YYA-aikaan ihasteltiin, mikä onnenpotku suomalaiselle teollisuudelle ja teknologialle oli, että saimme maksaa NL:lle. sotakorvaukset. Sotakorvaustilauksia suorittavissa yhtiöissä edes tulipunaisimmat kommarit eivät sallineet mitään työtaisteluita. Ylitöitä tehtiin korvauksetta yhteiskuntasopimushengessä.
Nykyisen talousahdingon ratkaisu olisi alkaa maksaa sotakorvauksia uudelleen Venäjälle, NL:n manttelinperijälle.
Talous nousisi ja työllisyys olisi taattu, eivätkä vihervassarit vastustaisi 6 min. päivittäistä työtaakkaa.
Nykyisen talousahdingon ratkaisu olisi alkaa maksaa sotakorvauksia uudelleen Venäjälle, NL:n manttelinperijälle.
Talous nousisi ja työllisyys olisi taattu, eivätkä vihervassarit vastustaisi 6 min. päivittäistä työtaakkaa.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Pitäisikö Suomen hyökätä uudestaan Venäjälle jotta sota hävittäisiin ja saataisiin maksaa sotakorvauksia jälleen kerran,jotta saataisiin Suomi uuteen nousuun???
Eihän silloin Suomi voi liittyä mihinkään NATOon jos sota pitää saada aikaiseksi sotakorvauksineen???
NATOssa Suomi tuskin tulee maksaneeksi muutakuin NATOjäsenyydestä,eli Suomella olisi enemmän menoja kuin tuloja NATOsta.
NATO onkin luotu pankkieliitin ehdoilla jotta NATOmaat olisivat ikuisessa velkakierteessä.
Katossa Suomi olisi loppupeleissä nettosaaja - turpiinsaamisessa
Eikös nyt voisi Venäjä maksaa Suomelle?
Venäjä on aiheuttanut meille aivan liika kaikkea pahaa ja olisi vain oikein että korvaisivat edes osan.
Sotakorvaukset olivat voittajan määräämät ja eivät perustuneet oikeudenmukaisuuteen. Mielestäni Venäjä oli syypää sotaan ja siten korvausvelvollinen.
Ei,
Suomi on edelleenkin velkaa venäjälle Sota korvauksista.
Venäjällä rahat lopussa kun tiltutkin pantu kerjäämään?
Miten niin loppu?
Suomihan se joutuu maksamaan ..
Höpön pöpön. Suomi ainut maa, joka maksanut korvaukset. Tämän tietää ympäri maailmaa kaikki paitsi , ryssä ei kehtaa tunnustaa.
Ryssällähän kävi vähän samalla tavalla sotakorvauksissa, kuin afrikan alkuasukkailla, joille kannettu laiva kaupallla käytettyjä vaatteita.
Ei tullut Afrikkaan koskaan vaateteollisuutta...
Suomen pnneksi Ruotsin ei tarvinnut maksaa sotakorvauksia kellekään. Muutenhan se olisi teollisuudessa ja teknologiassa aivan ylivoimainen Euroopassa ja maailmallakin.
Itse heittelin tikkaa, ja pelasin sököä ylitöissä yrityksessä, joka myi tuotteensa silloiseen Neuvostoliittoon.
Eli taisi hinnat olla "kohdillaan".
Jokainen teki silloin mitä osasi. Sinullakin oli paikkasi tuotantoketjussa:-D
Kuopiolainen TuroTailor vei Neuvostoliittoon mustia miesten teryleenipukuja miljoonien markkojen arvosta. Suomalaiset ompelijat saivat palkkaa ja maksoivat veroja. NL takasi suomalaisen hyvinvoinnin.
Neuvostoliiton akuankkakauppa tuhosi Suomen teollisuuden kilpailukyvyn kun kilpailua ei ollut.
Mikä tahansa paska kelpasi(!)
No niinhän ei normaali markkinatalous toimi ja siinä onkin monella helppoon elämään laiskistuneella suomalaisyrityksellä kirittävää.
Ryssää ei kukaan tarvitse yhtään mihinkään.
Ryssä kerätköön käpyjä jos rahat on loppu ;)
Sotakorvausten hyödyllisyys kuuluu vanhoihin suomettuneisuuskauden stallarikliseisiin! Sellaisena se on samanlainen kuin:
- Lenin antoi itsenäisyyden Suomelle!
- oli pienten kansojen oma vika kun rauhanomaisen neukkuparan oli ihan pakko hyökätä niihin!
- neukkuaseet ovat rauhan aseita kun taas USA:n aseet ovat sotaa varten!