totta se on. en aiemmin ole kirjoittanut tänne palstalle enkä ole tosin varma vieläkään tuleeko tästä ymmärrettävää tekstiä vai ei, jatkan silti kirjoitusta. olen 23 vuotias nainen (naisen alkuna itseäni pidän).
Äitini on ollut lapsuudesta saakkka hyvin kontrolloiva mutta tehnyt sen tosi salakavalalla tavalla. Syyllistänyt kaikesta (omista tunteista, ajatuksista, reagoinnista) niin uskomattoman pahalla ja laskelmoivallla tavalla että hän on onnistunut aivopesemään minut luottamaan vain häneen ja hakeutumaan nuorempana jatkuvasti manipuloivien ihmisten joukkoon (en tiedostanut silloin) tuttua ja siten "turvallista".
minulla on ollut koko elämäni ajan lapsuudesta siihen aikaan kun lopetin kontaktin pitämisen käytännössä seinään 2kk sitten hyvin levoton olo äitini seurassa ja tosi paha olla.
äitini oli vaan onnistunut tekemään minusta uskomattoman riippuvaisen itsestään (koskaan ei tukenut eikä puolustanut, pienenä kun itkin se oli sama kuin seiniltä olisi hakenut apua.. äidillä tyyytyväinen ilme kasvoillla aina kun minun on ollut paha olla).
aloin heräämään tähän kaikkeen kun hankkiuduin vanhoista tutuistani ja elämääni tuli terveitä ihmissuhteita ja kun olin loppusuoralla opiskelun kanssa (joka on ollut aina väkisin väännettyä ja hankalaa) n puoli vuotta sitten. Kehoni tunnisti ensimmäiseksi. aloin saada järjettömiä tunnelukkoja yhden todella luotettavan ja ihanan ihmisen seurassa. lamaannuin ja jähmetyin, en tiennyt mistä oli kysymys.
olen elänyt jossain shokki tilassa siihen asti. sitten muistin että äitini on käyttänyt minua monesti lapsuudessani seksuaalisesti hyväksi. murruin ja menin heti koulupsykologin jutuille.
olen myös soittanut kriisipuhelimeen ja vaan puhunut puhunut itkenyt ja raivonnu vihasta että ihminen johon luotit eniten olikin minua tuhoava psykopaatti. psykoterapia jakso alkaa ensikuussa ja tiedän että siinä menee monta vuotta että tunnistan kuka minä ihan oikeesti olen, en tahdo katkeroitua, mutta elämäni alkaa nollasta ja tämä kauhea menneisyys seuraa koko elämäni mua vaikka se kevenee kuukausi kuukaudelta.
äitini ei koskaan ilmehdi, elehdi ja elä tunteella. hän vaan laskelmoi ja miettii tarkkaan kaiken mitä tekee.
on mulla kuitenki nyt vapaa olo koska nyt TIEDÄN mistä se mun kokoaikanen paha olo johtui. surutyön olen alottanu jo lapsena sillä tiesin aina et mun äiti ei oo normaali, halusin aina päästä kotoota muuallle.
nyt en meinaa enää itselleni valehdella, niinkun oon tehny aiemmin psyykettä suojellakseni.
Olen kuulemma vielä todella nuori ihmiseksi jolle on paljastunut lähi ihminen psykopaatiksi. Usein sitä ei ymmärrä vasta kun on liian myöhäistä. osittain tää on totta mun kohdallla mut toisaalta tiedän että maailma on avoin myös mullle.
tiedän vaan että mun tulee pystyy puhumaan että voin myös saada sen kaiken takasin minkä mun äiti tuhos.
lähettää syyllistäviä s posteja joihin oon vaan vastannu et otan seuraavasta virkavaltaan yhteyttä, käynyt oven takana myös mutta en ole avannu. tänään oli kukat tullu oven taakse olevinaan valmistujaisten johdosta ja lappuun kirjotettu päivämäärä ja kellon aika ku ne oli siihen jätetty. sairasta.
äitini on psykopaatti
16
515
Vastaukset
- hyväalkuvaan
Vielä kun se 40-vuotias hiffaisi ton ja menisi ihan oikeaan terapiaan!!!
- särjetty23
kuka 40 vuotias? nojoo onhan mulla tässä hyvin aikaa ja sitä mulle sanotaan että ku oot niin nuori... kyllä tässä meni musta ihan tarpeeksi aikaa ymmärtämää, näillä ihmisillä ei ole muuta ku tuhottavaa ei mitään annettavaa
- Eikannatamaksaa
Terapia on kallista ja tyhjän lässyttämisestä ei kannata maksaa.
- Lue.tämä.ajatuksella
Äitisi kuulostaa fiksulta ihmiseltä, sillä tunteet ovatkin joutavaa paskaa. Niitä ei tarvita mihinkään. Asioita pitää ajatella järjellä, ei tunteilla.
Yleensä väitetään että naiset ovat tunteellisempia -ja siten miehiä heikompia ja tyhmempiä, tosin naiset ovat miehiä heikompia ja alempia monelta muulta osin- kuin miehet, ja onkin hyvä huomata että tämä ei pidä paikkaansa kaikkien naisten osalta.
Ole ylpeä älykkäästä äidistäsi, sillä hän tietää tunteiden merkityksettömyyden, ja jos kokemasi vääryys risoo sinua, niin ainahan voit ns. "panna pahan kiertämään."
Psykopaatit ovat ylempi ihmisrotu.- särjetty23
ja sinä olet vaan yksi sieluton lisää muiden näiden joukossa :D ette siiis mitään erikoista, teillä on "helppo" alku, ikävämpi loppu.
- Anonyymi
😂psykopaatit ne vasta onkin riippuvaisia tunteista. Ne tarvitsee vielä isommin stimulaatiota ja efektejä kuin tavikset. Pitäisikin olla psykopaattikouluja joissa opetettaisiin hankkimaan nämä aivoja palkitsevat toiminnot rakentavilla ja laillisilla tavoilla. Ettei tarvitse häiritä ja kiusata normeja ja herkkiksiä.
- kehuavaiei
http://kameleonttiblogi.blogspot.fi/2012/02/milta-epavakaa-persoonallisuushairio.html
http://hulluudenanatomia.blogspot.fi/2013/02/mina-ja-epavakaa-persoonallisuushairio.html
Et ole yksin ja ainoa. Turha esittää neroa, kun toimintakyky on alentunut. Maanisuus ei tee ahkeraa.- särjetty23
arvaa olinko onnellinen ku kuulin että en ole ainut että on niitä muitakin psykopaatin "uhreja".. vaan enpä nimittele itteeni uhriks vaan selviytyjäksi ja kyllä mieliala on tiptiessään en mä mitään neroa esitä vaa faktat pöytään.. pelikortit ei mee aina tasan ja tää on mun tarinani ja siten en edes ala vertailemaan muiden. pahaa tekee ja onneks saan apua... selviääpä sitte et voisko mulla ollla myös joku epävakaa häiriö ku ammattiauttajalle pääsee.. toivo elää silti vahvassa
- onhannäitä
Tässä ketjussa on about kaikki vastaukset ihan sairasta settiä. Oikeastaan pitäisi ylläpitoon pyytää ilmoittaa moinen epärakentava "lyödyn lyöminen".
Onnea aloittajalle loppuelämään. Älä sorru ottamaan tuota psykopaattia takaisin elämääsi. Hän toki yrittää hyvällä ja pahalla mutta pidä pintasi ja puolesi. Tarvittaessa muuta tuntemattomaan osoitteeseen.
- wauuuuuu
Oon taipuvainen ihmissuhteissa tuliseen kiintymykseen ja sen jälkeen täydelliseen mitätöintiin. Siksi seurustelusuhteet eivät onnistu ja tuottaa se ongelmia myös kavereiden kanssa. Saan aina kuulla, kuinka muita vituttaa se, että en vastaa puhelimeen tai tekstiviesteihin. Se johtuu siitä, että jos henkilö ei ole samassa tilassa mun kanssa, tai vähintään kuuloetäisyydellä havaittavissa, häntä ei ole olemassa mun maailmassa. Rationaalisella tasolla tiedän, että he ovat kyllä olemassa, mutta tunnetasolla heitä ei ole.
- irti_kaikista
oikeestiko ihmiset jotka eivät ole sinun näkökentässäsi, eivät ole olemassa?
Mageeta, tuohon tilaan minäkin haluaisin päästä, ei tartteis miettiä hetkeäkään muita ihmisiä kun pysyis koko ajan kotona neljän seinän sisällä.
Eikä tulis ketään enää ikinä tähän kämppään sisälle.
- wooooow
::B
- Anonyymi
Vanha kirjoitus mutta pakko kommentoida. Minun äitini on myös psykopaatti. Hänen äitinsäkin oli. Mieheni olivat myös psykopaatteja. Tuntuu että ympärilläni on aina jokunen psykopaatti. Jonkun kohtalo on psykopaatit.
- Anonyymi
Paatit metsästää orpoja ja haavoittuneita ja ovat valmiita tarjoamaan " olkapäänsä". Normeilla ei ole aikaa ja muutenkin kavahtavat erilaisia, kovia ja outoja kokeneita. Häiritsee liikaa hyvin järjestäytynyttä elämää ja maailmankuvaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paatit metsästää orpoja ja haavoittuneita ja ovat valmiita tarjoamaan " olkapäänsä". Normeilla ei ole aikaa ja muutenkin kavahtavat erilaisia, kovia ja outoja kokeneita. Häiritsee liikaa hyvin järjestäytynyttä elämää ja maailmankuvaa.
En ole sellaista havainnut. Psykopaattisuus näkyy enemmänkin tunteettomuutena ja kylmyytenä. Psykopatia on hyvä kaveri narsismin kanssa. On vaikea erottaa niitä toisistaan. Jos sinulla ei ole itselläsi kokemusta niin hankala varmaan lähteä arvailemaan millaisia psykopaatit ovat. Eivät ne ole aina niitä kauhuelokuvan sarjamurhaajia. Se voi ilmetä eri tavoilla eri ympäristöissä. Kylmyys ja tunteettomuus ja laskelmointi on niitä avain juttuja kun puhutaan psykopaateista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole sellaista havainnut. Psykopaattisuus näkyy enemmänkin tunteettomuutena ja kylmyytenä. Psykopatia on hyvä kaveri narsismin kanssa. On vaikea erottaa niitä toisistaan. Jos sinulla ei ole itselläsi kokemusta niin hankala varmaan lähteä arvailemaan millaisia psykopaatit ovat. Eivät ne ole aina niitä kauhuelokuvan sarjamurhaajia. Se voi ilmetä eri tavoilla eri ympäristöissä. Kylmyys ja tunteettomuus ja laskelmointi on niitä avain juttuja kun puhutaan psykopaateista.
Kokemusta on!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.34286521 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12551Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692328- 1791945
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161522Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91371- 1121337
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181791307RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601300Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421207