Profetallinen visio: paatumuksen seuraukset

Profetiaa: mikä paatuneen kansan kohtalona?

Osa 1

A) Esikuva, historian varoittava esimerkki. 2 Aikakirja 36:14-21

Kansa pilkkasi varoittavia profeettoja, ei teh nyt parannusta, etsikkoaika loppui. Alloi 70 vuoden pakkosiirtolaisuus Baabelissa. Profeetta Jeremian 23 vuotta kestänyt kehotuksen aika kului hukkaan. Jumala toteutti Jeremian kautta ilmoittamansa ennustuksen-

14. Myös kaikki pappien päämiehet ja kansa harjoittivat paljon uskottomuutta jäljittelemällä pakanain kaikkia kauhistuksia, ja he saastuttivat Herran temppelin, jonka hän oli pyhittänyt Jerusalemissa.

15. Ja Herra, heidän isiensä Jumala, lähetti, varhaisesta alkaen, vähän väliä heille varoituksia sanansaattajainsa kautta, sillä hän sääli kansaansa ja asumustansa.

16. Mutta he pilkkasivat Jumalan sanansaattajia ja halveksivat hänen sanaansa ja häpäisivät hänen profeettojansa, kunnes Herran viha hänen kansaansa kohtaan oli kasvanut niin, ettei apua enää ollut.

17. Niin hän toi heidän kimppuunsa kaldealaisten kuninkaan ja surmautti miekalla heidän nuoret miehensä heidän pyhäkössänsä eikä säästänyt nuorukaista eikä neitosta, ei vanhusta eikä harmaapäätä; kaikki hän antoi tämän käsiin.

18. Ja kaikki Jumalan temppelin kalut, sekä suuret että pienet, ja Herran temppelin aarteet sekä kuninkaan ja hänen päämiestensä aarteet, kaikki hän vei Baabeliin.

19. Jumalan temppeli poltettiin, Jerusalemin muurit revittiin, kaikki sen palatsit poltettiin tulella, ja kaikki sen kallisarvoiset esineet hävitettiin.

20. Ja jotka olivat säilyneet miekalta, ne vietiin pakkosiirtolaisuuteen Baabeliin. Ja he olivat hänen ja hänen poikiensa palvelijoina, kunnes Persian valtakunta sai vallan.

21. Ja niin toteutui Herran sana, jonka hän oli puhunut Jeremian suun kautta, kunnes maa oli saanut hyvityksen sapateistaan - niin kauan kuin se oli autiona, se lepäsi - kunnes seitsemänkymmentä vuotta oli kulunut.

jatkuu
8117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

B) Esikuva, historian varoittava esimerkki, Luukas 19: 41-44

Kansa ei ottanut vaarin Jeesuksen, Messiaan tuomasta sanomasta. He surmasivat oman profeettansa.


41. Ja kun hän tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, itki hän sitä

42. ja sanoi: "Jospa tietäisit sinäkin tänä päivänä, mikä rauhaasi sopii! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi salattu.

43. Sillä sinulle tulevat ne päivät, jolloin sinun vihollisesi sinut vallilla saartavat ja piirittävät sinut ja ahdistavat sinua joka puolelta;

44. ja he kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat lapsesi, jotka sinussa ovat, eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, sentähden ettet etsikkoaikaasi tuntenut."
__________________________________________________________________________
Profetian toteutuminen

Jerusalemin piiritys tapahtui vuonna 70 ensimmäisen juutalaissodan aikana, kun Tituksen johtama Rooman armeija valtasi Jerusalemin lähes viiden kuukauden piirityksen jälkeen.

Kaupunki ryöstettiin valtauksen jälkeen, ja roomalaiset polttivat sen temppelin, jonka mukana tuhoutuivat juutalaisten arvokkaat sukuluettelot. Lähes koko kaupunki hävitettiin, ja ainoastaan Herodeksen palatsin tornit ja osa länsimuuria säästyivät. Juutalaisia surmattiin valtava määrä: Josefuksen mukaan surmansa saaneita oli noin 1,1 miljoonaa ja vankeja otettiin 97 000,[1] mutta nykyisin näitä lukuja pidetään yliarvioituina. Valloitus oli ankara, osaksi juutalaisten peräänantamattomuuden vuoksi.

Paatumus johti lähes 2000 vuoden diasporaan; hajaannukseen, jossa juutalainen kansa hajosi kaiken maailman tahoille.

Herran valittu kansa oli ilman omaa valtiota. He olivat vainottuina eri puolilla, ja paluumuuttajat alkoivat tulla 1800- luvun lopulla paikkaan, jossa Israelilla oli ollut valtio. Israel perustettiin Palestiinan alueelle vuonna 1948. Se on valtiomuodoltaan parlamentaarinen demokratia ja olemukseltaan vahvasti "juutalainen valtio"[6], mikä on virallisena ideologiana kirjattu lakiin.[7] (jatkuu)

Mikä paatuneen kansan kohtalona?


Osa 2

Mitä me tästä opimme? Jumala salli oman valitun pappiskansansa joutua siihen kurimukseen, minkä jokainen historiaa tunteva tietää - eli
a) hajaannuksen ahdistukseen, jossa juutalaiset olivat eri kansojen vähemmistöinä, vainottuina, sitteen
b) hirvittävässä vainossa ja hävityksessä 2. maailmansodan kurimuksessa.

Tämä kaikki kauheus oli jo ennustettu ja ilmoitettu Mooseksen kautta, 5 Moos 28. luku.

63. Ja niinkuin Herra ennen iloitsi teistä, siitä, että teki teille hyvää ja antoi teidän lisääntyä, niin Herra silloin iloitsee teistä, siitä, että hävittää ja tuhoaa teidät. Ja teidät temmataan irti siitä maasta, jota sinä menet ottamaan omaksesi.

64. Ja Herra hajottaa sinut kaikkien kansojen sekaan maan äärestä toiseen, ja sinä palvelet siellä muita jumalia, joita sinä et tunne ja joita sinun isäsi eivät tunteneet, puuta ja kiveä.

65. Ja niiden kansojen seassa sinä et saa rauhaa, eikä jalkasi löydä lepopaikkaa. Herra antaa sinulle siellä vapisevan sydämen, rauenneet silmät ja nääntyvän sielun.

66. Ja sinun elämäsi näyttää sinusta olevan hiuskarvan varassa, yöt ja päivät sinä olet pelon vallassa etkä ole varma hengestäsi.

67. Aamulla sinä sanot: 'Jospa olisi ilta!' ja illalla sanot: 'Jospa olisi aamu!' - sellaista pelkoa sinä tunnet sydämessäsi, ja sellaisia näkyjä sinä näet silmissäsi.


Viimeistään natsivainojen aikana oli näky jakeesta 66. Ne jotka selvisivät 2. maailmansodan ja keskitysleirien kauhuista, ovat lausuneet kirjoissaan juuri noita sanoja! Elämä hiuskarvan varassa!
____________________________________________________________

Kun siis Jumala ei säästänyt omaa valittua kansaansa kuritukselta, niin voi kysyä, onko Jumala muuttunut? Ei ole. Psalmi 94:10
”Joka kansat kasvattaa, hänkö ei rankaisisi, hän, joka ihmisille opettaa tiedon?”
Kukin kansakunta tuottaa sen tuloksen, mitä sen valinnat ovat. Sananlaskut 14:34

”Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä. ”

Jumala tulee toimittamaan tuomiot, niin synneistä kuin hyvistä teoista. Ps 96: 13.

”Herran edessä, sillä hän tulee, sillä hän tulee tuomitsemaan maata: hän tuomitsee maanpiirin vanhurskaudessa ja kansat uskollisuudessansa.”

Äänestä

Kunnia Jumalalle.

Äänestä

Odin, tuo jumalten kuningas ilmoittaa seuraavaa: nykymaailmassa ei kansa pärjää manaamalla kolmioepäjumalalta palveluksia, jotka toteutuvat Suuren Sattuman todennäköisyydellä.

On syytä jättääntaikausko taakse ja ryhtyä taikamaailman sijaan toimimaan todellisessa maailmassa.

Äänestä
  • Noudata omaa ohjetta itseesi, ja kerro tulokset...

    Äänestä

Aloitus asiaa, kaiken jauhamisen seassa!!!!

Äänestä

Kun seulonta etenee, jää kaksi rintamaa: Uskolliset Herralle, ja paatuneet, itsensä paaduttaneet, joille Herran puhdistus-ja parannuskehotukset eivät kelvanneet!

Äänestä

Kaikella näkyy aina finaalia---

Äänestä

Raamattu kehottaa ottamaan vaarin otollisesta ajasta! Etsikkoajasta...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


polygrafia kirjoitti:

Profetiaa: mikä paatuneen kansan kohtalona?

Osa 1

A) Esikuva, historian varoittava esimerkki. 2 Aikakirja 36:14-21

Kansa pilkkasi varoittavia profeettoja, ei teh nyt parannusta, etsikkoaika loppui. Alloi 70 vuoden pakkosiirtolaisuus Baabelissa. Profeetta Jeremian 23 vuotta kestänyt kehotuksen aika kului hukkaan. Jumala toteutti Jeremian kautta ilmoittamansa ennustuksen-

14. Myös kaikki pappien päämiehet ja kansa harjoittivat paljon uskottomuutta jäljittelemällä pakanain kaikkia kauhistuksia, ja he saastuttivat Herran temppelin, jonka hän oli pyhittänyt Jerusalemissa.

15. Ja Herra, heidän isiensä Jumala, lähetti, varhaisesta alkaen, vähän väliä heille varoituksia sanansaattajainsa kautta, sillä hän sääli kansaansa ja asumustansa.

16. Mutta he pilkkasivat Jumalan sanansaattajia ja halveksivat hänen sanaansa ja häpäisivät hänen profeettojansa, kunnes Herran viha hänen kansaansa kohtaan oli kasvanut niin, ettei apua enää ollut.

17. Niin hän toi heidän kimppuunsa kaldealaisten kuninkaan ja surmautti miekalla heidän nuoret miehensä heidän pyhäkössänsä eikä säästänyt nuorukaista eikä neitosta, ei vanhusta eikä harmaapäätä; kaikki hän antoi tämän käsiin.

18. Ja kaikki Jumalan temppelin kalut, sekä suuret että pienet, ja Herran temppelin aarteet sekä kuninkaan ja hänen päämiestensä aarteet, kaikki hän vei Baabeliin.

19. Jumalan temppeli poltettiin, Jerusalemin muurit revittiin, kaikki sen palatsit poltettiin tulella, ja kaikki sen kallisarvoiset esineet hävitettiin.

20. Ja jotka olivat säilyneet miekalta, ne vietiin pakkosiirtolaisuuteen Baabeliin. Ja he olivat hänen ja hänen poikiensa palvelijoina, kunnes Persian valtakunta sai vallan.

21. Ja niin toteutui Herran sana, jonka hän oli puhunut Jeremian suun kautta, kunnes maa oli saanut hyvityksen sapateistaan - niin kauan kuin se oli autiona, se lepäsi - kunnes seitsemänkymmentä vuotta oli kulunut.

jatkuu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu