Edes yksi vastuullinen Brexit-johtaja

Britanniassa oikeusministeri Michael Gove on ilmoittautunut kisaan pääministeri David Cameronin seuraajan paikasta.

Gove oli EU-eroa ajaneen kampanjan johtohahmo.

Gove lähti yllättäen haastamaan Brexit-kampanjakollegaansa Boris Johnsonia, jonka odotetaan myös asettuvan ehdolle tänään. Gove arveli lausunnossaan suorasukaisesti, ettei "Boris kykenisi johtajaksi".

Aikaisemmin Goven oli odotettu tukevan Johnsonia pääministeriksi, kertoo BBC. Johnson on Lontoon entinen pormestari.

BBC:n politiikantoimituksesta arvioidaan, että Gove voi hyvinkin estää Johnsonia tulemasta valituksi.

Konservatiivipuoluetta johtavan pääministeri Cameronin seuraaja valitaan syyskuun alussa. Cameron aikoo jättää EU-eroprosessin läpiviemisen seuraajalleen.

Aikaa pääministerikisaan ilmoittautumiseen on tänään klo 14 asti Suomen aikaa.

EU-myönteinen May on ennakkosuosikki

Brexit-kaksikon lisäksi Cameronin seuraajaksi pyrkii myös sisäministeri Theresa May, joka ilmoitti virallisesti ehdokkuudestaan tänään.


May kannatti brittien kansanäänestyksessä maan jäämistä Euroopan unioniin. May on kuitenkin todennut, että "brexit on brexit", ja että kansanäänestyksen tulosta on kunnioitettava, kertoo BBC.

May on ennakkosuosikki: tänään julkaistun YouGov-tutkimusyrityksen kyselyn mukaan konservatiivipuolueen jäsenistä Mayta kannatti 37 prosenttia ja Brexit-Johnsonia 27 prosenttia.

May on kirjoittanut Times-lehdelle lähettämässään kirjeessä aikovansa yhdistää Britannian ja toteuttavansa sosiaaliuudistuksen, jonka jälkeen Britannia "toimii jokaiselle".

Goven ehdokkuudesta ei ollut tietoa, kun kysely tehtiin. Puolueen jäsenet tekevät valinnan 9. syyskuuta mennessä.

STT-AFP
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ettei yksikään Brexit-suunsoittaja uskalla ryhtyä kantamaan vastuuta Brexitistä.
Nyt ovat näköjään keränneet rohkeutta.

Äänestä

ovat johtaneet Brexitiä.
Hyvä että löytyy paikallisia.
Tiltut eivät tiedä edes mikä maa on kyseessä, vaan arvelevat sen Englanniksi..

Äänestä
  • Vai ovat britit nyt sinun mielestäsi jo jotain tiltuja.

    Äänestä

  • tienneet, mihin Brexit Iso-Britannian johtaa, Britit itse ovat olleet melko vaiti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


MeNotBrexit kirjoitti:

Britanniassa oikeusministeri Michael Gove on ilmoittautunut kisaan pääministeri David Cameronin seuraajan paikasta.

Gove oli EU-eroa ajaneen kampanjan johtohahmo.

Gove lähti yllättäen haastamaan Brexit-kampanjakollegaansa Boris Johnsonia, jonka odotetaan myös asettuvan ehdolle tänään. Gove arveli lausunnossaan suorasukaisesti, ettei "Boris kykenisi johtajaksi".

Aikaisemmin Goven oli odotettu tukevan Johnsonia pääministeriksi, kertoo BBC. Johnson on Lontoon entinen pormestari.

BBC:n politiikantoimituksesta arvioidaan, että Gove voi hyvinkin estää Johnsonia tulemasta valituksi.

Konservatiivipuoluetta johtavan pääministeri Cameronin seuraaja valitaan syyskuun alussa. Cameron aikoo jättää EU-eroprosessin läpiviemisen seuraajalleen.

Aikaa pääministerikisaan ilmoittautumiseen on tänään klo 14 asti Suomen aikaa.

EU-myönteinen May on ennakkosuosikki

Brexit-kaksikon lisäksi Cameronin seuraajaksi pyrkii myös sisäministeri Theresa May, joka ilmoitti virallisesti ehdokkuudestaan tänään.


May kannatti brittien kansanäänestyksessä maan jäämistä Euroopan unioniin. May on kuitenkin todennut, että "brexit on brexit", ja että kansanäänestyksen tulosta on kunnioitettava, kertoo BBC.

May on ennakkosuosikki: tänään julkaistun YouGov-tutkimusyrityksen kyselyn mukaan konservatiivipuolueen jäsenistä Mayta kannatti 37 prosenttia ja Brexit-Johnsonia 27 prosenttia.

May on kirjoittanut Times-lehdelle lähettämässään kirjeessä aikovansa yhdistää Britannian ja toteuttavansa sosiaaliuudistuksen, jonka jälkeen Britannia "toimii jokaiselle".

Goven ehdokkuudesta ei ollut tietoa, kun kysely tehtiin. Puolueen jäsenet tekevät valinnan 9. syyskuuta mennessä.

STT-AFP

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu