Suomen evankelisluterilainen kirkko on Titanic!

Ks. juttu Valomerkistä.
http://www.valomerkki.fi/uutiset/seurakunnat-vahvasti-mukana-helsinki-pride-viikolla

Seurakunnat ja kristilliset järjestöt ovat vahvasti mukana Pride-viikolla. Kirkolla on ensimmäistä kertaa oma rekkakin tapahtumassa. Tapahtuman promoottorina on lesbopappi Laura Mäntylä. Kirkon tunnus tapahtumassa on Mooseksen toisesta kirjasta: "Minä olen se, mikä olen" (3:14). Aika irvokkaasti valittu Raamatun lause. Tämä on sitä, että ihmismieli asetetaan Jumalan tilalle.

Suomen evankelisluterilainen kirkko on Titanic. Viimeistään nyt ollaan siinä vaiheessa, että tähystäjä on märssykorista havainnut jäävuoren, eikä laivaa enää yrityksistä huolimatta ehditä kääntää, ja törmäys on väistämätön. Eteenpäin on menty kovaa vauhtia kuin Titanic, jossa kapteeni oli vaan lisännyt vauhtia. Kari Mäkinen on toiminut vastaavasti kuin kapteeni Smith Titanicissa. Kun törmäys tapahtuu, laiva uppoaa. Se on ihan varma. Suomen evankelisluterilainen kirkko katoaa maan päältä 1-2 sukupolven kuluessa. Kirkot menevät myyntiin ja veikkaan, että viimeistään 20 vuoden sisällä kirkko ja valtio erotetaan toisistaan. Jotkut poliittiset puolueet kuten vihreät, ovat sen kirjanneet jo tavoitteisiinsa. Myös Kokoomuksen puheenjohtajaehdokas Elina Lepomäki ehdotti valtion ja kirkon eroa. Eli uudet sukupolvet tulevat tämän eron toteuttamaan, vaikka kirkko liberalisoituisikin tästä lisää. Eli ketäköhän varten kirkko liberalisoituu ? Kirkon johto on lyhytnäköinen, Raamatusta luopunut, ja ajattelee vaan omaa palkkaansa ja asemaansa, jotka varmaan vielä sen muutaman vuoden säilyvät, että nykyiset piispat pääsevät eläkkeelle. Mitä mieltä te muut olette, katoaako Suomen evankelis-luterilainen kirkko maan päältä, muutaman vuosikymmenen kuluessa ?
9108
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että homoseksuaalisuuden harjoittaminen on syntiä (1. Moos. 19:1-13; 3. Moos. 18:22; Room. 1:26-27; 1. Kor. 6:9). Room. 1:26-27 opettaa nimenomaan, että homoseksuaalisuus on seurausta Jumalan kieltämisestä ja tottelemattomuudesta Häntä kohtaan. Kun ihminen jatkaa elämistä synnissä ja epäuskossa, Raamattu kertoo meille, että Jumala ”luovuttaa” hänet vielä kamalampaan ja paheellisempaan syntiin näyttääkseen hänelle, miten turhaa ja toivotonta on elämä erossa Jumalasta. 1. Kor. 6:9 sanoo, että homoseksuaaliset vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa.

Jumala ei luo homoseksuaalisia ihmisiä. Raamattu sanoo, että ihmisestä tulee homoseksuaali synnin vuoksi (Room. 1:24-27) ja pohjimmiltaan omasta tahdostaan. Ihmisellä saattaa olla synnynnäisesti suurempi taipumus homoseksuaalisuuteen, aivan kuten joillakin on taipumusta väkivaltaisuuteen tai joihinkin muihin synteihin. Tämä ei anna ihmiselle lupaa tehdä syntiä antamalla periksi syntisille mielihaluilleen. Jos jollakulla on taipumusta vihaan tai raivoon, saako hän silloin antaa periksi noille taipumuksille? Eipä tietenkään! Sama pätee homoseksuaalisuuteen.

Raamattu ei kuitenkaan kuvaa homoseksuaalisuutta sen suurempana syntinä kuin mitään muutakaan. Kaikki synti loukkaa Jumalaa. Homoseksuaalisuus on vain yksi niistä asioista, jotka 1. Kor. 6:9-10 luettelee asioina, jotka pitävät ihmisen poissa Jumalan valtakunnasta. Raamatun mukaan Jumalan anteeksianto on tarjolla yhtä lailla homoseksuaalille kuin avionrikkojalle, epäjumalanpalvelijalle, murhaajalle, varkaalle jne. Jumala myös lupaa kaikille Jeesukseen Kristukseen turvautuville voiman voittaa synnin, myös homoseksuaalisuuden (1. Kor. 6:11; 2. Kor. 5:17; Fil. 4:13).

1Äänestä

Kuka se nyt uppoavan laivan kapteeni haluaisi olla?

Äänestä

Eikö mukaan oikeasti halua antaa jotain omaa arviota tai ennustetta tilanteesta ?

Äänestä

Kyllä Suomen evlut kansankirkko tulee säilymään enemmistökirkkona vielä useiden sukupolvien ajan kunnes sekularisoituminen ajaa sen ahdinkoon jolloin kirkon erityisasemaa yhteiskunnassamme joudutaan tarkastelemaan uudelleen.

En iloitse savuavan kirkon raunioilla sillä kirkko on ollut kotini ja hengellinen äitini syntymästäni saakka.

Nyt vain näyttää siltä että kirkko on menettämässä merkityksensä osana Kristuksen näkyvää kirkkoa, sillä kirkkomme on ajautunut yhä kauemmas ja selvemmin eroon omasta perustastaan, Raamatusta sekä tunnustuksesta. Käytännössä tunnustuksen ja nykyisen kirkon elämän välillä vallitsee irvokas ristiriita.

Kirkon uskoa ei arvioida ennenkaikkea virallisista asiapapereista (vaikka ne olisivat oikeellisiakin) vaan siitä käytännön elämästä jota kirkko elää ja kuinka se opettaa. Kirkkomme on menettämässä olemassaolon oikeutensa ja siitä on kovaa vauhtia tulossa uskontohuoltolaitos jonka agendana on lain ja evankeliumin julistamisen sijaan olla pr- asiantuntijana uskontopsykologisilla- ja yhteiskuntasosiologisilla foorumeilla.

Kirkon "sanoma" on kilpistetty sanomaksi yhteiskunnallisesta "reiluudesta" ja pseudotasa-arvoisuudesta. Oikeastaan kirkko on luisunut lain saarnaajaksi, koska se ei enää saarnaa lakia ja ehdotonta syntien anteeksisaamista, vaan hyvää elämäntapaa.

Hyvää elämäntapaa saarnataan koska epäuskoinen ihminen ei paljaalla järjellään kykene katsomaan edemmäksi ilman Pyhää Henkeä. Tämä koskee kaikkia piispojamme ja suurta osaa papistosta, puhumattakaan maallistuneesta ja moniarvoisesta kirkkokansasta joilla ei ole mitään syvempää vakaumusta kuin yhteiskunnallinen hyväntekeminen.

Samoin kirkkomme ei enää saarnaa ehdotonta armoa ja syntien anteeksisaamistakaan, vaan armokin käänetään hyväntekemiseksi toiselle, so. lain töiksi. Uudestisyntymättömältä tai epäuskoiselta ihmiseltä vaaditaan hyväntekemistä eikä ymmärretä että hyväntekeminen on uskon hedelmä eikä päinvastoin.

Elämme vahvasti sekularisoituneessa yhteiskunnassa jossa ei enää entisaikojen tavoin edes välttämättä tiedetä kristinuskon perusasioita kuten synti tai armo, Jumalan ilmoitus jne. Nykyajan ihmiselle näitä joutuu puhumaan kuin ikään jossain lähetysmailla. Se on hämmästyttävää meille jotka olemme sukupolvea jolloin vielä kouluissa oli kunnolliset aamuhartaudet, armeijassa jumalanpalvelukset, rippikoulussa tunnustuksellinen opetus, oli kotiopetus ja yhteiskunnassa ei hyväksytty avoimen vihamielisiä kristillisyyden vastaisia aatteita, ainakaan siinä määrin kuin nykyään.

Paimenet eivät enää ymmärrä mikä on laki ja mikä evankeliumi. Kuinka lampaat voisivat ymmärtää?

1Äänestä

Kiitos hienosta ja seikkaperäisestä vastauksesta! Olen kanssasi samaa mieltä, ainoa van, etten jaksa uskoa, että kirkon asema säilyy 20 vuotta pidempään. Viimeistään vuonna 2035 sen erityisasemaa aletaan ajaa alas.

Äänestä
  • Toivottavasti jo ensi vaalien jälkeen.

    Mulle on sit varattu Mikkelin tuomiokirkko, kun se menee myyntiin.

    Siitä saa aivan hillittömän bilepaikan raskastakin raskaammalle musiikille. Pikkusen pitää fiksata rekvisiittaa, kääntää ristit ylösalaisin ja sillai.

    Äänestä

Sinähän olet sitten rahamiehiä(kö)?

Äänestä

Kirkon työntekijät tekevät varsinaista työtään ihan hyvin. Synnin ja kadotuksen maalailu ei ole sitä mikä seurakuntalaisia kiinnostaa. Kirkolla ei ole kompetenssia sanoa, mikä vaihtoehto milloinkin on oikein kenenkin kohdalla. Aiemmin kirkko edusti omalla tavallaan myös esivaltaa. Eipä enää.

Ihmisten läsnä oleminen esim kuoleman tilanteissa on sellaista, mitä muut eivät osaa yhtä hyvin. Kirkon työntekijä voi parhaimmillaan olla aidosti avuksi. Minä ainakin kunnioitan niitä, jotka jaksavat elää ihmisten monenlaisen hädän ja kärsimyksen keskellä, toivoa ja ymmärrystä jakaen. Sille riittää kysyntää.

Äänestä
  • Nimim. Lakattu_penkki:

    Kirjoitit: "Ihmisten läsnä oleminen esim kuoleman tilanteissa on sellaista, mitä muut eivät osaa yhtä hyvin. Kirkon työntekijä voi parhaimmillaan olla aidosti avuksi. Minä ainakin kunnioitan niitä, jotka jaksavat elää ihmisten monenlaisen hädän ja kärsimyksen keskellä, toivoa ja ymmärrystä jakaen. Sille riittää kysyntää."


    Nuo ovat hyviä asioita mutta eivät kirkon varsinainen tehtävä.

    Kirkko on siksi että sinä ja minä voisimme tulla tuntemaan syntimme ja vapautua niistä uskomalla evankeliumiin.

    Jos kirkon tehtävä nähdään vain tätä ajallista ahdistusta varten tapahtuvana "vierellä kulkemisena", -ei ymmärretä mistä puhutaan. Ei pelätä helvettiä joka kuitenkin suu ammollaan odottaa jokaista synnintekijää. Ei pelätä eikä kunnioiteta Jumalaa eikä rakasteta eikä ylistetä Häntä Hänen suuresta armollisuudestaan syntisiä kohtaan. Ei ymmärretä että kaikki jallinen on pelkkää katoavaa roskaa sen rinnalla mitä Jeesus tarjoaa:

    Matteus 16:26:

    "Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon?"

    https://www.youtube.com/watch?v=geNqrnKAXDA

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Titanicuppoaa kirjoitti:

Ks. juttu Valomerkistä.
http://www.valomerkki.fi/uutiset/seurakunnat-vahvasti-mukana-helsinki-pride-viikolla

Seurakunnat ja kristilliset järjestöt ovat vahvasti mukana Pride-viikolla. Kirkolla on ensimmäistä kertaa oma rekkakin tapahtumassa. Tapahtuman promoottorina on lesbopappi Laura Mäntylä. Kirkon tunnus tapahtumassa on Mooseksen toisesta kirjasta: "Minä olen se, mikä olen" (3:14). Aika irvokkaasti valittu Raamatun lause. Tämä on sitä, että ihmismieli asetetaan Jumalan tilalle.

Suomen evankelisluterilainen kirkko on Titanic. Viimeistään nyt ollaan siinä vaiheessa, että tähystäjä on märssykorista havainnut jäävuoren, eikä laivaa enää yrityksistä huolimatta ehditä kääntää, ja törmäys on väistämätön. Eteenpäin on menty kovaa vauhtia kuin Titanic, jossa kapteeni oli vaan lisännyt vauhtia. Kari Mäkinen on toiminut vastaavasti kuin kapteeni Smith Titanicissa. Kun törmäys tapahtuu, laiva uppoaa. Se on ihan varma. Suomen evankelisluterilainen kirkko katoaa maan päältä 1-2 sukupolven kuluessa. Kirkot menevät myyntiin ja veikkaan, että viimeistään 20 vuoden sisällä kirkko ja valtio erotetaan toisistaan. Jotkut poliittiset puolueet kuten vihreät, ovat sen kirjanneet jo tavoitteisiinsa. Myös Kokoomuksen puheenjohtajaehdokas Elina Lepomäki ehdotti valtion ja kirkon eroa. Eli uudet sukupolvet tulevat tämän eron toteuttamaan, vaikka kirkko liberalisoituisikin tästä lisää. Eli ketäköhän varten kirkko liberalisoituu ? Kirkon johto on lyhytnäköinen, Raamatusta luopunut, ja ajattelee vaan omaa palkkaansa ja asemaansa, jotka varmaan vielä sen muutaman vuoden säilyvät, että nykyiset piispat pääsevät eläkkeelle. Mitä mieltä te muut olette, katoaako Suomen evankelis-luterilainen kirkko maan päältä, muutaman vuosikymmenen kuluessa ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu