20 syytä, miksi ruoka maksaa Suomessa liikaa!!!
Matkalla pellolta pöytään tapahtuu hämäriä asioita. Tässä 20 syytä, miksi suomalainen maksaa ruoastaan niin paljon. Asiat paljastuvat tuoreesta kirjasta.
tänään julkaistu Suomalainen ruokalasku -kirja (Kustannusosakeyhtiö Siltala) selittää mitä tapahtuu, kun ruoka matkaa pellolta kaupan tiskiin. Tässä 20 syytä, miksi laskumme on niin kova kuin se on:
1. Kilpailua ei ole. Kauppa on keskittynyt kahden toimijan – S-ryhmän ja Keskon – käsiin. Teollisuus on niin ikään keskittynyt kullakin ruoka- ja juomatuotannon alalla vain parin suuren toimijan käsiin. Ainoastaan kala- ja kalatuotemarkkinoilla ei ole kellään yli 20 prosentin markkinaosuutta.
2. Vähittäiskaupan keskittyminen on Suomessa EU:n korkein, Italiassa alhaisin. Keskittyminen on johtanut siihen, että hinnoilla ei kilpailla. Tavarantoimittajat joutuvat antamaan suuria alennuksia, mutta ne eivät siirry kuluttajahintoihin.
3. Kun muualla Länsi-Euroopassa kaupan saama siivu ruoan hinnasta on laskenut, meillä se on noussut. Ruotsissa ja Tanskassa kaupan osuus on 37–39 prosenttia. Meillä se on 52 prosenttia.
7. Kaksi suurta keskusliikettä tuntevat toisensa hyvin. Siksi niiden ostoehdotkin ovat yllättävän samanlaiset.
9. S-ryhmä siirtää asiakasomistajille kuuluvia voittoja investointeina Venäjälle ja Baltiaan. Viime perjantaina avautui Pietariin jo kahdeksas Prisma.
11. Turhaa mainontaa? Miksi ihmeessä joka päivä täytyy kertoa lehdessä, paljonko banaanit ja jauheliha maksavat? Ruokaa mainostetaan Suomessa enemmän kuin missään EU-maassa.
12. Nk. höyhenteoria toimii käytännössä. Kun hinnat maailmanmarkkinoilla nousevat, kuluttajahinnat pöllähtävät meillä ylös. Kun hinnat maailmalla laskevat, meillä ne leijuvat vain hiljalleen alaspäin.
13. Nollatutkimukset. Joku on aina jonkun asialla. Asiantuntijat ovat tässä maassa aina samoja. Pienet piirit pyörivät ja poliitikot siunaavat tämän kaiken.
14. Myös maataloustuottajat itse ovat elintarvikeyritysten omistajia. Konttisen mukaan keskittynyt ruokaketju peittoaa kuluttajien edut 3-0.
18. Maatalouden kokonaistuottavuus on noussut, mutta tuottavuuden kasvu ei ole siirtynyt kuluttajahintoihin.
20. Konttisen mukaan ruoan hinnasta keskustellaan edelleenkin liian vähän. Hän huomauttaa, että myös kuluttaja voi joskus itsekin katsoa peiliin.
http://www.taloussanomat.fi/myynti/2011/08/23/20-syyta-miksi-ruoka-maksaa-suomessa-liikaa/201111700/135?fb_action_ids=10152054108983964&fb_action_types=og.recommends&fb_ref=artikkeli&fb_source=other_multiline&action_object_map=[10150428892789202]&action_type_map=["og.recommends"]&action_ref_map=["artikkeli"]

Vastaukset 21
Vanhimmat
Ruoka on kaikenlisäksi vielä huonoakin.
Vai on huonoa? Tänne palstalle on niin mukava kirjoitella masu täynnä kotimaista ruokaa ja pää täynnä kotimaista olutta, vai mitä?
Joopa...mitähän olisi elämä esim. routavuosien 1865 -67 Ilmajoella...aikamatka sinne korjaisi ehkä asenneongelmaa palattaessa nykypäivään.........
Etpä ole paljoakaan matkustanut Italiassa, Ranskassa, Espanjanssa, Saksassa, Hollanissa, Sveitsissä, Itävävallassa, etkä muissakaan Euroopan maissa kun et tiedä että muualla saa hyvää ruokaa. Lisäksi pystyvät myymään suurella alennuksella meikäläiseen verrattuna. Tämä koskee erityisesti ravintolaruokien vertailua, mutta pätee myös kaupasta ostettuihin raaka- aineisiin ja erityisesti riistaruuan saatavuuteen.
No sit Saksassa vasta maksaakin ruoka Lidl on kalliimpi ku Prisma.
Lisäksi joudumme Suomessa ostamaan ruokamme kahteen kertaan, koska suorat maatalouden tuet ovat 3 500 miljoonaa ja epäsuorat 1 500 miljoonaa. Näin keskiverto neljän hengen perhee maksaa lisäveroa maatalouden tukemiseksi 4 000 euroa joka vuosi.
Kuinka huvittavaa tämä sosiaaliavustuksilla toimeentulevien kitinä. Ettekö tiedä että ruoka maksaisi ilman maataloustukia huomattavasti nykyistä enemmän. Ei sossun asiakkaillakaan olisi joka viikko lihapataan varaa, vaan järsittäisiin enemmän lanttuja ja nauriita.
Kokoomuslainen meinaa että vain sosiaaliavustuksilla elävät ostavat ja syövät ruokaa. MELKOINEN YLEISTYS!!!!!
En usko että se välttämättä enempää maksais, mut ruoka vaan ostettais sieltä missä se on halvinta tuottaa (ja se EI OLE Suomi!) joten: Suomessa ei enää olis olemassakaan mitään omaa maataloutta, jossei paria hassua kituuttelevaa erikoistuotteiden luomutuottajaa lasketa mukaan!
Jokainenhan voi sit muassaan pähkäillä et olisko tämäkään se välttämättä ideaalisin ratkaisu?
Missä vaiheessa niin olen väittänyt?
Nettoveronmaksajia ei maataloustuet juuri häiritse, koska tietävät saavansa tukien ansiosta edullisempaa ruokaa.
Sosiaalituen varassa olevat taas luulevat maataloustukien olevan heiltä pois, luulevat siis ikään kuin saavansa ne maataloustukiin käytetyt rahat itse :D
Kun viljelee itse, niin ei maksa mitään. Eikä tarvitse olla silloin myöskään kateellinen kenellekään.
Kokoomuslainen jauhaa taas kateusmantraansa.
Mutta onko ruoka kallista? Vitonen päivässä riittää monipuoliseen kotiruokaan. Rahaa menee enemmän johonkin muuhun.
Ilman maataloustukia tarvittaisiin kymppi. Onko köyhällä niin paljoa? Tietysti jos alkaa syömään vain joka toinen päivä, niin silloin riittäisi sama rahamäärä.
Ruoka on Suomessa kallista ja myös huonoa. Kilpailua Suomessa elintarvikkeiden laadussa ja hinnassa ei ole olemassakaan.
Huonoa? Mihin perustat väitteesi.
Suomalainen ruoka on kylläkin aivan maailman kärkeä, jos mitataan laatua. Suomessa ei tarvitse käyttää samalla tavalla kasvinsuojeluaineita kuin etelämpänä ja lisäksi eläimiä ei pumpata täällä täyteen antibiootteja ja hormooneja.
Siihen nähden suomalainen ruoka on halpaa, koska se on myös korkealaatuista.
Suurin vaikutus ruuan hintaan oli se sitten halpaa tai kallista on verotus ja tavallisen duunarin palkka..........ruuan verotus Suomessa liian korkea.Duunarin palkka liian korkea myös joten kauppa ostomittaa duunarin palkaa itselleen........maataloustuottajan eli alkutuottajan tilillä ja tuilla ei ole mitään vaikutusta ruuan hintaan
Todellinen+syy+on+alkutuotannon+tehottomuudessa.+Jokainen+voi+sen+ymmärtää,+jos+tukien+osuus+pitää+olla++70%+-+80%+kokonaistuoista+niin+kyseessä+on+Talvivaaran+tasoinen+tuotantotehokkuus.+Jokaista+tuotannon+aikaansaamaa+1+euron+myynnin+lisäksi+pitää+tukea+maksaa+noin+3+euroa!+Näin+tehottomat+tuotannonalat+(kuten+Talvivaaran+kaivos+ja+maatalous)+on+minimoitava+muuten+veronmaksaja+menee+konkkaan.
Pankkien luoma keinotekoinen lainarahalla järjestetty asuntokupla pitää saada ensin poksautettua. Sen jälkeen saadaan palkat optimoitua järkevälle tasolle ja laskea myös verotusta.
Ruoan pitää olla sen hintaista, että toimitusketjun jokaiselle toimijalle jää riittävästi tavallisen elannon turvaamiseksi. Koskee siis niin alkutuotantoa, kuljetusalaa kuin kauppaakin.
Pisaoppinut kansa laskee koko kauppalaskun ruoaksi, vaikka perusruokaa siitä ei ole edes puolet. Perusravintoon ei kuulu mössöpurkki mallia jugurtti tai rahka. Makeiset voi jättää kauppaan huoletta. Pullaa ja täytekakkua ei tarvitse ahmia joka päivä. Valmisruoka on turhake. Vihanneksilla voi korvata etelän hetelmät. Suurimman osan kaupan tuotteista voi jättää hyllyyn ja olo vain paranee.
Tyhmä kansa syö ihan liikaa. Pistän malliksi keskimääräisen päiväannokseni. Kuutisen palaa ruisleipää juustoviipaleella, kolme mukillista kahvia, porsas- tai kanapohjainen lounas parilla perunalla, tomaatilla, kurkulla ja aurinkosalaatilla, illalla kaurapuuroa paksulla maidolla ja puolukkahillosilmällä.
Mitä askeettisemmin syö, sitä paremmin voi. Kerran vuodessa on lupa juhlia ja ahmia komeutensa kipeäksi. Eikä maksa paljon.
Hyvä kuitenkin, että kaikille sitä riittää ja harva nälässä joutuu olemaan - lisäksi on hyvä, laadukas ja monipuolinen ruokavalio.