Sopikaa vapaa suhde niin ei ole pettämistä

Avo- tai aviosuhde, mitä väliä. Suhde ei perustu pelkkään seksiin vaan romanttisiin tunteisiin, ystävyyteen ja luottamukseen. Sopikaapa siis heti alkuunsa että seksiä saa harrastaa kenen kanssa tahtoo. Se kenen kanssa on yhdessä on se keneen tunteita on kaikista eniten. Jos ei tunteita niin älä ole yhdessä. Ei ole pakko. Ihmiset osaavat keskenään sopia kenen kanssa seurustelevat, menevät naimisiin, asuvat yhdessä. Mitä väliä muilla? Sallikaa tunteet myös toisiin ihmisiin kuin vain itseenne niin ei tarvitse miettiä petetäänkö vai eikö. Toimii erittäin hyvin ja kokemusta on neljältä vuodelta jo. Ollaan kihloissa ja ihmisten naamoissa on näkemistä kun tietävät totuuden. Eivät usko ensin mutta sitten kun kerron niin uskovat. Emme ole pelkän seksin takia yhdessä vaan tunteiden takia mutta harrastamme seksiä keskenämme myös. Välillä mutta harvoin on tilanteita, että käyn tai puoliso käy vähän niittämässä aidan toisella puolen. Mutta se kuuluu meidän juttuun ja sillä hyvä. Itse olen aina kertonut olevani varattu jos isken miehen jostain. Esim tänä vuonna kerran ja viime vuonna. Ei ole ketään huijattu ja omatunto puhdas. Suosittelen kaikille ihan täysin tätä samaa kuviota, koska meillä kihlattuni kanssa menee todella hyvin, ei tule seksistä riitoja eikä nyt muustakaan oikeastaan pahemmin. Ei kannata olla riidanhakuisen ja omistushaluisen ihmisen kanssa koska näin asiat ovat paljon paremmin.
1179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

En pystyisi tuollaiseen suhteeseen. Mieluummin olen yksin. Seksin merkitys vähäinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yhdessäkin kirjoitti:

Avo- tai aviosuhde, mitä väliä. Suhde ei perustu pelkkään seksiin vaan romanttisiin tunteisiin, ystävyyteen ja luottamukseen. Sopikaapa siis heti alkuunsa että seksiä saa harrastaa kenen kanssa tahtoo. Se kenen kanssa on yhdessä on se keneen tunteita on kaikista eniten. Jos ei tunteita niin älä ole yhdessä. Ei ole pakko. Ihmiset osaavat keskenään sopia kenen kanssa seurustelevat, menevät naimisiin, asuvat yhdessä. Mitä väliä muilla? Sallikaa tunteet myös toisiin ihmisiin kuin vain itseenne niin ei tarvitse miettiä petetäänkö vai eikö. Toimii erittäin hyvin ja kokemusta on neljältä vuodelta jo. Ollaan kihloissa ja ihmisten naamoissa on näkemistä kun tietävät totuuden. Eivät usko ensin mutta sitten kun kerron niin uskovat. Emme ole pelkän seksin takia yhdessä vaan tunteiden takia mutta harrastamme seksiä keskenämme myös. Välillä mutta harvoin on tilanteita, että käyn tai puoliso käy vähän niittämässä aidan toisella puolen. Mutta se kuuluu meidän juttuun ja sillä hyvä. Itse olen aina kertonut olevani varattu jos isken miehen jostain. Esim tänä vuonna kerran ja viime vuonna. Ei ole ketään huijattu ja omatunto puhdas. Suosittelen kaikille ihan täysin tätä samaa kuviota, koska meillä kihlattuni kanssa menee todella hyvin, ei tule seksistä riitoja eikä nyt muustakaan oikeastaan pahemmin. Ei kannata olla riidanhakuisen ja omistushaluisen ihmisen kanssa koska näin asiat ovat paljon paremmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu