenet ovat jo saaneet uudet työpaikat tai ovat vanhuuseläkkeellä. Stasi tiesi miten öykkärit ja muut itsemurhaiskijät pannaan järjestykseen. Jos heitä vielä olisi mahdollista löytää, voisivat he olla suureksi avuksi Irakille ja USA:lle.

Äänestä
  • Et ole oikein ajan tasalla. Jenkeillähän onkin palveluksessa KGB:n entisiä miehiä, aivan johtotasoa myöden. Heiltä jenkit ovat saaneet hyvää apua kidutusten suunnittelussa ja tietotaitoa siitä, miten miehitettyjen maiden kansojen selkäranka pyritään murtamaan, jotta alistuisivat.

    Äänestä

  • luhistunut. Ollos huoleton,poikas valveil on....

    Äänestä

  • ei ole kokonaan kirjoitti:

    luhistunut. Ollos huoleton,poikas valveil on....

    Meinaatko, että vielä tulee aika, jolloin veri punnitaan, suolet irti kiskotaan ja perse tervataan?

    Äänestä

  • Hitman kirjoitti:

    Et ole oikein ajan tasalla. Jenkeillähän onkin palveluksessa KGB:n entisiä miehiä, aivan johtotasoa myöden. Heiltä jenkit ovat saaneet hyvää apua kidutusten suunnittelussa ja tietotaitoa siitä, miten miehitettyjen maiden kansojen selkäranka pyritään murtamaan, jotta alistuisivat.

    KGB on pyhäkoulupoikia Stasiin verrattuna. Stasilla on ylivertaiset Gestapo-perinteet. He tietävät miten öykkäreitä pitää kohdella.

    Äänestä

Irakilaista maanpetturia odottaa maanpäällinen paratiisi pakolaisena suomessa. Uusi asuto ja auto, rahaa ilman työntekoa, pohjolan kauniit naiset...

Äänestä

Sinkkiarkkuja virtaa kuulema aivan toiseen tahtiin, mitä virallisesti tulee tietoa ruumiista Irakissa...Näin kuulin USA:ssa asuvalta kaverilta.

Äänestä
  • Hän se varmaan soitti katastroofista Tuomiojallekin. Kumma ettei heti uskonut.

    Äänestä

Saksan esimerkki

Adenauer ja muut saksalaiset olivat siis pettureita, kun he olivat yhteistyössä miehittäjän/vapauttajan USA:n kanssa. Vapaita vaaleja siellä ei tietenkään ole ollut, kun siellä on ollut vieraan vallan joukkoja ja on vieläkin. Saksalaisilla sentään oli ymmärrystä eli he eivät alkaneet tyhmästi tappamaan ja harjoittamaan terrorismia vaan käsittivät mikä oli siinä tilanteesta maalle parasta. Sitä eivät irakilaiset "isänmaan ystävät" ja heidän apurinsa ole käsittäneet.

Äänestä
  • Otit esimerkiksi Saksan. Saksa oli vallannut useita maita siinä vaiheessa, kun sitä vastaan hyökättiin. Saksa oli siis samassa tilanteessa kuin USA nyt. Maa on luisunut pois demokratiasta ja valloittaa maita toisensa jälkeen, tappaen ja kiduttaen miehittämiensa valtioiden kansalaisia, aivan kuten natsi-saksakin aikanaan. Jos siis nyt muu maailma liittoutuisi ja miehittäisi USA:n, karkottaen sen joukot samalla pois muista maista, ryhtyen järjestämään USA:aan demokratiaa, voisi tilanteen hyväksyäkin.

    Toisen maailmansodan aikana USA:n tarkoitusperät miehitettyjen euroopan valtioiden vapauttamisessa olivat jalot, kunnia siitä sen ajan liittoutuneille. Nyt tilanne on toinen, USA ei ole vapauttaja, vaan julma tyranni, omien etujen vuoksi muiden maiden kansalaisia raa'asti tappava epädemokratia. Tällä hetkellä agressiivisempi ja vaarallisempi kuin NL:n sortumisen jälkeen kukistunut Venäjä.

    Äänestä

Myös sinun yksipuolista asennoitumistasi maamme yleistä ja isänmaallista ajattelutapaa vastaan voi pitää eräänlaisena maanpetturuutena.

Odotatko siis itsellesikin joskus julmaa kohtaloa?

Tilannettasi pahentaa vielä feikkaaminen toisten nikeillä...

Äänestä
  • Täytyy hiukan tukistaa tätä "ystävääni", nikkini kopioinutta "feikkaajaa", kun hän kerran oikein kerjää huomiota osakseen, ollen kykenemätön pysymään asiassa joka on "maailman menoa", ei "toisten kirjoittajien arviointia" :))) No pitäähän kaveria auttaa eteenpäin jalon keskustelun taidossa, jos vaikka pyrkisi joskus kunnallispolitiikkaan tai johonkin muuhun edustustehtävään, jossa viimeistään on opittava asiallisen keskustelun jalo taito eli pysymään vain ja ainoastaan asiassa = asiasta puhumisessa, ei keskustelijoista puhumisessa.

    " Myös sinun yksipuolista asennoitumistasi "

    Asennoitumiseni ei ole yksipuolista. Minä käytän prikulleen samoja mittareita kaikkien roistojen mittaamiseen ja arviointiin. Kuten myös hyväntekijöiden. Jos joku taho, kuka tahansa syyllistyy esimerkiksi väkivallantekoihin tietoisesti vaarantaen läheisyydessä olevien siviilien turvallisuuden, en puolustele kenenkään tuollaisen tekoja, kuten eräillä on täällä tapana. Niinpä esim. tuosta Geneven sopimuksen vastaisesta sotarikkollisesta toiminnasta koskien siviilien suojelua, olen antanut kommenttini sekä USA:n että Venäjän armeijoille että myös niille vastustajille, jotka syyllistyvät siihen. Se on yksi hyvä mittari, jolla kerta toisensa jälkeen olen paljastanut sen, ketkä todella ovat yksipuolisia asenteissaan, kuten esim. tämä nikkini kaltaista kopiota käyttävä Hitman-1, joka kyllä auliisti tuomitsee joidenkin tahojen siviilien suojelun osalta tapahtuvat rikokset, kidutukset ja muut pahuudet, mutta jättää joidenkin kohdalta vastaavat asiat tuomitsematta. Että siinä se yksipuolisuus paljastuu, mutta ei minun osaltani.

    " maamme yleistä ja isänmaallista ajattelutapaa vastaan voi pitää eräänlaisena maanpetturuutena. "

    Olen hyvin isänmaallinen ihminen, jonka vuoksi kunnioitan erityisen suuresti puolueettomuutta, kansojen itsemääräämisoikeutta, aitoa vapautta ja demokratiaa ja olen valmis taistelemaan viimeiseen asti oman isänmaani puolesta, jos sitä uhataan idästä, lännestä tai mistä tahansa. Mitä tulee suhteessa USA:aan ja sen politiikkaan, edustan siinä myös maassamme vallitsevaa yleistä ajattelutapaa päinvastoin, kuin feikkini väittää. Kerrottakoon tässä feikilleni, että haastattelujen mukaan 60-70% suomalaisista vastusti Irakin sotaa ja vastustaa USA:n ulkopolitiikkaa, joten jos jonkun asennoituminen on maamme "yleistä ajattelutapaa vastaan" kuten asian ilmaisit, on se sinun ajattelusi. Sinä olet oppositiossa usa-myönteisyytesi kanssa. Ehkä olet myös aika maanpetturi asenteissasi, toivottaen USA:n ja Naton joukot tervetulleeksi maaperällemme??

    " Tilannettasi pahentaa vielä feikkaaminen toisten nikeillä..."

    Kirjoitan aina vain ja ainoastaan Hitman -nimimerkilläni kaikilla foorumeilla ja kaikkialla , missä käytän nimimerkkiä. Minulla ei ole myöskään oikeita nimiä kuin yksi, jota käytän aina kaikissa tilanteissa. Tätä nimimerkkiä olen käyttänyt jo vuodesta 2001 lähtien, joka taitaa olla paljon kauemmin kuin sinun "ystäväiseni" Hitman -nimimerkkiä käyttämä aika. Joten kyllä sinä olet ennemminkin feikki tai ainakin kopio.

    Äänestä

  • Hitman kirjoitti:

    Täytyy hiukan tukistaa tätä "ystävääni", nikkini kopioinutta "feikkaajaa", kun hän kerran oikein kerjää huomiota osakseen, ollen kykenemätön pysymään asiassa joka on "maailman menoa", ei "toisten kirjoittajien arviointia" :))) No pitäähän kaveria auttaa eteenpäin jalon keskustelun taidossa, jos vaikka pyrkisi joskus kunnallispolitiikkaan tai johonkin muuhun edustustehtävään, jossa viimeistään on opittava asiallisen keskustelun jalo taito eli pysymään vain ja ainoastaan asiassa = asiasta puhumisessa, ei keskustelijoista puhumisessa.

    " Myös sinun yksipuolista asennoitumistasi "

    Asennoitumiseni ei ole yksipuolista. Minä käytän prikulleen samoja mittareita kaikkien roistojen mittaamiseen ja arviointiin. Kuten myös hyväntekijöiden. Jos joku taho, kuka tahansa syyllistyy esimerkiksi väkivallantekoihin tietoisesti vaarantaen läheisyydessä olevien siviilien turvallisuuden, en puolustele kenenkään tuollaisen tekoja, kuten eräillä on täällä tapana. Niinpä esim. tuosta Geneven sopimuksen vastaisesta sotarikkollisesta toiminnasta koskien siviilien suojelua, olen antanut kommenttini sekä USA:n että Venäjän armeijoille että myös niille vastustajille, jotka syyllistyvät siihen. Se on yksi hyvä mittari, jolla kerta toisensa jälkeen olen paljastanut sen, ketkä todella ovat yksipuolisia asenteissaan, kuten esim. tämä nikkini kaltaista kopiota käyttävä Hitman-1, joka kyllä auliisti tuomitsee joidenkin tahojen siviilien suojelun osalta tapahtuvat rikokset, kidutukset ja muut pahuudet, mutta jättää joidenkin kohdalta vastaavat asiat tuomitsematta. Että siinä se yksipuolisuus paljastuu, mutta ei minun osaltani.

    " maamme yleistä ja isänmaallista ajattelutapaa vastaan voi pitää eräänlaisena maanpetturuutena. "

    Olen hyvin isänmaallinen ihminen, jonka vuoksi kunnioitan erityisen suuresti puolueettomuutta, kansojen itsemääräämisoikeutta, aitoa vapautta ja demokratiaa ja olen valmis taistelemaan viimeiseen asti oman isänmaani puolesta, jos sitä uhataan idästä, lännestä tai mistä tahansa. Mitä tulee suhteessa USA:aan ja sen politiikkaan, edustan siinä myös maassamme vallitsevaa yleistä ajattelutapaa päinvastoin, kuin feikkini väittää. Kerrottakoon tässä feikilleni, että haastattelujen mukaan 60-70% suomalaisista vastusti Irakin sotaa ja vastustaa USA:n ulkopolitiikkaa, joten jos jonkun asennoituminen on maamme "yleistä ajattelutapaa vastaan" kuten asian ilmaisit, on se sinun ajattelusi. Sinä olet oppositiossa usa-myönteisyytesi kanssa. Ehkä olet myös aika maanpetturi asenteissasi, toivottaen USA:n ja Naton joukot tervetulleeksi maaperällemme??

    " Tilannettasi pahentaa vielä feikkaaminen toisten nikeillä..."

    Kirjoitan aina vain ja ainoastaan Hitman -nimimerkilläni kaikilla foorumeilla ja kaikkialla , missä käytän nimimerkkiä. Minulla ei ole myöskään oikeita nimiä kuin yksi, jota käytän aina kaikissa tilanteissa. Tätä nimimerkkiä olen käyttänyt jo vuodesta 2001 lähtien, joka taitaa olla paljon kauemmin kuin sinun "ystäväiseni" Hitman -nimimerkkiä käyttämä aika. Joten kyllä sinä olet ennemminkin feikki tai ainakin kopio.

    Minä taas en pyöri usealla palstalla yht´aikaa...

    Jos kerrot, milloin otit Hitman-nikin täällä Maailman menoa palstalla ensi kerran käyttöön, niin voin tarkistaa, olenko kopioinnut täällä nikkisi.

    Maailmalla voi olla lukemattomia Hitman-nikkejä käytössä, mutta minä käytän tätä vain tällä palstalla...

    Annatko siis päivämäärän näkyviin, arvoisa "Hitman"?

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Jos olisitkin tällä "maailman menoa" palstalla ensimmmäinen Hitman -nikkiä käyttänyt henkilö, ei tee muista myöhemmin samaa nikkiä käyttäneistä feikkaajia. On kohtuutonta, ilman minkäänlaista laillista tai moraalista perustaa, vaatia että sinun vuoksesi pitäisi niiden, joilla on tapana kirjoittaa aina ja kaikkialla samalla nimimerkillä, luopua tuosta johdonmukaisesta tavastaan.

    " Minä taas en pyöri usealla palstalla yht´aikaa... "

    Nyt taida taas "narrata" :))) Olethan kertonut kirjoitelleesi Hitman -nikilllä vuosia, tosin esim. uskontopalstalla.

    Muistan muuten yhden tapauksen marraskuulta, jolloin sekoitit käyttämäsi Huvittunut ja Hitman-1 nimimerkit keskenään vastatessasi minulle johonkin juttuun :))) Sen ovat näköjään jotkut muutkin muistaneet, yhden jankuttaessa siitä jo aivan tarpeettomasti ja kyllästymiseen asti, koska kyllähän minä ja varmaan moni muukin sen muistaa muutenkin. Opettelisit nyt vain hyvän asiakeskustelun alkeita, jossa pysytään aina vain asiassa, ryhtymättä missään tilanteessa puhumaan toisista keskustelijoista, olivatpa toiset keskustelijat omasta mielestä millaisia tahansa.

    Ilmeisesti et ole ollut mukana missään aidoissa ja julkisissa poliittisissa tai järjestöllisissä keskustelutilanteissa, etkä saanut valmennusta keskustelutaidossa, koska et hallitse niin alkeellista asiaa kuin asiakeskustelua? Minä voin kuitenkin opastaa sinua alkuun, jotta kykenisit tuomaan riitasoinnun sijaan hedelmällisen panoksen näihin keskusteluihin.

    Asiallinen keskustelu tarkoittaa asioista keskustelemista, siihenhän viittaa sana "asiallinen", joka on johdettu asiasta. Tämä tarkoittaa, että vaikka keskustelukumppanisi edustaisi minkälaisia arvoja, vaikka hän olisi murhaaja ja ryöväri, keskustelutaidon alkeet omaava ihminen ei ryhdy ruotimaan hänen persoonaansa tms, vaan pysyy tiukasti vain ja ainoastaan asiassa. Toki minä ymmärrän, että ihmisiä kun olemme, niin on inhimillistä, että siinä vaiheessa, kun asiaperustelut loppuvat, on joillakin herkästi malttinsa menettävillä ihmisillä taipumus suutuksissaan yrittää saada keskusteluunsa voimaa lipeämällä tuosta asiakeskustelun peruspilarista.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Hitman kirjoitti:

Likipitäen jokaisen maan lainsäädännössä on määritelty maanpetturuudeksi jo pelkästään kanssakäyminen sellaisen tahon kanssa, jonka tarkoitus on miehittää maa, saati sitten veljeily tai liittoutuminen miehittäjän kanssa asian jo tapahduttua. Näin ollen irakilaiset, jotka ovat liittoutuneet USA:n kanssa, ovat selkeästi maanpettureita.

Maanpetturin osa on tunnetusti surkea, jos ja kun miehitetty maa joskus pääsee ikeen alta. Ei ollut juhlavat oltavat esim. italialaisilla, jotka olivat liittoutuneet sen hetkisen vahvimman eli saksan natsien puolelle toisen maailmansodan pyörteissä. Jos miehityksen aikana kansalaiset halveksivat näitä luopioita, saati sitten kun natsien miehitys päättyi.

Eipä käy kateeksi myöskään irakilaisia maanpettureita, jotka ovat liittoutuneet miehittäjän kanssa. Kukaan ei näytä olevan turvassa, jopa poliisipäälliköt joutuvat tulilinjalle. Tottakai kuolemat ovat aina valitettavia, mutta jokaisella irakilaisellahan on mahdollisuus itse valita puolensa, ollako maanpetturi miehittäjän puolella vai ei.

http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/110197 8219284

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu