Hae täältä oma tikkari - Kivitipun kohtalon hetket

Mietin minäkin tuota ihmelasta, Kivitippua. Kävin sivulla
http://digitalistnetwork.com/digitalisaatiota-pintaa-syvemmalta/
ja erityisesti imeskelin tikkareita, joita toi esille Irmeli, Anu ja Laura kommenteissaan.

Siihen tulokseen tulin että Kivitipun kohtalo odottelee kulman takana uutta, jota ei vielä ole valmiiksi rakennettu. Miksi?
Uskon että tässä on nyt ristiriitatilanne erilaisten näkemysten vuoksi, sekä että pyritään luotsaamaan kehitys kiinni jotenkin siihen totuttuun, tuttuun kehitykseen.

Ratkaisu kohtalosta viipyy niin kaun kunnes esiin ilmestyy hän joka tietää, miten asian täytyy mennä, ilman että sitä ankkuroidaan johonkin "tuttuun"

Jos kysmyksessä olisi toinen paikka kuin Lappajärvi, esimerkiksi Las Vegas, ei olisi mitään ongelmia uudistuksien toteuttamiseksi. Niitä ei tarvitsisi toteuttaa kiinnittämällä johonkin ennakkoluuloiseen vanhaan jo tuttuun käyttäytymiseen, opittua turvallisuudentuntoa elättäen ja ruokkien. Niin epävarmoja me ihmiset voimme olla tärkeässä asiassa, että se turvallisuuden tunne saastuttaa ja pilaa koko asian etenemisen, uuteen aikaan.

Siinä tapauksessa että voitaisiin "riisua ennakkoasetelmat ja luulot pois", ei ongelmaa eteenpäin menemisestä edes koettaisi ongelmana, vaan mahdollisuutena uudistumiseen.

Kysynkin että minkälaisia asiakkaita Kivitippu toivoo jatkossa, huolimatta siitä, minkälaista toimintaa siihen järjestetään ja kenen toimesta?!

Linkittämiästäni sivustosta löytyy siihen kyllä ratkaisu. Ei tarvita kuin mahdollisuus avata se linkki, selata eilaisia kirjoituksia ja kommentteja ja lukutaito. Kaikki on hienosti laitettu, kuin tikkarit rivissä luettavaksi ja pohdittavaksi meille jotka emme muuta osaa kuin ihmetellä, kuinka aika pyyhältää ohi ja tuo välttämättömät muutokset tullessaan. Mitä se sitten haittaa, jos keikahdan nurin siitä mahtavasta ilmavirrasta jonka tuo sai aikaan. Tikkari ainakin maistuu hyvälle! Täytyy vain ihmetellä, miten ikkunat revähti auki moisesta tuulenpuuskasta. Näkyy varmmaankin jo olevan vaikuttamassa päätöksetekijän näköpiirissä antaen tämän saman oivalluksen ihmeen.
Ei muuta kuin täysin uudeksi ajatteluksi! Se tuo uusia asiakkaita, jotka eivät enää totea että "olipahan hyvää palvelua" En ainakaan itse hakisi ihmisiltä hyvää palvelua, jos menisin esimerkikis Kivitipun rentoutumislaitokseen aikaani viettämään. Haluaisin kyläkin valita itselleni digitaalisista palveluista ne, joita juuri hetkellisesti kaipaan. Ihan ilman mitään rajoituksia. Ennenkaikkea hakisin "somea" käytännössä, pääosin, enkä laitteiden välityksellä. Hakisin ihmistä ihmiselle kaikenlaisten palavereiden muodossa. Sitä uskon monen muunkin kaipaavan. Ihmistä tai ryhmää jonka kanssa voi olla reaaliajassa ja pohtia asioita. Sekä myös vapautta lähteä siitä pois kun haluaa.
072
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

uusiksajatuksiks kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu