Olin 70 - 80-lukujen taiteessa töissä Venäjän Karjalassa. Elettiin NL:n aikaa ja maassa oli kiellettyä uskoa Jumalaan. Kuljetin pienissä määrin kirjallisuutta ja puhuin Jumalasta paikallisten kanssa ja kyllähän se tuli tietoon viranomaisille.
Varmaan jonkin aikaa tarkkailivat tilannetta saadakseen johtolankoja toiminnastani kunnes eräänä päivänä minut pidätettiin. Jouduin väsyttävään ristikuulusteluun puoleksi vuorikaudeksi ja minua uhkailtiin vaikka miten. Jopa Siperiaan vieminen oli mahdollinen, mikäli tietoja ei heru.
Oli se ihmeellinen rauha ja lepo, jota silloin koko ajan tunsin. Kielitaitonikaan ei ollut kovin hyvä, mutta sain voimaa ja viisautta selvitä tilanteesta ilman tulkkia. En suostunut kuulusteluun tulkin välityksellä.
Sain myös yliluonnollisen rohkeuden todistaa Jeesuksesta kuulutelijoille, viisauden vastailla kiperiin kysymyksiin. Pyhä Henki oli kyllä kaikin keinoin valmistanut minua tuohon koetukseen.
Mieheni oli jo hetkeä ennen tuntenut että joudun pian kiipeliin ja oli huolestunut että miten käy jos menetän työpaikkani koska meillä oli asuntovelkaa. Hän ei kuitenkaan estänyt minua puhumasta ja viemästä kirjallisuutta, vaikka ei ollut sillä tavalla uskossa.
Moni sanoo ettei ole Jumalaa, ja ei voi uskoa, kun asiaa ei voi tieteelisesti todistaa. Ei sitä voi sanoin kuvailla, mitä silloin sain kokea. Koin että taivaallinen voima suorastaan ympäröi. Ne monet kuulustelijatkin hämmästyivät että miten minä vähän kaksikymppinen ihminen voi olla noin levollinen, peloton ja rauhallinen. Kysyivät, että mikä minulla on. Sanoin että Hän josta tässä teille kerron ja jonka asialla olen, ei torku eikä nuku.
Olen tavannut erään noista silloisista virkaa suorittavista (tullivirkailija) ihan oman kotini keittiössä. Hänkin vaikka ei vielä ollut silloinkaan uskossa niin kuin uskovana ymmärrän, sanoi että kyllä on pakko sanoa, että sinun ympärilläsi oli jotain käsittämätöntä.
Tässä yksi kokemus miten Jumala elää kanssani. Ei siinä mitään teitä tarvita: usko toimii ja Hän elää omiensa arjessa.
Varmaan jonkin aikaa tarkkailivat tilannetta saadakseen johtolankoja toiminnastani kunnes eräänä päivänä minut pidätettiin. Jouduin väsyttävään ristikuulusteluun puoleksi vuorikaudeksi ja minua uhkailtiin vaikka miten. Jopa Siperiaan vieminen oli mahdollinen, mikäli tietoja ei heru.
Oli se ihmeellinen rauha ja lepo, jota silloin koko ajan tunsin. Kielitaitonikaan ei ollut kovin hyvä, mutta sain voimaa ja viisautta selvitä tilanteesta ilman tulkkia. En suostunut kuulusteluun tulkin välityksellä.
Sain myös yliluonnollisen rohkeuden todistaa Jeesuksesta kuulutelijoille, viisauden vastailla kiperiin kysymyksiin. Pyhä Henki oli kyllä kaikin keinoin valmistanut minua tuohon koetukseen.
Mieheni oli jo hetkeä ennen tuntenut että joudun pian kiipeliin ja oli huolestunut että miten käy jos menetän työpaikkani koska meillä oli asuntovelkaa. Hän ei kuitenkaan estänyt minua puhumasta ja viemästä kirjallisuutta, vaikka ei ollut sillä tavalla uskossa.
Moni sanoo ettei ole Jumalaa, ja ei voi uskoa, kun asiaa ei voi tieteelisesti todistaa. Ei sitä voi sanoin kuvailla, mitä silloin sain kokea. Koin että taivaallinen voima suorastaan ympäröi. Ne monet kuulustelijatkin hämmästyivät että miten minä vähän kaksikymppinen ihminen voi olla noin levollinen, peloton ja rauhallinen. Kysyivät, että mikä minulla on. Sanoin että Hän josta tässä teille kerron ja jonka asialla olen, ei torku eikä nuku.
Olen tavannut erään noista silloisista virkaa suorittavista (tullivirkailija) ihan oman kotini keittiössä. Hänkin vaikka ei vielä ollut silloinkaan uskossa niin kuin uskovana ymmärrän, sanoi että kyllä on pakko sanoa, että sinun ympärilläsi oli jotain käsittämätöntä.
Tässä yksi kokemus miten Jumala elää kanssani. Ei siinä mitään teitä tarvita: usko toimii ja Hän elää omiensa arjessa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hyvä kirjoitus. Minä puolestani sain Jumalasta ja raamatusta vain levottomuutta, joten päätin laittaa ne elämästäni syrjään. Koin mielenrauhan siirryttyäni idän uskontojen pariin. Sitä voisi sanoa johdatukseksi. En ole katunut.