Miksi STUBB:in suomi ei jyrähtänyt käyntiin...

..STUBB oli selvästi ja on todella kyvykäs politiikko, osaa useita kieliä, on suomesta kaikin puolin fiksu kaveri, tai niin odotettiin.

Kataisen epäonnistunut haihattelijoiden klubi kaatui. Ei Kataisen tai kokoomuksen vikaan vaan siihen, että oltiin tekemisissä väärien ihmisten kanssa.

Kataisen hallitus olisi pitänyt kaataa, viimeistään STUBBin. Hän puhui isänmaan parhaasta ja kaatoi kokoomuksen menestyksen.
Olisi pitänyt kaataa halllitus, kokoomuksen äänisaalis olisi ollut 24-27%, kokoomuksellla oli hyvä noste juuri Kataisen takia.
SDP ja hallituksen jäsenet tekivät törkeitä temppuja, ryssivät kaiken mahdollisen, sotesta alkaen. SDP äänimäärä olisi ollut 11% luokkaa, tai jopa alle sen. Urpilaisen höpinät olivat mainio tie demareiden hautaamiseen suomalaisesta politiikasta.

Perussuomalaiset olisivat nousseet uskomattattomalla tavalla. Kokoomuksen PS vastaisuus oli myös huonoa politiikkaa. PS:n kanssa suomi olisi valloitettu ja saatu parhaiten muutosta aikaiseksi. Vihreät olisivat marginaali homostelijoiden porukka 5% kannatuksellaan.

Olisimme pääseet Natoon, saaneet muutettua maatalouden tukkia, veroja alas jne. todellista oikeistolaista politiikkaa.

Stubb valitsi typerykset politiikan tekijöiksi ja hinta on nyt näkyvillä. Kokoomus osallistui palkansaajien oloja alentavaan hyökkäykseen.

Johtajana on vaikeaa olla, kun pitää uskaltaa ja olla visiönääri, oikeesti ja "aidosti"!...nyt SDP punalippuineen on varma pääministeri puolue.
Kokoomuksen kannattajien kannattaisi äänestää RKP:tä, siten äänestämme oikeistoa ja protesti hallituksen politiikkaa kohtaa tulee näkyviin.
Ensi vaaleissa: RKP...
673
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Väärin, väärin, väärin, väärin.
Väärin, väärin.
Väärin.
Väärin.
Väärin, väärin, väärin.
Väärin.
Väärin, väärin.
Väärin.

Äänestä

Kokoomuslaiset ovat vihdoin huomanneet, että kaikesta huolimatta Stubb on paska jätkä, kuten edeltäjänsä Katainenkin. Tulevaisuudessa Lepomäki syrjäyttää hyvinkin nopeasti nössönä pidetyn Petteri Orpon.

1Äänestä

Vain totaali idiootti hyökkää maatalouden tukien kimppuun ja puukottaa isänmaata selkään vaatimalla Suomea muuttumaan sotilasliiton tukikohdaksi Venäjän kyljessä......

1Äänestä

..oikeistolaisuus on hyvä asia koko suomelle. Kokoomus on vaalinut suomen etuja , monesti ainoana puolueena.
Mutta, EK palkkasi puolenmiljoonan palkalla kokoomuslaisen politiikon alentamaan palkkoja. Sipilä keskustalaisena on jo pitkään halunnut kaataa palkansaajien etujärjestöt.
Tähän soppaan kokoomus vietiin näiden tosi hölmöjen jätkien ansiosta!

NYT on vaan niin, että kokoomus tarvitsee suomelta potkun persukseen ja RKP:n avulla suomi näyttää, että ei käy. Palkansaajat, sairaanhoitajat, poliisit, opettajat, bussikuskit jne. eivät halua sopimusyhteikuntaa poistettavaksi ja viikoloppulisät jne, ovat osa suomea. MTK ja maatalouden tuet eivät mitenkään muuten ole joukossa, muutenkuin kepu hommaa sinne vaan yhä lisää rahaa....

Äänestä

Hyvä on luopua ajoissa ja reilusti etenkin vielä silloin kun homma kerta kaikkiaan ei vaan enää näytä poliittisesti natsaavan oikein mihinkään suuntaan. Kyyneleet olivat vain todellisuudessa suurmiehen oikea merkki oikealla hetkellä. Pitää osata myös luopua ajoissa. Poliittiset vastustajat kunnioittavat sitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


demarienvihollno1 kirjoitti:

..STUBB oli selvästi ja on todella kyvykäs politiikko, osaa useita kieliä, on suomesta kaikin puolin fiksu kaveri, tai niin odotettiin.

Kataisen epäonnistunut haihattelijoiden klubi kaatui. Ei Kataisen tai kokoomuksen vikaan vaan siihen, että oltiin tekemisissä väärien ihmisten kanssa.

Kataisen hallitus olisi pitänyt kaataa, viimeistään STUBBin. Hän puhui isänmaan parhaasta ja kaatoi kokoomuksen menestyksen.
Olisi pitänyt kaataa halllitus, kokoomuksen äänisaalis olisi ollut 24-27%, kokoomuksellla oli hyvä noste juuri Kataisen takia.
SDP ja hallituksen jäsenet tekivät törkeitä temppuja, ryssivät kaiken mahdollisen, sotesta alkaen. SDP äänimäärä olisi ollut 11% luokkaa, tai jopa alle sen. Urpilaisen höpinät olivat mainio tie demareiden hautaamiseen suomalaisesta politiikasta.

Perussuomalaiset olisivat nousseet uskomattattomalla tavalla. Kokoomuksen PS vastaisuus oli myös huonoa politiikkaa. PS:n kanssa suomi olisi valloitettu ja saatu parhaiten muutosta aikaiseksi. Vihreät olisivat marginaali homostelijoiden porukka 5% kannatuksellaan.

Olisimme pääseet Natoon, saaneet muutettua maatalouden tukkia, veroja alas jne. todellista oikeistolaista politiikkaa.

Stubb valitsi typerykset politiikan tekijöiksi ja hinta on nyt näkyvillä. Kokoomus osallistui palkansaajien oloja alentavaan hyökkäykseen.

Johtajana on vaikeaa olla, kun pitää uskaltaa ja olla visiönääri, oikeesti ja "aidosti"!...nyt SDP punalippuineen on varma pääministeri puolue.
Kokoomuksen kannattajien kannattaisi äänestää RKP:tä, siten äänestämme oikeistoa ja protesti hallituksen politiikkaa kohtaa tulee näkyviin.
Ensi vaaleissa: RKP...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu