Suomi tekee Britannian kanssa sopimuksen puolustus

Suomi tekee Britannian kanssa kahdenvälisen puolustusyhteistyösopimuksen. Suomen puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) ja Britannian puolustusministeri Michael Fallon allekirjoittavat asiakirjan lähiviikkoina, mahdollisesti jo Naton huippukokouksessa Varsovassa 8.–9. heinäkuuta.
Kahdenvälistä sopimusta puolustusyhteistyön kehittämisestä ja syventämisestä Suomen ja Ison-Britannian välillä on valmisteltu maiden puolustushallinnoissa viime vuodesta lähtien.

– Iso-Britannia lähtee EU:sta, mutta he haluavat lisätä kahdenvälistä puolustusyhteistyötä valikoitujen kumppaneiden kanssa, joihin Suomi lukeutuu, puolustusministeri Niinistö kertoo Lännen Medialle.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja hallituksen ulkopoliittinen johto ovat hyväksyneet kahdenvälisen sopimuksen solmimisen Britannian kanssa.

Puolustusministeri Niinistö kertoo sopineensa asian julkistamisesta puolustusministeri Fallonin kanssa.

Sopimuksessa on kyse niin sanotusta ”framework arrangement”-puitejärjestelystä, jolla molempien maiden poliittiset johdot antavat virkamiehille ja sotilaille linjaukset kahdenvälisen yhteistyön kehittämiseen ja syventämiseen.

– Allekirjoitamme julistuksenomaisen poliittisen kattoasiakirjan puolustusyhteistyöstä Ison-Britannian kanssa. Asiakirjat ovat tärkeitä yhteistyötahdon ilmauksia, ja Ruotsihan on niitä aktiivisesti pyrkinyt tekemään.

– Me olemme sopimuksen jälkeen puolustusyhteistyössä Ison-Britannian läheinen kumppani. Pyrimme lisäämään vakautta ja antamaan lähiympäristöömme signaalin siitä, että Suomi tiivistää läntistä yhteistyötään. Virkamiehet saavat nyt poliittisen selkänojan ja valtuudet kahdenvälisen puolustusyhteistyön lisäämiselle Ison-Britannian kanssa. Kahdenvälisyys korostuu Euroopassa, ja yritämme luoda luottamuksellisia suhteita valikoitujen kumppaneidemme kanssa, puolustusministeri Niinistö kuvailee sopimuksen tärkeyttä Suomelle.

Niinistö ei voi kertoa pian allekirjoitettavan sopimuksen tarkasta sisällöstä, koska yksityiskohdat ovat salassa pidettävää tietoa. Hän kehottaa tarkastelemaan sitä, millä tavalla Ruotsi ja Britannia ovat tiivistäneet kahdenvälistä puolustusyhteistyötään.

Ruotsi ja Britannia sopivat kahdenvälisen yhteistyön lisäämisestä Naton Walesin huippukokouksessa vuonna 2014.

Kesäkuun 11. päivänä Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist ja Fallon hyväksyivät Lontoossa Ruotsin ja Britannian välisen 50 kohdan yhteistyöohjelman, jossa keskeistä on maiden joukkojen yhteensopivuus ja kyky taistella tarvittaessa yhdessä.

– Itse pidän järkevänä, että Suomi ei Ruotsista jäisi jälkeen, mitä tulee kansainvälisiin yhteistyöverkostoihin ja yhteistyöasiakirjoihin. Kumpikin maa tietysti tekee päätöksensä kansallisista lähtökohdistaan, Niinistö korostaa.

”Framework arrangement”-sopimukset eivät kansainvälisessä turvallisuuspolitiikassa sisällä juridista velvoitetta auttaa toista osapuolta sotilaallisesti kriisitilanteessa, mutta niiden keskeisenä tarkoituksena on, että sopijaosapuolet luovat välilleen valmiit mekanismit, jotka vahvistavat maiden kykyä toimia yhdessä.

– Iso-Britannia on kiistatta yksi Euroopan sotilaallisesti vahvimmista maista, ainakin sotilasbudjetiltaan suurin EU-maa. Britannia on myös ydinasevalta ja YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen. He ovat olleet haluttomia EU:n puolustusyhteistyön syventämiseen, mutta Pohjolassa he haluavat hyvin aktiivisesti syventää kahdenvälistä yhteistyötä alueen maiden kanssa, mikä on Suomelle hyvä asia, Niinistö kiittelee.

Vuonna 2017 Britannialla on vetovastuu Naton erittäin nopean toiminnan VJTF-joukosta. Ruotsissa on käyty poliittista keskustelua IBritannia-yhteistyön lisäämisen yhteydessä siitä, voisivatko myös ruotsalaiset yksiköt osallistua jollain tavalla Britannian johtamien Nato-joukkojen toimintaan.

Suomi aloittaa perjantaina yhteisen puolen vuoden päivystysjakson Britannian johtamassa EU:n taisteluosastossa. Niinistön tietojen mukaan Britannia aikoo toimia suunniteltuun tapaan johtovaltiona brexit-äänestystuloksesta huolimatta.
561
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Erinomainen juttu nopeasti vain eteen päin

Äänestä

Natoon

Äänestä

Putin kuitenkin lisäsi, että Venäjä kunnioittaa sitä, mitä ikinä Suomen kansa valitseekaan Naton suhteen.

Äänestä

Natoon

Äänestä

Natoon

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ERommel kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu