tuntuu pahalta

Nykyään se on pitkä aika. Et kuitenkaan haluaisi olla yhdessä sellaisen kanssa, joka ei rakasta sua. Kukaan ei tunteilleen mitään voi. Yhtä vähän hän voi sille, ettei rakasta sua kuin säkään sille, että rakastat.

Kyllä 20 vuotta ja pam,eropaperi kouraan ja lopuksi hänen suustaan voidaan olla kavereita tai ystäviä,mutta itselleni parempi kun ei tapaa koskaan,nyt jo mennyt vuosia.......

Onhan tuo jo aika pitkä aika olla yhdessä. Tuossa ajassa olin jo naimisissa ja meillä oli jo talo valmiina sekä lapsi jo syntynyt. Ja nyt jo 11 vuotta yhdessä... Eli kyllä tuossa ajassa tietää haluaako toisen kanssa sen perheen ja muuta. Kyllä sullekin se sopiva elämänkumppani löytyy jolloin asiat vaan rullaa eteenpäin. Aika parantaa haavat ja kasvat ihmisenä. Tiedät mitä odotat suhteelta tulevaisuudessa.

On se ikävää miehen ja naisen välinen rakkaus. On ihanaa kun kaksi sydäntä löytää yhteisen sävelen. Ennen sanottiin, että tulee se arki ja rakkaus muuttuu kumppanuudeksi. Ja sitten jos toinen taho kohtaa uuden kohteen, johon syntyy palo, arkinen kumppani saa jäädä ja jopa tuntuu vastenmieliseltä viettää aikaa samojen hirsien alla.
Kuitenkin ihanne olisi, että kerran rakastuneet voisivat jatkaa sitä arkea ja elää yhdessä kunnes kuolema siteen katkaisee.

Ymmärrän aloittajaa. Elin pitkässä parisuhteessa ja kohtasin kerran ihastuksen, joka valtasi mieleni. Kyllä sen miehenkin silloin vaistosi ja sai tietää, kun olin poissaoleva ja jopa masentunut ikävästä. Kuitenkin minua sitoi avioliiton vala ja ei siinä tapahtunut mitään käytännössä. Varmaan miestäni loukkasi, kun olin ymmärsi kiintymyksen toiseen. Minkäs sitä tunteilleen voi. Ajan myötä tunne hiipui ja sammui ja entinen hyvä arki sujui kuten ennekin.

Sitten tapahtui niin, että mies ihastui ja eipä hänellä ollut kanttia välttää kiusausta vaan lähti ihastuksen mukaan. Muka sanoi syyksi, että olinhan minäkin ollut kiinni välillä toisessa, mutta enhän sittenkään pettänyt vaan nielin suruni.
Uskon että pitkän parisuhteen aikana varmasti sattuu näitä ohimeneviä hurahduksia ja sillä kai onkin Suuren kirjan käsky. "älä tee huorin". Kiusaus tulee, mutta siihen tarvitse lähteä mukaan. Olisi hyvä jos puolisot voisivat olla myös parhaimmat ystävät ja samalla aaltopituudella ja tavallaan kuin sisar ja veli rakkauden lisäksi. Silloin jos se eroottinen viehätys ja lumo hiipuu, niin voidaan elää siitä huolimatta yhdessä.
En tiedä onko kumppanillasi nyt toinen vai onko vain muuten totaalisesti se rakkauden tunne sinua kohtaan sammunut.

Yhden kerran olen palavasti rakastunut eron jälkeen, mutta kohde ei kokenut samaa. Minuun on ihastuttu myös, mutta en ole kokenut rakkautta. Olenkin ollut nyt sitten sinkkuna pian parikymmentä vuotta ja tavallaan jättänyt jälkeeni haaveet parisuhteesta.
On se haastava ja riskialtis parisuhde. Välttyy sydänsurulta itse ja ei aiheuta sitä toisellekaan, kun elelee yksin. Ja onhan se melkoinen ruljanssi hankkia yhteinen koti ja se taas purkaa ja totutella uuteen kotiin, jos huonosti käy.
Voimia sinulle sydänsurussa.

Sanoiko hän selkeästi sen, ettei rakasta vai miten? Joskus tunteet voi kuolla, intohimo sammua ja suhde muuttua kaverilliseksi ettei nähdä enää mieltä jatkaa seurustelusuhteessa. Kertoiko hän muita syitä suhteenne päättymiseen kuin itsensä? Mutta kyllä se hänelläkin on pitkään ikävä, sekä yhtälailla hänkin käy ne eron herättämät tunteet läpi ja myös itkee, koska on noinkin pitkä suhde kyseessä. Ja jos on järki-ihminen muuten, niin hän käy sen oman eroprosessinsa läpi itsekseen, samoin suosittelen sulle ettet pistä sitä uutta matoa koukkuun, vaan käyt ne kaikki tuntemuksesi läpi, kirjoita niistä vaikka päiväkirjaa ja lopulta tulee se hetki, että hyväksyt tapahtuneen, ja toivottelet hänelle kaikkea hyvää. Ota välillä etäisyyttä tunteisiisi ja yritä tehdä jotain muita itselle mieleisiä juttuja ja muista syödä, nukkua ja liikkua kuitenkin, vaikka se väkinäiseltä tuntuukin. Itse olen kokenut muutaman eron ja nyt pitkä suhde joko katkolla tai päättymässä, riippuen miehen päätöksestä hänelle antamani harkinta-ajan jälkeen. Välillä käyn tilannetta läpi, mutta otan myös sitä etäisyyttä. Itselleni matkustaminen ja liikunta ovat ne henkireiät joiden avulla pärjään. Onneksi tämä sattui myös kesäaikaan joten tapahtumia riittää, joissa voi ajatuksiaan välillä viedä pois ongelmien ääreltä ja irrotella, vaikka se surullinen olo pohjalla olisikin. Tunteiden työstäminen on raskasta, mutta kannattaa, koska lopulta sinua odottaa oma eheä itsesi tilanteen hyväksyneenä ja valmiina uusiin koitoksiin.

En ymmärrä tuollaista itsesääliä miksi ei voi vain hyväksyä sitä tosiasiaa että rakkaus on loppu. Jatkaa elämäänsä eteenpäin tai jos se ei auta niin lopeta sitten. Täytyy kyllä olla päässä vähän niinkuin vikaa. Hae ammatti apua

Eikö sieltä Himokselta niitä matoja löydy. Otat vaan liisumiimutleenat mukaan ja jonkun kersan alibiksi niin hölmö isukki maksaa kaiken. Mäkin voin laittaa 100 euroa että saat edes ite ostaa jonkun viinaryypyn.

Jo on toviton tapaus hyväksy tappio ja lopeta toi ruikutus et sä sitä naista saa koskaan takaisin menetetty on menetetty. Ammatti apu keskustelu olisi nyt paikallaan tai hetkeksi hoitoon.

Onko se rakkautta jos jää roikkumaan yhden perään osaamatta antaa periksi? Ei minun mielestäni. Se on jo aika pakkomieteistä. Suosttelisin avun hakemista eri tahoilta kohdataksesi tosiasia ja pääsemään ylitse hänestä. Pelkäät yksinjäämistä mutta sinähän olet jo yksin. Mitä sitä enään pelkäämään. Tiedän kyllä että elämä voi joskus potkia päähän mutta kaikesta selviää lopuksi paremmin tai sitten huonommin. Pelkkä turhanpäiväinen ruikutaminen ei sinua onnelliseksi tee. Saman kokenut mutta yltse päässyt ja onnellinen.

Mä nautin siitä että toinen saa kärsiä tiesitkö että olet minulle menneen talven lumia. En koskaan voisi rakastaa sinua.