Ihmisistä jotka ovat valmiita tekemään kauppaa omillaan. Millainen on se suomalainen joka pyrkii parempaan asemaan hihkumalla vieraan lipun alta. Saako suoranaista rahaa vai muuta etuutta? Kyse on kuitenkin vastikkeellisesta toiminnasta.
Oman maan valtiomuodon, demokratian nakertajasta.
Merkillisten sattumusten jälkeen olemme nyt tilanteessa jolloin on aivan hyväksyttyä myydä itsenäistä päätäntävaltaa ( omaa maata, kansaansa ) vieraiden valtioiden tarpeisiin.
Siis millainen on se joka hypähtelee vieraan valtion lipun alla ja sieltä hihkuu loukkauksia omista kansalaisistaan?
Kyseessä on henkilö joka ei voi luonteelleen mitään. Siksi käytän ihmistyypistä nimitystä Juudas. Esikuva oli Juudas niminen mies joka myi ystävänsä. Sai hopearahoja naapurimaan hallinnolta siitä hyvästä että kavalsi ystävänsä, Jeesuksen.
Teko ei kuitenkaan ollut rikos! Tekihän Juudas sen minkä sotamahti Rooma vaati!
Sittemmin mies hirttäytyi koska katui tekoaan.
Isokirja ei kerro vain yhden miehen horjuvasta luonteesta. Raamattu haluaa kertoa meille jotain ihmisyydestä, - sen että keskuudessamme on ihmisiä joiden luonne ja moraali on myytävää hyödykettä.
Onko suhdeluku 1 / 10 juudasten suhdeluku?
No, toinen vaihtoehto on että meissä kaikissa asuu Juudas, lahjottavissa oleva pettäjä? Se on jo huomattavasti kyynisempi ajatus..
Pitää nähdä että Suomessa todellakin on ihmisiä joiden isänmaallisuus asuu lompakossa.
Natolippu, Kiinan lippu, Ryssän lippu, -ihan samantekevää! Juudas hihkuu sen lipun alta joka parhaiten maksaa!
Ei sellaista valtioiden välistä kiistaa maailmalla ole ollutkaan etteikö Juudakset olisi nostaneet päätään. Nyt on koittanut Juudasten hetki.
Suomen maassa ei ole alhaisempaa oliota kuin se, joka myy omiaan!

Vastaukset 1
Vanhimmat
päättäjät kohtelevat kantasuomalaisia samoin,kun intiassa kohdellaan kastittomia,eli ei ihmisarvoa.