Kalenterimme juhannusjuhla on kristillisessä ajatuksessa Johannes Kastajan syntymän muistojuhla. Nykyisenä se on samaa kuin joulu, eli pitkälle täysin maallisten asioiden keskittymä. Mitä syödään, mitä juodaan, miten pidetään hauskaa . .
Raamatun profeetoista Johannes Kastaja oli viimeinen Vanhan Liiton ns. profeetta, ja toimi Jeesuksen tehtävän edelläkävijänä.
Kun Johanneksen elämän kuvioita ajattelee, ne eivät inhimillisen tason seikkoja kovin korosta?
Vanhan Testamentin profeetta Samuel oli lapsettoman Hanna-äidin esikoispoika, ja hänen profeettakoulunsa alkoi jo noin 5-vuotiaana, kun äiti vieroitti lapsen, ja vei hänet Pappi Eelin kasvatukseen, temppeliin. Hanna oli luvannut ja pyhittänyt lapsen Herralle. ( 1 Sam 1 luku)
Johannes Kastajan lähtökohdat olivat samantapaiset. Vanhemmat, pappi Sakarias ja äiti Elisabet olivat jo iäkkäitä eikä lapsia ollut. Sitten enkeli ilmoitti, että Sakariaan rukoukset oli kuultu, ja että poika syntyy. (Luukas 1. luku) Enkeli Gabriel ilmoitti pojan tehtävän.
Profeetan koulu? Jumalan profeettojen oppipaikat eivät ole yliopistoissa taikka korkeakouluissa.
Raamattu valaisee, että Jumalan läheiset ja valitsemat sanansaattajat ovat aina olleet Jumalan korkeakoulussa. Se on ns. erämaa. Hiljaisuus, Jumalan opetuksessa oleminen, Jumalan tuntemisen koulu, Hänen sanansa vastaanottaminen. Totuuden ja tosiasioiden ymmärtäminen. Jumalan suuruudesta ja pyhyydestä, ihmisen pienuudesta ja turmeluksesta.
Tämä oli myös Johannes Kastajan koulu. Raamattu sanoo:
”Lapsi kasvoi ja vahvistui hengessä. Ja hän oli erämaassa siihen ast, jona hän oli astuva Israelin eteen.” Luukas 1:80
Ensin toki pappi-isä Sakarias opetti, ja poika oppi Mooseksen lain, Pyhät käskyt, profeettojen opetukset. Sitten tuli aika Jumalan kouluun. Paikka, erämaa.
Ja kun Johannes astui kansan eteen, Jumalan antama sana tuotavana, niin totisesti hän ei ollut silmää hivelevä näky? Sana oli annettu erämaassa, Luukas 3:2.
”Johanneksella oli puku kamelinkarvoista, ja vyötäisillään nahakvyö, ja hänen ruokanaan oli heinäsirkat ja metsähunaja.” Matt 3:4. Erikoinen vaatetus, erikoinen vegaani-ruoka.. .
Sitten hän alkoi Herran antaman sananpalvelustehtävänsä...
(siitä lisää myöhemmin, osa 2)
Yhteenveto muista Raaamtun profeetat..
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14342574/raaamtun-profeetat--1---jeesus
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14342624/raamatun-profeetat---4--hesekiel
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14342617/raamatun-profeetat-3--jeremia
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14342594/raamatun-profeetat-2--miika-amp-valheprofeetat
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14344267/raamatun-profeetat---5--stefanus
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14313819/elia-amp-baalin-palvelijat-1-kun-18--luku
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14317051/elian-aika-ja--quotheratysquot-

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kristityn Suomen kansan, joka kuuluu kirkkoon - mikä lie prosentti nykyään- juhannus on tosiaan muuta kuin ...
Raamatun profeetat -6- Johannes, juhannuksen profeetta
Osa 2
Aloituksen jatkoksi. Johannes oli profeettojen Jesajan ja Malakian ennustama Jeesuksen edelläkävijä.
”Huutavan ääni kuuluu: Valmistakaa tie Herralle erämaahan..”
Jes 40:3, ja Mal 3:1, Luuk 1:76
Niinpä kun Johannes oli erämaassa opiskellut ja oppinut sen sanoman, joka kansalle piti tuoda, hän alkoi saarnaamistehtävänsä Juudean erämaassa. Matt 3:1-2.
Se oli oikeanlaatuista oikean profeetan sanaa:
”Tehkää parannus sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle.”
Ja joka parannukseen tahtoi ja nöyrtyi, joka syntinsä tunnusti, Johannes kastoi sellaisen Jordanin virrassa. Matt 3:6. Kännynnäisiä ei huolittu. Sinne tuli kyllä fariseuksia, saadukeuksia ja muitakin toki, mutta Johannes ei silitellyt heitä ryhtymällä kaunopuheiseksi filosofiksi? Ei.
”Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on neuvonut tietä pakenemaan tulevaista vihaa.” Matt 3:6-8 ”Tehkää parannuksen soveliaita hedelmiä.”
Eräs Johannes-kastajan tehtävä oli kastaa ja tunnistaa Messias. Johanneksen puheesta.
22 Niin he sanoivat hänelle: "Kuka olet, että voisimme antaa vastauksen niille, jotka meidät lähettivät? Mitä sanot itsestäsi?"
23. Hän sanoi: "Minä olen huutavan ääni erämaassa: 'Tehkää tie tasaiseksi Herralle', niinkuin profeetta Esaias on sanonut."
24. Ja lähetetyt olivat fariseuksia;
25. ja he kysyivät häneltä ja sanoivat hänelle: "Miksi sitten kastat, jos et ole Kristus etkä Elias etkä se profeetta?"
26. Johannes vastasi heille sanoen: "Minä kastan vedellä; mutta teidän keskellänne seisoo hän, jota te ette tunne.
27. Hän on se, joka tulee minun jälkeeni ja jonka kengänpaulaa minä en ole arvollinen päästämään."
28. Tämä tapahtui Betaniassa, Jordanin tuolla puolella, jossa Johannes oli kastamassa. Niin he sanoivat hänelle: "Kuka olet, että voisimme antaa vastauksen niille, jotka meidät lähettivät? Mitä sanot itsestäsi?"
29. Seuraavana päivänä hän näki Jeesuksen tulevan tykönsä ja sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!
30. Tämä on se, josta minä sanoin: 'Minun jälkeeni tulee mies, joka on ollut minun edelläni, sillä hän on ollut ennen kuin minä'.
31. Ja minä en tuntenut häntä; mutta sitä varten, että hän tulisi julki Israelille, minä olen tullut vedellä kastamaan."
32. Ja Johannes todisti sanoen: "Minä näin Hengen laskeutuvan taivaasta alas niinkuin kyyhkysen, ja se jäi hänen päällensä.
33. Ja minä en tuntenut häntä; mutta hän, joka lähetti minut vedellä kastamaan, sanoi minulle: 'Se, jonka päälle sinä näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, hän on se, joka kastaa Pyhällä Hengellä'.
34. Ja minä olen sen nähnyt ja olen todistanut, että tämä on Jumalan Poika."
(jatkuu, osa 3)
Raamatun profeetat -6- Johannes, juhannuksen profeetta
Osa 3
Oikean ja raittiin profeetan selkeimmät tuntomerkit ovat:
A) Hän kääntää katseet Herraan! Ei ihmisiin, ei edes Hengen korostukseen, vaan?
"Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!"
Huomattava on, että jos-kun-asialla on Pyhä Henki, tämä Henki kirkastaa Kristusta Jeesusta. Joh 16:14. ”Hän on minut kirkastava..”
B) Oikea ja raitis profeettaa julkista aina tavalla tai toisella parannusta!
”Tehkää parannus”.
Tätä Jeesus käski julistaa. Jeesus julisti sitä sanomaa itse:
” Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!” Matt 4:17
Tätä Hän käski oppilaidensa myös julistaa.
”...että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimesäsän kaikille kansoille alkaen Jerusalemista.” Luuk 24:47
Sitä julisti apostoli Pietari kavereineen, kun Pyhä Henki oli vuodatettu helluntaipäivänä. Apt 2:28 ”Tehkää parannus...”
Sitä vanhanaikaista parannuksen sanomaa spostoli Paavali julkisti jopa Ateenan Areiopagilla:
” Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, etät kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.” Apt 17:30
---------------------------------------------------------------
Takaisin Johannes kastajaan...
Johannes Kastaja sopii oppimisen läksyksi, jos joku etsii tunnusmerkkejä profeetan tehtävästä. Hän sanoi itsestään: - Olen huutavan ääni.
Hän pysyi linjassaan, ei lipsunut. Hänen tehtävänään oli julistaa parannusta. Johannes ei kaihtanut julistaa parannusta, olipa sitten vaikka roomalainen virkamies, hallitsija. Johannes oli sanonut Herodekselle:
”Sinun ei ole lupa pitää veljesi vaimoa.” Mark 6:18.
Se oli profeetan maallisen tehtävän loppu. Mark. 6: 17-30. Johannes oli jo ollut vankityrmässä. Kun oli Herodeksen syntymäpäivä, ja toki kuningas oli nauttinut neuvo-antavia... ja oli hiprakassa?
Kun eroottinen tanssiesitys vielä kiihotti Herodeksen himoja ja haluja, hän lupasi tanssijalle ”ano mitä ikinä tahdot”. Mark 6:22. Ja niin? Äitinsä neuvosta tanssijatyttö pyysi:
”Anna minulle lautasella Johannes Kastajan pää.” Matt 14:8
Tämän synttärilahjan Herodes sai. Ja näin eräs syntimitta täyttyi. Mutta profeetta oli tehtävänsä uskollisesti täyttänyt. Hän myöskin sai Herralta vanhurskauden palkinnon.
Koulutus kesti noin 30 vuotta, siitä valtaosa erämaassa, hiljaisuudessa. Tehtävä kesti muutaman kuukauden, yhden kesän. Mitä me tästä opimme?
Koska Jumala oli Johanannes Kastajan tehtävän takana, syntyi suuri kansanliike, eli ns. herätys. Kuka olisi se, joka saarnaisi parannusta tässä kansassa? Silloin synnissään torkkuvat heräisivät, että mitä- mitä?
jos joku sanoo itsestään että olen profeetta en usko että hän todella on. tämmönen ihminen ei tajua mitä todellinen profeetta käy läpi ja millasen vastustuksen hän saa maailmalta että uskonnoliselta maailmalta. se on hyvä jota Herra suosittelee.
Jumalan asettamat sanovat lähinnä kuten Johannes:
- Olen huutavan ääni, JOh 1:23
taikka kuten profeetta Aamos:
"En minä ole ole profeetta enkä profeetan oppilas, vaan minä olen paimen, ja metsäviikunapuiden viljelijä.." Aam 7:14