Muutamia faktoja PUA-raivosta

- Iskeytyy tyypillisesti yli 50-vuotiaisiin miehiin
- Saa ihmisen toistelemaan samoja sanoja ja lauseita yhä uudelleen ja uudelleen. Käytös erittäin ennalta-arvattavaa
- Saa ihmisen haukkumaan kaikkia hänen kanssaan eri mieltä olevia henkilöitä tyhmiksi, huoriksi, kurpiksi sekä kysymään eri mieltä olevien ikää ja seksikumppaneiden määrää
- Saa henkilön harhaiseksi luulemaan, että hän on aiemmin harrastanut seksiä parikymppisten naisten kanssa. PUA-raivoinen keksii pitkiä tarinoita ja hänellä on useita naisia mielikuvitusystävinä
- Ikäkriisi ja PUA-raivo kulkevat käsi kädessä. Ikäkriisiytynyt ja PUA-raivoinen henkilö projisoi omaa ikäkriisiään tuntemattomiin henkilöihin väittämällä, että heillä on ikäkriisi
- PUA-raivoinen ihminen luulee olevansa aina oikeassa, ei koskaan myönnä virheitään eikä pyydä anteeksi
- PUA-raivoinen henkilö yleistää jatkuvasti ja mm. kuvittelee että 99 % naisista on keskenään samanlaisia
5121
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

PUA-raivoinen myös syyttää vanhempia naisia siitä, etteivät nuoret ja nätit naiset ole kiinnostuneita yli 50-vuotiaista tai edes yli 40-vuotiaista tavismiehistä, vaan ainoastaan rikkaista julkkiksista ja selittää sen johtuvan itse keksimästään termistä nimeltä kurppapropaganda. Toisin sanoen PUA-raivoisten mielestä vanhemmat naiset ovat manipuloineet nuoria naisia olemaan kiinnostumatta vanhemmista miehistä. Jos ei manipulaatiota olisi tapahtunut, niin PUA-raivoisen mielestä kaikki nuoret naiset olisivat iki-ihastuneita vanhoihin keski-ikäisiin äijiin ja heivaisivat nuoremmat kollit pihalle...

1Äänestä

PUA-raivon iskeydyttyä henkilön on vaikeaa jopa mahdotonta vastata hänelle esitettyihin kysymyksiin. Jotta hän ei vaikuttaisi tyhmältä ja hiljennetyltä, hän esittää vastakysymyksen vaihtaakseen puheenaihetta.

1Äänestä

PUA-raivo triggeröityy kun vanhaan setään osuu ja uppoaa.

Äänestä

Oletko tyhmä? Kaikkihan sen tietää, että tinsa(lat.rectum) sijaitsee pakaroiden välissä.

Äänestä

Michael Moore mm kuvasi hyvin tätä keski-ikäisen valkoisen miehen raivoa liittyen USA:n presidentinvaaleihin. Se on viimeinen, kouristuksenomainen yritys pitää vallan nyörit itsellä.
Valtahan on ollut iät ajat valkoisella miehellä. Sitten mustat, ja naiset alkoivat ottaa omaa elämäänsä haltuunsa. Valkoinen mies alkoi pelätä että nyt ote lipsuu, ja lipsuihan se.
Moore: Nyt valkoinen, ikääntyvä mies pelkää että USA saa pressaksi naisen. Eikö musta pressa riitä, pitääkö kestää vielä naista! Mitä seuraavaksi, homo? Trans? Entä jos eläimet vaativat oikeuksiaan? Saako USA hamsteripressan!
Eikös pua-kultti ole USA:sta? Sen taistelu on tuhoontuomittu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PUA-raivo kirjoitti:

- Iskeytyy tyypillisesti yli 50-vuotiaisiin miehiin
- Saa ihmisen toistelemaan samoja sanoja ja lauseita yhä uudelleen ja uudelleen. Käytös erittäin ennalta-arvattavaa
- Saa ihmisen haukkumaan kaikkia hänen kanssaan eri mieltä olevia henkilöitä tyhmiksi, huoriksi, kurpiksi sekä kysymään eri mieltä olevien ikää ja seksikumppaneiden määrää
- Saa henkilön harhaiseksi luulemaan, että hän on aiemmin harrastanut seksiä parikymppisten naisten kanssa. PUA-raivoinen keksii pitkiä tarinoita ja hänellä on useita naisia mielikuvitusystävinä
- Ikäkriisi ja PUA-raivo kulkevat käsi kädessä. Ikäkriisiytynyt ja PUA-raivoinen henkilö projisoi omaa ikäkriisiään tuntemattomiin henkilöihin väittämällä, että heillä on ikäkriisi
- PUA-raivoinen ihminen luulee olevansa aina oikeassa, ei koskaan myönnä virheitään eikä pyydä anteeksi
- PUA-raivoinen henkilö yleistää jatkuvasti ja mm. kuvittelee että 99 % naisista on keskenään samanlaisia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu