Soini Suomen turvallisuusympäristö muuttui soti

Ulkoministeri Timo Soini julkisti perjantaina valtioneuvoston aiemmin hyväksymän ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon.
Selonteossa hallitus arvioi Suomen toimintaympäristön kehityksen vaikutuksia ja esittää Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan painopisteet tuleville vuosille.

Ulkoministeri Timo Soini (ps) kuvaili perjantaina järjestetyssä tiedotustilaisuudessa, että Euroopan turvallisuusjärjestelmä on haastettu ja jännite Itämeren alueella on kasvanut. Turvallisuutta heikentävät myös terrorismin uhka, radikalisaation lisääntyminen ja hallitsematon muuttoliike.

Lähialueen turvallisuuspoliittisen tilanteen takia sotilaallisen voiman käyttöä Suomea vastaan tai sillä uhkaamista ei voi sulkea pois, selonteossa todetaan.

Artikkelin videolla suora lähetys selonteosta.

– Tiivistäen voi sanoa että turvallisuusympäristömme on muuttunut ja Suomen on tiivistettävä kansainvälistä yhteistyötä kumppaniemme kanssa, Soini totesi.

Keskeinen muutos Euroopan turvallisuudelle on selonteon mukaan Venäjän toiminta.

– Keskeinen muutos turvallisuustilanteessa on Venäjän toimeenpanema Krimin valtaus ja Venäjän toiminta Itä-Ukrainassa, Soini totesi.

Suomelle Venäjä ei kuitenkaan ole Soinin mukaan tällä hetkellä sotilaallinen uhka.

”Suomi ei voi eristäytyä”
Suomi haluaa rakentaa yhteistyötä Venäjän kanssa ja pitää yllä vuoropuhelua kansainvälisestä tilanteesta, Itämeren alueen kysymyksistä ja kahdenvälisistä asioista. ”EU:n yhteiset Venäjä-linjaukset ovat Suomen toiminnan perusta. Minskin sopimuksen toimeenpano on välttämätöntä EU-Venäjä –suhteiden paranemiselle”, selonteko muotoilee.

Suomen on selonteon mukaan ulko- ja turvallisuuspolitiikassaan varauduttava nopeisiin ja arvaamattomiinkin muutoksiin toimintaympäristössään.

– Suomi ei voi eikä halua eristäytyä omaan kolkkaansa.

Soinin mukaan Suomi haluaa vaikuttaa aktiivisesti turvallisuuden ja vakauden vahvistamiseen, mutta varautuu myös uhkiin. Suomi myös varautuu hybridivaikuttamisen erilaisiin muotoihin ja vahvistaa siinä vaadittavia suorituskykyjä.

Nato-ovi raollaan
Selonteossa käsitellään myös Suomen mahdollisuutta harkita liittoutumista sotilaallisesti. Sen mukaan Suomen kahdenvälisessä yhteistyössä Ruotsilla on erityisasema. Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen sekä puolustusyhteistyö Ruotsin kanssa on laaja-alaista ja sitä edistetään yhteisten etujen pohjalta, ilman rajoitteita, selonteossa todetaan.

Naton kanssa Suomi toteuttaa laajaa kumppanuutta ja osallistuu jatkossakin sen harjoituksiin omista lähtökohdistaan. ”Suomi pitää yllä mahdollisuutta hakea jäsenyyttä Natossa seuraten tarkasti turvallisuusympäristönsä muutosta”, selonteossa todetaan.

Esillä ollutta mahdollisuutta kansanäänestyksestä Nato-jäsenyydestä selonteossa ei mainita.

– Tässä haluttiin esittää se perusviesti, että jos tulemme tähän lopputukokseen, niin se on nyt mahdollista toisin kuin aikaisemmin. Se on sitten sen ajan päätös, jos tällainen prosessi laitetaan liikkeelle, Soini totesi.

Edellisessä, vuonna 2012 tehdyssä linjauksessa todettiin, että "Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa, joka harjoittaa yhteistyötä Pohjois-Atlantin liiton kanssa sekä ylläpitää mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä".
is
36245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Hyvää työtä, hallitus!

<taputuksia>

Äänestä

Turvallisuusympäristömme on muuttunut ja Suomen on tiivistettävä kansainvälistä yhteistyötä kumppanien kanssa, Soini tiivistää selonteon sisällön tiedotustilaisuudessa.

Äänestä

ittä vinkujat paniikissa

Äänestä

Tiiviimpää yhteistyötä

Turvallisuuspoliittisen ympäristön muutoksen vuoksi Suomi pyrkii syventämään yhteistyötä kumppanimaiden kanssa.

Soini toi esiin yhteistyön tiivistämisen Ruotsin sekä muiden Pohjoismaiden ja Yhdysvaltojen kanssa. Nämä on asetettu selonteon keskeisiksi painopisteiksi.
Artikkeli jatkuu ilmoituksen jälkeen

- Eristäytyä emme halua, emmekä voi, Soini totesi.

Suomi haluaa myös vahvistaa EU:ta turvallisuusyhteisönä ja valmistautuu kansainvälisen avun antamiseen ja vastaanottamiseen.

Äänestä

Suomi toteuttaa laajaa kumppanuutta Naton kanssa. Suomelle on tärkeää kehittää säännöllistä poliittista vuoropuhelua ja käytännön yhteistyötä Naton kanssa. Suomi osallistuu jatkossakin Naton harjoituksiin ja koulutustoimintaan omista lähtökohdistaan.

Äänestä

Natoon

Äänestä

Suomen kahdenvälisessä yhteistyössä Ruotsilla on erityisasema. Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen sekä puolustusyhteistyö Ruotsin kanssa on laaja-alaista ja sitä edistetään yhteisten etujen pohjalta, ilman rajoitteita. Suomi ja Yhdysvallat syventävät yhteistyötään monissa kansainvälisissä kysymyksissä. Yhdysvaltain sitoutuminen Natoon ja sotilaallinen panostus Eurooppaan on jatkossakin olennaista Suomen turvallisuuden ja Euroopan vakauden kannalta, ulkoministeriö toteaa.

Äänestä

Soinin mukaan Suomi haluaa vaikuttaa aktiivisesti turvallisuuden ja vakauden vahvistamiseen, mutta varautuu myös uhkiin. Suomi myös varautuu hybridivaikuttamisen erilaisiin muotoihin ja vahvistaa siinä vaadittavia suorituskykyjä.

Natoon

Äänestä

Natoon

Äänestä

r...än hännystelijät paniikissa

Äänestä

Täytyy tunnustaa, että persut ovat parantaneet juoksuaan koko ajan hallituksessa. Kun Orpo tajuaisi antaa kenkää lentoemännälle ja lottotytölle ja valitsisi osaajat heidän tilalle, niin alkaisi asiat sujumaan.

Äänestä

Ruotsi ainakin on valmis taistelemaan Venäjää vastaan aina viimeiseen suomalaiseen asti!

Äänestä

Selontekoon on kirjattu viisitoista painopistettä, joihin hallitus haluaa erityisesti keskittää huomiota. Näitä ovat muun muassa Euroopan unionin vahvistaminen turvallisuusyhteisönä, yhteistyön tiivistäminen niin Ruotsin kuin Yhdysvaltojen kanssa ja Venäjän suhteiden kehittäminen.

Äänestä

Natoon

Äänestä

Natoon

Äänestä

Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen sekä puolustusyhteistyö Ruotsin kanssa on laaja-alaista ja sitä edistetään yhteisten etujen pohjalta, ilman rajoitteita, selonteossa todetaan.

Naton kanssa Suomi toteuttaa laajaa kumppanuutta ja osallistuu jatkossakin sen harjoituksiin omista lähtökohdistaan. ”Suomi pitää yllä mahdollisuutta hakea jäsenyyttä Natossa seuraten tarkasti turvallisuusympäristönsä muutosta”, selonteossa todetaan.

Äänestä

Natoon

Äänestä

Natoon

Äänestä

Ja natohan tekee kaikkensa kiristääkseen ilmapiiriä alueella. Massiivisia sotaharjoituksia, eli kalistelua ja osoittelua ja rummutusta tiedossa. Ruskit tekisi viisaasti, kun katselisivat vaan viileänä pullistelua. Tosin jos kuvitellaan tilanne toisin päin, että joku iso sotilasmahti tulisi pullistelemaan jenkkien rajoille, mitä mahtaisivat jenkit tehdä?

Äänestä

Soini on pähkähullu!

Äänestä

Natoon

Äänestä

Natoon

Äänestä

Natoon

Äänestä

um timo taikinan kiinnostus eroon eu:sta lopahti, kun sai korkean viran ja suuremmat nakkimukit eu;sta. . tä.

Äänestä

Natoon

Äänestä

Natoon

Äänestä

Natoon

Äänestä

Natoon

Äänestä

ei mikä yhteistyö ei korva naton jäsenyyden.

Äänestä

Natoon

Äänestä

Natoon

Äänestä

Natoon

Äänestä

Soini, tuo kaikkien takinkääntäjien isä.
Ratsastaa nyt natokortilla, viimevaaleissa ratsasti "ei rahaa nato Kreikalle" ja siinäkin puhui paskaa!

Puheet kuin mummon pieru, pikkuisen ilmaa ja loppu paskaa.

Äänestä
  • kylläpäs itä vinkujaa vituttaa. Natoon välittömästi

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Natoon kirjoitti:

Ulkoministeri Timo Soini julkisti perjantaina valtioneuvoston aiemmin hyväksymän ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon.
Selonteossa hallitus arvioi Suomen toimintaympäristön kehityksen vaikutuksia ja esittää Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan painopisteet tuleville vuosille.

Ulkoministeri Timo Soini (ps) kuvaili perjantaina järjestetyssä tiedotustilaisuudessa, että Euroopan turvallisuusjärjestelmä on haastettu ja jännite Itämeren alueella on kasvanut. Turvallisuutta heikentävät myös terrorismin uhka, radikalisaation lisääntyminen ja hallitsematon muuttoliike.

Lähialueen turvallisuuspoliittisen tilanteen takia sotilaallisen voiman käyttöä Suomea vastaan tai sillä uhkaamista ei voi sulkea pois, selonteossa todetaan.

Artikkelin videolla suora lähetys selonteosta.

– Tiivistäen voi sanoa että turvallisuusympäristömme on muuttunut ja Suomen on tiivistettävä kansainvälistä yhteistyötä kumppaniemme kanssa, Soini totesi.

Keskeinen muutos Euroopan turvallisuudelle on selonteon mukaan Venäjän toiminta.

– Keskeinen muutos turvallisuustilanteessa on Venäjän toimeenpanema Krimin valtaus ja Venäjän toiminta Itä-Ukrainassa, Soini totesi.

Suomelle Venäjä ei kuitenkaan ole Soinin mukaan tällä hetkellä sotilaallinen uhka.

”Suomi ei voi eristäytyä”
Suomi haluaa rakentaa yhteistyötä Venäjän kanssa ja pitää yllä vuoropuhelua kansainvälisestä tilanteesta, Itämeren alueen kysymyksistä ja kahdenvälisistä asioista. ”EU:n yhteiset Venäjä-linjaukset ovat Suomen toiminnan perusta. Minskin sopimuksen toimeenpano on välttämätöntä EU-Venäjä –suhteiden paranemiselle”, selonteko muotoilee.

Suomen on selonteon mukaan ulko- ja turvallisuuspolitiikassaan varauduttava nopeisiin ja arvaamattomiinkin muutoksiin toimintaympäristössään.

– Suomi ei voi eikä halua eristäytyä omaan kolkkaansa.

Soinin mukaan Suomi haluaa vaikuttaa aktiivisesti turvallisuuden ja vakauden vahvistamiseen, mutta varautuu myös uhkiin. Suomi myös varautuu hybridivaikuttamisen erilaisiin muotoihin ja vahvistaa siinä vaadittavia suorituskykyjä.

Nato-ovi raollaan
Selonteossa käsitellään myös Suomen mahdollisuutta harkita liittoutumista sotilaallisesti. Sen mukaan Suomen kahdenvälisessä yhteistyössä Ruotsilla on erityisasema. Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen sekä puolustusyhteistyö Ruotsin kanssa on laaja-alaista ja sitä edistetään yhteisten etujen pohjalta, ilman rajoitteita, selonteossa todetaan.

Naton kanssa Suomi toteuttaa laajaa kumppanuutta ja osallistuu jatkossakin sen harjoituksiin omista lähtökohdistaan. ”Suomi pitää yllä mahdollisuutta hakea jäsenyyttä Natossa seuraten tarkasti turvallisuusympäristönsä muutosta”, selonteossa todetaan.

Esillä ollutta mahdollisuutta kansanäänestyksestä Nato-jäsenyydestä selonteossa ei mainita.

– Tässä haluttiin esittää se perusviesti, että jos tulemme tähän lopputukokseen, niin se on nyt mahdollista toisin kuin aikaisemmin. Se on sitten sen ajan päätös, jos tällainen prosessi laitetaan liikkeelle, Soini totesi.

Edellisessä, vuonna 2012 tehdyssä linjauksessa todettiin, että "Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa, joka harjoittaa yhteistyötä Pohjois-Atlantin liiton kanssa sekä ylläpitää mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä".
is

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu