USA:ssa elää yli 46 miljoonaa köyhyysrajan alapuolella, mikä on miltei puolet enemmän kuin Venäjällä.
USA:ssa köyhiä lapsiakin on 20 miljoonaa.
USA:ssa köyhiä lapsiakin on 20 miljoonaa.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Niin on, silti Usa on täälläkin monen Natofanin unelma maa. Suurin osa ei silti tajua totuutta Usasta, tai ei halua nähdä sitä. Upean Usan maine perustuu suureksi osaksi pikkupoikana katsottuihin action elokuviin, millä ei luonnollisesti ole minkäännäköistä totuuden pohjaa.
Usa on velkainen ja köyhä maa jossa kaikki elävät velaksi. Lumedolleria painetaan niin paljon ette printterit sauhuavat, siis rahaa jota ei käytännössä ole olemassa missään. Jos Usan talous olisi kunnossa, Usan ei tarvitsisi olla jatkuvasti sotajalalla ja ryöstää resursseja muilta.
Voi tuota vähäjärkisen punikin lapsellisuutta ja tarvetta valehdella joka asiasta.
Katsotaanpa vähän faktaa YK:n (MP) taulukoista:
USA:n väkiluku on kaksinkertainen Venäjään verrattuna, siellä on paljon laittomia siirtolaisia jotka ovat rasitteena ilman oleskelulupaa.
No katsotaan alkuvuoden 2016 tilastoja alle köyhyysrajan eläviä ihmisiä, siten että luvut ja kriteerit ovat samat kummallekin.
USA noin 15 miljoonaa Venäjä yli 40 miljoonaa, ja kun suhteutetaan väkimäärät niin yllätys yllätys USA onkin rikas maa ja Venäjä varsinainen kurjala.
Joten olipas taas aika lapsellinen avaus ja nolo päätös lässytykselle.
Yritä uudestaan sinäkin, mainittiinko aloituksessa Venäjä jossain? Puhuimme banaanivaltio Usasta, vaikka kuinka ihannoit Venäjää, pitääkö se silti joka keskusteluun sotkea?
PITÄÄ ILMAN MUUTA kun kerran puolet keskustelijoista ON VENÄJÄN TILTUJA!
Oletko sinä yksi niistä?
Mikä teistä ryssänpalvojista tekee noin helvetin yksinkertaisia, vai ettekö te saatanat vaan osaa lukea?
Avauksessahan nimenomaan verrattiin USA:a Venäjään, pitäisikö tuosta piirtää jonkinlainen sarjakuva että sinäkin ymmärtäisit?
Ei vaan ITSENÄISEN Suomen kansalaisia, jotka tajuavat että Usan kanssa veljeily on kuin lähtisi sammuttamaan tulipaloa bensakannu kädessä. Ei vaan toimi.
Vastaus on Venäjä, putte ja itä uhoo.
köyhää
bnjbn
Kuules ryssän vajakkikerholainen: Kaalimaassa voi hyvin pelkästään Putin kavereineen jotka ryöstävät senkuin kerkiävät.
Forbesin mukaan Putinin henkilökohtainen omaisuus on noin 70 MILJARDIA US$. Käännetty lähinnä kansallisen öljy-yhtiön kassan kautta.
Muut ryssät ovatkin sitten köyhiä orjia.
USA:ssa on asiat PALJON PAREMMIN!
Umpityperä ryssänvajakki!
Tehdään siis yhteenveto:
Mielestäni jonkin maan sivistystason näkee siitä miten se suhtautuu köyhiin, heikompiin kansalaisiin. USA:ssa on 318,9 milj. Asukasta, joista YK:n määrittelemän köyhyysrajan alla 46 miljoonaa. Venäjällä on 143,5 milj. Asukasta ja lähes 20 miljoonaa köyhää. Köyhien suhdeluku verrattuna maan asukasmäärään on molemmilla mailla lähes sama. Kuitenkin USA: bruttokansantuote on 54 597 dollaria / asukas / vuosi. Venäjällä vastaava summa on 17 000 dollaria....Luulisi siis että huippurikas USA voisi huolehtia paremmin köyhistään, Venäjä vaikuttaa hyvinvointivaltiolta, ainakin tässä asiassa, USA:aan verrattuna. USA ei ole tasa-arvon, vaan "vapauden" maa.
Suomen bruttokansantuote/asukas, oli 42 159 dollaria ja täällä köyhyysrajan alapuolella miljoona asukasta, mikä on suhteellisesti enemmän kuin USA:ssa tai Venäjällä.
Kiitos että joku viisaampi viitsi laittaa hieman numeroa pöytään, noihan se juurikin on. Kuka siis on se köyhä, ja kuka huolehtii kansalaisistaan paremmin, se ei ole se suuri ja mahtava Usa vaikka äkkiseltään näin saattaisi ajatellakkin.
Usassa köyhällistöön kuuluu se, jolla vuositulot on 100.000 dollaria vuodessa. Keskituloinen tienaa 1 000.000 dollaria vuodessa miljonääri on ne, jotka tienaa 10.000 000 vuodessa.
Jep, ja se miten varat Usassa jakautuvat on jotain aivan karmeaa. Jos asuisit Usassa, omistaisit jotain ja tuntuisi että tulet toimeen ihan kivasti, olisit silti rutiköyhä. rikkain prosentti omistaa yli kolmanneksen maan varoista niin jonkun on oltava pielessä ja pahasti. Rahavirrat menevät suoraan sinne huipulle missä valmiiksi ökyrikkaat majailevat, pienipiiri nauttii ja kerää hedelmät kun muut raatavat.
Verrataan+kahta+maata:+USA:ssa+köyhäksi+määritelty+on+kolme+kertaa+varakkaampi+kuin+Venäjän+keskituloinen.+Suuri+osa+varallisuudesta+on+keskittynyt+USA:ssa+yhdelle+prosentille+kansasta,+eli+3,2+miljoonalle+ihmiselle.+Vastaava+osuus+varallisuudesta+on+keskittynyt+Venäjällä+110+ihmiselle,+eli+0,00008+%:lle+kansasta.+
Kumpi+lienee+karmeampaa?
Venäjällä on puolestaan 23 miljoonaa ihmistä köyhyysrajan alapuolella eli suhteessa väkilukuun niitä on enemmän! Lisäksi Venäjällä on 5 miljoonaa koditonta, joista 1 miljoona lapsia!
USA:ssa köyhä ajaa autolla!
Suomessa puolestaan pelkkä työttömyyskorvaus on korkeampi kuin Venäjällä keskiansio!
Synkkää tilastoa: Usassa köyhyys kasvaa maailman keskarvoa nopeammin.
USA:n talous romahtanut.Yli 600 siviiliä tapettu poliisin toimesta tänä vuonna.Vankiloissa on paljon mustia jne.Vain rikkailla menee hyvin.USA ei ole enään suurvalta.Kiina on mennyt jo ohi.Kiina jo rahoittanut monia vuosia USA:n. Tunnettusti sosiaali -ja vakuutusturvaa köyhillä ei ole jne.
Montakohan siviiliä rysylandiassa on litsitty puten toimesta, jaaa, sitä voinee jokainen miettiä. Voipi olla ettei sormet niissä laskuissa riitä eikä taida olla hyötyä vaikka ottais varpaat laskuihin mukaan.
Tiltu haluaa muistella vain USA:sta, mutta kaihtaa Venäjän tilannetta?
Venäjällä on puolestaan 23 miljoonaa ihmistä köyhyysrajan alapuolella eli suhteessa väkilukuun niitä on enemmän! Lisäksi Venäjällä on 5 miljoonaa koditonta, joista 1 miljoona lapsia!
USA:ssa köyhä ajaa autolla!
Suomessa puolestaan pelkkä työttömyyskorvaus on korkeampi kuin Venäjällä keskiansio!