Uskonnonvapautta riistetään kouluissa!

Mestaripiirros-tekstiä ei voitu julkaista äidinkielen oppikirjassa, koska ”se on helppo tulkita tunnustukselliseksi”.

Lauluntekijä Mariska (Anna Maria Rahikainen) ihmettelee verkkosivuillaan julkaistussa blogitekstissä äidinkielen oppikirjatyöryhmän nihkeää suhtautumista Mestaripiirros-laulutekstiin. Mariskaa pyydettiin kertomaan laulunsanoittajan työstä tekeillä olevassa äidinkielen oppikirjassa. Lisäksi häntä kehotettiin valitsemaan jokin teksti näytteeksi työstään.

Kirjatyöryhmä torjui Mestaripiirros-tekstin julkaisemisen, ”koska se on helppo tulkita tunnustukselliseksi”. Mariska kertoo hämmästyneensä reaktiota ”isosti”.
”Onko totta, että koulujen linjaus vähänkin uskontoa hipaisevissa aiheissa on näin tiukka nykyään! Onko Luojasta tullut tabu? Eikö nimeä edes saa mainita koulussa? Ketä opettajat pelkäävät – oppilaiden vanhempia, opetusviranomaisia, uskonnottomia, toisinuskovia, mitä häh? Missä lapset ja nuoret oppivat pohtimaan uskontoihin liittyviä aiheita ja käymään niistä dialogia, jos koulu on sellaiseen sopimaton areena? Kyllä on huteralla pohjalla kansakuntamme sivistys, jos kouluissamme ei saa enää hiiskua edes valtionuskonnosta”, Mariska kirjoittaa.

Mariska huomauttaa, että kosketus muuhunkin kuin maalliseen on taiteen tekemisen elinehto monelle taiteilijalle. Hän pitää pyhän siivoamista pois oppimateriaaleista ”Neukku-mallin mukaisena henkisenä ja hengellisenä köyhyytenä”.

”Monen isosti menestyneen poppibiisin tekstit sisältävät jotain sakraalia. Olen ollut huomaavinani, että ihmisillä on pyhän nälkä”, Mariska kirjoittaa."

http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/lauluntekija-mariska-eiko-koulussa-enaa-mainita-luojaa/
056
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


LuojanLuoma kirjoitti:

Mestaripiirros-tekstiä ei voitu julkaista äidinkielen oppikirjassa, koska ”se on helppo tulkita tunnustukselliseksi”.

Lauluntekijä Mariska (Anna Maria Rahikainen) ihmettelee verkkosivuillaan julkaistussa blogitekstissä äidinkielen oppikirjatyöryhmän nihkeää suhtautumista Mestaripiirros-laulutekstiin. Mariskaa pyydettiin kertomaan laulunsanoittajan työstä tekeillä olevassa äidinkielen oppikirjassa. Lisäksi häntä kehotettiin valitsemaan jokin teksti näytteeksi työstään.

Kirjatyöryhmä torjui Mestaripiirros-tekstin julkaisemisen, ”koska se on helppo tulkita tunnustukselliseksi”. Mariska kertoo hämmästyneensä reaktiota ”isosti”.
”Onko totta, että koulujen linjaus vähänkin uskontoa hipaisevissa aiheissa on näin tiukka nykyään! Onko Luojasta tullut tabu? Eikö nimeä edes saa mainita koulussa? Ketä opettajat pelkäävät – oppilaiden vanhempia, opetusviranomaisia, uskonnottomia, toisinuskovia, mitä häh? Missä lapset ja nuoret oppivat pohtimaan uskontoihin liittyviä aiheita ja käymään niistä dialogia, jos koulu on sellaiseen sopimaton areena? Kyllä on huteralla pohjalla kansakuntamme sivistys, jos kouluissamme ei saa enää hiiskua edes valtionuskonnosta”, Mariska kirjoittaa.

Mariska huomauttaa, että kosketus muuhunkin kuin maalliseen on taiteen tekemisen elinehto monelle taiteilijalle. Hän pitää pyhän siivoamista pois oppimateriaaleista ”Neukku-mallin mukaisena henkisenä ja hengellisenä köyhyytenä”.

”Monen isosti menestyneen poppibiisin tekstit sisältävät jotain sakraalia. Olen ollut huomaavinani, että ihmisillä on pyhän nälkä”, Mariska kirjoittaa."

http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/lauluntekija-mariska-eiko-koulussa-enaa-mainita-luojaa/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu