Suomen porrvarit jo uimassa LIITTOVALTION...

14158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

ELI.... kun ne sanovat linkin jutussa:

""Suomen valtion velkaantuminen taittui viime vuonna laskuun, kun valtion velasta vähennetään velka omalle keskuspankille.""

Niin se tarkoittaa, että osa suomen valtion veloista on muutettu EKP-velaksi eli LIITTOVALTIO-velaksi. Tätä porrrvarimme ei edes petos-SOINIa myöten halua ääneen huudella, koromanpojista nyt puhumattakaan. Suomea siis uitetaan näin syvemmälle liittovaltioon, PETOS-soinin tuella.

Otetaan vielä yksi siteeraus:

>> länsimaiden julkisen talouden velkaantuminen kokee tänä vuonna samanlaisen "häivetaitteen", jollainen Suomessa ja useissa muissa euromaissa koitti jo viime vuonna.<<

"HÄIVE"=LIITTOVALTION SYVENEMINEN


>>Toki tällainen historiallinen taite on vain epävirallinen tulkinta eikä virallinen totuus, ja virallisesti useimmat valtiot ottavat edelleen alijäämiensä tilkkeeksi enemmän uutta velkaa kuin maksavat vanhaa velkaa pois.<<

Eli liittovaltiokehitys syvenee, vaikka britit jo lähtivät !!

Äänestä

  • Kieltääkö Sipilä juuri sopimuksen liittovaltion allekirjoitettuaan (epäilen?), että ei saa totetuttaa kansanäänestystä. Jätkä on niin umpio-tyyppi, en saa selvää, mitä se jounittelee.

    Äänestä

  • European SUPERSTATE to be unveiled: EU nations 'to be morphed into one' post-Brexit
    By Nick Gutteridge
    PUBLISHED: 11:01, Mon, Jun 27, 2016 | UPDATED: 17:20, Mon, Jun 27, 2016
    http://www.express.co.uk/news/politics/683739/EU-referendum-German-French-European-superstate-Brexit

    "EUROPEAN political chiefs are to take advantage of Brexit by unveiling their long-held plan to morph the continent’s countries into one GIANT SUPERSTATE, it has emerged today."

    Tällaiseen juonitteluun pitäisi toimia kuten 1800-luvulla. Nyt on päinvastoin, kansaa vahditaan tunnista toiseen kännyköissä ja netissä.

    Äänestä

The foreign ministers of France and Germany are due to reveal a blueprint to effectively do away with individual member states in what is being described as an “ultimatum”.

Under the radical proposals EU countries will lose the right to have their own army, criminal law, taxation system or central bank, with all those powers being transferred to Brussels.

Suunnitelman paljastus siirretty Brexitin jälkeen, sunnuntaina oli ukkoministerit Steinmeierin kanssa juonittelemassa viimeksi. Näyttää siltä, ettei Suomen oikeuslaitos sano sanaakaan.

[=Ulkoministerit Ranskan ja Saksan johtuvat paljastaa suunnitelma tehokkaasti poistamaan yksittäisten jäsenmaiden mitä on luonnehtia "uhkavaatimus".

Alle radikaaleja ehdotuksia EU-maissa, menettää on oma armeija, rikosoikeus, verojärjestelmä tai keskuspankki, jossa kaikki nämä valtuudet siirretään Brysseliin. ]

Puola on reagoinut.

"A few weeks before the Brexit vote European Council president Donald Tusk warned that European citizens did not share the enthusiasm of some of their leaders for “a utopia of Europe without conflicting interests and ambitions, a utopia of Europe imposing its own values on the external world, a utopia of Euro-Asian unity”.

He added: “Increasingly louder are those who question the very principle of a united Europe. The spectre of a break-up is haunting Europe and a vision of a federation doesn’t seem to me to be the best answer to it.” "

Äänestä
  • Tässä sama asia selko-suomeksi:

    http://mvlehti.net/2016/06/27/suunnitelma-vuoti-julkisuuteen-eu-maista-yksi-supervaltio-mailta-oikeudet-pois/

    "Daily Express kirjoittaa tänään, että Ranskan ja Saksan ulkoministerit esittelevät suunnitelman, joka hävittää kansallisvaltiot ja sulauttaa EU-maat yhdeksi supervaltioksi."

    Tätä taustaa vastaan persesuti Oras Tynkkysen ei pidä ajaa EU-eroa "SEURAAVISSA" vaaleissa vaan vaatia PETOS-soinin lähtöä ulos unioni-hallituksesta.
    Tynkkysen temppu on vain Petos-Soinin ovela vaalitemppu seuraaviin vaaleihin menetettyjen äänien kalastamiseksi takaisin. Ei, kolmea vuotta emme odota....

    Äänestä

Yrittääkö ne todellakin ajaa meitä sotaan?

Äänestä
  • "PoisOnPäästävä"

    Ja Suomen eduskunta pihalla? Ja Sipilä kuittaa, ettei tämä hallius tee aloitetta. Ja tulee armeija, viedään verot, rikosoikeutta jakaa kostonhimoisen näköinen Mougherini?

    Niin ahdistaa tietoa, vatuloija vaan pehmoilee ja lervansuu jakaa sisäpiiritietoja, ettei kannata kannattaa aloitetta luullen olevansa valtio vastaan kansa-kuningatar.

    Pitäisi ihan suurempana joukkona tiedustella, saako Britanniaan muuttaa? Ei täällä voi olla.

    Äänestä

  • Kataisen.ihanuus kirjoitti:

    "PoisOnPäästävä"

    Ja Suomen eduskunta pihalla? Ja Sipilä kuittaa, ettei tämä hallius tee aloitetta. Ja tulee armeija, viedään verot, rikosoikeutta jakaa kostonhimoisen näköinen Mougherini?

    Niin ahdistaa tietoa, vatuloija vaan pehmoilee ja lervansuu jakaa sisäpiiritietoja, ettei kannata kannattaa aloitetta luullen olevansa valtio vastaan kansa-kuningatar.

    Pitäisi ihan suurempana joukkona tiedustella, saako Britanniaan muuttaa? Ei täällä voi olla.

    Ei niin. Ehtisi edes alta pois ennenkuin tapahtuu...

    Ellei sitten käy niin että hallitus ei istu loppuun saakka. Mutta kuka kaataisi kun ovat kaikki niin yksimielisiä?

    Sipilä puhuu just että pitää unohtaa tämä Brexitin aiheuttama tunnekuohu. EU-taival on ollut pitkään yhtä tunnekuohua, ja lisää tulee.

    Äänestä

Suuntelmassa kaikille maille tulee euro. S.Lehmus tykkää kansalaisäänestyksestä, kaipa sille on tämä tieto jaettu?

REVEALED: The EU's £1TRILLION plans kept secret until AFTER the referendum
EUROPEAN Union leaders are preparing to unveil a raft of unpopular changes and power grabs in announcements delayed until straight after Britain's EU referendum.
By By SIOBHAN MCFADYEN
PUBLISHED: 00:01, Thu, Jun 23, 2016 | UPDATED: 12:29, Thu, Jun 23, 2016

http://www.express.co.uk/news/world/682541/REVEALED-EU-to-rubber-stamp-its-HUGE-1trillion-budget-NEXT-week-after-referendum-delay?utm_source=traffic.outbrain&utm_medium=traffic.outbrain&utm_term=traffic.outbrain&utm_content=traffic.outbrain&utm_campaign=traffic.outbrain

"Britain will only just be discovering its future in the European Union tomorrow when Brussels leaders set out their new military strategy, believed to include plans for a controversial EU army.

And they will announce how they intend to spend their £1trillion budget for the next seven years next week after 'delaying' their proposals until after the referendum."

"Britain will only just be discovering its future in the European Union tomorrow when Brussels leaders set out their new military strategy, believed to include plans for a controversial EU army.

And they will announce how they intend to spend their £1trillion budget for the next seven years next week after 'delaying' their proposals until after the referendum.

They will also present a raft of measures that cover everything from their plans to introduce EU border checks and the accession to the European Convention of Human Rights as soon as the UK has gone to the polls."

"At the time they denied there was any link to the British referendum insisting they had to look at migration-related expenses, including financial assistance to Turkey and Africa before settling on their proposals.

However the committee will now gather at 4.30pm on Monday June 27 for an extraordinary meeting in Brussels just two working days after the UK has cast its vote.

And part of that meeting will look at immigration proposals which will also go before the committee on Monday afternoon.

The EU is proposing to set up an "Entry/Exit System" to register entry and exit data and refusal of entry data of third country nationals crossing the external borders of the Member States to enable police checks."

"It isn't right for the European Union to have capabilities, armies, air forces and all the rest of it
Prime Minister David Cameron"

"And Eurocrats have been also been stalling EU-Canada and EU-U.S. Transatlantic Trade and Investment Partnership trade agreements which could account for President Barack Obama's intervention in the debate."

Äänestä

Alkaa kyllä vastata jo Armenian kansan murhaa. Omat lähtee ja suvakit matuineen tilalle.

Äänestä

mä voin todella pahoin tästä

Äänestä
  • No jos sua yhtään lohduttaa: et oo ainoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


huomasiko.kuga kirjoitti:

...syövereisiin... Huomasitko ?

http://www.taloussanomat.fi/porssi/2016/01/13/huomasiko-kukaan-valtioiden-velkaantuminen-taittui-jo/2016379/170


Kun toiset jo lähtevät !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu