USA:n laivaston komentaja suitsuttaa Suomen sotila

Yhdysvaltojen laivaston vara-amiraali vaikuttui suomalaisten ja ruotsalaisten joukkojen suorituksista Baltops-harjoituksissa.
Suomen karu rannikkoseutu sekä pienten saarien armeijan ja menneiden sotien arpeuttamien kylien vartioimat kiviset rannat muistuttavat minua täällä asuvan kansan peräänantamattomuudesta ja kestävyydestä”, vara-amiraali James Foggo kirjoittaa Yhdysvaltojen laivastoinstituutin blogissaan.

Foggo toimii Yhdysvaltojen 6. laivaston komentajana. Hän otti osaa Itämerellä käytyihin Naton Baltops 2016 -harjoituksiin. Myös Naton rauhankumppanit Suomi ja Ruotsi osallistuivat harjoituksiin. Tämä osoittaa vara-amiraalin mukaan, kuinka Itämeren alueelliset turvallisuuskysymykset ovat linjassa Naton 28 jäsenvaltion intressien kanssa.

Foggo kirjoittaa suomalaisten luonteenpiirteiden näkyneen Hangon rannoilla, kun viiden eri maan asevoimien merisotilaat suorittivat ensimmäisen harjoituksen kolmesta maihinnoususta.

”Yli puolet Hangon rannoille tänään nousseista 550 merisotilaasta tuli Suomesta ja Ruotsista. Voin kertoa heidän hurjan olemuksensa perusteella, että en haluaisi joutua heitä vastaan”, James Foggo kirjoittaa.

Hänen mukaansa Hangon harjoituspäivä tuntui pikemminkin siltä kuin Nato olisi osallistunut Suomen ja Ruotsin yhteiseen harjoitukseen eikä toisin päin.

”Kun eräältä wyomingilaiselta korpraalilta kysyttiin, mitä hän ajatteli suomalaisesta maihinnousuveneestä, joka vei hänet ja hänen toverinsa rannalle, kuului vastaus ’mahtavaa’”.

Foggon mukaan korpraali luonnehti venettä nopeimmaksi, jonka kyydissä hän oli koskaan ollut.

”Uutisissa puhutaan kasvaneista jännitteistä lännen ja Venäjän välillä. Olen kirjoittanut siitä itsekin. Venäjän media on väittänyt, että Naton käytös on provosoivaa, vaikka olemmekin puolustusliitto. Baltops tarkoittaa sarjaa laivaston toimia, joiden tarkoituksena on kehittää liittolaisten ja kumppanien taitoja ja ehkäistä sotaa”, hän kirjoittaa.

James Foggo muistuttaa myös, etteivät Venäjän ja lännen intressit ole täysin toisensa poissulkevia. Esimerkkinä hän mainitsee muun muassa terrorismin vastaisen toiminnan ja aiemmat yhteisharjoitukset.
v
168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Venäjän media on väittänyt, että Naton käytös on provosoivaa, vaikka olemmekin puolustusliitto. Baltops tarkoittaa sarjaa laivaston toimia, joiden tarkoituksena on kehittää liittolaisten ja kumppanien taitoja ja ehkäistä sotaa”, hän kirjoittaa.
...........................................................................
r...än vinkujat paniikissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ERommel kirjoitti:

Yhdysvaltojen laivaston vara-amiraali vaikuttui suomalaisten ja ruotsalaisten joukkojen suorituksista Baltops-harjoituksissa.
Suomen karu rannikkoseutu sekä pienten saarien armeijan ja menneiden sotien arpeuttamien kylien vartioimat kiviset rannat muistuttavat minua täällä asuvan kansan peräänantamattomuudesta ja kestävyydestä”, vara-amiraali James Foggo kirjoittaa Yhdysvaltojen laivastoinstituutin blogissaan.

Foggo toimii Yhdysvaltojen 6. laivaston komentajana. Hän otti osaa Itämerellä käytyihin Naton Baltops 2016 -harjoituksiin. Myös Naton rauhankumppanit Suomi ja Ruotsi osallistuivat harjoituksiin. Tämä osoittaa vara-amiraalin mukaan, kuinka Itämeren alueelliset turvallisuuskysymykset ovat linjassa Naton 28 jäsenvaltion intressien kanssa.

Foggo kirjoittaa suomalaisten luonteenpiirteiden näkyneen Hangon rannoilla, kun viiden eri maan asevoimien merisotilaat suorittivat ensimmäisen harjoituksen kolmesta maihinnoususta.

”Yli puolet Hangon rannoille tänään nousseista 550 merisotilaasta tuli Suomesta ja Ruotsista. Voin kertoa heidän hurjan olemuksensa perusteella, että en haluaisi joutua heitä vastaan”, James Foggo kirjoittaa.

Hänen mukaansa Hangon harjoituspäivä tuntui pikemminkin siltä kuin Nato olisi osallistunut Suomen ja Ruotsin yhteiseen harjoitukseen eikä toisin päin.

”Kun eräältä wyomingilaiselta korpraalilta kysyttiin, mitä hän ajatteli suomalaisesta maihinnousuveneestä, joka vei hänet ja hänen toverinsa rannalle, kuului vastaus ’mahtavaa’”.

Foggon mukaan korpraali luonnehti venettä nopeimmaksi, jonka kyydissä hän oli koskaan ollut.

”Uutisissa puhutaan kasvaneista jännitteistä lännen ja Venäjän välillä. Olen kirjoittanut siitä itsekin. Venäjän media on väittänyt, että Naton käytös on provosoivaa, vaikka olemmekin puolustusliitto. Baltops tarkoittaa sarjaa laivaston toimia, joiden tarkoituksena on kehittää liittolaisten ja kumppanien taitoja ja ehkäistä sotaa”, hän kirjoittaa.

James Foggo muistuttaa myös, etteivät Venäjän ja lännen intressit ole täysin toisensa poissulkevia. Esimerkkinä hän mainitsee muun muassa terrorismin vastaisen toiminnan ja aiemmat yhteisharjoitukset.
v

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu