Olen seurustellut naiseni kanssa reilun vuoden ja suhteessamme on paljon jotain sellaista jota olen aina arvostanut ja halunnut. Kumppanini oli ennen tapaamistamme useita vuosia sinkkuna, itselläni noin kymmenen vuoden suhde ennen nykyistä ja niiden välissä suht lyhyt tauko. Ikää on kummallekin kertynyt reippaasti yli kolmekymmentä. Ongelmiakin on tietenkin matkan varrella ollut mutta niistä on selvitty keskustelemalla. Luottamus on kummallakin osapuolella 100% eikä mustasukkaisuutta esiinny vaikka olemme molemmat tekemisissä entisten puolisoidemme kanssa sekä myös töidemme takia olemme paljon poissa kotoa.
Kaiken siis pitäis olla kunnossa mutta kun ei ole. Minua on alkanut suuresti häiritsemään kumppanini villit sinkkuvuodet ja se että hänen kertomustensa perusteella tuntuu siltä että ei ole ollut baari-iltaa ilman että olisi joku pitänyt tuoda kotiin. Rupesin yhtenä iltana (tyhmää, tiedän) ynnäilemään saldoa matkan varrelta ja päädyin siihen tulokseen että vapaiden vuosien kaatosaldo pyörii jossain 70-80 kieppeillä. Luulin jo noin puolivuotta sitten päässeeni asian yli mutta ei. Nyt viikon sisällä olen kuullut taas muutamasta kaadosta vaikka olen jo kerran aikaisemmin ilmoittanut että en halua kuulla kertomuksia miten asiat sitten johtivat sänkyyn. En tiedä mikä vaivaa mutta tuntuu aina yhtä paskalta ja ikävältä. Sen verran on lisättävä että ns seurustelusuhteet, lyhyemmät ja pidemmät, ei tunnu yhtään pahalta.
Onko muilla vastaavia kokemuksia? En pidä itseäni mustasukkaisena mutta mitähän tämä sitten on?

Vastaukset 12
Vanhimmat
Olen kylläkin nainen, mutta tuntuipa sen verran tutulta tuo sinun kertomasi että ajattelin laittaa omia kokemuksia.
Olemme myös seurustelleen noin vuoden nyt, ja pahimmat riidat ollaan saatu aikaan juuri noista mieheni entisistä hoidoista ja niiden määrästä. Hän eli villiä poikamieselämää avioeronsa jälkeen ja tuntuu hänen puheiden perusteella ja pienellä laskutoimituksella että noita yhden illan panoja on kertynyt jopa yli sadan! Itse kun olin sinkkuna n. kuusi vuotta, ei minulle näitä juttuja kertynyt kuin muutamia. Johtui lähinnä siitä etten ole koskaan noista jutuista mitään saanut- kuin pahan mielen. Lisäksi mieheni on pettänyt useita (ellei kaikkia) naiskumppaneitaan jossain vaiheessa..
Niinpä olen sitten mielessäni monen monituista kertaa kelaillut näitä juttuja- välillä tuntuu että olen päässyt asian yli mutta sitten ne jostain taas päähän tupsahtavat. Ainakin silloin kun saan ns. mustiskohtauksen ja mietin päässäni kaikki kauhuskenaariot. En osaa varmuudella sanoa tulenko koskaan luottamaan mieheeni 100%, vaikka välitän hänestä aivan valtavasti. Jotenkin oma moraalini on näissä asioissa vain toisenlainen, enkä voi sanoa hyväksyväni hänen aiempia tempauksiaan. Suoraan sanoen joskus kun asioita ajattelen, suorastaan inhoan häntä..
Miksi ihmeessä piinata itseään näillä ajatuksilla? Niin, en minäkään heti hänet (unelmamieheni) tavatessani tiennyt millainen hänen menneisyytensä on, ja tokkopa se olisi menoa haitannut. Myöhemmin vasta asia rupesi toden teolla vaivaamaan, ja lisää kyseltyäni koko "karmeus" paljastui..nyt tuntuu olevan ns. liian myöhäistä katua, olen sen verran ihastunut ettei erota halua tuon asian takia. Mutta mitä on suhde ilman 100% luottamusta, niin..
sun vaimos on sua kokeneempi tai ainakin se siltä kuulostaa päälle päin. Sillä on ollut paljon erikokosta ja muotosta munaa ja kroppaa sen päällä alla ja sivulla.
Ehkä olet sisimmässäsi hieman kateellinen siitä että hänellä on enenmän kokemusta tai ehkä pelkäät ettet riitä hänelle.
Miksi miettiä menneitä ja käyttää elämän energiaa jossitteluihin. Harvoin sitä, jos iäkkäämpänä alkaa seurustelemaan, ihan käyttämätöntä puolisoa löytää ja kun sen energian voi suunnata tähän nykypäivään ja nykyisen suhteen hoitamiseen.
Vanha sananlaskukin sanoo, että "tikulla silmään, joka vanhoja muistelee".
Kasvattakaa ihmiset itsenne hyväksymään nykytilanne sellaisenaan ja älkää pyrkikö muuttamaan puolisoanne mitenkään ja käyttäkää se energia rakastamiseen.
kumppanisi käyttäytyy tyhmästi siinä mielessä, että hän kertoo sinulle kaadoistaan ja seikkailuistaan. Yrittääkö hän kehuskella menneisyydellään (pönkittää itsetuntoaan) vai muuten vaan aiheuttaa sinulle pahan mielen? Minusta on sanomattakin selvää, että poika-/tyttöystävälle ei kerrota kaikkea hurjista sinkkuvuosista... Ei tulisi mieleenikään kertoa miehelleni, miten monen miehen kanssa olen sekoillut ennen häntä ja mitä tarkalleen ottaen heidän kanssaan puuhannut.. Enkä myöskään halua yksityiskohtaisia raportteja mieheni aikaisemmista suhteista. Ne kuuluvat menneisyyteen, ja nyt eletään TÄTÄ HETKEÄ. Tee naisellesi täysin selväksi, ettet enää halua kuunnella juttuja hänen kaadoistaan!
Olet oikeassa siinä, että yksityiskohtien kertominen vanhoista kaadoista ei ole asiallista, ellei toinen halua niitä erityisesti kuulla.
Minulle rehellisyys on kuitenkin tärkeää, ja olen tyytyväinen siitä, että kumppanini ei ole yrittänyt mitenkään kaunistella lukuja.
Ehkä olen poikkeuksellinen mies, mutta minä haluan kuulla naisen vanhoista suhteista. Minua häiritsee kaikenlaiset salaisuudet ja uskon myös, että vanhat suhteet kertovat paljon ihmisestä. Haluan välttää aikaisempien kumppanien tekemät virheet ja tehdä niitä asioita, jotka ovat aikaisemmissa suhteissa olleet hyvin.
Minulle ajatus yhden illan -suhteista on aina tuntunut utopistiselta, kun seuran löytäminen on ollut vaikeaa. Ehkä tämän takia minua kiinnostavat myös vanhat seksisuhteet. Kun kuulen, että niissä ei ole mitään sen mystisempää, minun on hieman helpompi elää asian kanssa.
Olen itse samanlaisessa tilanteessa. Olen seurustellut muutaman kuukauden naisen kanssa, jolla on ollut kymmeniä irtosuhteita, itse olen ollut sängyssä ennen nykyistäni kahden kanssa. Kumppanini kertoi entisten partnerien määrän rehellisesti jo parin tapaamisen jälkeen, mutta ei ole puhunut yksityiskohdista muuten kuin minun kysellessä.
Olen aina ajatellut, että menneet ovat menneitä, eikä vanhoilla suhteilla ole mitään merkitystä. Olen kuitenkin huomannut, että kumppanini menneisyys häiritsee minua.
Olen pohtinut asiaa paljon ja keskustellut myös kumppanini kanssa ja päätynyt seuraaviin tuloksiin: Ensinnäkin olen kateellinen. Toivoisin itsekin omaavani enemmän kokemusta, mutta en saa helposti seuraa baarista. En tiedä kumpi vaivaa minua enemmän, kokemuksen puute vai se, että en saisi seuraa, vaikka haluaisinkin. Minulla on siis jonkilainen alemmuuskompleksi, oma aikaisempi elämäni tuntuu tosi tylsältä. Tunnen myös itseni todella vajavaiseksi ja huonoksi, kun toinen kertoo, kuinka helppoa on saada baarista seuraa.
Toiseksi pelkään tulevani petetyksi. Luotan kyllä kumppaniini, mutta pelkään, että hän kyllästyy minuun nopeasti, kun on tottunut viettämään vaihtelevaa elämää. Tilannetta ei helpota edes naiseni vakuuttelut siitä, että hän haluaa oikeasti sitoutua ja on puhunut jo yhteen muuttamisestakin kauan sitten.
Kolmanneksi epäilen omaa riittävyyttäni. Vaikka kumppanini on vakuuttanut monesti olevansa tyytyväinen seksiimme ja sanonut suurimman osan yhden illan hoidoista olevan todella surkeita, en voi olla ajattelematta sitä, että joukkoon on täytynyt mahtua hyviäkin rakastajia.
Omalta kohdaltani voin sanoa ongelman olevan huono itsetuntoni. Minua vaivaa enemmän oma kokemattomuuteni kuin naiseni kokemus. Olen jopa harkinnut suhteen lopettamista tämän takia, mutta en voisi tehdä sitä, sillä suhteessa on muuten kaikki hyvin. Tämä kuulostaa ikävältä, mutta uskon, että minua auttaisi, jos pettäisin kumppaniani. En sitä aio kuitenkaan tehdä, oikeastaan minulle riittäisi tieto siitä, että voisin saada jonkun muun.
Paras ratkaisu olisi oman asenteen muuttaminen. Pitäisi vaan luottaa itseensä ja kumppaninsa sanaan enemmän. Yritän uskoa kumppaniani, kun hän sanoo minun olevan paras mies, mitä hänellä on ollut ja sanoo olevansa tyytyväinen seksiimme. Jos rakastamani ihana nainen lukuisten lyhyiden seurustelusuhteiden ja kymmenien seksipartnerien jälkeen vakuuttaa haluavansa jakaa elämänsä juuri minun kanssani, ei kai minulla voisi olla parempaa syytä olla onnellinen?
Aika tutulta kuulostaa. Vaimollanikin on ollut aikaisemmin näitä juttuja ja joskus alkuaikoina hän niistä jotain kertoikin - ei paljon mutta liikaa sekin. Asia on vaivannut pitkää (12 vuotta)eikä se muuksi ole muuttunut. Myöhemmin hän on oppinut että en halua kuulla yhtään mitään hänen entisistä miehistään. Lähinnä tunnen vihaa näitä entisiä miehiä kohtaan vaikka eiväthän ne suoranaisesti minulle ole mitään tehneetkään enkä heitä edes tunnekkaan. Asiaa alkuaikoina terästi vielä vaimon yksi "ystävä" joka "vaimon parhaana kaverina" kertoin minulle vaimoni seikkailuista jne.
Ei tietenkään menneillä saa olla mitään merkitystä. Kunnioitan äärimmäisesti kaikkia, jotka vielä voivat toteuttaa ajatusta. Minä en vain tiedä, mikä on mennyttä ja mikä ihmisen luonnetta. Kysyn todellakin, millainen sellaisen ihmisen moraali on, jolla on ollut seksisuhteita kymmenien kanssa? Ja mistä voi tietää onko se muuttunut?
Jos itseään ei tuota enempää ole arvossa pitänyt, niin ei varmaan kannata pitää kenenkään toisenkaan. Ja miten kuvatunlainen henkilö suhtautuu uskottomuuteen; seksi ei ilmeisestikään ole hänelle kovin myyttinen asia...
Mielestäni seksisuhteiden määrällä ei ole mitään tekemistä moraalin kanssa. Tottahan se on, että henkilölle, jolla on ollut kymmeniä seksisuhteita, seksissä tuskin on mitään myyttistä, mutta miksi pitäisi olla? Tyttöystäväni perustelee ainakin suhteitaan sillä, että seksi on kivaa, mutta sellaista ihmistä, jonka kanssa haluaisi vakavamman suhteen, ei ole löytynyt. Minusta se kertoo itsensä arvostamisesta, että ei ala seurustella kenenkään kanssa vain sen takia, että voisi harrastaa seksiä.
Seurustelusuhteen aloittaminen merkitsee tietysti isoa muutosta ja kieltämättä minua epäilyttää, pystyykö kumppanini siihen. Hän kyllä suhtautuu erittäin kielteisesti uskottomuuteen, enkä minä halua epäillä, etteikö hän olisi oikeasti sitä mieltä. Uskon hänen olevan rehellinen, mutta mietin sitä, tietääkö hän varmasti itse, mitä haluaa. Voihan olla, että seksin suhteen kokenut ihminen kyllästyy muutamassa vuodessa vakikumppaniinsa.
Toisaalta kokemattomuuskaan ei takaa mitään. Useinhan juuri kokemattomille ihmisille tulee pitkässä parisuhteessa tarve kokeilla, josko ruoho olisi vihreämpää aidan toisella puolella. Naiseni yrittää rauhoitella minua sillä, että hän kyllä tietää, että ei se seksi ole kummoista irtosuhteissa.

Huomasitko muuten ristiriidan tekstissäsi?
Toisaalta tyttöystäväsi on harrastanut seksiä useiden kanssa, koska seksi on NIIN kivaa, ja kertoo itsekunnioituksesta, kun hän ei ala seurustelemaan vain seksin takia, vaan ennemmin harrastaa sitä sitoutumattomana.
Seuraavassa kerrot, että tyttöystäväsi on vakuuttanut tietävänsä, ettei seksi ole kummoistakaan irtosuhteissa. Aikaisemmassa viestissäsi vielä ilmaisit tyttösi sanoneen, että suurin osa yhden yön rakastajista ei ole mitenkään ns. hyviä(en muista ihan tarkalleen sanamuotoa).
Eli toisaalta yrität kovasti selittää tyttösi omanarvontuntoa ja puolustella irtosuhteita, mutta toisaalta vakuuttaa, etteivät ne kannata, eikä seksi niissä ole lähes minkään arvoista.
Miten kertoo itsensä arvostamisesta se, että harrastaa huonoa seksiä vapaaehtoisesti monen kanssa?
En näe irtosuhteissa mitään moraalisesti väärää, niin kauan kun kumpikin osapuoli tietää missä mennään ja ketään ei petetä. Toisaalta en ole ketään puolustamassakaan, irtosuhteidenkin harrastamiseen voi olla syynä pelkkä huono itsetunto.
Tuskin kukaan haluaa harrastaa huonoa seksiä, mutta jos etsii hyvää seksiä, tulee matkalla pakosti vastaan huonompiakin rakastajia. Oma mielipiteeni on, että huonokin seksi on parempi kuin ei seksiä ollenkaan, joten miksi ei harrastaisi irtosuhteita, jos ei ole sopivaa seurustelukumppania löytänyt? En ole naiivi, tiedän kyllä, että naisellani on varmasti ollut paljon minua parempia seksikumppaneita, mutta eihän kukaan sellaisista viitsi kertoa.