Mitä mieltä olette tilanteestani? Mitä minun pitäisi tehdä? Olemme miehen kanssa olleet yhdessä 14 vuotta, ja meillä on 3 yhteistä lasta. Asuntolainaa on. Molemmat töissä, mutta miehellä on isommat tulot, joista rahoitetaan myös yhteistä elämistä. Tilanne on ollut viimeiset 8 vuotta se, että miehellä menee joka kuukausi 300-500 euroa omiin menoihinsa, tai oikeammin omiin pikavippivelkoihina. Hän käyttää pilveen rahaa. Hän maksaa pikavippejä ja velkoja joka kuukausi, ja sitten ottaa samalla uutta jotta riittäisi rahaa taas pilveen. Samaan aikaan mina en saa lähes mitään rahaa itselleni. Syömme halpaa ruokaa koko perhe, ja mihinkään ylimääräiseen ei ole rahaa. Kun huomautan asiasta, että miksi kaikki rahat menevät hänelle ja vielä päihteisiin, hän sanoo että hänen raha-asiat ei kuulu minulle, se on hänen oma asiansa. Sitten kuitenkin joutuu tekemään lisäksi extratöitä 2 päivänä kuussa, koska pitää maksaa niitä velkoja. Minä saan ne päivät vahtia lapsia yksin. Lisäksi mies on työnsä vuoksi poissa (ilta ja yövuoroja) 80% ajastaja hänen oma harrastus vie 4 iltaa kuussa aikaa. Ts. olen lapsenvahtina n 80-90% kaikesta ajasta. Välillä mies lupaa laittaa raha-asiat kuntoon, mutta aina ilmaantuu uutta velkaa ja petyn kerta toisensa jälkeen. Tilanne siis jatkunut 8 vuotta, enkä enää jaksa uskoa että mikään muuttuisi. Mitä tekisitte jos olisitte tällaisessa tilanteessa?
Vastaukset 2
- ulosontulos
No AIVAN VARMANA en olisi tilanteessasi, olisin lähtenyt aikapäiviä sitten.
- mekkk
Jos et halua osituksessa hävitä rahaa niin teeppä avioehto siten että vain yhteinen omaisuus kuuluu avio-oikeuden piiriin ja muu omaisuus ja valt ei kuulu niin et häviä erossa niin paljon ja ihmettelen tuollaisia miehiä jotka eivät raha-asioitaan hoitaa. Jos eroatte niin jos asunto menee myyntiin niin siitä kuitataan vain asuntoon kohdistuvat velat ja se mitä jää laitetaan puiliksi ja muut velat jää puolisoinden itsensä maksettavaksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092240- 103896
- 66853
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21806Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha531749- 75674
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561