Miten käsitellä ihmissuhteen päättymisen aiheuttamia vihantunteita? Suututtaa hetkittäin niin, että tekisi mieli käydä vetäisemässä vihan kohdetta vaikkapa hellästi pesäpallomailalla! :)
Okei, vakavasti:
Lähes 5 vuotta kestänyt hankala on-off -suhde päättyi joulukuun alussa lopullisesti. Kyseessä on toinen "lopullinen" ero, tällä kertaa en pyörrä puheitani. Kerran tekemästä virheestä opittuani - nyt pysyn päätöksessäni.
Mutta itse suhteesta en halua avautua sen enempää vaan eron jälkeisestä vihasta. Olen loukattu, nöyryytetty, katkerakin. Yllätykseksi itsellenikin, en edes kovin surullinen. Itkut olen suurimmaksi osaksi itkenyt jo aiemmin. Ikävöin kyllä satunnaisesti, mutta pysyn kovana. Loppu mikä loppu.
Surun tunteen onkin nyt korvannut viha, inho, raivo. Välillä, loukkausten ym. asioiden tullessa mieleen kuohahtaa niin, että tekisi mieli karjua, lyödä, potkia, satuttaa ym. perin naisellista.. :)
Mikä siis avuksi? Tarvitsen neuvoja anger managementiin - siis vihan hallintaan. Vai tarvitsenko? Voisihan sitä aloittaa vaikkapa kuntonyrkkeilyn, käydä mätkimässä miehen mustelmille tai vaihtaa alaa ja ryhtyä teurastajaksi...
Okei, vakavasti:
Lähes 5 vuotta kestänyt hankala on-off -suhde päättyi joulukuun alussa lopullisesti. Kyseessä on toinen "lopullinen" ero, tällä kertaa en pyörrä puheitani. Kerran tekemästä virheestä opittuani - nyt pysyn päätöksessäni.
Mutta itse suhteesta en halua avautua sen enempää vaan eron jälkeisestä vihasta. Olen loukattu, nöyryytetty, katkerakin. Yllätykseksi itsellenikin, en edes kovin surullinen. Itkut olen suurimmaksi osaksi itkenyt jo aiemmin. Ikävöin kyllä satunnaisesti, mutta pysyn kovana. Loppu mikä loppu.
Surun tunteen onkin nyt korvannut viha, inho, raivo. Välillä, loukkausten ym. asioiden tullessa mieleen kuohahtaa niin, että tekisi mieli karjua, lyödä, potkia, satuttaa ym. perin naisellista.. :)
Mikä siis avuksi? Tarvitsen neuvoja anger managementiin - siis vihan hallintaan. Vai tarvitsenko? Voisihan sitä aloittaa vaikkapa kuntonyrkkeilyn, käydä mätkimässä miehen mustelmille tai vaihtaa alaa ja ryhtyä teurastajaksi...
Vastaukset 5
Vanhimmat
tunnen, voi että, tekstisi oli kuin minun suustani. Minä olen purkanut aggressioni työhön, ja kuntosalille sekä crossingiin. Kun painat täpöillä jumpassa, niin että olet aivan sen jälkeen naatti, et jaksa enää olla vihainen. Plussana saat vartalon, minäkin, joka sen suhteeni aikana menetin. Se vaan pistää enemmän vituttamaan, kun mies on levitellyt minusta perättömiä juttuja ympäri, mm. olen huora, narkomaani(syön allergialääkkeitä ajoittain) ym ym. Ja minä vain käännän toisenkin posken...
On kai hyväksyttävä nekin tunteet osana itseä eli se negatiivinen puoli. Jos on pakko purkaa tunteet fyysisesti, ota tyyny tai peitto ja pöllyytä sitä, kuntonyrkkeilykin hyvä vaihtoehto. (Tosin kaikki sitä harrastavat eivät tee sitä agressioiden takia.)
On ehkä hyvä pohtia asioita monelta kantilta, myös toisen silmin. Se tuo ymmärtämystä lisää. Toisaalta anteeksi antaminen on viimekädessä se ainoa tie onnistua, mutta vie aikaa että siihen kykenee.
Tsemppiä sinulle!
Jees, siinähän niitä ohjeita oli. Huutaminenkin (kun ei ole muita kuulemassa) saattaa jo auttaa.
Mutta olen samaa mieltä, että anteeksiantaminen on se pitkän aikavälin tavoite. Vaikkapa 30 vuoden päässä.
Viha on hyvästä, se on rakentava voima, yksi harvoista ihmiselämän rakentavista voimista. Ellei olisi aggressiota, ei ensimmäinenkään halko halkeaisi klapiksi.
Vaikka tämä on "köökkipsykologiaa", niin jotakin totuutta siinäkin on, että jos viha patoutuu, tulee vaikka aivan kliininen depressio. Jos on niin kiltti, että pelkää sanoa edes vastaan, voipi olla, että pian ovat edessä mömmöt sun muut.
Ei vain pidä ryhtyä fyysiseen väkivaltaan, koska satunnainenkin huitaisu voi tappaa, jos toinen vaikkapa kaatuu ja lyö päänsä. Esineitäkin on turha tuhota, ellei niin tee vaikkapa kaatopaikalle turhaa kärrätessään (voisikin olla hyvä idea!).
Joku sanoi minulle tänään, että vaikkapa kevyt nyrkkeily voisi olla hyödyksi. Mikä ettei myös jousiammunta tai maaliinammunta ampumaradalla: pamaus kuuluu ja tulosta syntyy.
Tarvitsetko muuten edes "anger managementia"? Minusta se on jotakin, mitä tarvitsee se, joka kohtuuttomasti ja itselleen haitallisesti suuttuu muille. Voisiko olla, että tarvitset "anger outletia" eli rakentavaa väylää purkaa vihasi ja sitä kautta työstää itseäsi eroon sen aiheuttavista tunteista?
Itsekin muuten etsin tietä vihata, jotta syyttäni tapahtunut suhteeni raunioituminen ei mädättäisi minua sisäisesti. Jos keksi rakentavia tapoja työstää vihaa, olen neuvosta kiitollinen!
Hei,
totta, yhdyn moniin "köökkipsykologisiin" mietteisiisi. Saan paljon aikaiseksi kiukkuisena, mutta toisaalta olen mm. kerran aiheuttanut itselleni tapaturman työskenneltyäni todella vihaisessa mielentilassa. Sellainen "no peRRRkele!" mentaliteetin toiminta on välillä hyvä voima, mutta aika raskasta pidemmän päälle..
Olen perusluonteeltani temperamenttinen ihminen ja verbaalisti teräväkielinen, mutta hallitsen kyllä kuohahdukset normaalimielentilassa ihan hyvin.
Mutta nyt viime aikoina nämä vatsaa ja kurkkua puristavan vihantunteen kuohahdukset ovat säikäyttäneet minut. Kuinka minussa voi olla niin iso määrä raivoa?
Helpotusta olen hakenut fyysisiä ponnistuksia vaativista puuhista. Nyrkkeilyä tai ammuntaa voisi tosiaan kokeilla! Joskus olen kanavoinut vihaani juoksemalla (ns. kiukkulenkit), mutta liiallinen adrenaliini pistää joskus jopa jalat hapoille ja alkaa oksettamaan (ja itkettämään). Huutaminen vaikkapa merenrannalla ulapalle päin auttaa myös, sitä vaan ei ihan joka uimarannalle päiväsaikaan voi mennä tekemään - kärräävät pian johonkin laitokseen ja laittavat pehmustettuun huoneeseen.. :)
Olet oikeassa, että "anger outlet" olisi ehkä parempi ilmaisu. Uloshan se p**** on saatava. :) Tuntuu siltä, että jos jätän tämän vihan sisälleni se tosiaan mädättää minut, tekee katkeraksi ja kyyniseksi, onnettomaksi räyhääjäksi.
Kuitenkin tiedän pohjimmiltani olevani, lempeä ja rakastamaan kykenevä naisimmeinen - tai ainakin olin..
Joten, lähdetäänkö yhdessä nyrkkeilemään? :)