Vihdin ampujalta varoitus viranomaisille!

Suomalainen ei välttämättä hyväksy kaikkea sitä paskaa, millä viranomaiset nöyryyttävät ihmisiä kuin lahtikarjaa. Viranomaisten kannattaakin nyt miettiä missä kulkee se raja, jonka yli ei pidä mennä. Vihdissä iskettiin nyt yksi rajapaalu maahan.
52457
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Suomi menee kovaa vauhtia kohti orjayhteiskuntaa. Mm. merenkulkuhallituksen uusimmat alukset tehdään jo orjatyövoimalla. Tässä mielessä alempien sosiaaliluokkien kannattaa jo sovitella itselleen lahtikarjan roolia.

1Äänestä
  • Parempi olisi ryhtyä lahtariksi, yläkerran harventajaksi.
    .
    Siellä kun kuvitellaan jo, ettei heille kukaan mahda mitään.

    1Äänestä

  • Poliisi ampui miehen Tuusulassa


    Syyttäjän tehtäväksi jää arvioida, onko käytetty menettely ollut oikea ja lainmukainen.

    Wendorf korostaa, että vaikka poliisi olisi toiminut lainvastaisesti miehen ampuessaan, syyttäjä miettii, onko kuitenkaan kyse rikoksesta ja ovatko poliisin käyttämät keinot olleet tilanteeseen nähden liiallisia.

    Poliisi ampui kohti miestä, joka oli varustautunut ilmapistoolilla. Mies ampui sillä kohti poliiseja.

    http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/405527-poliisi-ampui-miehen-tuusulassa-tapahtumien-kulku-on-selvitetty


    Poliisi ampui miestä kadulla Helsingissä

    Poliisipartion ollessa kiinniottopaikalla epäilty hyppäsi asunnon parvekkeelta alas. Poliisin saadessa pihalla kontaktin henkilöön tämä uhkasi poliisia teräaseella ja kaasusumutteella.

    Tästä syystä poliisi joutui käyttämään ampuma-asetta.
    http://yle.fi/uutiset/poliisi_ampui_miesta_kadulla_helsingissa/8895600


    Poliisi ampui miehen Uuraisilla
    Tilanteeseen osallistui useita poliisipartioita. Mies menehtyi.

    Noin kello 21 aikaan tilanne neuvotteluista huolimatta kärjistyi ja poliisi joutui käyttämään ampuma-asetta. Tapahtumien seurauksena mies menehtyi, vaikka ensihoitotoimenpiteet aloitettiin välittömästi paikan päällä.

    http://mvlehti.net/2016/03/20/poliisi-ampui-miehen-uuraisilla/



    Poliisi ampui hirven keskellä Helsinkiä - katso dramaattiset kuvat
    http://www.voice.fi/ilmiot/poliisi-ampui-hirven-keskella-helsinkia-katso-dramaattiset-kuvat-67404



    JNE.. KYTÄT NE SUOMESSA AMPUU KUIN MIELIPUOLET!


    Kaksi poliisimiestä raiskasi 14- ja 16-vuotiaat
    Kahta poliisimiestä syytetään seksuaalirikoksista.

    Oikeudenkäynti alkoi Nilsiän käräjäoikeiden Siilinjärven istuntopaikalla aamulla.
    Syytteen mukaan toinen miehistä raiskasi 16-vuotiaan tytön ja toinen käytti seksuaalisesti hyväksi 14-vuotiasta tyttöä. Väitetyt rikokset tapahtuivat keväällä 2003, kun miehet olivat kuntoutuksessa siilinjärveläisessä kuntoutuskeskuksessa. Syytteen mukaan he juottivat ensin tytöt humalaan.
    Poliisimiehet ovat kotoisin Lahden seudulta.

    Aamulehti 9.12.2005

    Äänestä

Mitäs nöyryyttämistä se on, jos viranomaiset turvaavat ihmisten saatavat? Vai lainaatko sinä ihmisille rahaa, ja sanot, että voit sitten itse päättää, maksatko rahat takaisin? Tai perustaako joku kaupan, jonka periaatteena on, että maksaminen on vapaaehtoista?

Ukkeli oli velkaa eri puolille, ja voitti arvalla 200 000 euroa, eikä meinannut maksaa velkojaan pois, vaan törpösti yritti siirtää rahojaan muijansakin tilille. Sehän on suoranaista varastamista.

Kaikki kunnia tavallisten ihmisten oikeusturvaa puolustaville viranomaisille, kuten tässä tapauksessa esim. ulosottomiehille!

1Äänestä
  • Mutta eikös tämä yhteiskunta toimi juuri näin?

    Rahat siirretään vaimon tilille tai veroparatiisiin, ihan sen mukaan, kumpi tuntuu paremmalta ajatukselta. Mikäs tässä on nyt niin vaikea ymmärtää? Vai onkos varojen piilottaminen vain eliitin ja paremman väen etuoikeus?

    1Äänestä

  • Uteliasihvo kirjoitti:

    Mutta eikös tämä yhteiskunta toimi juuri näin?

    Rahat siirretään vaimon tilille tai veroparatiisiin, ihan sen mukaan, kumpi tuntuu paremmalta ajatukselta. Mikäs tässä on nyt niin vaikea ymmärtää? Vai onkos varojen piilottaminen vain eliitin ja paremman väen etuoikeus?

    No miksei se ukko sitten siirtänyt rahojaan vaikka Sveitsiin piiloon? Kyllä sinne saa kaikki siirtää rahansa, jos haluaa. Ei se mikään "eliitin" etuoikeus ole. Sen sijaan ukko jätti rahansa Suomeen vaimonsa julkiselle tilille omaa idioottimaisuuttaan.

    Älä nyt siinä sentään itkuun pillahda jonkun idioottihullun tekemisistä.

    Äänestä

Vai näin se sinusta menee. Että kun henkilö ei halua maksaa velkojaan ja lahtaa ihmisiä, niin sinusta tässä näytetään sitten rajat. Pitäisikö Suomen viranomaisten nyt päätyä siihen, että kansalaisten pitää antaa vapaasti hyväksikäyttää muita ja jättää velkansa maksamatta, jotta eivät tappaisi enempää poliiseja?

Olipa omat asiansa sotkenut tai ei, olipa katkera tai ei, niin harva meistä kuitenkaan on tuollainen säälittävä hahmo, joka katsoo oikeudekseen murhata muita.

Äänestä
  • Sinä et välttämättä nyt ymmärrä aloittajan hiukan laajempaa viestiä tässä asiassa.

    1Äänestä

  • fdsasdff kirjoitti:

    Sinä et välttämättä nyt ymmärrä aloittajan hiukan laajempaa viestiä tässä asiassa.

    Avaa toki asiaa.

    Äänestä

  • Lueppas nyt edellinen haarake!

    1Äänestä

  • jlkjlkjlkjk kirjoitti:

    Lueppas nyt edellinen haarake!

    Yritä nyt vain selittää tämä 'laajempi viesti' ihan omin sanoin. Tässähän kyse ei ollut mistään varallisuuden siirtämisestä veroparatiisiin, vaan äijä ei halunnut maksaa velkojaan. Hänen murhaamansakaan tuskin oli veropelleilijä.

    Äänestä

  • hhehehe...tässä maassahan on jo todistetusti paljon erilaisia porukoita, jotka hyväksikäyttävät vapaasti Suomea ja suomalaisia.

    Äänestä

Niinpä. Vitut tuo mitään rajojen laittoa ollut, säälittävä paska!

1Äänestä

Kuolemaa pahempaa ne ei voi tarjota ja sen kanssa kyllä pärjää.

1Äänestä

Kaverihan olisi voinut tyhjentää lippaat muualla ja paljon pahemmin seurauksin. Viranomaiset ja muut asianosaiset kädet vaan kiltisti ristiin.

1Äänestä

Säälittävä tapaus, tuskin kannattaa sankarina pitää!

1Äänestä
  • Moni pitää marttyyrinä ja sankarina. Mies uskalsi tyhjentää lippaansa kohti poliisia puolustaessaan omiaan ahneita viranomaisia vastaan.

    Äänestä

  • Ulosotto+vei++väkisin,+ilmoittamatta+mitään,++kaksi+tilaa,+kiinteistöä++vain+30%+todellisesta+arvosta++-++sen+vahvisti+hovioikeuskin....mutta+ei+tehnyt+asialle+yhtään+mitään!!!

    1Äänestä

  • Kannattaa siis myydä itse ajoissa...

    1Äänestä

  • Tässä mielessä yksi tapettu poliisi on aivan kohtuullinen korvaus kaikesta tuosta paskasta! Ehkä olisi pitänyt saada toinenkin tapetuksi?

    Äänestä

  • Jartsunpal kirjoitti:

    Moni pitää marttyyrinä ja sankarina. Mies uskalsi tyhjentää lippaansa kohti poliisia puolustaessaan omiaan ahneita viranomaisia vastaan.

    Vai oikein marttyyrina ja sankarina. Tuskin kuule moni pitää sankarina murhaajaa, joka ei ole maksanut velkojaan vaan on elänyt muiden rahoilla, eikä halua maksaa silloinkaan kun pystyisi. Eivätköhän sympatiat ole niiden puolella, joilta hän on nythänyt rahaa ja etenkin hänen murhaamansa sekä hänen omaistensa puolella.

    Äänestä

  • TheUrbanLegends kirjoitti:

    Vai oikein marttyyrina ja sankarina. Tuskin kuule moni pitää sankarina murhaajaa, joka ei ole maksanut velkojaan vaan on elänyt muiden rahoilla, eikä halua maksaa silloinkaan kun pystyisi. Eivätköhän sympatiat ole niiden puolella, joilta hän on nythänyt rahaa ja etenkin hänen murhaamansa sekä hänen omaistensa puolella.

    Sinä tunnut tietävän aina mitä on oikeudenmukaisuus ja velvollisuus suomalaisten osalta. Muiden härskien kuppaajien kohdalla et jostain syystä ole vaatimassa samaa. Lietkö suomalainen itse?

    1Äänestä

  • Ennen.voutia kirjoitti:

    Kannattaa siis myydä itse ajoissa...

    Jos ihminen joutuu vaikeuksiin, niin häntä pitäisi auttaa eikä potkia päähän. Jos kiinteistöjä pitää myydä velkojen vuoksi niin viranomaisten tulisi valvoa että niistä saadaan korkein mahdollinen hinta. Nyt ne pyritään myymään niin halvalla kuin mahdollista.

    1Äänestä

  • tekopyhyys-huipussaan kirjoitti:

    Sinä tunnut tietävän aina mitä on oikeudenmukaisuus ja velvollisuus suomalaisten osalta. Muiden härskien kuppaajien kohdalla et jostain syystä ole vaatimassa samaa. Lietkö suomalainen itse?

    Että sellaisen jutun keksit. Sinustako tuossa luki, että vain suomalaisen tulee maksaa velkansa eikä murhata muita?

    Olen suomalainen. En tosin ymmärrä, mitä merkitystä sinulle on sillä, mitä kansalaisuutta tuntematon nettikirjoittelija edustaa. Asioista keskusteleminen on mielenkiintoisempaa kuin kirjoittelijoista.

    Äänestä

Ei tuo kyllä sankarilta vaikuta vieläkään..

1Äänestä

Miksi Ilta-Sanomat on aloittanut valtavan lokakampanjan Vihdin 67-vuotiasta "painajaismaista isosetää" vastaan? .......
"Painajaismainen isosetä" ....isosetä...?
Vai onko kyseessä roskapankki-NORDEAN/ulosottoviraston järjestämä/rahoittama kampanja?

Äänestä
  • Niin, ajatella. Kyllähän toisten rahoilla eläneestä murhaajasta pitäisi puhua nätisti.

    Äänestä

  • Nooh, ei Iltasanomat enää julkaise mielipidekirjoituksiani jos huomautan, että miten jokin asia on Suomessa. Joku varmaan käskenyt. Suljetaan siis silmät ongelmilta, eikä yritetä edes parantaa niitä.

    Mitä taas tuohon ampujaan tulee, niin asiaa pitää tarkastella paljon laajemmin. Toki ampuminen ja murhaaminen on väärin, mutta ne todelliset ongelmat ovat alkaneet jo aikoja sitten. Ampuminen on vaan seuraus ei syy. Todennäköisesti tuota miestä on kiusattu ja ahdettu nurkkaan. Turha puhua edes, että hän ei ole maksanut velkojaan, kyllähän hän vissiin on niitä maksellut, mutta velkoja on niin paljon. Niitä velkoja olisi vähemmän jos esim. koti olisi myyty korkeampaan hintaan eikä alihintaan. Hänelle vissiin ei ole annettu tarpeeksi työvuoroja ja hän on sitten aikoinaan yrittännyt siihen vaikuttaa. Noh, työvuorojahan annetaan vaan kavereille ja sukulaisille tässä maassa tuttuun tapaan. Toki, tuossa tilanteessa olisi vain niellä ylpeys ja yrittää tehdä tulonsa jossain muualla ja jossain muussa ammatissa kenties.

    En kyllä usko, että voi olla niin painajaismainen, eihän tytärkään sitä sano ja miksi vaimo olisi ollut noin montaa vuosikymmentä naimisissa jos niin painajaismainen sitten on?

    Ja miksi kukaan ei ole ilmoittanut viranomaisille jos on ammuskellut pihalla päivä/yöaikaan? Ei se ole normaalia,että ammuskelee pihalla olkoon se sitten oma piha. Ei pihalla mitään metsästetä.

    Mitä taas poliisin ammattiin tulee niin se on vaarallinen ja alipalkattu vaarallisuutensa nähden. Jokainen, joka tuohon ammattiin haluaa niin on ottanut sen riskin. Ei se tietysti tee ampumisesta sen oikeutetumpaa. Tottakai.

    Ketään ei kiinnosta tavallisen ihmisen taloudellinen tai henkinen ahdinko ja ei varsinkaan se henkinen. Kiusataan ja vainotaan, vähätellään ja ketään ei kiinnosta.

    Kyllä isot yritykset saavat laillisesti järjestellä ja suunnitella varojaan ulkomaille, mutta yksityisiä ihmisiä vainotaan kuin hullua. Isommat rötösherrat saavat olla piilossa.

    Äänestä

Vittu jokaisella on mahdollisuus hoitaa asiasa joko hyvin tai huonosti, en silti hyväksy että viattomien ihmisten henki viedään! Ei se poliisi ollut syyllinen sen sotkuihin mitenkään.

1Äänestä

Monkikohan ulosottomiesten jahtaama Suomalainen on vetänyt narun kaulaansa, tai mällännyt rekan nokkaan ?
Suomen ulosottolaki on lievästikin sanoen sairasta !


Late Lapista. SSSS Ry!

1Äänestä
  • Kuinkahan moni suomalainen on joutunut ylipääsemättömiin vaikeuksiin, kun Vihdin surmaajan kaltaiset roistot ovat jättäneet heille maksamatta velkansa?

    Suomen ulosottolaki turvaa ihmisten oikeudelliset saatavat juuri tuollaisten roistojen varalta, jotka haluavat elää toisten kustannuksella maksamatta velkojaan.

    1Äänestä

Eli kuula kalloon vaan tosta vaan vai? Ulosotto uhkaa ni poliisi maksaa hengellään? Voi hyvä tavaton, vai tätä rataa menee moraali arvot Suomessa. ...

2Äänestä
  • Niin, ehkäpä sinunkin silmäsi nyt aukeavat. Myös minusta on ikävä, että työtään tekevä poliisi joutuu maksamaan hengellään tämän fasistisen yhteiskunnan mielettömyyksistä. Näin se nyt vaan on!

    1Äänestä

Puolet ulosottomiehen palkasta tulee jo perintäpalkkioista. Tämä johtaa siihen että vain ahneimmat ja röyhkeimmät pärjäävät ulosottomiehinä. Ja mitään koulutuspohjavaatimusta ei ko. virkaan vaadita. Ei mitään.

Äänestä
  • Vaihtuvuus on suurta. Sitä hommaa ei kenenkään pää kauan kestä. Omatunto soimaa, yöunet menee, ja pomo vain vaatii lisää tuloksia.

    1Äänestä

  • Paskan marjat. Ulosottomies elää kunnolla herroiksi perintäpalkkioista ja järjettömistä koroista!

    1Äänestä

Sipilän hallituksen kuristusote alkaa pitämään.

1Äänestä
  • Ja tämä Sipilä jakaa suomalaisten rahoja 35.000 maahantunkeutujalle.......1,5 MILJARDIA/VUOSI päivärahoja...viikkorahoja matuille... ja matuissa loisiville hyysäri-loisille.

    1.5 miljardia suoria kustannuksia kaikki muut välilliset kustannukset lisäksi viranomaisten, virkamiesten älytön turha tuottamaton työ.

    1Äänestä

On suoranainen ihme, ettei moista ole sattunut aikaisemmin.
Jonnekinhan se raja on pakko vetää, ja tää kansankusettaminen ja alistaminen on lopetettava.

Kokoomus&co vetoinen poliisi tappaa/tapattaa taviksia, jotka ovat ahdingossa, minkä kokoomus&co on itse järjestänyt ahneudessaan.
Älkäämme ME tavikset kuitenkaan tapeta toisiamme, vika on ihan jossain muualla.
Kun hiukan funtsit, niin tajuat.

Äänestä

Vai niin.
JA mitä se veljen pojanpoika oli sitten tehnyt, kun ensin sitä piti ampua?
JA laiton sarjatuliase, sekin varmaan viranomaisten vika!

ÄLÄ JAUHA ROSKAA ja yritä puolustella jotain kylähullua!
Kaveri on ollut ongelmissa aikaisemmin ja ihan omasta syystä

Äänestä

Niinpä, sitä tuossa aiemmin kirjotinkin että asiat voi hoitaa joko hyvin tai huonosti, ihan oma valinta. Ja totta, pelkkä kylähullu se oli!

1Äänestä
  • Naapuri oli se kylähullu....
    Siis tämä naapuri, sukulainen oli lunastanut ulosotolta JN:n syntymäkodin 86000 eurolla ja summasta oli kuitattu ulosottoon 50000 euroa.
    Ja siksi jäi voimakas katkeruus sukulaista kohtaan kun tämä oli kaapannut tilan haltuunsa törkeästi alle oikean arvon, joka JN:n mukaan olisi ollut yli 220 000 euroa.

    Ja tämä yksi ja sama naapuri, sukulainen tehtaili vielä sen jälkeen kaikki ”rikosepäilyt” …..rikosnimikkeinä muun muassa lähestymiskiellon rikkomiset, vainoaminen, salakatselu ja laittomat uhkaukset."

    1Äänestä

Ja matut nyt tähän Vihti- kylähullu tapaukseen liittyy! Mikähän v..u asioissa mättii ku ei Suomessa kuule ku pälätystä matut sitä matut tätä,eikö täs maassa saa mitään kukaan aikaseksi. Ittehän tää kansa on äänestänyt kokoomuksen johtoon. Tarttis saada äänestystä aikaan halutaanko todella kuulua EU hun ja olla rajat levällään. Luultavasti aika moni haluis itsenäisen Suomen takaisin.

1Äänestä
  • Suomalaisetko muka äänestäneet.......Stubido Pöpilä BersereikäBerner - rosvomafian RIKOLLISET PUUHAT valtaan. Älä puhu paskaa.

    Ennen vaaleja tuo Rosvokopla lupaili ihan muuta -----mutta OK, nekin VALEHTELIVAT, puhuivat täyttä paskaa.
    SIKSIPÄ ONKIN TÖRKEÄ VAALIPETOS, MAANPETOS.

    1Äänestä

Pohja se on miunkin säkissä, sanoi jo Rokka kekkulille.....

1Äänestä

Oisko ollu liikaa jo aiemmin tajuta että stubido ym muut kokoomus sakit tulee JAUHAMAAN PASKAA! No, mitäpä sitä enää rutisemaan kun on jo koko maan asiat kustu pystyyn ja piloille. Taidampa muuttaa jo muille maille, vituttaa jo tämmönen.

Äänestä

Lukemani mukaan ihan mulkkuhan se ampuja oli, mutta ei se sitä muuta ettenkö ymmärtäisi miksi sitä vitutti ihan ylitsepääsemättömästi.. harva samassa tilanteessa enää pahemmin jaksaisi hymyillä..

1Äänestä

ottakaa nyt selville mitä kautta Jorma oli rynnäkkökivärin saanut RK-62. Sillä saa hurjaa jälkee. Mistä saatu, konepistooli, epäilen jostan pöllitty ja siitä on maksettu paljon. Rahalla saa ja autolla pääsee. Nyt tarkempi aseitten silmällä pito. Muistaakseni viime vuosina on varastettu jostain armeijasta.

1Äänestä
  • No jos on armeijasta varastettu se pitäisi selvitä heti vertaamalla aseensarjanumeroa varastettujen ja kadonneiden aseiden listaan. Jos armeijalla sellainen on, kun Iltalehti kirjoittaa " todennäköisesti puolustusvoimilta kadonnut rynkky". Että silleen.

    Äänestä

Jos ois ollut hyvienveljien veli niin vouti ei ois uskaltanut periä siltä latinlatia

Äänestä

Se ei poliiseja ampumalla maailma muutu. Pitää toki paikkansa ettei tuo jää viimeiseksi jos ei todellisiin ongelmii puututta, kuten viranomais mielivaltaan ja viranomaisten suorittamiin rikoksiin. Siitä huolimatta teko oli väärä joskin ymmärrän sen. Ihmisiä prässätään yksinkertaisesti liikaa ja ikuista nöyryyttämistä kukaan ei kestä.

Äänestä

Poliisin toiminta väärää ja viranomaisten kyykytys epäinhimillistä.
"- Olisimme menneet juttelemaan papalle, mutta poliisit olivat tiukkoina. Käskivät vain painua v*****n, moneen kertaan. Lopulta kun sanoin, että nyt me menemme, he ottivat avaimet pois ja käskivät istua autossa.
Tytär arvelee, että tilanne olisi voinut päättyä toisin, jos heidät olisi päästetty sulusta läpi.
- Isällä oli puhelin kiinni, mutta kyllä hän olisi minua kuunnellut, jos olisin päässyt paikalle, tytär uskoo."
Kun ihiminen ajetaan nurkaan niin tässä tulos. Poliisi ei ole sankari.
Ihan turha itkeä sensaatiolehdissä "painajaisista" kun taustat tutkimatta. Muut ihmiset tietävät totuuden viranomaisten aivopesusta ja yrittäjän kyykytyksestä.
En hyväksy poliisien ampumista mutta kuka kuuntelee uhrin ja ympäristön taustoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kohtuutta kirjoitti:

Suomalainen ei välttämättä hyväksy kaikkea sitä paskaa, millä viranomaiset nöyryyttävät ihmisiä kuin lahtikarjaa. Viranomaisten kannattaakin nyt miettiä missä kulkee se raja, jonka yli ei pidä mennä. Vihdissä iskettiin nyt yksi rajapaalu maahan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu