..keskustan presidenttivaaleihin ilmoittautunut Matti Vanhanen vastustaa suomen Natoon liittymistä.
Vaikka idän hallinnon kehitys on ollut selvää. Naapurimaita uhkaillaan ja maailmaa uhkaillaa jopa ydinsodalla.Kansalaiset kärsivät mielivaltaisesta hallinnosta, jopa murhiin saakka.
Vain olemalla osa rintamaa, Natoa, puolustaudumme yhdessä venäjän kaltaista roistovaltiota vastaan, joka kehittää koko ajan aseistustaan ja militarisoituu.on hyökännyt naapurimaitansa kohtaan.
Suomen oltava Natossa, meidän arvomme ovat länsimaiset arvot.
SDP ja Kepu eivät näe asiaa näin.
Kannattaa ajatella, kuinka vaarallista on se, että me suomalaiset olemme Putinin hallinnolle jokerikortti itämeren alueella, johon tukeutua kriisitilanteessa ja muitten maiden painostuksessa!
Nato on ehdoton valinta nyt suomelle. Mikään ei muutu suomen suhtautumisessa itään ja Venäjään. Vain se muuttuu, että suomi saa turvaa ja olemme yksi länsimaista!..

Vastaukset 15
Vanhimmat
Mattia tulen äänestämään presidentiksi, vaikka en kepua millään tavalla kannatakaan. Uskon kuitenkin Matin osaavan jättää presidenttinä Kekkosen tavoin puoluepolitikoinnin muille. Kokoomukselaista "kypäräpappia" natohihhulia sodanlietsojaa en missään nimessä äänestä.
Mikäli et pidä sodanlietsojista niin asetut NATO:n kannalle.
NATO nimittäin pitää sodanlietsojat kurissa ja herran nuhteessa :-D
Sinä olet sodanlietsoja trolli, USA on sodanlietsoja, älykäs ihminen kuten minä, ei koskaan asetu teidän kannallenne.
Matista ei tulekaan seuraavaa presidenttiä mutta ehkä Matti pääsee venäläisen spermabankin tms. hallitukseen 'sopivilla' mielipiteillään :)
Tuollaisten aika OLI JA MENI mutta vielä löyhkä leijuu ilmassa.
Kyllä se teijän kokkareiden Stubbien aika on ohi. Tarvi Köyliön äijän tulla ojentaan kun alko kukkopoika haistatella kansalle.
Matti "keskeneräisistä asioista ei keskustella eikä päätetyistä asioista valiteta" Vanhanainen sopisi kyllä hyvin Putinin seuralaiseksi pikkudiktaattorien illalliselle.
Vanhanaiselle nousi omankin tunnustuksen mukaan kusi päähän, vai että vielä presidentiksi.
"Entinen pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) myöntää Apu-lehden haastattelussa, että hänellä nousi pääministeriaikoina valta päähän.
- Valta nousi hattuun minullakin."
..ikävää, että Nato , maataloustuet ja Israel vastaisuus ovat myös samaa asiaa.
SDP:llä myös tätä samaa Kekkosen aikana sovittua mantraa.
Suomessa ei mitenkään nähdä sitä eroa mitä oli Neuvostoliitto ja mikä on Venäjä tänään.
Natossa olemme demokratian ja vapaanmaailman puolustajia. Nato puolustatuu, ei hyökkää. Nato tekee rikollisten diktaattorien maailman vaikeaksi..
Matti otti ns vaaliaseen tästä jolla meinaa kerätä ääniä. Itä nuolijat tulee hehkuttamaan vanhasta loppuun asti mutta toivotaan että vanhanenkin ymmärtää että Suomen etu ensin sitten EU/Nato ja sit muut kaukana takana. Puolustus yhteistyö tulee silti tiivistymään. ja toivon että itä trollit tulee pettymään tosi pahasti kun Yhteistyö tiivisyy mutta täys jäsenyyttä ei haeta linja voittaa vanhasen kamppaniassa on oma veikkaukseni.
Lautakasa Matti tyttöystävineen?
Viisas vai, hm ....
Taitaa olla kovin poliittinen helppoheikki, ei ainakaan viisas.
Vanhanen on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri. Ja Matti Vanhasen isä on valtio-opin emeritusprofessori, dosentti Tatu Vanhanen.
En menisi haukkumaan tyhmäksi tai helppoheikiksi. Vertaa vaikka useisiin nykyisiin kansanedustajiin. Kyllä Matti on kärkipäästä.
Se että Matin isän rotuoppi ei kaikkia miellytä, ei tarkoita että he olisivat tyhmiä.
..Hölmöläisten tarinoissa on "viisas matti" joka neuvoo hölmöläisiä. Ehkö kepussa ajatellaan näin?
Vanhasesta tulee pressa kun se vastustaa Natoa ellei taas Sanoma Oy, Yle, Mtv, HS, IS, IL, US mene Nato-Niinistön puolelle.
Sauli+Niinistöä+ja+Natoa+kannattaa+kokoomus+ja+RKP+elikkä+noin+20+%+Suomen+kansasta.
Vanhasella+Suomen+Nato-jäsenyyden+vastustajana+on+70-80+%+kannatus.
Keskusta saa äänivyöryn, josta Vanhanen hyötyy.
Matista+ei+onneksi+koskaan+tule+Suomen+presidenttiä.Hyvä+kuitenkin+Vanhanen+on+Natoa+vastaan.Kuten++valtaosa+78+%++järkeviä+suomalaisia+jotka+ovat+Natoa+vastaan.