Ruotsi laittoi oven kiinni, Suomi uusi kohde?

"Ruotsin turvapaikkasääntöjen kiristys meni eduskunnassa kirkkaasti läpi. Hallitus ja osa oppositiopuolueista olivat sopineet asiasta jo syksyllä. Vastaan äänestivät vasemmistopuolue, keskusta ja muutama ympäristöpuolueen jäsen.

Ruotsin liberaalin maahanmuuttopolitiikan aika on ohi, säännöt ovat nyt EU:n minimitasolla.

Pysyvien oleskelupien sijaan Ruotsi myöntää jatkossa vain määräaikaisia lupia. Pakolaisstatuksella tulleet voivat saada kolmen vuoden oleskeluluvan. Suurin osa kuten on kuitenkin tullut maahan muun suojelun takia, jolloin oleskelulupa on voimassa aluksi vain 13 kuukautta.

Lyhyen oleskeluluvan saaneet eivät saa perheitään Ruotsiin. Pitemmän oleskeluluvan saaneellakin perheen yhdistäminen alkaa rullata vasta, jos hän kykenee elättämään muita.

Pysyvän oleskeluluvan voi saada, jos on työpaikka.

Arvostelijoiden mukaan lyhyet oleskeluluvat lisäävät jo kovia kokeneiden ihmisten turvattomuutta. Lisäksi into kielen opetteluun ja muuhun kotoutumiseen katoaa, kun jääminen on epävarmaa."

Kumma juttu, olin ymmärtänyt että pakolaisuus on väliaikaista eikä pysyvä muutto.

Joka tapauksessa ei ole vaikea ennustaa että invaasio länsirajalla uusiutuu ja Soini on toivottamassa voimavarat tervetulleiksi. Raha on kaiken pahan alku ja juuri ja siksi se on suomalaisilta otettava pois, tuumii Timo rukoushetkessään.
6131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Vihreätja vasemmisto pyrkii täyson päinvastaiseen politiikkaan ...suomesta halutaan houkutteleva kohde kaikille pakolaisille jotta mqtuvyöry eurooppaan edelleen jatkuisi...

Äänestä

Eivät+ymmärrä+että+matuja+työnnetään+tännekin+Globalisaattoreinen+toimesta,+jotka+puuhaavat+uutta+maailmanjärjestystä.+Siinä+kurissa+ei+kyllä+itse+vihervassaritkaan+paljon+hymyile.+Ensin+aikovat+vähentää+90%+väestä,+sitten+onkara+orjayhteiskunta.+Lääke-ja+myrkkytehtaat+jo+yhdistyivät.+Narkolepsia+on+lastenleikkiä+noiden+rohtojen+rinnalla.++katsokaa+"+thealexjoneschannel"+tubesta

Äänestä
  • Globalisaattoreiden seuraavana juonena on yhtiöittää maantiet ja sitten myydä yksityiselle ulkomaisille sijoittajille...

    Suomen kaikki valtiolliset toimet yhtiöitetään ja ykstyistetään jollloin koko valtuio ikäänkuin meettää merkityksensä....yhtiöt määrää mitä täälä tehdään..

    Äänestä

Ruåtsissa tämän tiukennuksen jälkeen 80 tuhatta turvista saa kielteisen oleskelulupa päätöksen. Sen jälkeen tänne suomeen yrittäjiä riittää! Onneksi nyt on uusi sisäministeri, Päivi Risikko :)

Äänestä

Ruåtsissa on herätty karuun todellisuuteen. Suomi nukkkuu edelleen suvakkiprinsessan unta. Suomen uuden maahanmuuttolait ovat edelleen Euroopaan löperöimmät. Suomi luulee edelleen, että Tanskan ja Ruåtsin rajavalvonta suojaa Suomea. Ei suojaa, ihmissalakuljettajat keksivät aina keinoja. Oman lainsäädännön kiristys ja oma rajavalvonta ovat ainoa turvamme.

Äänestä

Noinhan sen pitäisi olla meilläkin. Eikös kaikki somalit palauteta somaliaan. Nyt jo siellä on turvallisia alueita.
Ei auttaminen tarkoita, että jäädään loppuelämäksi. Ei tosiaankaan. Takasin vaan porukkaa, että voi auttaa uusia todellisia tarvitsijoita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tornioon kirjoitti:

"Ruotsin turvapaikkasääntöjen kiristys meni eduskunnassa kirkkaasti läpi. Hallitus ja osa oppositiopuolueista olivat sopineet asiasta jo syksyllä. Vastaan äänestivät vasemmistopuolue, keskusta ja muutama ympäristöpuolueen jäsen.

Ruotsin liberaalin maahanmuuttopolitiikan aika on ohi, säännöt ovat nyt EU:n minimitasolla.

Pysyvien oleskelupien sijaan Ruotsi myöntää jatkossa vain määräaikaisia lupia. Pakolaisstatuksella tulleet voivat saada kolmen vuoden oleskeluluvan. Suurin osa kuten on kuitenkin tullut maahan muun suojelun takia, jolloin oleskelulupa on voimassa aluksi vain 13 kuukautta.

Lyhyen oleskeluluvan saaneet eivät saa perheitään Ruotsiin. Pitemmän oleskeluluvan saaneellakin perheen yhdistäminen alkaa rullata vasta, jos hän kykenee elättämään muita.

Pysyvän oleskeluluvan voi saada, jos on työpaikka.

Arvostelijoiden mukaan lyhyet oleskeluluvat lisäävät jo kovia kokeneiden ihmisten turvattomuutta. Lisäksi into kielen opetteluun ja muuhun kotoutumiseen katoaa, kun jääminen on epävarmaa."

Kumma juttu, olin ymmärtänyt että pakolaisuus on väliaikaista eikä pysyvä muutto.

Joka tapauksessa ei ole vaikea ennustaa että invaasio länsirajalla uusiutuu ja Soini on toivottamassa voimavarat tervetulleiksi. Raha on kaiken pahan alku ja juuri ja siksi se on suomalaisilta otettava pois, tuumii Timo rukoushetkessään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu