Sekoitetaan kaksi asiaa. Britit eivät lähde euroopasta mihinkään vaan sanovat vain sopimukset irti eurostokraattien kanssa.
Britit ovat edelleen V1 rakettien kantomatkan päässä Saksasta ja turismi toimii kuten ennenkin. Pitää ymmärtää mitä Britit ovat jättämässä taakseen.
Keinotekoinen liittovaltio ei voi toimia sillä EU:n maat ovat niin erilaisia. Suomalainen tulee hulluksi Italiassa asuessaan kuten myös Italialainen Suomessa. EU:n kansalaisten tavat toimia ja elää poikkeavat niin paljon toisistaan että liittovaltio on sula mahdottomuus.
Pienille valtioille EU tarkoittaa kansallisen itsemääräämisoikeuden menettämistä eli turha enään äänestää jos Suomen 5 miljoonaa kansalaista vastustaa 200 miljoona päätöstä siitä että esim ydinvoimalat ja jätteet sijoitetaan Suomeen ja Suomen Turvesuot kaivetaan EU:n energiatapeen vuoksi. Suomesta voidaan myös tehdä hiljainen alue jossa kaikkinainen suurteollisuus lopetetaan.
Enemmitö päättää mitä maaplätissä nimeltä Suomi tehdään joten oletteko valmiita antamaan tämän oikeuden pois ?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.