Tärkeä huomio kuultu Pekka Sartolalta

Jumalan siunausta Pekka Sartolalle ja muille Jumalan lapsille!

Pekka sanoi videonauhoitteessa erään ptofetian aikanaan kuulleensa, jonka mukaan Jerusalemin kolmas temppeli kun aletaan raekntamaan on Jeesuksen paluu lähellä.

Silloin pitää laittaa tilit kuntoon Jeesuksen kanssa.

Kuulemma saatana tai peto menee sitten sinne kolamnteen temppeliin ja valehtelee olevansa Jumala vaika onkin peto tai saatana.

Peto on ihminen. Väärä profeetta on ihminen. saatana on langennut enkeli.
Jos ja kun riivaajahenki voi mennä ihmiseen niin eikös saatanakin voi mennä johonkin ihmiseen? Onko Raamatussa mainittu peto ihminen, jossa on saatanan , synnin tekoon langeneen , synnintekoon yllyttävän syntisuvaitsijan enkelin henki?

Herra, kiitos että autat Jumalan lapsia! Olemme apusi vailla ja kiitämmme sinulta saamastamme monipuolisesta avustasi. Olet Jumalan lapsille rakas, kiitos myös siitä että olet pian palaamassa takaisin, näemme monien paluusi merkkien toteutunene ja olevan toteutumaisillaam, Gog on Syyriassa ja kansat neuvottelevat Jerusalemin ja Israelin jakamisesta. Mutta me kestämme ja selviydymme avullasi, Herra Jeesus, loppuun asti maallisten koetusten. Ikuisuus odottaa Uudessa Maassa Jumalan lapsia, Amen!

Eli kolmas temppeli kun aletaan rakentamaan niin silloin Jeesuksen paluu erään profetian mukaan lähellä.
2197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

https://www.youtube.com/watch?v=UPW_B7Szwjc

Muistaakseni se on tämä video, jossa pahat ateistit, liberaaliateistit ja muslimit syyttävät perusteettomasti, vainotyylillä, natsityylillä, kaikesta mahdollisesta Israelia, juutalaisia.

Äänestä

Oli tämä se video: Ajassa n 20.50 - 21.20

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HanhiPoika kirjoitti:

Jumalan siunausta Pekka Sartolalle ja muille Jumalan lapsille!

Pekka sanoi videonauhoitteessa erään ptofetian aikanaan kuulleensa, jonka mukaan Jerusalemin kolmas temppeli kun aletaan raekntamaan on Jeesuksen paluu lähellä.

Silloin pitää laittaa tilit kuntoon Jeesuksen kanssa.

Kuulemma saatana tai peto menee sitten sinne kolamnteen temppeliin ja valehtelee olevansa Jumala vaika onkin peto tai saatana.

Peto on ihminen. Väärä profeetta on ihminen. saatana on langennut enkeli.
Jos ja kun riivaajahenki voi mennä ihmiseen niin eikös saatanakin voi mennä johonkin ihmiseen? Onko Raamatussa mainittu peto ihminen, jossa on saatanan , synnin tekoon langeneen , synnintekoon yllyttävän syntisuvaitsijan enkelin henki?

Herra, kiitos että autat Jumalan lapsia! Olemme apusi vailla ja kiitämmme sinulta saamastamme monipuolisesta avustasi. Olet Jumalan lapsille rakas, kiitos myös siitä että olet pian palaamassa takaisin, näemme monien paluusi merkkien toteutunene ja olevan toteutumaisillaam, Gog on Syyriassa ja kansat neuvottelevat Jerusalemin ja Israelin jakamisesta. Mutta me kestämme ja selviydymme avullasi, Herra Jeesus, loppuun asti maallisten koetusten. Ikuisuus odottaa Uudessa Maassa Jumalan lapsia, Amen!

Eli kolmas temppeli kun aletaan rakentamaan niin silloin Jeesuksen paluu erään profetian mukaan lähellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu