Minkälaiset ihmiset sopivat parisuhteeseen keskenään...onko samaa koulutus taustaa, miten raha tai omaisuus vaikuttaa, haluaako tasokas seuraa taviksesta vai onko sama kunhan tykkää toisesta. Minä miehenä sain hyvän naisen, kummatkin ollaan taviksia mutta vähän eri lailla...naistani ei kiinnostanut olenko rikas vai köyhä kunhan tuli omilla toimeen ja sama mulla, moni kun haluaa vain "naida" rahaa vaikka ei paljoa yhteistä olisi. Ei tarvinnut kauaa olla kun kestasi olla oma itsensä kotioloissa. Aivan sama vaikka on pelkät alkkarit jalassa ja hiukset sekaisin, naisen silmissä olet hyvä tyyppi ja sama toisinpäin. Olin yhden "piukkapipoisen" kanssa ennen nykyistä kumppania, nuori nainen oli akateemisesti koulutettu ja aika nirppanenä ei siinä kauaa seurustelu kestänyt...taisi loppua puolessa vuodessa. Totean vain että akateeminen koulutus ei välttämättä takaa sitä maalaisjärkeä ja sen huomasin, nykyinen naiseni sen sijaan pitää seksikkäänäkin mun käden taitoja ja sitä kuuluisaa maalaisjärkeä. Onhan se hyvä ettei ole peukalo keskellä kämmentä kun joutuu johonkin hommaan tarttumaan.
Usein miettinyt
miten_on
32391
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
En jakaisi ihmisiä "tasoihin". Kyllä akateeminen mies voi viihtyä kotona kalsareissa ja muutenkin olla hyvin rento ja maanläheinen, jopa sottapytty. Kun taas tavallinen duunari voi pitää ohjaksia tiukasti käsissä ja olla tarkka elinympäristönsä lisäksi kumppanista. Eri ihmiset vain ovat rennompia tai järjestelmällisempiä persoonaltaan, sekä taustaltaan. Aika paljon vaikutusta on lapsuuden kodilla, miten siellä on tupattu toimimaan, onko traumoja ja neurooseja :).
Sanoisin, että suurin piirtein samanlaiset käsitykset arvoista ja niistä asioista, joita pitää tärkeänä on parisuhteen elinehto.
Ratkaisevaa ei ole mikään yksittäinen seikka, vaikkapa koulutus tai varallisuus, mutta kokonaisuuden on oltava riittävän samankaltainen. Esimerkiksi itse olen korkeasti koulutettu, rento ja maanläheinen, perhekeskeinen, järkevä rahankäyttäjä (jopa pihi...), minun tärkeimmät tavoittelun kohteet/ haaveeni elämässä ovat olleet perhe ja ok-talo.
Minulle siis oli tärkeää, että löydän miehen, joka on suhteellisen samankaltainen kuin minä. Etenkin merkitystä oli sillä, että haaveet kohtasivat. Jos toinen haluaa lapsia ja toinen ei, niin yhdistelmä on kestämätön. Tai jos toinen on tiukkapipo ja toinen verkkareissa kulkeva huumorihemmo, niin ei kestä. Sama homma, jos raha-asioissa on kuin yö ja päivä. Eli siis raha-asioissa puhun nyt siitä, millä periaatteilla rahaa käytetään, enkä siitä, mitä kumpikin tienaa. Jos on tarkoitus ja halu pitää erilliset rahat, niin merkitystä olisi myös sillä, että tulotaso olisi suht samanlainen, jotta yhdessä ylipäätään pystyisi mitään tekemään. (Jos toiselle ulkomaanmatka on penniä venyttäen laivareissu Ruotsiin ja toiselle maailmanympäri 5 tähden hotelleissa, niin vaikea on yhdessä reissailla, ellei ole halukas yhteisiin rahoihin.)
Minun mieheni on myöskin korkeasti koulutettu, ja ihan sattumalta sama koulutus kuin minulla, tismalleen. Tämä ei ollut ratkaiseva juttu, mutta toisaalta hauskalla tavalla yhdistää meitä työnkin puolesta. Yhteinen koti oli helppo hankkia, kun sama nökemys oli siitä millainen se on, ja paljonko saa maksaa. Lapset ovat elämän suola ja sokeri, molemmille, ja minulle vielä korostuneemmin, koska uhraan uraanikin paljon siksi, että saan olla enemmän lasten kanssa. Molemmat koemme huumorin tärkeäksi, samoin rentouden. Lomat vietetään mielummin telttaillen kuin koreillen. Rahaa molemmat käyttää jämptisti, tosin mies hieman enemmän harrastuksiin panostaen, ja se on minusta ok. Hyväksyttävä ero meissä.:) Näissä asioissa olisi ollut vaikea joustaa, joten hyvä että löysin juuri mulle sopivan miehen.:)
Jos mietin sen sijaan että missä olen ns. joustanut... Aikoinaan ajattelin, että mies ei missään nimessä saa polttaa. No, mieheni polttaa joskus satunnaisesti kavereiden kanssa, eikä se minua häiritse. Lisäksi ajattelin että miehen täytyy osata ilmaista itseään hyvin puhumalla, tunteistakin. No, minun mieheni ei ole mikään puhuja, vaan tekijä. Tähänkin asiaan olen hyvin tottunut ajan myötä, koska hän kuitenkin osoittaa tunteitaan, vaikka puhuminen niistä onkin hänelle vaikeaa.
Sitten sellaisia plussia, joita en ehdottomina kriteereinä pitänyt, mutta yllätyksiä olen osannut todella arvostaa. Toki se sama ala työskennellä... Ja lisäksi meistä kumpikaan ei kuulu kirkkoon. Uskontoon liittyvistä asioista ei siis ole tarvinnut jappasta. Me myös äänestämme ja jätämme äänestämättä suht samoja puolueita, yhtä puoluetta lukuunottamatta. Näissäkin asioissa siis samoilla linjoilla oleminen on ollut ihan kivaa. Lisäksi arvostan kovasti sitä, että syömme samanlaista ruokaa! Arkielämässä tämä pieni asia on loppujen lopuksi tärkeä. Olisi hyvin vaikea kuvitella elävänsä esimerkiksi kasvissyöjän tms kanssa.
Varmasti on muitakin, pieniä mutta kivoja juttuja. Rakkaus, uskollisuus jne ovat tietenkin ykkössijalla, kun kumppania valitsee.
Arvot, uskonto, poliittinen kanta, persoonallisuus, siisteyskäsitys, päihteet, raha, ruoka ym. ym. Piti oikein pysähtyä ajattelemaan. Ihmeellistä, että KUKAAN löytää itselleen lähellekään sopivaa kumppania, kun ottaa kaiken huomioitavan huomioon! Itselleni tärkeintä on kumppanini hyväksyy minut juuri sellainen kuin olen - ja aikuiset lapseni myös. Yksi lapsistani on transsukupuolinen. En voisi olla yhdessä miehen kanssa, jolle tämä tuottaisi ongelmia. Niinikään hyljeksin automaattisesti miehiä, jotka eivät hyväksy seksuaalivähemmistöjä. Tämä liittyy puolestaan arvoihini, joiden mukaan kaikki ihmiset ovat samanarvoisia.
Tavallaan ihme, mutta toisaalta me ihmiset olemme häkellyttävän samanlaisia. Etenkin kun ns. omista piireistään etsii. Itse aikoinaan löysin kolmekin kriteerien mukaan sopivalta vaikuttavaa miestä, joten ei ollut ongelma! Valitsin vain sen, joka tuntui parhaalta.😊 Parhaalta tuntui silloin ja tuntuu yhä se mies, jossa ei ollut mitään ärsyttävää piirrettä.
Minusta tärkeintä on lähellä olemisen tapa. Jos se ei natsaa tai läheisyyden määrän tarpeessa on iso ero... Ei onnistu.
Toinen tärkeä asia on se, ettei toisessa ole jotain sellaista piirrettä, jota heti inhoat. Ihan sama, mikä, pitkässä suhteessa se alkaa varmasti jossain vaiheessa hiertää.
Näiden lisäksi kun on joku yhteinen mielenkiinnon kohde, ollaan jo aika pitkällä.
Minä arvostan toisessa suoraselkäisyyttä sekä omana itsenään olemista, feikkejäkin on tullut tapailtua joskus...omat mielipiteet pitää olla ja sovittelutaitoa jos joku asia hiertää. Nukkumaan ei mennä vihaisina vaan asiat selvitetään eikä siirretä eteenpäin että joskus sitten...näillä periaatteilla olen ollut naiseni kanssa yli 20 vuotta ja matka jatkuu ja kaipa aika tavallisia ollaan, jalat maassa kummallakin...ei tavoitella kuuta taivaalta mutta haaveitakin on.
19v nuorena "juutuin" ensimmäiseen vakavaan seurustelusuhteeseeni eikä seuranneiden 49:n vuoden aikana ole olmennyt syytä katumiseen.
Olin itse nahkatavaraliikeessä myyjänä kansakoulupohjalla.
Vanhempani olivat estäneet menemiseni oppikouluun vaikkaolin käynyt pääsykokeissa ja minulla oli opiskelupaikka.
Ei työläisperheen tyttöä kannata kouluttaa. Menet kuitenkin naimisiin ja jäät kotiin hoitamaan lapsia ja taloutta. Siinä olivat perusteet.
Tulevan mieheni tausta oli samanlainen mutta tutustuessamme hän oli minun silmissäni suorastaan maailmanmies. Pikkupaikkakunnalla Ruotsista omalla autolla lomalle tullut 24 vuotias ei ollut tuiki tavallinen.
Hän oli käynyt lukion mutta riitaantunut vanhempiensa kanssa ja siksi mennyt Ruotsiin.
Pian hän muutti Suomeen ja aloitti teknikan opistotason opinnot.
60-luvulla koneinsinööreillä oli kohtuulliset työmarkkinat, palkkataso oli myymäläapulaiseen nähden hurja ja työpaikat olivat suuremmissa yrityksissä periaatteessa elinikäiset.
Kaikki arkielämän perusasiat osuivat yhteen.
Avioituessamme minulla oli hieman säästöjä mutta miehelläni oli vain velkaa. Autokin oli mennyt takavarikkoon jo muutamaa vuotta aikaisemmin.
Rakensimme hiljalleen elämää. Vaihdoimme paikkakuntia mieheni työpaikkojen vuoksi mutta muutaman muuton jälkeen, kun odotin toista lastamme, sanoin, että nyt pysymme täällä hieman pitempään. Mieheni oli samassa työpaikassa ennätykseksi jääneet 14 vuotta.
Tuona aikana palasin työelämään osa-aikaisena iltakassana.
Olemme molemmat melko temperamenttisia mutta onneksemme ärsyynnymme eri asioista. Minä olen joustavampi ja minulla on varaa palata kiistanalaiseen asiaan seuraavanakin päivänä. Useimmiten se on kannattanut.
Mieheni on turvannut minulle hyvän elämän ja paremmat puitteet kuin olisin voinut uneksia.
Seksielämässä ei ole ollut moittimista mutta aktiivisuudessa on ollut vaihtelua.
Olemme olleet kohtalaisen pitkään eläkkeellä. Jäimme pois töistä suunnilleen samaan aikaan.
Aivan alusta alkaen muodostuivat roolimme luonnostaan. Vuosien varrella niissä on tapahtunut huimia muutoksia. Minun kaiken kattavasta huolehtimisesta aina viimeisten vuosien lokopäiviin jolloin en kanna vastuuta mistään.
Lienen vanhanaikainen koska, mainitakseni yhden esimerkin, mennessämme yhdessä Ruotsiin ( auton katsastus ) tuleva mieheni tarjosi laivalla minulle elämäni ensimmäisen katkarapuleivät johon todella ihastuin. Hänellä oli jo opiskeluvalkaa eikä raaskinut itse ottaa mitään. Hän myös maksoi kaikki matkan kulut. Yövyimme hänen kaverinsa asunnon lattialla.
Muodollisesta, meidän vanhempien ikäluokan paheksumasta säätyerosta huolimatta, liittomme on ollut onnellinen. Yhtään todellista riitaa ei ole ollut.
Meillä, varsinkin minulla, on ollut malttia katsoa asiaa eteen päin ja mieheltäni on löytynyt se jousto euraavana päivänä. Silloin harvoin kun sitä on tarvittu. Yleensä näkemyserot ovat päätyneet konsensukseen vähintään tunnissa.
Mykkäkoulu on täysin tuntematonta.
Viime vuodet olen mukautunut yli 70v miehen seksuaaliseen aktiivisuuteen joka ei näytä heikkenemisen merkkejä.
Ei minua painosteta ja olemme sopineet, että minä katson ajankohdat.
Kaiken maailman kliseet luottamuksesta ovat itsestään selvyyksiä. Samoin maininnat huumorintajusta, yhteisistä harrastuksista, arvostuksesta yms.
Yhteenvetona voin sanoa, että nuoruuden olemattomiin odotuksiin nähden elän upean elämäni iltaruskon aikaa.
Tämä oli niin kaunis ja herkistävä kertomus, voi miten onnellinen olen teidän puolesta. ♡ Tässä olisi monella ajattelemisen aihetta, miksei niin moni voisi pyrkiä ja tavoitella tuohon samaan. Samalla toisaalta haikeus siitä, että eikö vuodet kiirikin ihan liian nopeasti.
Miksi nyt yhtäkkiä kirjoitat vaimon ominaisuudessa? Aiemmin olet aina kirjoittanut miehenä. Kirjoita jatkossa omana itsenäsi, niin ehkä jatkossakin viitsii lukea.
Suhteet toimivat keskimäärin parhaiten kun molemmat tulevat melko samanlaisesti perhetaustasta. Sieltähän ne arvot ja käsitykset tavallisesta elämästä yleensä kumpuavat.
"Lika barn leka bäst" sanoo jo ruotsalainenkin...
Poikkeukset sitten vahvistavat säännön.
En painottaisi perhetaustaa. Jokaisella on perheensä, taustansa, mutta vanhempien arvot ja etenkin käsitykset sekä ajatukset saattavat poiketa hyvinkin paljon lastensa käsityksistä ja arvoista.
Itse asiassa perhetaustalla VOI olla hyvinkin suuri merkitys. Naiset joutuvat lapsuusaikojaan ja oman perheen tapoja ym. käymään paljolti läpi yleensä odotusaikana, miehiltä tämä vaihe jää monesti käymättä, mutta jos kumpainenkin on kovin erilaisista lapsuudenperheistä niin kummankin on hyvä myös tiedostaa se, jotta siitä ei tule suhdetta heikentävää ja pahimmillaan rikkovaa tekijää. Tässä pätee vähän sama juttu kuin kahden eri maalaisen siis eri kulttuurista tulevan ihmisen liitossa, joka monesti on hankalampi erilaisen kulttuuritaustan vuoksi.
Luulen, että meidän kohdallamme saman tyyppisellä perhetaustalla on ollut suuri merkitys. 1943 ja 1948 vuosina samalla pienellä paikkakunnalla köyhiin työläisperheisiin syntyneiden lasten arkielämän perusarvot muotoutuivat hyvin saman suuntaisiksi. Vaikka kaikesta oli puutetta ei materia ollut minkään mittari. Ympäristö oli yhtä köyhää.
Rehellisyys, ahkeruus, vastuuntunto, säästäväisyys, kokemusten kautta käsitys lasten kasvatuksesta ym. vanhanaikaiset periaatteet iskostuivat mieliin.
Oma kotini oli hyvin sopuisa ja taspainoinen. Miehelläni oli aivan toisenlaiset kokemukset mutta hänen taustallaan on saattanut olla pelkästään myönteinen vaikutus joka ilmeni lasten hankkimisen siirtämisenä varmistelun vuoksi.
Aivan, erilainen perhetausta voi olla myös rikkaus. Suurempi merkitys on tietysti arvomaailmalla ja siinä mielessä tietyillä yhteisillä periaatteilla. Mutta täytyy myös muistaa, että ei kaikki seuraa vanhempiensa jalan jälkiä vaan myös voimakkaasti kyseenalaistaa niitä.
Juuri näin. Perhetaustaa en minäkään painottaisi, sillä siinä on jo ties kuinka monen ihmisen arvomaailma mukana. Parisuhteessa riittää, että kumpaisenkin arvomaailmat kohtaa.
Minä ahdistun a) pienistä paikkakunnista b) köyhyydestä :) c) työläisperheistä :) jne
Lapsuuden perheeni oli pienessä kaupungissa, onneksi ei sentään maalla! Maaseutu on karmea paikka, sillä siellä ei arvosteta ihmisten omia näkemyksiä eikä arvomaailmaa. Edes pukeutua ei saa kuten haluaa vaan niin miten "kuuluu".
Vanhempani olivat tavallisia, säästäväisiä ja ahkeria työntekijöitä (en tiedä onko tuo enää niin tavallista?), mutta meillä oli oma talo, jonka naapurustossa oli kaikenlaisia perheitä. Poliittinen kanta vanhemmilla oli myös ehdottoman oikealle.
Pidän suurena rikkautena sitä, että sain kasvaa niin heterogeenisessä ympäristössä. Sitä ei kovin monelle suoda. Tästä huolimatta päämääräni oli alle 10 vuotiaasta lähtien päästä asumaan pääkaupunkiin. Täällä sitä ollaan oltukin jo pidempään.
"Mutta täytyy myös muistaa, että ei kaikki seuraa vanhempiensa jalan jälkiä vaan myös voimakkaasti kyseenalaistaa niitä."
Perhetaustan vaikutushan ei toki tarkoita sitä että jakaisi oman lapsuudenperheensä arvot. Hyvin moni saattaa ottaa irtioton omien vanhempien elämäntavasta ja -arvoista. Mutta tässäkin seuraus voi olla se että puolisona ymmärtää parhaiten sellaista toista ihmistä joka on itsekin tehnyt saman irtioton samanlaisesti taustasta. Eli lapsuudenkoti voi vaikuttaa monella tavalla yhdistävästi.
Omassa erinomiasuudessaan voi piehtroida halveksimatta muita. Noin niinkuin vihjeenä!
Niinkö sitten piehtaroin erinomaisuudessani, kun olen tyytyväinen elämääni? Enkä suinkaan olisi tyytyväinen, ellen itse olisi järjestellyt asioitani oikein, sellaisiksi kuin haluan. Ja missä sitten halveksin muita? Minulle sopii vallan mainiosti, että muut elävät siten kuin heille sopii ja parhaakseen katsovat.
Pienten kaupunkien ja varsinkin maaseudun ja siellä asuvien ihmisten arvostelusi on mielstäni halveksuntaa.
Koska en halua asua maalla enkä pienessä kaupungissa johtuen monista syistä, niin se ei todellakaan ole halveksuntaa niitä ihmisiä kohtaan, jotka siellä asuvat. Mutta minullakin on oikeus valita asuinpaikkani; ihan siinä missä muillakin, jotka eivät asu Helsingissä. Olen edelleen yhteyksissä vanhoihin ystäviini synnyinseudun pikkukaupunkiin. Samoin on jatkunut yhteydenpito maalla asuviin sukulaisiini. Ellen pitäisi heidän seurastaan, ja toisinpäin, ei oltaisi yhteyksissä.
Kun oli toisen lähellä niin tuntui kuin olisi tullut kotiin.Siitä vierestä ei olisi halunnut lähteä pois.Tuntui niin helpolta jutella toisen kanssa.Molemmat aistivat ilmassa olevan rakkauden ilmapiirin.Olemme aika samanlaisia.Pidämme lapsista.
Tuo on ehkä tärkeintä: helppoa jutella, vaikka vaikeistakin asioista - ja vastapainona on helppo olla myös hiljaa.
Olen myös huomannut joidenkin (eräs erityisesti) miesten kohdalla, että voidaan puhua monista jutuista (siis ihan irl) ja toisaalta hiljaisuudestakaan ei tule mitään pakottavaa tunnetta jutella.
Se, mikä saa kenetkin pysymään parisuhteessa ja tekee onnelliseksi, on jokaisen oma asia. Jos nai rahaa ja se tekee onnelliseksi, se ei ole sen huonompaa kuin sekään että kitkuttelee köyhänä ja onnellisena. Myöskään pelkkä akateemisuus ei tee ihmisestä onnen tavoittelun suhteen yhtään huonompaa tai parempaa. Jos tavis tykkää taviksesta ja sietää alushousupäivät sun muut homssuisuuden, hienoa asia. Kaikki ei tykkää ja ei edes halua olla verkkarilookissa, koskaan.
Omalta kohdaltani uskon kemiaan ja jos se toimii, toimii parisuhdekin, ainakin omasta kokemuksesta. Olen rikkaasta perheestä, mies työläisperheesta. Minulla on korkeakoulututkinto, miehellä kansalaiskoulu. Molemmat olemme luultavasti nyt työuramme huipulla, palkkamme ovat lähes samantasoiset. Mies on urheilullinen, minä sohvaperuna ja lukuhullu. Pidämme molemmat musiikista ja vilkkaasta seuraelämästä. Joskus toinen ärsyttää suunnattomasti, joskus ei ja joskus on täysin tunteetonta. Silti, yhdessäoloa on nyt vajaa 40 vuotta. Kävelemme usein käsikädessä ja viihdymme yhä edelleen toistemme seurassa parhaiten. Seksi toimii ja toisen kosketuksessa on yhä sitä jotain.
Meillä on paljon saman kaltaisia tuttavapariskuntia ja ei voi sanoa mitään sääntöä samanlaisuudesta tai erilaisuudesta. On kaikenlaisia ja kaikennäköisiä "yhdistelmiä" ja ne ovat onnistuneitam jos mittari on parisuhteen pituus ja se hyvinvointi, mikä' puolisoista näkyy myös ulospäin.
Samanlaiset arvot on melko tärkeitä. Ihminen tekee kaiken arvomaailmansa kautta, joten nostan sen muiden asioiden yläpuollelle siksi. :)
Sama arvomaailma ja se kemia.
Jos juo niin toisenkin täytyy juoda. Osa naisista laittaa riman niin alas, että hirvittää. Riittääkö kenellekkään normaalille naiselle se, että kerran vuodessa puetaan nättiä ylle ja kävellään pihaa ympäri? Nämä ovat vajonneet niin alas, että antavat miesten tirkistellä toisia. Mutta siis normaalisti nainen toivoo hyvää mieheltä ja että tämä on rehellinen.
Samansuuntainen persoonallisuustyyppi vaikuttaa eniten kehittyykö suhde ja mihin suuntaan. Tietysti aika monet muutkin asiat, mutta tuo persoonallisuus eniten.
Mitä tarkoittaa persoonallisuustyyppi ? Puhutko synnynnäisestä tempperamentista? Jos puhut, niin tosiasiassa samanlaiset temperamentit eivät välttämättä pärjää pitkässä juoksussa lainkaan vaan toisiaan täydentävät.
Persoonallisuustyyppi tarkoittaa mm. ihmisen synnynnäisiä reagointitapoja kaikkeen; ympäröivään maailmaan, muihin ihmisiin, tunteisiin, asioihin, ongelmiin jne. Erilaiset persoonat voivat vain PARHAASSA tapauksessa täydentää toisiaan, mutta todennäköisemmin heidän suurimmat ongelmansa suhteessaan johtuvat liian erilaisista persoonista. Vai miten olet ajatellut esim. parisuhteen super sosiaalisen bilettäjä persoonan ja nörtin lukutoukan välillä? Kyllä se niin vaan menee, ettei tuollaisella parilla kovin paljon yhteistä ole.
Kannattaa katsoa telkkarista norjalainen ohjelmasarja "Onnistuuko avioliitto". Siinä käsitellään juuri kumppanien sopivuutta toisilleen, heidän kommunikointia, toisensa huomioimista yms.
Supersosiaalinen biletys voi johtua monesta muustakin asiasta kuin persoonallisuus (=temperamentti, synnynnäinen tapa reagoida asioihin).
Käyttätymistä voi saaädellä eikä temperamenttityyli ole niin ratkaiseva kuin luullaan.
Hmm, käyttäytymistä voi säädellä, ok. Mutta persoonallisuuseroista johtuen eri asiat, myöskin se säätely, luonnistuvat aivan eritavalla. Jos on kaksi lähes vastakkaista persoonallisuus tyyppiä, niin takuulla tulee hankaluuksia. Erityisesti parisuhteessa on tärkeää, että molemmat ovat edes tunne-elämältään ja sosiaalisuudeltaan samansuuntaisia.