Maarit Feldt-Ranta ja perustuslaillinen demokratia

Maarit Feldt-Ranta kirjoittaa Västra Nyland-lehden kolumnissaan kuinka Carl Haglund jättää Eduskunnan vain 15 kuukauden jälkeen. Feldt-Ranta viittaa perustuslakiin ja Haglundin epädemokraattiseen toimintaan valitsijoitaan kohtaan.

Nyt kompastui Feldt-Ranta pahasti kynnykseen. Feldt-Rannan edustama puolue on pahimpia demokratian halveksijoita toiminnallaan. Erityisesti vasemmistopuolueet syyllistyvät tähän. Kansa on sen myös havainnut demokratian puutteen: vain 25% suomalaisista on sitä mieltä, että demokratia toimii Suomessa.

Demokratian halveksunta ja perustuslain vastainen toiminta näkyy esimerkiksi siinä, että kansanedustajat antavat äänestäjiltään henkilökohtaisesti saamansa valtakirjan puolueelle. Ehkä Haglundille riitti katsoa vuoden päivät SDP:n johtamaa "ei-kuoroa". Siinä ei ollut mitään järkeä. Se ei ollut äänestäjien etujen ajamista. Se oli vain yritystä kampittaa hallitus, vieläpä liittoutumalla SAK:n kanssa. Sekö on perustuslain mukaista kansanvaltaa?

Tapio W kirjoittaa kirjassaan poliittisten puolueiden demokratian vastaisesta toiminnasta tämän päivän Suomessa. Ehkä Haglund viisaana miehenä ei halunnut olla mukana tällaisessa toiminnassa? Vuosi ja rapiat Edukunnassa riitti. Kuinka kauan populistinen Feldt-Ranta jatkaa siellä?
0198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


demokratianpuolesta kirjoitti:

Maarit Feldt-Ranta kirjoittaa Västra Nyland-lehden kolumnissaan kuinka Carl Haglund jättää Eduskunnan vain 15 kuukauden jälkeen. Feldt-Ranta viittaa perustuslakiin ja Haglundin epädemokraattiseen toimintaan valitsijoitaan kohtaan.

Nyt kompastui Feldt-Ranta pahasti kynnykseen. Feldt-Rannan edustama puolue on pahimpia demokratian halveksijoita toiminnallaan. Erityisesti vasemmistopuolueet syyllistyvät tähän. Kansa on sen myös havainnut demokratian puutteen: vain 25% suomalaisista on sitä mieltä, että demokratia toimii Suomessa.

Demokratian halveksunta ja perustuslain vastainen toiminta näkyy esimerkiksi siinä, että kansanedustajat antavat äänestäjiltään henkilökohtaisesti saamansa valtakirjan puolueelle. Ehkä Haglundille riitti katsoa vuoden päivät SDP:n johtamaa "ei-kuoroa". Siinä ei ollut mitään järkeä. Se ei ollut äänestäjien etujen ajamista. Se oli vain yritystä kampittaa hallitus, vieläpä liittoutumalla SAK:n kanssa. Sekö on perustuslain mukaista kansanvaltaa?

Tapio W kirjoittaa kirjassaan poliittisten puolueiden demokratian vastaisesta toiminnasta tämän päivän Suomessa. Ehkä Haglund viisaana miehenä ei halunnut olla mukana tällaisessa toiminnassa? Vuosi ja rapiat Edukunnassa riitti. Kuinka kauan populistinen Feldt-Ranta jatkaa siellä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu