kun ootte eronnut

Onko ollut ero helppo ja jatkaa elämää eteenpäin vai onko ollut tuskasta?
597
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Eroni oli aika vaikeeta. Tuntui todella pahalta, mutta muuta vaihtoehtoa ei ollut.
Pelkäsin etten kestä eroahdistusta, joka aiheutui. Onneksi ei ollut lapsia.

Äänestä
  • Ja täällä oli monta vaikeassa iässä. Pahinta mitä erossa tehdään lapset jää . Eroa ei käsitellä mitenkään. Eroon ei saa apua millään . No jos lääkäriin menee ,pillerit,mutta se käsittely varsinkin lasten kannalta on mahdoton. Olen ite yrittänyt apua lapsille ja toki itselle yhteiskunnalta,mutta apua saa vasta kun tapahtuu konkreettista,tappelu itsemurha ym. Minusta on kehiteltävää , jos toinen tai kumpikin näkee ,että apua tarvitaan. Olen ollut muidenkin eronneitten kanssa juttusilla ja samaa valittavat. Alkoholi ja kieroonkasvaminen on tulos. Harvalla on ystävää joka jaksaa kuunnella ja käsitellä eron. Ennenkaikkea neuvot monessa on tarpeen kaikille osapuolille. Viha ja katkeruus jää kytemään. Siis tosi vaikeaa. Yrittänyt olen ja kertonutkin avoimesti ,että lapset on ne oikeat kärsijät.

    Äänestä

Helppoa on ollut. Ero tuli annettuna tekijänä mutta ei kuitenkaan yllätyksenä. Puoliso muuttui kusipääksi(valta nousi päähän) uuden työuran myötä ja valehteli ja peitteli asioita joita oikeassa perheessä olisi pitänyt käsitellä yhdessä.
Ero oli helpotus ja en aikoihin ole ollut näin onnellinen. Elämä jatkuu ja mitä parasta täysin niinkuin MINÄ itse haluan.
Niin, olen siis 50 mies eli lapsetkin ovat jo aikuisia niin hekään eivät tästä kärsi.

Äänestä

Olen eronnut 2 kertaa. Eka ero oli käytännön juttujen osalta helppo ja riidaton, mutta henkisesti meni 3 vuotta päästä asian yli. 10 vuoden liitto oli mulle tärkeä.

Toinen ero oli henkisesti iso helpotus, mutta käytännön jutuista tuli isoja riitoja. Lakimiehet apuna. Mutta kun ne oli saatu päätökseen, niin koin olevani onnellisempi kuin koskaan! Elämä tuntui joka päivä täydelliseltä.

Nyt elän kolmannessa liitossani. En usko että eroa tulee, kun on hyvin onnellinen liitto yhä ja lukuisia yhteisiä vuosia jo takana. Mutta jos tulee, niin tiedän jo, että surut ja huolet väistyvät aikanaan.

Äänestä

Riippuu mihin vertaa. Ihan henkilökohtaisesti sanoisin kuitenkin liittoni olleen enemmän tuskainen kuin ero, se oli helpotus. Erotessa tuntui hankalalta ja vaikealta. Mutta kun kuunteli ja luki toisten tarinoita, omani alkoi muistuttaa aina vain enemmän hyvää eroa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


klaa kirjoitti:

Onko ollut ero helppo ja jatkaa elämää eteenpäin vai onko ollut tuskasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu