Suomessa on melkein vähiten maahanmuuttajia OECD
hyvä_muistus
103663
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 103
Vanhimmat
Suomen ulkomaalaistaustainen väestö on pohjoismaisessa vertailussa vielä pieni. Väkilukuun suhteutettuna jopa Islannissa on enemmän ulkomaalaistaustaisia kuin Suomessa. Ruotsi erottautuu liberaalilla maahanmuuttopolitiikallaan muista Pohjoismaista.
Norjassa työperäinen maahanmuutto EU-maista on ollut suhteellisesti suurempaa kuin Ruotsissa ja Tanskassa (Pettersen & Østby 2013). Norja ei kuulu EU:hun, mutta sen maahanmuuttopolitiikka on kuitenkin seurannut suurilta osin EU:n politiikkaa (Cooper 2005).
Norjan suurin maahanmuuttajaryhmä oli vuonna 2013 puolalaistaustaiset. Seuraavaksi tulivat ruotsalais- ja liettualaistaustaiset
Siis työperäistä.
Oliskohan niin , että mitä ne muut tänne muuttaa kuin ei ole omillekaan töitä.
On Suomi köyhä ja siksi jää...... Siis jos otetaan vaan loisia tai vain halpatyövoimaa.
"Suomessa+on+OECD+maista+lähestulkoon+VÄHITEN+maahanmuuttajia
lukumäääräisesti"
Mutta+viime+vuonna+2015+maahantulijoiden+määrä+kasvoi+edellisvuodesta+kaikkien+aikojen+ennätysmäisesti+Suomessa+yli+822%.+Määrän+kasvu+oli+edellisvuoteen+verrattuna+ylivoimaisesti+EU:n+suurin.+Orpon+sisäministerijohdossa+SSS-täysporvarihallitus+teki+mamutuloennätyksen+persujen+kompatessa+Timo+Soinin+johdolla.+Tätä+menoa+kasvu+on+suurinta.
Suomen turvapaikanhakijoiden määrä kasvoi viime vuonna 822 prosenttia
http://www.ess.fi/uutiset/ulkomaat/2016/03/04/suomen-turvapaikanhakijoiden-maara-kasvoi-viime-vuonna-822-prosenttia
Olen valehteleva politrukki
Älä venkoile kokoomuslainen.
"Orpon sisäministerijohdossa SSS-täysporvarihallitus teki mamutuloennätyksen persujen kompatessa Timo Soinin johdolla. "
- sanoppa mikä olisi vaihtoehto?
Ihan sama kuka siellä hallituksessa olisi ollut, tilanne täysin sama!
Ei Suomen hallitus voi yksin päättää näistä
Ruotsi ja Tanska pyysivät lisäaikaa rajatarkastuksiin EU:lta, onko Suomi pyytänyt rajatarkastusoikeuksia vai tullaanko tänne eihan villisti???
EKokoomusmafia haluaa Suomeen paljon mamuja lisää jotta tänne saadaan Saksan tapaan 1€/tunti mamuhalpatyömarkkinat, jotka laajennetaan tasa-arvon takia pian koskemaan myös kantasuomalaisia.
"- sanoppa mikä olisi vaihtoehto?
Ihan sama kuka siellä hallituksessa olisi ollut, tilanne täysin sama!
Ei Suomen hallitus voi yksin päättää näistä"
Mitäs jos vihervasemmisto vetoaisi samaan?
Suomi olisi voinut hakea rajatarkastusten sallimista kuten Ruotsi ja Tanska tekivät.
Pakolaisen kokonaiskulut ovat noin 30 000 euroa vuodessa, lasten enemmän.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14042860/turvapaikanhakijan-todelliset-kulut-30000-euroa-v
Frontin hurja arvio: Pakolaiskriisistä valtion budjettiin 1,5 miljardin lovi
http://www.kauppalehti.fi/uutiset/frontin-hurja-arvio-pakolaiskriisista-valtion-budjettiin-1-5-miljardin-lovi/qtQUkkU2
"Varainhoitotalo Front arvioi turvapaikanhakijasta vuodessa koituvaksi kustannukseksi 30 000 euroa.
Varainhoitotalo Front arvioi syksyn kolmannesvuosikatsauksessaan, että ensi vuoden valtion budjettiin tulee 1,5 miljardin euron aukko pakolaiskriisin vuoksi.
Yhtiö arvioi "varovasti", että turvapaikanhakijan kokonaiskulu on noin 30 000 euroa vuodessa, kun "kaikki kulut aidosti huomioidaan".
Frontin arvio kokonaiskuluista on kuitenkin hyvin erilainen kuin Maahanmuuttoviraston ilmoittama noin 40 euron päiväkulu".
.
Suomen 50 000 maanviljeiljän maataloustuki 5 000 000 000 euroa vuodessa, eli äkkiä laskien 100 000 per maanviljelijä vuodessa. Suomen 400 000 työtöntä saa saman verran työttömyystukea, joka on 12 500 per työtön vuodessa. Maanviljelijöiden vuositulot ovat suuremmat kuin muiden yrittäjien ja erittäin paljon suuremmat kuin suomalaisen duunarin. Myös maanviljelijöiden keksimääräinen omaisuus/varallisuus liikkuu miljoonissa euroissa, toisin kuin duunarien, saati työttömien. Maataloustulo on kuulemma pudonnut 40 prosenttia sanoo MTK. Nyt pitäisi tietysti saada kansallista tukea veronmaksajilta tuo 40 prosenttia mahdollisimman äkkiä kasaan, jotteivät viljelijät lähde traktorimarssille.
.
Sosiaalituekia ei makseta kuin noin kuudennes maataloustuista. Ja sosiaalitukimenot ovat kasvaneet hyvin maltillisesti kun vertaa työttömyyden kasvua porvarihallitusjohdossa.
Toimeentulotuen menoissa ei juuri muutoksia viime vuosina
https://www.thl.fi/fi/tilastot/tilastot-aiheittain/aikuisten-sosiaalipalvelut/toimeentulotuki/toimeentulotuen-menot
"Vuonna 2015 toimeentulotuen bruttomenot olivat koko maassa yhteensä 745,5 miljoonaa euroa. Toimeentulotuen menojen nousu oli käyvin hinnoin 0,1 prosenttia ja reaalihinnoin 0,3 prosenttia".
.
Ruuan hinta on Suomen kaupoissa järkyttävän korkea, ja euroon siirtymisen jälkeen se on noussut todella paljon, paljon enemmän kuin palkat tai varsinkin perusturva/sosiaaliturva. EU-tasollakin Suomen ruuan hinta on järkkykorkea. Jos jotain lisätukia maanviljelijöille annetaan mm. Venäjän vientiesteiden takia, niin EU:n tulee tuo maksaa kokonaisuudessaan, ei Suomen veronmaksajien. Toinen keino on hajottaa S- ja K-monopoli.
Ruuan hinnannousua ei selitä viljelijöiden saama tuki. Ennenkuin ruoka on kaupassa, välissä on monta ottajaa, ja kauppa sitten viimeisenä.
Suomessa venäläiset ja virolaiset suurimpia ryhmiä
Suomessa on vähän maahanmuuttajia verrattuna muihin Pohjoismaihin sekä absoluuttisesti että suhteellisesti. Maahanmuutto alkoi lisääntyä Suomessa vasta 1990-luvulta lähtien, paljon myöhemmin kuin esimerkiksi Ruotsissa. 1990-luvun alussa muuttoa lisäsi inkerinsuomalaisten paluumuutto Neuvostoliiton alueelta.
Ulkomaalaistaustaisia Ruotsissa lähes kaksi miljoonaa
Ruotsissa ulkomaalaistaustaisia oli ylivoimaisesti eniten, lähes kaksi miljoonaa henkilöä
Norjassa ulkomaalaistaustaisia oli 760 000 ja Tanskassa 630 000. Suomessa vastaava luku oli huomattavasti pienempi: runsaat 300 000 henkeä
Islannin ulkomaalaistaustaisten määrä oli muihin verrattuna niin pieni että se tuskin edes näkyy kuviossa: runsaat 30 000 henkeä. Se oli kuitenkin koko väestöön suhteutettuna paljon suurempi kuin Suomessa
Islannissa 9,5 prosenttia väestöstä oli ulkomaalaistaustaisia kun Suomessa osuus jäi 5,5 prosenttiin.
Islannissa ulkomaalaistaustaiset ovat saksalaisia, puolalaisia ja liettualaisia. Ei-eurooppalaisia mutskuja on vähän. Vaihtaisin nuo Islannin "mamut" mielelläni Suomen somaleihin ja muihin värivammaisiin.
Lisäksi, onko ulkomaalaistaustaisten ihmisten määrä jokin itsetarkoitus? Suomi ei myöskään ole mikään peränpitäjä tässä asiassa ( ikävä kyllä), Puolassa ja muissa Itä-Euroopan maissa on vähemmän ulkomaalaisia suhteessa väkilukuun kuin meillä.
Suomi on ve4lkainen pieni OECD maa joten meillä ei ole enää varaa hyysätä matuja kuten joskus teknologiabuumin (Nokia) aikaan. http://www.velkakello.fi
ei se rahasta ole kiinni
ÄLÄPÄ VALEHTELE KOKOOMUSLAINEN koska RAHAA TARVITAAN RUTKASTI KOTOUTTAMISEEN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!1
sama juttuhan se on muillakin mailla
Ja mitä kokoomus tähän liittyy - en ole
Älä venkolie, kokkare olet.
uskokaa tai älkää mutta näin se vaan on
http://tietotrendit.stat.fi/mag/article/122/
lue itse
Miksi tänne laitetaan yli vuoden vanhoja artikkeleita?
Viime vuoden 2015 kesäkuun jälkeen Suomeen on tullut noin 32000 mamua/matua/pakolaista?
Pitäkää nyt edes tietonne ajan tasalla.
niin joista on palautettu ja lähtenyt jo puolet menemään!
Siltikään lukumäärä ei ole lähelläkään 500.000 niinkuin tämä yksi
neropatti täällä väittää
Hahhah, ei ole palautettu kuin muutama kymmenen. Vähän enemmän on lähtenyt vapaaehtoisesti - tosiasia on että meillä on edelleenkin yli 30 000 pakolaista ja lisää tulee koko ajan, sekä lisäksi perheenyhdistämisistä on tulossa yli 17 000, joten 50 000 on aika lähellä lähiaikojen arviota.
Suomeen on tullut eniten matuja jotka päätyvät ikuisiksi kelan ja sossun eläteiksi. Suomessa on nykyään melkein puoli miljoonaa etnisesti ulkomaalaista asukasta.
ai 500.000 vai jotka ovat sossun elätteijä?
Sulla on varmaaan jotain tilastoa tästä
Ei kaikki mutta suurinosa.
erikoinen väite sulla, koska kaikkiaan sosiaalituekien saajia ei edes ole niin paljoa.
https://www.thl.fi/fi/tilastot/tilastot-aiheittain/aikuisten-sosiaalipalvelut/toimeentulotuki/toimeentulotuen-menot
vielä+erikoisemmaksi+väitteen+tekee+se,+ettei+Suomessa+edes+asu+niin
montaa+ulkomaalaista!
Vuonna+2014+Suomessa+asui+219+675+ihmistä,+joilla+oli+jonkun+muun+maan+kansalaisuus+kuin+Suomen.+Heistä+viidennes+oli+virolaisia+ja+14+%+venäläisiä.+Yli+viisituhatta+kansalaista+oli+Ruotsista,+Kiinasta,+Somaliasta,+Thaimaasta+ja+Irakista.+Suomen+kansalaisuuden+vuonna+2013+saaneiden+kansallisuuksista+yleisimmät+olivat+Venäjä,+Somalia,+Irak,+Afganistan+ja+Viro.
Vanha tilasto sulla koska nykyään etnisesti ulkomaalaisia on noin puoli miljoonaa Suomessa.
Miksi te kaikki kyselette koko ajan, missä faktat? Hakekaa itse, koulussakin jo varmaan opetettiin tiedon hakua.
ai mistä niitä on vuodessa ilmestynyt yli 200.000?
älä nyt höpötä omiasi
miksi kysellään faktoja?
Koska ilman faktoja on höpinät täysin nolla-arvoisia, vailla mitään pohjaa
Toki jokainen saa uskotella itselleen mitä haluaa ja höpötellä mielipiteitä
mutta ei pidä sekoittaa todellisuuteen
Suomessa on tällä hetkellä noin puolimiljoonaa etnisesti ulkomaalaista.
missä faktat edelleen
muuten aika vähä-älyistä inttämistä
Minä tarkistan jokaisen esittämät jutut ennenkuin edes vaivaudun vastaamaan mihinkään "vähä-älyiseen inttämiseen".
ei siltä vaikuta "puolimiljoonaa ulkomaalaista" -väitettä ei tue mikään tilasto
eikä faktapohjainen tieto.
Pieni huomautus: en ole niin kirjoittanut vaan joku toinen nimimerkki. Kiitos.
Suomessa on maan asukaslukuun nähden eniten työssäkäyvien rahoilla eläviä maahanmuuttajia.
HYVÄ KOMMENTTI.
Itiksessä tänään käyneenä voin sanoa, että meillä on aivan liikaa mamuja afrikasta ja muslimimaista. Tulemme olemaan vielä kusessa.
Tule käymään täällä, ei yhtään
Älä viisastele kokoomuslainen.
meidän kaupungin osassa ei ole yhtään pakolaista.
Maanmuuttajia kyllä on, mm naapurissa Venäläinen lääkäri ja toisella
puolella Unkarilainen liikemies
Lisää, lisää ja lisää miljoonia, kyllä suomalaiset maksaa, tänne, tänne heti!
Pakolaiset, kohdemaan mukaan
Kotimaansa rajojen ulkopuolella pakolaisina olevien ihmisten määrä, kohdemaan mukaan määriteltynä
http://www.globalis.fi/Tilastot/Pakolaiset-kohdemaittain
Kaikki Suomessa olevat etnisesti ulkomaalaiset eivät ole pakolaisia ja etnisesti ulkomalaaisia on nykyään Suomessa noin puolimiljoonaa.
lopeta jo toi sun lapsellinen propaganda!
Ei täällä ole edes 500.000 ulkomaalaista, mitä sä sekoilet?!
Mistä revit tuollaisia numeroita?
Aloittajana sinä levität valheellista propagandaa. Suomessa on tällä hetkellä noin puolimiljoonaa etnisesti ulkomaalaista.
näytä faktaa, muuten kukaan ei usko
Googlaa tilastokeskus ja sieltä väestötiedot.
http://www.migri.fi/download/65343_suomessa_asuvat_ulkomaalaiset_12_ennakko_2015.pdf?19ae39bdde6cd388
Suomessa vakinaisesti asuvat ulkomaalaiset 31.12.2015, ennakkotieto
Varaktigt bosatta utlänningar i Finland 31.12.2015, förhandsuppgift
Foreign citizens living permanently in Finland, 31 December 2015, preliminary data
Yhteensä Totalt Total 231.295
Etnisesti ulkomaalainen on ilmeisesti taas se, joka ei ole etnisesti suomalainen? Ja etnistä suomalaistahan ei voi nykytiedolla määritellä.
"Valitettavasti kysymykseesi etnisten suomalaisten määrästä on mahdotonta antaa tarkkaa vastausta, sillä käytössä ei ole sukupolvien taa ulottuvaa rekisteriä."
"Genetiikastakaan ei ole apua, sillä vaihtelu on suurta. Esimerkiksi itärajalla asuva saattaa olla geneettisesti lähempänä rajan toisella puolella asuvia kuin Suomen länsirajan asukkaita. Geneettisen suomalaisen määritteleminen olisikin lopulta mahdotonta."
http://www.hs.fi/sunnuntai/a1412913233889
Eli täysin turha väite, jota väittäjä ei voi todistaa. Ja mikäli on sama väittäjä, jonka tekstistä ensimmäistä kertaa tämän 'etnisen ulkomaalaisen' bongasin, niin on jo tietoinenkin asiasta.
jos noin asiaa lähestyy niin Suomen alkuperäiskansaa lähinnä olevat
ovat saamelaisia.
Kaikki muut "geneettisesti" tulleet jostain itän rajan takaa.
Mutta helpompi määritelmä on nykypäivän KANSALAISUUS.
Minkä maan passi henkilöllä on.
Kansalaisuus onkin ihan järjellinen peruste määritellä.
"jos noin asiaa lähestyy niin Suomen alkuperäiskansaa lähinnä olevat
ovat saamelaisia. "
Väärin. Nykysaamelaisten esivanhemmat eivät koskaan ole asuneet Ylitornio-Kuusamo linjaa etelämpänä. Nykyisten suomalaisten geenit tulevat jo kivikaudella tänne tulleista ihmisistä. Suomalaiset ovat aivan yhtä todellinen kansanryhmä kuin mm. Somalit. Väittääkö joku että vaaleasta ja sinisilmäisestä suomalaisesta tulisi "somali" jos hän saisi Somalian kansalaisuuden?!
kyllä suomalaisesta tulisi sitten somalailainen,
ihan samoin kuin toisinpäin. Kansalaisuus on eri asia kuin rotu tai alkuperä
Niitä ei lasketa maahammmutajiksi nehän tulee töihin tänne Norjaan ainakin suurin osa on työtätekeviä ihmisiä, ne ei mene samaan luokkaan kuin nämä jotka yli välimeren tänne tulee ne on maahanmuutajia ne syövät ja elävät verorahoilla, niitä ei tarvis ollenkaan
Aisoita tulee tarkastella aina kontekstissa. Linkittäkää edes tilastoja valtioiden budjeteista ja valtionvelasta, joilla matu-väestöä huolletaan.
Mamut ja matut ovat eri asia mutta sitä ei haluta tunnustaa koska Suomessa on monta kertaa enemmän matuja kuin mamuja, piikki loistaisi liikaa tilastoissa. Jos yhdistää matut ja rikollisuuden voidaan sata varmasti todeta, että kyseiset yksilöt ovat kansantaloudelle erittäin tappiollisia, enemmän kuin kantasuomalainen juoppo.
Aito mamu sen sijaan tulee Suomeen työviisumilla, esim. Suomessa aiemmin Nokian insinööri, heillä on työpaikka valmiina ja maksavat veroja ansiotuloistaan. He ovat mahdollisesti myös oikeutettuja eläkkeeseen aikanaan. He eivät myöskään aiheuta taakkaa tekemällä rikoksia.
Pohjoismaista voi sen sanoa että Norja on varallisuutensa puolesta täysin eri tasolla kuin köyhä Suomi. Pelkästään öljyrahastoissa kymmenen kertaa Suomen koko valtiovelan suuruinen määrä rahastoituna.
Ap:n linkki johtaa migrin pääsivulle, ei tilastoon, johon hän viittaa. Yhtä hyvin koko ketjun aloittanut posti voi olla p*skaa... Siksi ei kiinnosta enempää kommentoida...
HYVÄ KOMMENTTI. KIITOS.
migri on suomessa virallinen viranomainen maahanmuutto asioissa
joten se on kyllä luotettava, miksei olisi
Suomen turvapaikanhakijoiden määrä kasvoi viime vuonna 822 prosenttia
http://www.ess.fi/uutiset/ulkomaat/2016/03/04/suomen-turvapaikanhakijoiden-maara-kasvoi-viime-vuonna-822-prosenttia
Suomalaiset itse ovat kovia mamuja (maastamuuttajia). Sadat ja kymmenet tuhannet suomalaiset ovat lähteneet pois Suomesta siirtolaisina.
Miksi muissa maissa edes katsotaan hyvällä silmällä tätä suomalaisten mamutusta?
Venäläisetkin päästivät suomalaiset itsenäistymään eli poistumaan yhteydestä Venäjän keisarikuntaan sen vallankumouksen jälkeen.
Ja tyhmä Ruotsi on ottanut vastaan työmarkkinoilleen kymmeniätuhansia suomalaisia mamuja.
Tästä mamutuksesta on tehtävä LOPPU. Suomalaisilta pitää kieltää kaikenlainen mamutus eli maastamuutto. ( ei siirtolaisuutta eikä turismia muihin maihin)
Suomalaiset pysyköön omassa Impivaarassa vaikka pakkotoimin. (passit ja viisumit ja matkaliput kiellettäköön suomalaisilta mamuilta)
Maastamuuton (mamutus) ja maasta poistumisen pakkolaki on heti saatettava voimaan. Satamat ja lentokentät ja rautatieasemat suljettava vaikka Odinin poikien avustuksella suomalaisiltakin.
Miksi meidän poliittiset päättäjät vieläkin matkustelee eli poistuvat maasta? Nämä antavat huonon esimerkin muille suomalaisille. Ja miksi me otamme vastaan turistejakaan?
Eli Ruotsiin töihin menneet ahkerat suomalaiset ovat sinun suvakkimaanpetturin mukaan samassa asemassa kuin Suomessa loisivat matuapinat?
Toivottavasti saat maistaa vielä suvakki sitä kun Helsinkiin ja muihin kaupunkeihin muodostuu muslimighettoja ja autot palaa ja poliiseja kivitetään. Siitäpähän saatte tyhmät suvakkihuorat.
On muuten nuo kahelit kirjoitukset muslimipummien ja Suomesta Ruotsiin duuniin lähteneiden rinnastamisesta vähentyneet, kun Katarina R. delas tuossa keväällä.
Ei päätä ei häntää.
Juu ruotsalaiset organisoi Helsinkiin työvoimavärväyspisteitä työvoimapulansa 1970-luvun alussa. Vähän toinen meininki on näillä, jotka tulevat väkisin , vaativat shariaa, kopelointioikeutta ja rahaa.
Norjalaiset hyötyvät maahanmuuttajista, kuten ruotsalaisista. Meidän tilanne on toinen . Venäläiset muodostavat kansallisen uhan ja muslimit terroriuhan. Hallitus tarvitsee nyt 500 000 000 e lisää rahaa maahantunkeutujien aiheuttamiin kustannuksiin. Lisäksi on turvattomuus.
montako muslimien tekemä terroritekoa Suomessa on tapahtunut?
Entä miten venäläiset kansallisen uhan aiheuttaa, voitko kertoa esimerkkejä
Putin käyttää kansallisia vähemmistöjä hyödykseen naapurimaissaan, pahimmat esimerkit ovat Moldova, Ukraina ja Georgia. Meilläkin on nostettu FSBn lapsiasiamies Astahovin ja Venäjän median avulla (kaikki Putlerin ohjauksessa) huostaanottokohuja, joissa Venäjä on katsonut oikeudekseen nakertaa Suomen suvereniteettiä.
me ollaan itseasiassa kaikki maaahanmuuttajia,
ehkä saamelaiset ovat alkuperäiskansaa Suomessa
Olet lapsellinen ongelman suhteellistaja. Kantasuomalainen ei ole Suomessa mamu eikä matu.
Suomalaisten perimästä ja Suomen kansasta:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tyypillinen_kampakeramiikka
https://fi.wikipedia.org/wiki/Nuorakeraaminen_kulttuuri
Ei mitään "saamelaista".
PersuKokoomusKeput taitavat olla lisäämässä maahanmuuttoa, sitä nuo uutiset enteilevät. SoiniKatainen kävi Briteille lupaamassa, että Suomen kansa maksaa Brittien eliitin kulut ja ottaa maahanmuuttajat.
Oletpa tyhmä
miten ihmeessä meidän hallitus voisi lisätä pakolaisia?
Kerroppa ihmeessä
No kertomalla vaikka antavansa omakotitalonsa matujen käyttöön, joka aiheutti alunperin koko irakilaisten ryntäyksen Suomeen. Sitten voi tietysti myös hyväksyä maahan somalit lähes sataprosenttisesti, jolloin sana kiirii nopeasti kavereille ja Suomeen tulee edelleen enemmän somaleita kuin yhteenkään toiseen EU-maahan väestöön suhteutettuna.
Helppoja keinoja lisätä rikkollisten, köyhien, laiskojen, huijaavien ja ahneiden ihmisten tuloa Suomeen oleilemaan maailman korkeimman sosiaaliturvan varassa on monta. Jos sensijaan haluaisi vähentää maahanmuuttoa, niin ensiksi voisi tuet laskea samalle tasolle, kuin Portugalissa jonne on mennyt poikkeuksellisen vähän pakolaisia. Hyvä keino vähentää lisääntymistä on myös lapsilisien poistaminen. Se on hyvä myös siinä mielessä, että se laskisi eniten holtittomasti pakolaisaikanakin lisääntyvien muslimien ja afrikkalaisten aiheuttamia kustannushaittoja Suomen veronmaksajille.
Me voimme valita toivotammeko kaikki tervetulleiksi Suomeen ja nostammeko tukia vielä nykyisestä, vai hillitsemmekö pakolaisvirtaa heikentämällä Suomen houkuttelevuutta. Eivät pakolaiset tulisi Suomeen, jos elämä olisi täällä yhtä köyhää kuin kotonansa sodan jälkeen, koska Suomi ei ilmastoltaan ole lainkaan houkutteleva. Ikävä kyllä tarjoamme pakolaisille kovaa vauhtia uusia ja lämpimiä asuntoja sekä kaiken mitä asuntoon tarvitaan ja jopa autot ja kännykät. Se on sulaa hulluutta!
BUEHEHHHHEHHH HIHHHHhhh viikon vitsi:
"kertomalla vaikka antavansa omakotitalonsa matujen käyttöön, joka aiheutti alunperin koko irakilaisten ryntäyksen Suomeen"
HAhh, joo kaikki irakilaiset seurasivat Suomen uutisia ja Sipilän sanomisia,
ja suorastaan ryntäsivät Sipilän talolle----hehhhh niinkö tosiaan?!?!
Ihan varmaan tosiaan joo - PELLE!
Suomi ei yksin eikä hallitus, tai Sipilä todellakaan ole päättämässä
pakolaisten siirtymisessä eikä tänne tulemisessa. Koita nyt tajuta se.
Meillä on velvoite ottaa pakolaisia vastaan ja käsitellä anomukset.
Tänne on tullut erittäin vähän - lue ERITTÄIN VÄHÄN verrattuna moniin
muihin maihin, ihan vaikka Ruotsi
Mutta sittenkin liikaa.
tätä nää punanista juntit eivät halua tajuta
Suomi tulisi täyttää pakolaisilla jotta jokaikisellä suomalaisella olisi vähintään yksi pakolaiskummi jonka kanssa viettää aikaa ja harrastaa kehittävää monikulttuurista kanssakäymistä. Tekisi hyvää suomalaisille sisäänpäinkääntyneille junteille opetella hieman aitoa ja rehellistä itämaista sosiaalisuutta ja huomaavaisuutta - voisi moni kaljamahainen juntti jopa oppia aiheesta "kuinka käsitellä naisia romanttisesti"!
Ja kuinka joukkoraiskata nainen romanttisesti. Olet harvinaisen tyhmä suvakkihuora.
Ja sinä olet käytännössä kuollut minulle ja muille normaaleille ihmisille, eritoten naisille. Oksettava rasisti.
En kyllä kehottaisi ketään ottamaan mallia islamisteilta naisten alistamisesta ja muusta. Suvakeilta puuttuu taas JÄRKI. Ilmankos ovatkin suvakkeja, jotka ajattelevat pelkällä tunteella.
Miksi suvakit mollaatte aina suomalaisia? Miksi olette suvakit niin Suomi-vihamielisiä ja kohdistatte vihapuheenne suomalaisia kohtaan?
Suomessa on erittäin vähän maahanmuuttajia tai pakolaisia,
ihan verrattuna vaikka lähinaapureihin
Liikaa.
uskottava se on
Ja siinä "vähässäkin" on liikaa ja tuhansittain karkotettavia, jotka eivät sopeudu tai tekevät rikoksia !
Väkilukuun suhteutettuna jopa Islannissa on enemmän ulkomaalaistaustaisia kuin Suomessa! Ja se maa on Tampereen kokoinen
harva tänne haluaa tulla, eihän kukaan maailmalla edes tiedä koko Suomesta
mitään.
Suomen väkiluku on muutenkin pienimpiä maailmassa.
no+ei+nyt+ihan+pienimpiä+sentään+mutta+myös+suhteellisesti
täällä+on+melko+vähän+,+Ruotsissa+jo+yksin+moninkertaisesti+enemmän.
Lontoossa+asuvista+50%+ovat+kotoisin+muualta+kuin+Britaniasta
Lontoo ei ole koko Britannia.
Jostain luin, että Suomesta on ilmoitettu, että otetaan n, 12 000 pakolaista tästä viimeisestä aallosta. Mietin, että mitähän lukua noissa kansainvälisissä tilastoissa käytetään.
Tosiasiassahan meillä on varmaan vuoden lopussa jo lähelle 50 000, koska ketään ei saada palautettua, niin kaikki jäävät ja sitten on 17 000 haettua perheenyhdistämisen kautta tulevaa, joita ovat anoneet turvpaikan saaneet. Ja jatkuvastihan niitä tulee lisää ja lisää turvapaikkoja annetaan käsittelyä odottaville ja he taas hakevat perheenyhdistämistä jne jne.
tuohan ei pidä paikkaansa.
Kokoajan palautetaan ja osa on lähtenyt itse.
älä vääristele asioita
Käymään saa kyllä tulla muttei loisimaan,
käymään vaan, papereitta ei ollenkaan.
Puolassa on suunnilleen yhtä "vähän" maahanmuuttajia kuin Suomessa, vaikka väkiluku on seitsenkertainen.
no kuka nyt Puolaan edes haluaa?!?
Eipä niin, koska ovat tehneet hyvin selväksi että etuudet ovat pienet ja että islaminuskoiset eivät ole siihen maahan tervetulleita.
Pohjoismaiden pääkaupungeista suhteessa eniten ulkomaalaisia on Kööpenhaminassa, jossa ulkomaalaisten osuus on noin 15 prosenttia
muistakaa punaniskat tämä totuus
Eikä sitä miljoonaa pakolaista sitten tänne tullutkaan,
harmittaako kaikkia palstan punaniska juntteja, miten on?
Ei me olla vielä nähty kaikkea.
Ja opettele edes kirjoittamaan, kun sinulla näköjään on varaa nostaa itsesi muita ylemmäs: punaniskajuntteja on yhdyssana.