Ministeriö ja tarkastusvirasto täysin eri mieltä F

Ministeriö ja tarkastusvirasto täysin eri mieltä Finaviasta – kolme keskeistä kysymystä johdannaissotkusta
Yle: Talous ja politiikka -
Valtiontalouden tarkastusviraston laillisuustarkastus Finaviassa käsitteli sitä, miksi valtio lopetti oikeustoimet Finavian entistä johtoa kohtaan. Lentokenttien toiminnasta vastaava Finavia teki vuosina 2009–2011 johdannaiskauppoja, jotka johtivat 34 miljoonan euron tappioihin.
Selvityksen mukaan omistajaohjauksesta vastannut liikenne- ja viestintäministeriö on puuttunut Finavian hallituksen toimintaan hyvän hallintotavan vastaisesti.
Ministeri Anne Bernerin (kesk.) johtama liikenne- ja viestintäministeriö on täysin eri mieltä valtiontalouden tarkastusviraston selvityksen johtopäätösten kanssa.
1. Ohjeistiko ministeriö Finavian johtoa luopumaan kanteesta?
Ministeri Bernerin mukaan Finavian hallitukselle on annettu ohjeita vain sitä koskien, että asiat on valmisteltava huolellisesti, eikä yhtiöltä ole edellytetty kanteista luopumista.
Tarkastusvirasto taas toteaa, että ministeriö on todistettavasti viestittänyt Finavian johdolle, ettei päätöstä vahingonkorvauskanteen nostamisesta tule panna toimeen. Finavian selvitystyön huolellisuudesta tarkastusvirasto ei löydä moitteen sijaa.
2. Mitä valtio-omistajalta edellytetty aktiivisuus tarkoittaa?
Liikenne- ja viestintäministeriössä katsotaan, että omistajalla on ollut perusteltu syy ja oikeus antaa Finavialle ohjeita. Ministeriön tiedotteessa viitataan myös yhtiöoikeuteen erikoistuneen laamanni Pekka Merilammen asiantuntijalausuntoon, jonka mukaan tällaisten ohjeiden antaminen ei ole epäsopivaa puuttumista yhtiön operatiivisiin asioihin.
Tarkastusviraston mukaan on kyseenalaista, onko ministeriön toiminta pysynyt osakeyhtiölaissa paalutetulla osakkeenomistajan tontilla. Tarkastusvirasto myös korostaa, että valtio-omisteisten yksiköiden päätöksenteon itsenäisyyden arviointi ei rajoitu yksinomaan osakeyhtiölakiin, vaan arvioinnissa huomioidaan myös hyvä hallintotapa.
Ministeriön toiminta ei ole tarkastusviraston mukaan vastannut hyvää hallintotapaa, sillä omistajaohjaus ja yhtiön operatiivinen päätöksenteko on sekoittunut toisiinsa.
3. Onko tarkastusviraston mieli muuttunut?
Ministeri Bernerin mukaan valtiontalouden tarkastusvirasto arvioi vielä syksyllä 2015, että Finavian entisiä johtajia koskevista kanteista tehtävillä päätöksillä on liikkumavaraa. Bernerin mukaan ministeriössä luotettiin tarkastusviraston antamaan asiantuntija-arvioon.
Tarkastusvirasto ei ole toistaiseksi kommentoinut Bernerin lausuntoa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

finaviasotku kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu