Onko Jeesus edelleen julistuksen keskuksessa?

Jos otetaan apostoli Paavali sananjulistuksen malliksi, tuskin kukaan on niin Kristus-keskeinen kuin hän.
Mutta Paavali puhui totisesti paljosta muustakin ja otti myös voimakkaasti kantaa moniin asioihin.
Mielenkiintoinen esimerkki on Roomalaiskirje, joka on kristillisen opin ehkä systemaattisin esitys koko Uudessa testamentissa.
Heti ensimmäisessä luvussa, välittömästi alkutervehdysten ja kirjeen aiheen esittelyn, eli Jeesuksesta kertovan evankeliumin, jälkeen seuraa erittäin voimakas kannanotto homoseksuaalisuuteen.
Jos Paavali olisi ollut sitä mieltä, että Jeesus-keskeisyys merkitsee vaikeiden, vastustusta aiheuttavien aiheiden taka-alalle jättämistä, hän ei olisi aloittanut kirjettään näin.

Jeesus-keskeisen julistuksen voi ymmärtää niin, että se tarkoittaa muiden aiheiden sivuuttamista.
Toinen vaihtoehto on nähdä se julistuksena, jossa keskuksen ja sydämen tulisi aina olla Jeesuksen Kristuksen persoonan ja työn merkitys meille, mutta kaikkia muitakin Raamatun opettamia aiheita voidaan tämän evankeliumin valossa käsitellä.
Lopulta on hyvä, jos voimme edes jossakin määrin sanoa Paavalin tavoin: ”Minä en ole vetäytynyt pois julistamasta teille kaikkea Jumalan tahtoa.” (Ap.t. 20)
ote:http://uusitie.com/onko-jeesus-edelleen-julistuksen-keskuksessa/
9109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Minusta mielenkiintoista on se, että Paavali - kuitenkin vain ihminen! - on korotettu asemaan, jossa hän puhuu suoraan Jumalan puolesta. Hänen inhimilliset ominaisuutensa ja heikkoutensa on siis täysin unohdettu.

Äänestä
  • Koska et tunne Jumalaa, olet ulkona ko. asiasta, eli kuinka Jumala puhuu ja käyttää valitsemiaan ihmiä valitsemaansa tehtävään.

    Äänestä

  • Just niin.

    Äänestä

  • Missä kohtaa Raamattua Jumala on nimennyt Paavalin puhumaan puolestaan?

    Äänestä

  • Sinäkö se tiedät Jumalan ja Paavalin väliset keskustelutkin?

    Äänestä

  • Niinpä. Sillä on jauhot kastunu ja homeessakin vielä, sillä inhottavalla.

    Äänestä

  • Ohhohoijjaaa kirjoitti:

    Sinäkö se tiedät Jumalan ja Paavalin väliset keskustelutkin?

    Uskovaiset ilmeisesti tietävät, koska ovat Paavalin lähes Jumalan sijaiseksi määritelleet!

    Äänestä

  • No, hyvä on idiootti.
    Kauanko Paavali oli taivaassa ''opiskelemassa?''
    Oliko hän ruumiissaan, vai ei?

    Äänestä

  • Kuka tietää?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Nummelaa kirjoitti:

Jos otetaan apostoli Paavali sananjulistuksen malliksi, tuskin kukaan on niin Kristus-keskeinen kuin hän.
Mutta Paavali puhui totisesti paljosta muustakin ja otti myös voimakkaasti kantaa moniin asioihin.
Mielenkiintoinen esimerkki on Roomalaiskirje, joka on kristillisen opin ehkä systemaattisin esitys koko Uudessa testamentissa.
Heti ensimmäisessä luvussa, välittömästi alkutervehdysten ja kirjeen aiheen esittelyn, eli Jeesuksesta kertovan evankeliumin, jälkeen seuraa erittäin voimakas kannanotto homoseksuaalisuuteen.
Jos Paavali olisi ollut sitä mieltä, että Jeesus-keskeisyys merkitsee vaikeiden, vastustusta aiheuttavien aiheiden taka-alalle jättämistä, hän ei olisi aloittanut kirjettään näin.

Jeesus-keskeisen julistuksen voi ymmärtää niin, että se tarkoittaa muiden aiheiden sivuuttamista.
Toinen vaihtoehto on nähdä se julistuksena, jossa keskuksen ja sydämen tulisi aina olla Jeesuksen Kristuksen persoonan ja työn merkitys meille, mutta kaikkia muitakin Raamatun opettamia aiheita voidaan tämän evankeliumin valossa käsitellä.
Lopulta on hyvä, jos voimme edes jossakin määrin sanoa Paavalin tavoin: ”Minä en ole vetäytynyt pois julistamasta teille kaikkea Jumalan tahtoa.” (Ap.t. 20)
ote:http://uusitie.com/onko-jeesus-edelleen-julistuksen-keskuksessa/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu