Putin tulee Suomeen tarjoamaan Niinistölle lahjuksia ettei Suomi vaan liittyisi NATO:n jäseneksi, koska Venäjä pelkää NATO:a kuollakseen ja tietää että jos Suomi ja Ruotsi liittyvät sotilasliittoon, merkitsee se varmasti Venäjän totaalista tuhoa.
Toivottavasti ei Niinistö halvalla Venäjää pelasta.
Toivottavasti ei Niinistö halvalla Venäjää pelasta.
Vastaukset 82
Vanhimmat
Eiköhän Sauli onnistu neuvottelemaan vain Hangon ja Porkkalan palautuksen. Helpolla päästään.
Kunhan ei vaan mitään täysin saastunutta Karjalaa enää huoli suomen vaivoiksi.
Eihän kukaan paskaa tarvitse, mutta Petsamon voisi huolia ja saada pääsyn jäämerelle.
Petsamohan oli Venäjän lahja Suomelle. Valitettavasti Suomi on itse syyllinen, että menetti sekä Petsamon että Karjalan.
Olen persu ja kohta entinen, karjaa on vain Soini... kundi joka käyttää naapuria pahemmin demokratiaa hyväksi hyvin epäilyttävin keinoin. Alan ymmärtämään Algerian tragediaa yhä paremmin mitä tapahtui ja mikä oli seuraus.
No ei kai siitä nyt Suomea voi syyttää että on ryssän naapuriksi joutunut?
Otsikossa sana "totuus", kun joku kertoo kertovansa totuuden, hänen täytyy vakuutella, miksi?
Aloitus on köyhää natoasialinjaa. Joillekin tuottaa tuskaa, että naapurimaat ovat puheväleissä.
Hyvää se tuska tekee sille pellelle.
Taitaa alottaja olla niitä puxit pellejä?
Jota oli 10 henkeä osoittamassa mieltä maarianhaminassa.
Noinko pientä punikin paskiaista ahdistaa, helvetin hyvä.
Putler on luvannut Saulille ja Jennille datshan Krimiltä ja uuden koiranpennun, sekä kyydin perille antonovilla, kun rytinä alkaa. Se riittää Saulille "turvatakuuksi".
Väyrynen muutti jo perheensä kaikessa hiljaisuudessa Nato-maa Viroon.
Putinilla on juustot loppu, se tulee ostaan lisää oltermannia.
Ja tällä kertaa joutuukin ostamaan oltermannit omilla rahoillaan, kun Venäjän valtion kassa on ihan tyhjä.
Palstalla taittaa olla yksi tosissaan höperö, kun jaksaa toistella rahojen loppumisesta....vai lieneekö alitajunnassa oma taloudellinen tilanne?
Ja niin lässyttää hinttari punikki kesken hirtto-onanointinsa, ja vielä varastetulla nimimerkillä.
Mutta mitä tuollainen sossukerjäläinen maailmantaloudesta voisi ymmärtää, kun vaan saa sossusta liimarahaa.
Yllätys, munistahirtettävä porskuttaa palstalla ja on niin idioottia niin idioottia...mitähän se muuta voisi olla?
No hinttarillahan on hinttarin unelmat, joten kyllä tuo sinun munamaniasi on jo tullut selväksi kaikille.
Mutta mikä se pientä punikkia taas noin kovasti kiukuttaa, etkö saanut kerjättyä sossusta liimarahaa.
Ei ole helppoa tuollaisella nettiulosteella, vaikka kuinka koittaa lässyttää toisen nimimerkillä.
Jaksamisia.
Olisin huolissani jos odottaisin Putinin lompakon tyhjentymistä kun oman valtion kassa vuotaa jos olisi mitä antaa ilman lisä velkaa.
Kreml Putinin Suomen-vierailusta: ”Suomi on meille yksi läheisimmistä”!
Kumpa ei liian läheinen, että pitää ottaa omaksi.
On hyvä että vierellä on todellinen tuki tarvittaessa....Natoa vastaan?
Aivan NATO:ssa meillä on tuki ja turva raivohulluja ryssiä vastaan, ihme että sinäkin ton tajuat.
Natosta ei ole kenellekään mitään turvaa, ei koskaan....ne ovat jenkkien alusmaita tarvittaessa?
Olethan sinäkin ryssän huora ja ihan harmiton, vaikkakin täysi kusipää.
"On hyvä että vierellä on todellinen tuki tarvittaessa....Natoa vastaan?"
Ei suinkaan! putte kuiskutti salaa Saulille aikovansa loikata ja haluavansa turvapaikkaa! Sauli varoitteli, että Suomesta on tapana luovuttaa takaisin ja kannattaa hankkia peruukki ja pyrkiä Viking-Linen lauttaan Ruotsiin!
No sittenhän sinä voit kertoa että kuinka moneen NATO-maahan ryssä on uskaltanut hyökätä?
Aika paha ja rommelin rakki herkes räksyttämästä.
Ei ole punahinttari vieläkään kertonut, taisi olla liian vaikea kysymys tyhmälle?
Putin tulee ja sanoo Saulille, että Suomen ei toinna lähteä lännen (Naton) käsikassaraksi, koska Suomi ei ole oikeasti länsimaa. Samoja lyhytkasvuisia, takkutukkaisia ja leveänenäisiä slaaveja ollaan Volgan mutkan takaa.
Vain sinä olet. Siksi Sauli voisi luovuttaa sinut Pietarin eläintieteelliseen museoon mammutti-Diman viereen mallina lyhytkasvuisesta, takkutukkaisesta ja leveänenäisestä slaavista!
Suomi Natossa on Putinin painajainen.
http://atlanttiseura.fi/nato/#kappale8
Totta ja siksi Putin tuleekin hattu kourassa anelemaan ettei Suomi liittyisi NATO:on, joutuu kuulemma vaihtamaan kalsareitaankin 30 kertaa päivässä kun aina pörähtää kun joku vaan sanoo NATO.......
No nyt NATO:on.
Kun alkaa toi naapurikin olemaan aika kypsä.
Mainiota että maittemme päämiehet tapaavat taas naapurihengessä. Toivotaan
hyviä keskusteluja heille. :)
Varmasti tulee ainakin hauskat keskustelut kun Putte on armoa anelemassa Saulilta ja Suomelta, nyt onkin hyvä paikka vähän suuruudenhullua diktaattoria ojentaa.
Olisi tosiaan voinut vähän opettaa. Esimerkiksi jättää viisumin myöntämättä.
Täällä näyttää monella olevan ongelmia elämässään. Venäjä on mailman suurin maa, joka sattuu olemaan lähinaapurimme sekä maantieteellisesti että historiallisesti. On lapsellista ja aivottoman typerää olla pitämättä yllä hyviä suhteita. Amerikka on kaukana ja sitä asuttaa sekalainen kansa. EU taas on ylikansoitettu ja raaka-aineköyhä. Kannattaa pitää realiteetit mielessä, mutta ystävä lähellä on parempi kuin kaukana. Vihollinen lähellä taas on huonompi kuin vihollinen kaukana, että silleen.
"Kannattaa pitää realiteetit mielessä, mutta ystävä lähellä on parempi kuin kaukana."
Venäjän kanssa on se pulma, että ellei pidä varaansa änkeää "ystävä" liian lähelle:-D
Putlerilla ruoka ja rahaa loppuu. Kansalle oli jo sanottu raha ei ole koettaa kestää!
Olishan se nyt vallan kamalaa jos koko Venäjä kuolis nälkään kun kukaan ei osta niiden näkymättömiä aseitakaan...
Heh heh hee..
Ei hätää! Valkeakosken Tiltu myy äkistään 10.000 pulloa Krimin viiniä hintaan 44.000 euroa pullo!
Suomi kuuluu Venäjän etupiiriin.Ja Niinistö on kartanonherra Putinin nöyrä isäntärenki.Liittykäämme jo äiti Venäjään.
No ei, mutta liity sinä sun sukushan siellä jo onkin.
Ja aika paljon pelkääkin kun tulee itsenäiseen maahan uhkauksia esittämään, nyt viimeistään pitäisi ymmärtää liittyä NATO:on.
Aivan törkeää että naapuri tulee uhoamaan ja uhkailemaan, kyllä tuosta jo pitäisi tajuta laittaa jäsenanomus sisään ja välittömästi.
Nyt se nähdään onko suomen johdossa yhtään järkeä eli liitytään NATO:on, vai annetaanko periksi naapurin uhkauksille jolloin peli alkaa olemaan menetetty.
Putin keskittyi maiden väliseen kauppaan ja yhteistyöhön.Paljon on tehtävää Itämeren suojelussa jne.Keskittykäämme yhteistyöhön eikä Nato hysterian lietsomiseen.
Ei taida NATO aiheuttaa hysteriaa muualla kuin pikkuryssien pään sisällä.
Kylla on Venaja koyhja. Suomi koko aika rikastua ja rikostua viela enempi . Kehitettu talous joka vuosi . Ja viela Nato tanne Suomi tulossa tosi vahva ja itsenainen sen jalkein. Moni kulturi varsinki tuo Suomalaiselle hyvaa elama. Kannata viela enempi. Afrikalasia tane ja Nato . Silloin ei kannata pelka Venaja. Tuo kaveri joka alkaa tata keskustellu tosi vissas!
Totta kai pelkäävät NATO:a koko Venäjä, kun ovat tottuneet vain itseään heikompia ja pienempiä terrorisoimaan
Aivan ja nyt sitä pelkoa pitääkin hyödyntää ja hakea NATO-jäsennyyttä ensi tilassa, mitä pitempään sen kanssa aikaillaan sitä varmemmin Venäjästä tulee ongelma Suomelle.
Valitettavasti taitaa olla niin ettei Suomella ole edes vaihtoehtoa tuon asian kanssa, ei ainakaan jos halutaan pysyä lähes itsenäisenä.
Niinhän se tulee menemään että Venäjän alaisuuteen joudutaan, jos ei NATO:on liitytä.
Ja sitähän täälläkin jotkut paskat haluaa.
Mitä järkeä on naapurin presidentin tulla suomeen uhkailemaan ja valehtelemaan ihan julkisesti, oli taustalla sitten pelko tai vallanhimo?
Niin itsensähän se vaan siinä nolaa, kuten nytkin kävi.
Aika lyhytnäköistä että valtionpäämies tulee ja menettää vähäisenkin uskottavuutensa koko maailman silmissä.
Varsinainen valtionpäämies..........
Ainoastaan vähäjärkiset pienet punaiset peikot tuota enää pitävät suurena valtiomiehenä.
Johan+tohon+alkavat+venäläisetkin+kyllästymään,+Putinin+suosio+on+laskenut+voimakkaasti+on+varmasti+alimmillaan+koskaan+vain+126%,+ja+se+on+vähän+venäjällä+se.
No siinä on kahjo löytänyt vielä kahjompia itseään palvomaan.
Järjenääntä venäläismielisten julistajien joukkoon.
Totuus, niin kuin Pravda jostakin historian hämäristä.
Kova on pelko kun pitää tulla ihan paikalle löysiä lässyttämään ja uhkailemaan ja laittaa sitten vielä toinen torvi hoitamaan jälkikommentointia.
Tollojen topparoikka jauhaa taas.
Vai että Putinin punainen viiva, ei taida käydä naapuri kaikilla pytyillä?
Mahtaa niillä ottaa koville kun ei kukaan enää niitä pelkää, kaikki vaan nauraa.
No eihän niitä tarvitse pelätä, ei ainakaan NATO-maan.
Totta ja nyt NATO:on.
Oman tuhon tiellä kulkee tuo topparoikka, ei tule tuo häiriköinti jatkumaan enää kauan.
Joutaahan tuo mennäkin, kunhan saadaan vielä tiltupartio mukaan.
Kunhan Suomi on NATO-jäsen niin ensimmäiseksi tiltut poistetaan täältä kokonaan.
No totta kai pelkää ja kovasti pelkääkin, sillä tositilanteessa se venäläisen kaluston surkeus ja näkymättömien superaseiden kupla paljastuisi.
Ja turpaan tulisi ja pahasti.
Ja tuon tosiasian ymmärtävät kaikki muut paitsi palstan pienet punapeikot, jopa venäläiset itse.
Ja taas on totuus armoton.
Eiväthän nuo palstan punikit ymmärrä omaa mielisairauttaankaan.
Ymmärtäähän tuon sillä onhan NATO nyt täysin ylivertainen/voimainen verrattuna Venäjään, siis kaikin mahdollisin tavoin ja sillä on sentään ihan oikeat ja toimivat aseetkin.
Totta ei ole Venäjästä NATO:lle vastusta, pelkkä kokeilukin on sama kuin itsemurha.
Heh heh, no ei ihme että palstan tiltupeikoilla on jatkuva ongelma housupyykin kanssa.
Siis tiltuilleko pärähtää heti paskat housuihin, jos joku sanoo NATO?
Ilman NATO:a Venäjä yrittäisi varmasti valloittaa koko Europan.
Ja sehän nyt närästää kun ei vaan pysty.
No onhan se NATO varovaisenkin arvion mukaan sata kertaa Venäjää voimakkaampi joka suhteessa.
Siispä Natoon.
NATO on ainoa asia mikä pitää venäläisten valloitushalut kurissa.
Ja siksi Suomenkin pitää siihen liittyä.
Ilman muuta Suomi NATO:on, syyksi riittää hyvin vilkaisu tälläkin palstalla jatkuvaan punikkien paskavyöryyn.