Eduskunnan kyselytunnilla näkee, että poliitikoksi pääsee puhumalla palturia tai puhumalla niin vaikeita, ettei itsekään ymmärrä. Muuan Aleksander Stubb sanoi puoluejohtajaksi päästyään, että eläkeläisten asiat pannaan kuntoon veroleikkauksin samalla kun työntekijöiden verotusta leikataan, mutta eduskunnassa Stubbilta oli mennyt muisti niin, ettei enää muistanut puhuneensa mitään. Niinpä kokoomus päätti vaihtaa muistamatttoman puheenjohtajansa toiseen yhtä muistamattomaan. Seuraavaksi kokoomuspuolueen johtoon nouseekin Tessu-koira, joka muistaa kaiken haistelemalla.
Poliitikoksi pääsee puhumalla palturia
taaltapesee
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Muuan antiikin Rooman persoonallinen keisari nimitti senaattiin hevosensa, jollen väärin muista.
Ravihevosen nimittäminen Suomen hallitukseen toisi vauhtia ja täpäriä tilanteita.