TV3 aamun pakolais työllistymiskeskustelu

Aamulla oli taas juttua VOK missä koulutetaan matuja viennin edistäjiksi entisiin kotimaihinsa ennen turvapaikkapäätöstä.Juontaja kysyi "Entä jos koulutettu ei saa turvapaikkaa?".Johon vastasivat jotenkin näin "Sitten voi mennä kotimaahansa edistämään suomen tuotteiden markkinointia,he ovat jo ehkä suostuvaisia palamaan ".Jaa siis sinne takaisin joka oli valtavan vaarallinen mistä piti tunkeutua kuolemanpelossa 8 turvallisen maan läpi kylmään ja kalliiseen Suomeen jossa saa parhaat tuet?.Sinne kun voi palata se tarkoittaa että ei ole oikeutettu edes hakemaan turvapaikkaa on ihan taloudellisista syitä valehdellut MIGRille ja poliisille?.Nyt oli mv lehdessä MIGRi kuvakaappaus"jos lomailee tai voi vierailla kotimaassaan ,se pitäis katsoa että enää ei tarvii turvapaikkaa.Sanottiin myös että "välttävä englannin taito riittää".Kärköläläinen puufirma johtaja sanoi Alueradiossa"Suomi täytyy osta täysin että voi työskennellä,ymmärtää työnjohtajien ohjeet käskyt ja turvallisuusmääräykset".Näin siis ne jotka työllistää aikuisten oikeasti suomessa 3 sukupolvessa kai jo.Ei mikään uimamaisteri joka päässyt VOK johtajaksi!
36351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Miksi just pakolaisista näitä konsultteja koulutetaan? Monista maista voisi ihan valmiiksi koulutettuja ja kielitaitoisia ihmisiä palkata vientiä edistämään, eikä maksaisi lopulta kovinkaan paljon.
Säälittävää, että pitää ottaa paria virkaa varten 35 000 ehdokasta lopuksi ikää elätettäviksi.
Nää on taas niitä kunigasajatuksia, että muutalle mamulle saataisiin jotain tekemsistä ja sitten leikitään, että kyllä ne loputkin työllistyy ja ovat hyödyksi Suomelle.

Äänestä
  • No mitä ihmeen konsultteja niistä koulutettaisin. Ei niitä saa edes oppimaan lukemaan ja kirjoittamaan omaa kieltään. Ei aivoton liha mitään opi...vai konsultti...ei todellakaan edes konsulentti!

    Äänestä

  • -"Miksi+just+pakolaisista+näitä+konsultteja+koulutetaan?"--Ainoa+vastaus+tähän+on+vain+se+että+meidän+virkamiehillä+ja+valtion+hallinnolla+on+täysi+hätä+käsissä+näiden+tulijoiden+suhteen.+Kaikki+tietävät+miten+vaikeaa+on+saada+pakolaistaustainen+tulija+integroitua+suomalaiseen+työelämään+-+se+on+vuosien+savotta+ja+noin+puolen+kohdalla+se+ei+onnistu+ikinä.Huvittavaa+oli+kuunnella+EK:n+Jyri+Häkämiehen+mökelllystä+siitä+miten+näissä+maissa+mistä+tulijat+ovat+(+Irak,Afganistan+ja+Somalia+enimmiltään)+on+kuulemma+pitkät+perinteet+yrittäjyydessä.+Joopa+joo,+niin+varmaankin.++Häkämies+ei+ilmeisesti+häveliäisyyssyistä+viitsinyt+valaista+hieman+tarkemmin+minkälaista+yritystoimintaa+ja+miten+sitä+yleensä+harrastetaan+noissa+maissa.+Liiketoiminta+ruohonjuuritasolla+on+suurimmaksi+osaksi+noissa+maissa++ns.+"kädestä+suuhun"+toimintaa+eli+pakko+myydä+jotakin+henkensä+pitimiksi.+Siinä+ei+paljoa+alveja+tuloveroja+sotumaksuja+sun+muita+suomalaisia+erikoisuuksia+edes+mietitä.+Yritystoiminta+Suomessa+on+hieman+haastavampaa+kuin+näissä+lähtömaissa.On+kyllä+suuri+ihme+jos+näistä+jonossa+olevista+n.+25+000+ihmisestä+edes+0,5%+saa+toimimaan+yrityksen+Suomessa,+millään+eväillä+siedettävällä+aikataululla.+Ei+ulkomaille+myymiseen+tarvita+yhtä+ainokaista+Suomeen+tullutta+pakolaista+vaan+kyllähän+se+tapahtuu+ihan+perinteiseen+tapaan+paikallisten+toimijoiden+kanssa+yhteispelillä++-+aivan+kuten+se+on+tähänkin+asti+tapahtunut.Tässä+on+nyt+vain+sellaista+toiveajattelua+nähtävissä+,näillä+jotka+ovat+nyt+vastuussa+näistä+tänne+tulleista+ihmisistä,+vailla+varsinaista+realismia.

    Äänestä

  • Niin tai sit vaan YLEn mamutusaivoriihelöinnissä keksittiin vaihteeks uusi "nerokas" ratkaisu et miten mamuista muka saattais olla jotain hyötyäkin, kun eihän sitä kukaan ottanu tosissaan sitä niitten mamukoodari-hömppäänsäkään, jos joku etnisesti erinomaisempi väsää kaksisormijärjestelmällä hieman HTML-koodinpätkää!? :D :/

    Äänestä

  • Timo_XL_ kirjoitti:

    Niin tai sit vaan YLEn mamutusaivoriihelöinnissä keksittiin vaihteeks uusi "nerokas" ratkaisu et miten mamuista muka saattais olla jotain hyötyäkin, kun eihän sitä kukaan ottanu tosissaan sitä niitten mamukoodari-hömppäänsäkään, jos joku etnisesti erinomaisempi väsää kaksisormijärjestelmällä hieman HTML-koodinpätkää!? :D :/

    Ei kai tuota nyt YLE :ssä kuitenkaan liene keksitty ? Kyllä nyt on suuremmat herrat kyseessä. Itse Olli Rehnkin jo on jalkautunut levittämään VOK: iin iloista yritteliäisyyden sanomaa ; Suomessa on hyvä yrittää ! Todellisuus ja arki on Suomessa kuitenkin hieman toista kuin yritteleminen lämpimissä maissa "hieman kevyemmällä" kustannusrakenteella niskassa.

    No mikäs sen mukavampaa kuin että työllistäisivät itsensä mutta kuten jo todettua niin on syytä hieman epäillä tämän polun kantavuutta pidemmän päälle ja etenkään mitenkään merkittävässä mittakaavassa.

    Äänestä

  • No keksittiin missä keksittiin, mutta kun tossa ei sanottu että missä, niin heitin tohon sit hatusta ton YLEn koska onhan toi kieltämättä YLEmäinen ratkaisu?

    Ja tuskinpa noi karkotettavatkaan suostuu mitään vientiä ILMASEKS edistämään (ja afrikkalaiset tavat tuntien, sekään ei o mitenkään sanottu et edistäisivät vaikka maksettaiskin!? :/ ), et eiköhän tässäkin o taas joku uus juoni kupata verorahoja Somaliaan? :/

    Äänestä

"koulutetaan matuja"

ja raha kilisee koulutusturhakkeen tilille,.

Siitä on kyse, te yksinkertaiset. Muistakaa että siinä missä vaikkapa suomalaisten työllistämistoimi/koulutus rahat loppuvat aina kesken niin matuille annetaan aina satoja miljoonia tuosta noin vaan. Siksi he ovat niin houkuttelevia. Koulutettavina ja ylihintaa maksavina vuokralaisina-kyllä kela maksaa.

Äänestä

Katsokoon Migri netistä videoita Irakista. Upeampia kauppakeskuksia ja diskoja kuin Suomessa! Siellä ihmiset vaeltelee kaikesssa rauhassa kaduilla, liikenne toimii normaalisti. Eipä ihme että tuhannet diskoläpsyttelijät ovat palannneet sinne takaisin. Irakissa ei näytä olevan mitään sotaa!

Äänestä
  • Onhan siellä levotonta, saatetaan räjäyttää juna-asemalla, tai discossa tai ...
    Ai niin, mutta Euroopassahan ei tapahdu sellaista.

    Äänestä

Joka vuosi tuomitaan yrityksen johtaja ja työjohtaja työtapaturmasta kun ei opastettu uutta työntekijää.Ei tää sitä vähennä ,metallimiehiä "vajavaisella englannilla! sanottiin aamu ohjelmassaJokaiseen maahan tulee ainakin 3 konsulttia,shia,sunni,kurdi.Jos eri vääräuskoiset joutuukin kauppatilanteeseen ne voi vaikka pahoinpidellä toisensa.Muistelen erästä kolaritutkintaa kun bussikuski ei ollut syönyt koko päivänä kerrottiin vaikuttiko se vireystilaan?.Lienee ollut matu ja ramadaniaikakausi?.Miten joukkoliikenteessä onnistii aikataulussa "mekkaan päin rukoilu".Nyt eilen oli TVssä muslimi -alokas ei suostunut ajaan partaansa SAINTssä,miten voi olettaa että tottelee muita esimiesten käskyjä?.Nää amerikan julmat tapaukset viimeaikoina,olivat jo "kotiutuneita" "ryöllistyneitä".USA pelkäsi venäläisiä muuttajia aikoinaan että ovat "sleepereitä" ,heräävät ja alkavat sotia.Nää muut ei kristityt ovat sleepereitä olleet USAssa

Äänestä
  • Niin siis eiväthän ne osaa kuin tappaa kiduttaa ja raiskata, eivätkä rotunsa vuoksi tule koskaan mitään muuta oppimaankaan. Puoliapinoita kädellisiä, kaukana ihmisrodusta.

    Äänestä

Minua ärsyttää näiden yksittäistapausten yleistävä esittely! En ole nähnyt yhtään ohjelmaa jossa matu asiaa käsiteltäisi puolueettomasti valottaen kaikkia ilmenemiä.

Ihmettelen myös miten Suomeen on valikoitunut tuollainen eliittisakki. Ruotsin, Saksan, Ranskan ja Englannin tapahtumat ovat jääneet huomiotta!
Vai ovatko meidän hyysärit ylivoimaisen taitavia?

Kristillinen periaate toisen posken kääntämisestä on ilosanoma ja yllyke muslimeille.

Svedukäännynnäinen, entinen pitkäaikainen suvakki kertoi julkisesti olevansa pettynyt.
Hän oli kuvitellut, että tullessaan maailman parhaaseen ja suvaitsevimpaan yhteiskuntaan muslimit havaitsevat sen edut ja mukauttavat oman elämänsä svedunormeihin ja tapoihin. Miten onkaan käynyt?

Somali-insinööreistä on laskettu leikkiä. Eräs hyvä ystäväni joka on saksalaisen konsulttitoimiston Suomen toimipisteen kirjoilla, kertoi heillä olevan yksi somali Ilmeisesti aivan toimihenkilötehtävissä. Ei syö sikaa, ei ryyppää mutta ei pidä ramadaa eikä pyllistele. Oli tullut Suomeen pikkulapsena.
Tämähän kumoaa täysin somaleille suuntautuvan irbimisen perusteet. Kaikki ovat kansainvälisen konsulttitoimiston palkkalistoilla.

Jölkikirjoitus eurooppalaisesta kulttuurista. Olin 60-luvulla uutaman vuoden sveduissa töissä. Niistä osan Scania-Vabiksella. Scanian kreikkalaisissa, niitä oli ainakin useita kymmeniä, ehkä enemmänkin, tiesin 2 ( kaksi ) jotka tekivät työnsä normien mukaisesti. Loput näkemäni lakaisivat käytäviä, leikkelivät kumia asennusosiin ja näpertelivät muita pieniä, vähemmän rasittavia askareita, PUOLELLA PALKALLA.
Koulutettuja ne olivat. Jos kreku osasi kirjoittaa nimensä meikäläisillä aakkosilla niin sellainen oli vähintään ylioppilas. Tämä oli toinen noista kahdesta työtä tekevästä. Yritin opettaa tätä pylväsporakoneelle yhden reiän poraukseen ja kierteytykseen mutta Kreikan sisämaan vuoriston ylioppilaalle tehtävä osoittautui liian vaikeaksi tai sitten taitamattomuuttani lopetin yritykset kahden päivän jälkeen.

Äänestä
  • Etelän hedelmät keskittyvät toisenlaisen reiän poraukseen.

    Äänestä

  • Yhtenä vuonna tuttu osti uuden SCANIAN ,alkoi vuotaa öljyä uutena kytkinkopan ja blokin liitoksesta.Suomen SCANIALLA sanottiin " maahan muuttaja oli tehnyt urakkaa ja momenttipulttipyssy oli vioittunut.Teki koko päivän töitä ja kaikkien autojen kytkinkoppa jäi löysään "

    Äänestä

  • "Svedukäännynnäinen, entinen pitkäaikainen suvakki kertoi julkisesti olevansa pettynyt.
    Hän oli kuvitellut, että tullessaan maailman parhaaseen ja suvaitsevimpaan yhteiskuntaan muslimit havaitsevat sen edut ja mukauttavat oman elämänsä svedunormeihin ja tapoihin. Miten onkaan käynyt?"

    Muslimit eivät halua mukautua mihinkään kulttuuriin, jota ei ohjaa islam. Kyllä pitäisi nyt olla jo kaikkien tiedossa, etteivät he uskonsa takia pysty edes keskenään olla rauhassa, vaan sunnit ja shiiat tulevat tappamaan toisiaan maailman loppuun asti. Ei heillä ole mitään edellytyksiä hyväksyä myöskään naisten, lasten tai homoseksuaalien oikeuksia. Lapsia tehdään, jotta he voisivat hankkia rahaa perheelle. Homoseksuaalit surmataan. Tai sitten itse homoseksuaali kokee (aivan turhaan) niin suurta ristiriitaa uskonsa ja seksuaalisen suuntauksensa välillä, että hän koittaa ostaa taivaspaikan surmaamalla 50 muuta homoseksuaalia.

    Miksi Euroopassa ei oteta tiukkaa linjaa sellaisen uskon suhteen, jossa taivaspaikan voi ostaa tappamalla?

    Monessa Lähi-Idän kulttuurissa ihmiset on lapsuudesta alaken aivopesty vihaamaan länsimaista kulttuuria ja demokratiaa.

    Äänestä

Viennin edistäjiksi...? Onko suomalaista sosiaaliturvaa tarkoitus lähteä viemään ulkomaille?

Äänestä

Miksi ihmeessä maahanmuutto tulisi "muuttaa voimavaraksi"? Olivatko rasistipersunatsi-keskustelijat sitä mieltä, ettei maahanmuutto jo ole voimavara? Olen syvästi järkyttynyt, pyöristynyt ja ymmälläni.

Äänestä
  • mikä ihmeen voimavara. kulut yli 2 miljoonaa € yhdessä päivässä. lisäksi kaikki muut kulut. viran omaiset. lääkärit hoitajat asian ajajat. orponkin muija tienaa tekemällä loisien valituksia. kohta ollaan konkassa. mussut vaatiii kaikkea parasta. loikoilu maistuu lihapatojen ääressä viina ja tupakka maistuu myös hyvin. ilmais turistit vie suomen perikatoon.

    Äänestä

Itseäni käy kateeksi, että nämä mamuyrittäjät saavat kaikki rahat ja tuet vaikka ihan persaukisina ja minkäänlaista suomalaisille aika hurjaa yrittäjäriskiä ei siis ole. Ainahan voi lähteä takaisin kotomaahan, jos yritys ei sujukaan ja ulosottomies alkaa soitella. Tai sitten voi veljenpojan nimellä avata uuden yrityksen. Ja me maksamme.

Äänestä
  • kantaväestöön kohdistuvaa apartheidia. Syrjintää alkuperän perusteella.

    Äänestä

Siis ei voi kuin ihmetellä näitä mamuttajapäättäjiä, miten paljon oikein voi halveksia oman kansansa taitoja ja kykyjä, kun oikeasti uskotaan, että nämä omassa maassaankin rauhassa elämään kyvyttömät uussuomalaiset ovat joku taivaan lahja, jotka ratkaisevat kaikki Suomen ongelmat ja vievät meidät vielä rikkauteen ja parempaan yhteiskuntaan.
En epäile, etteikö maahanmuuttajien joukossa oli kyvykkäitäkin henkilöitä, mutta kyllä nuo unelmat nyt menee jo naurettavuuden puolelle. Ja onko tuo projekti nyt todellakin se veturi jolla on pässinsarvet.
Jos nyt vielä joku planB olisi edes harkittavissa.

Äänestä
  • Eihän ne ratkaisekaan varmasti mitään muuta kuin näiden päättäjien työpaikan säilymisen.

    Äänestä

"Mentiin yhteen yritykseen, joka tahtoo että pojat lähtee Pohjois-Afrikkaan ja Lähi-Itään markkinoimaan heidän tuotteitaan"

Äänestä
  • antakoot vaan vientituotteet mukaan. mussut myyvät kaiken omaan piikkiin. miten turvattomaan maahan voi mennä kaupustelemaan yhtään mitään. menkööt kotiinsa eikä tarvii tulla takasin.

    Äänestä

Onneksi olen vanhempi että en lukenut JOUKKO OPPIA kolussa ja en ol e UPSALAN EKONOMI,nään ihan selvästi vaikka kaikki matut työikäiset työllistyis,nii niiden isojen lapsiperheiden tuet,erikois sairaanhoito tulee viemään niin paljon rahaa että ei ikäpäivänä ne maksa veroja että sais jotain takaisin!.KOK vaatii "huoltosuhteen parantamista",tää touhu vie sen vielä huonopaan suuntaan.Lapset ,työttömät ja sairaat ja eläkeläiset sen maksaa

Äänestä

Eikös kannattais sit ennemmin perustaa se vienninedistämiskoulutuskeskus jo saman tien sinne pakolaisten lähtömaihin niin tulis kustannussäästöjäkin kun tuskin siellä läheskään Suomen hintatasolla on MITKÄÄN asiat?

Vai eikö kelpaa kun oli liian edullinen ratkaisu? :/

Äänestä
  • Ei se siitä ole kiinni, mutta missä siinä on kätkettynä meikäläisen pihvi?
    Tiedustelee välistävetäjä poliitikko.

    Äänestä

  • Konsulttimatkat kerran kuussa täysillä ylläpito- ja matkakorvauksilla valtion piikkiin valvomaan keskuksen toimintaa ja asut 5 tähden hotellissa Mogadishussa! (jos siitä perslävestä noin tähdellistä hotlaa edes löytyy? No paras kuitenkin!) Somppuhuorat saat laittaa edustuskuluihin! ;) No joko alkoi kiinnostamaan?

    Äänestä

Ja kun käyvät viemässä teknologiaa lähi-idän maihin niin tuovat matkatuliaisina lisää matuja. Matkat maksetaan kela-goldcardilla.

Äänestä

JOS otetaan Suomeen tarpeeksi maahanmuuttajia ja
JOS he kotoutuvat niin hyvin että suostuvat opiskelemaan ammatinkin niin
JOSsain vaiheessa heistä saattaa olla Suomelle jotain hyötyäkin
JOS he työllistyvät eivätkä syrjäydy ja ajaudu rikoksiin ja
JOS ajautuvatkin niin ei heitä sentään karkoittaa voi koska
JOS karkotetaan niin he saattavat olla vaarassa kotimaassaan ja
JOS
JOS ja
JOSSIN JOS!

Migrin nimenkin vois muuttaa"Maanjossittelulaitokseks"!? :/

Äänestä
  • jos täti olis setä jos tätillä olis munat jos ja jos. jos, jos

    Äänestä

Nyt herra Lindström itkee kuntapaikkojen puutetta iltalehdessä. Onkos suomen kunnat niin tyhmiä, ettei tuollainen pässinsarvinen voimavara kelpaakaan? Ja rouva nergi vaan haikailee monikulttuurisesta Suomesta, kun HÄN on niin hyvä käsittelemään vaikka kuinka suuria massoja pakolaisia. Vamaan onkin, mutta pitäisi ajatella, että jossain kohti voi vastaan tulla tulppa, joka tukkii viemärin ja paskat valuu lattialle.

Äänestä

Valitettavasti valtaosa ei töihin rupea oli työtä sitten tai ei. Joku horina konsultoinnista on ihan hölynpölyä

Äänestä

Ai, nytkö niistä mokkakorvista tehdään jo Suomi viennin asantuntijoita eivät tiedä mitään...kai sitä saa sitä kuuluisaa maalaijärkeäkin käyttää jos on.

Äänestä

Voisikohan ministeri vielä selittää, miten nämä vienninedistäjät sitten tekisivät sitten sitä konsulttityötä, kun eihän ne voi sinne kotimaahan mennä, kun ne siellä tapettaisiin. Ihan hukkaan menisi tuo koulutus. Vai onko ministerikin sitä mieltä, että eivät nämä voimavarat ihan oikeasti turvapaikan tarpeessa ole?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


inssii kirjoitti:

Aamulla oli taas juttua VOK missä koulutetaan matuja viennin edistäjiksi entisiin kotimaihinsa ennen turvapaikkapäätöstä.Juontaja kysyi "Entä jos koulutettu ei saa turvapaikkaa?".Johon vastasivat jotenkin näin "Sitten voi mennä kotimaahansa edistämään suomen tuotteiden markkinointia,he ovat jo ehkä suostuvaisia palamaan ".Jaa siis sinne takaisin joka oli valtavan vaarallinen mistä piti tunkeutua kuolemanpelossa 8 turvallisen maan läpi kylmään ja kalliiseen Suomeen jossa saa parhaat tuet?.Sinne kun voi palata se tarkoittaa että ei ole oikeutettu edes hakemaan turvapaikkaa on ihan taloudellisista syitä valehdellut MIGRille ja poliisille?.Nyt oli mv lehdessä MIGRi kuvakaappaus"jos lomailee tai voi vierailla kotimaassaan ,se pitäis katsoa että enää ei tarvii turvapaikkaa.Sanottiin myös että "välttävä englannin taito riittää".Kärköläläinen puufirma johtaja sanoi Alueradiossa"Suomi täytyy osta täysin että voi työskennellä,ymmärtää työnjohtajien ohjeet käskyt ja turvallisuusmääräykset".Näin siis ne jotka työllistää aikuisten oikeasti suomessa 3 sukupolvessa kai jo.Ei mikään uimamaisteri joka päässyt VOK johtajaksi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu