äitini on psykopaatti

totta se on. en aiemmin ole kirjoittanut tänne palstalle enkä ole tosin varma vieläkään tuleeko tästä ymmärrettävää tekstiä vai ei, jatkan silti kirjoitusta. olen 23 vuotias nainen (naisen alkuna itseäni pidän).
Äitini on ollut lapsuudesta saakkka hyvin kontrolloiva mutta tehnyt sen tosi salakavalalla tavalla. Syyllistänyt kaikesta (omista tunteista, ajatuksista, reagoinnista) niin uskomattoman pahalla ja laskelmoivallla tavalla että hän on onnistunut aivopesemään minut luottamaan vain häneen ja hakeutumaan nuorempana jatkuvasti manipuloivien ihmisten joukkoon (en tiedostanut silloin) tuttua ja siten "turvallista".
minulla on ollut koko elämäni ajan lapsuudesta siihen aikaan kun lopetin kontaktin pitämisen käytännössä seinään 2kk sitten hyvin levoton olo äitini seurassa ja tosi paha olla.
äitini oli vaan onnistunut tekemään minusta uskomattoman riippuvaisen itsestään (koskaan ei tukenut eikä puolustanut, pienenä kun itkin se oli sama kuin seiniltä olisi hakenut apua.. äidillä tyyytyväinen ilme kasvoillla aina kun minun on ollut paha olla).
aloin heräämään tähän kaikkeen kun hankkiuduin vanhoista tutuistani ja elämääni tuli terveitä ihmissuhteita ja kun olin loppusuoralla opiskelun kanssa (joka on ollut aina väkisin väännettyä ja hankalaa) n puoli vuotta sitten. Kehoni tunnisti ensimmäiseksi. aloin saada järjettömiä tunnelukkoja yhden todella luotettavan ja ihanan ihmisen seurassa. lamaannuin ja jähmetyin, en tiennyt mistä oli kysymys.
olen elänyt jossain shokki tilassa siihen asti. sitten muistin että äitini on käyttänyt minua monesti lapsuudessani seksuaalisesti hyväksi. murruin ja menin heti koulupsykologin jutuille.
olen myös soittanut kriisipuhelimeen ja vaan puhunut puhunut itkenyt ja raivonnu vihasta että ihminen johon luotit eniten olikin minua tuhoava psykopaatti. psykoterapia jakso alkaa ensikuussa ja tiedän että siinä menee monta vuotta että tunnistan kuka minä ihan oikeesti olen, en tahdo katkeroitua, mutta elämäni alkaa nollasta ja tämä kauhea menneisyys seuraa koko elämäni mua vaikka se kevenee kuukausi kuukaudelta.
äitini ei koskaan ilmehdi, elehdi ja elä tunteella. hän vaan laskelmoi ja miettii tarkkaan kaiken mitä tekee.
on mulla kuitenki nyt vapaa olo koska nyt TIEDÄN mistä se mun kokoaikanen paha olo johtui. surutyön olen alottanu jo lapsena sillä tiesin aina et mun äiti ei oo normaali, halusin aina päästä kotoota muuallle.
nyt en meinaa enää itselleni valehdella, niinkun oon tehny aiemmin psyykettä suojellakseni.
Olen kuulemma vielä todella nuori ihmiseksi jolle on paljastunut lähi ihminen psykopaatiksi. Usein sitä ei ymmärrä vasta kun on liian myöhäistä. osittain tää on totta mun kohdallla mut toisaalta tiedän että maailma on avoin myös mullle.