Myös pilkkaamisesta ja herjaamisesta. Jos haluaa iankaikkiseen elämään päästä.
Synnistä pitää tehdä parannus!
Tehkääsiisparannus
8114
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tehköön ne parannuksen jotka sitä syntiä tekee, me rehelliset ihmiset sitä niin vähän harrastetaan, ettei se meitä koske.
Se, ettet näe ja huomaa syntejäsi, vaikka niitä tälläkin palstalla harjoitat on kyllä aikamoinen temppu sinulta. Sitä kutsutaan sokeudeksi. Raamattu kertoo, että me kaikki olemme syntejä tehneet. Siis kaikki. Sinäkin.
Sieltä sinun satukirjastako minun pitää katsoa mitä olen tehnyt, tai jättänyt tekemättä?
Ei minulla ole satukirjaa. Raamattu kertoo, mitä sinun pitää tehdä.
"aikansa kutakin" sanoin uskontunnustuksen kaltainen ihmisyydestään luopunut kun helevettiin talutettiin.
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."
Palstoilla homoja ja heidän oikeuksiensa kannattajia pilkkaavat ja herjaavat eivät siis pääse iänkaikkiseen elämään.
Ok, synnistä pitää tehdä parannus mutta kumminkaan teoilla ei pääse taivaaseen, vaan sinne pääsee vaan Jeesuksen verellä. Tärkeää on vaeltaa omatunto puhtaana. Syntiin voi langeta vaikka joka päivä kunhan vaan kääntyy pois ja elää parannuksen tilassa ja Jumala kyllä muistuttaa jos jotain on kontolla. Itsensä liika syynääminen ei myöskään ole hyväksi, vaikka omaa vaellustaan pitääkin tarkata. Siunausta.
Onko ihmisillä nykyisin tarvetta päästä iankaikkiseen elämään? Luulevatko he elävänsä täällä maan päällä iätkaiket?