Millaisia kokemuksia teillä on diatermiasta?
Saitteko pysyvämmän avun siitä?
Itse kävin 45 min diatermiassa alussa ei tuntunut kipua mutta myöhemmin hoidon aikana ja n. 1/2 hoidon jälkeen kuumotti. Sen jälkeen pientä punoitusta käsitellyllä alueella muttei kuumostusta enää.
Joudun menemään vielä uudemman kerrankin kun kaikkia karvoja ei saatu pois.
Olen aiemmin käynyt polttamassa myös karvoja menetelmä oli eri, taisi olla joku elektrolyysi mutta 8 hoitokerran jälkeenkään ei ihmeempiä tuloksia.
Kokemuksia Diatermiasta
2
453
Vastaukset 2
- Ammattitaito_ratkaisee
Ymmärtääkseni menetelmä on suunnilleen sama, vaikka käsittelyn nimi vaihtelee (diatermia, elektolyysi, blend epilaatio).
Käsittelyn teho vaihtelee tekijän ammattitaidon mukaan. Liian pieni sähkövirta tai väärin suunnattu neula ei tehoa tai liian suuri virta polttaa arpia. Itsellänikin meni satoja euroja turhaan kun ammattitaidoton kosmetologi ei saanut tulosta aikaiseksi. Paikkaa vaihtamalla tuloksi alkoi tulla. Pätevämmän kosmetologin käsittely oli kyllä alusta saakka kohtalaisen kivuliasta ja varsinkin alkuun en pystynyt kovin pitkiin käsittelyaikoihin kipujen vuoksi. Mutta kyllä karvatkin lähti lopullisesti eikä silti tullut paloarpia.- Peikonpehko
Päivä käsittelyn jälkeen haaleita jälkiä. Ei paloarpia. Kosmetologi jolla nyt käyn hyvin suosittu mutta uudehko tekijä tälle käsittelylle.
Aiempi jolla kävin neulaepilaatiossa alansa tunnetuimpia mutta sai kyllä aikaiseksi pahat arvet joiden parantumiseen meni useita kuukausia ja ei juuri yhtään lähtenyt karvat ja rahaa meni satoja euroja turhaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu501168- 16815
- 68732
- 63725
- 47694
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69688Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131615Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31585Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.9540Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45508Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i8500- 4472
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24463Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �104459Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113434- 16421
Olet pelottava ilme vakavana
Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳26417- 33398
- 35389
- 31389