Juuri nyt: Vasemmistoliitto meni Persujen ohi.

Keskusta on yhä suosituin puolue. Perussuomalaisten kintereillä hiponut vasemmistoliitto ohitti PS:n ja on nyt viidenneksi suurin puolue.
PS putosi hännille

Vaalikauden suurin pudottaja on perussuomalaiset, joiden suosio on madellut syksystä asti. Nyt laskua on 0,4 prosenttiyksikköä. Kannatusprosentti hipoo huhtikuussa mitattua pohjakosketusta eli 8,5:tä prosenttia.

Luku notkahti siitä huolimatta, että siinä näkyy Britannian EU-kansanäänestyksen piristävä vaikutus. Myös perussuomalaisissa ja PS-nuorissa käyty keskustelu Suomen EU-kansanäänestyksestä on Pajusen mukaan nostanut kannatusta.

– Pientä viriämistä. Noin prosenttiyksikön nousu, Jari Pajunen arvioi Brexitin vaikutusta PS:n suosioon.

Vuoden 2015 vaaleissa perussuomalaisten kannatus oli 17,7 prosenttia eli siitä on sulanut yli puolet. Käänne tapahtui viime syksynä.

– Kannatuksen pudotus tapahtui siinä vaiheessa, kun hallitus oli jonkin aikaa toiminut, ja osa kannattajista teki omat johtopäätökset, Pajunen sanoo.
Vasemmistoliitto viidenneksi suurin

Uuden puheenjohtajan valinnut vasemmistoliitto nytkähti 0,9 prosenttiyksikköä ylös, ja kannatus on nyt 9,2. Samalla vasemmistoliitto nousi viidenneksi suurimmaksi puolueeksi.

Lähde, kokoomusyle.

http://yle.fi/uutiset/sdpn_suosio_sukelsi_perussuomalaisille_hallituskauden_huonoin_sijoitus__vasemmistoliittokin_meni_ohi/9006503
23220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Onko tuo yllätys sen jälkeen kun Soini ulosti kansan päälle.

Äänestä
  • "Taloustutkimus+haastatteli+kannatusarvioita+varten+yhteensä+2+426+henkilöä,+joista+puoluekantansa+kertoi+1+469.+Haastattelut+tehtiin+8.6.–5.7.2016.+Virhemarginaali+on+suurimpien+puolueiden+osalta+tässä+mittauksessa+1,6+prosenttiyksikköä+ylös-+tai+alaspäin."Eli+kun+ykkösenä+ollutta+Kepua+kannattiJa+308+/+2426+=+12.7%+kysytyistänukkuvien+puolue+tai+puoluekantansa+jätti+kertomatta(2426+-+1469)+/+2426+=+39.45%Reilusti+yli+kolminkertainen+joukko+Kepun+kannattajiin+nähden,+ja+suunnilleen+yhtä+paljon+kuin+Kepu+Kok+SDP+Virheät+yhteensä.Noista+äänistä+valtaosa+menee+niille,+jotka+ovat+maahanmuuttopolitiikassa+tiukimpia.+PS+on+vahvoilla,+jos+Soini+kammetaan+syrjään+ja+Halla-aho+vihdoin+ruoriin.+Muuten+nousee+uusi+puolue+ja+vie+loputkin+perussuomalaisten+äänet.

    Äänestä

  • TuleeYllätysVaaleissa kirjoitti:

    "Taloustutkimus+haastatteli+kannatusarvioita+varten+yhteensä+2+426+henkilöä,+joista+puoluekantansa+kertoi+1+469.+Haastattelut+tehtiin+8.6.–5.7.2016.+Virhemarginaali+on+suurimpien+puolueiden+osalta+tässä+mittauksessa+1,6+prosenttiyksikköä+ylös-+tai+alaspäin."Eli+kun+ykkösenä+ollutta+Kepua+kannattiJa+308+/+2426+=+12.7%+kysytyistänukkuvien+puolue+tai+puoluekantansa+jätti+kertomatta(2426+-+1469)+/+2426+=+39.45%Reilusti+yli+kolminkertainen+joukko+Kepun+kannattajiin+nähden,+ja+suunnilleen+yhtä+paljon+kuin+Kepu+Kok+SDP+Virheät+yhteensä.Noista+äänistä+valtaosa+menee+niille,+jotka+ovat+maahanmuuttopolitiikassa+tiukimpia.+PS+on+vahvoilla,+jos+Soini+kammetaan+syrjään+ja+Halla-aho+vihdoin+ruoriin.+Muuten+nousee+uusi+puolue+ja+vie+loputkin+perussuomalaisten+äänet.

    hahahhaahhahaa, persut puolueena on tiensä päässä.

    Äänestä

  • Saas+nähdä+kenelle+nuo+n.+1000+kpl+eli+40%+kantansa+ilmoittamattomista+antavat+äänensä+(vs.+Kepu+300+kpl,+vasemmistoliitto+reilut+100+kpl+jne).+Tuskin+kuitenkaan+vihervasemmistolle,+vai+mitä?+;)

    Äänestä

Aloittajalle juuri nyt. Näitä tutkimuksia tehdään tämän tästä vaaleihin on matkaa. En usko pätkään että Suomalaiset ovat niin tyhmiä että äänestäisivät samat natsihallituksen päättäjät uudelleen!!

Äänestä
  • Seli seli seli seli.

    Äänestä

  • Perussuomalaisten kannatus lähtee heti nousuun, jos Soini vaihdetaan Halla-ahoon.

    Äänestä

Hohohohohohohoooooooooooooo

Äänestä

Onko Soinin lähtölaskenta puheenjohtajana alkanut?

Äänestä
  • onkai

    Äänestä

Seuraavaksi menee heittämällä ohi rkp.hohohohohooooo

Äänestä
  • Rkp on nostanut kannatustaan. Veikkaan että Soinia ei kiinnosta paskaakaan kuka menee persujen ohi koska Soini on vain täyttämässä omia taskujaan eläkepäiviään varten ja siihen Soini tarvitsee ministeripaikan.

    Äänestä

Jos pitää siitä että Euroopan pankeille lahjoitetaan miljardeja ja että Suomeen tulee satoja tuhansia mamuja loisimaan niin silloin vasemmistoliitto on tietysti voi tuntua olevan vaihtoehto. Tietysti vasureita äänestää jos äänestäjä itse on loiseläjä eikä joudu osallistumaan millään lailla tuloveroineen Euroopan pankkien tai mamuloisinnan kustannuksiin.
Tyhmät eivät vaan ymmärrä, että pää jää vetävään käteen. Suomalaiset vasureita äänestävät loisijat ovat niitä joilta tullaan leikkaamaan, koska kaikki rahat tarvitaan pankkien ja mamujen ylläpitämiseen.

Äänestä
  • Niin nythän on juuri noin käynyt kun persut on hallituksessa eli pankeille on lahjoitettu miljardeja ja pakolaisia tullut ennätysmäärät.

    Äänestä

  • Eikä se pankkien tukeminen (Persujen johdolla) edes pääty tähän. Italian pankit ovat romahduksen partaalla. Italiasta tulee myös seuraava "pakolais"vyöry.

    Nyt sieltä Italiasta vasta lennätetään väkeä suomeen. Suomi on kaikista eurooppalaisista vastuunjakajista kolmannella sijalla. Kiitos persut, kun pidit sananne.

    Äänestä

  • Persujohtaja Soinin naama ja olemus on alkanut viimeaikoina selvästi ärsyttämään kansalaisia. Tämän voi haistaa kun kuuntelee tavallisten kadunmiesten ja naisten juttuja.

    Äänestä

  • Petossuomalaiset kirjoitti:

    Niin nythän on juuri noin käynyt kun persut on hallituksessa eli pankeille on lahjoitettu miljardeja ja pakolaisia tullut ennätysmäärät.

    Avaa silmäsi todellisuuteen. Edellinen hallitus lahjoitti Euroopan pankeille rahaa miljarditolkulla ja Arhis oli vieläpä vaatimassa että velat pitää antaa anteeksi kokonaan. Mamutulva alkoi jo vaalien aikana eikä sitä voi pysäyttää, kun edellinen hallitus oli sopinut niin että mamuja saa tulla. Ja vasurit ovat olleet koko ajan vaatimassa että mamuja pitää ottaa lisää, jopa satoja tuhansia.
    Se, että persut ovat pettäneet kansaa ja pettävät jatkossakin, ei poista sitä tosiasiaa että vasurit ovat koko ajan olleet rakentamassa loisijayhteiskuntaa ja sitä hintaa parhaillaan maksetaan raskaasti. Vasurien kannatuksen lisääntyminen kertoo pelkästään siitä että loisijaporukka lisääntyy, ja heille on kaoottinen loisimisaalto pelkästään eduksi. Mutta kuten sanottu, suomalainen loisija(kin) tulee kärsimään etujen menetyksiä ulkomaanloisijoiden takia. Mutta tämä suomalainen loisijavasuri ei tajua sitä etukäteen.

    Äänestä

  • vasurit.loisivat kirjoitti:

    Ootko tyhmä? Muuta vaihtoehtoa ei ole, kuin leikata kreikan velkaa. Lue, niin tiedät. Ne ovat menetettyjä rahoja joka tapauksessa. Ei niitä koskaan takaisin saa. Mutta persupölhöthän eivät näitä asioita ymmärrä.

    Sdpn pudotus johtui siitä hirveästä akasta. Nyt persut ovat tukemassa kokoomuksen apupuolueena saksan pankkien tukemista.

    Jos persut eivät olisi olleet hajottamassa tavallisten ihmisten ääniä, ei Kokkareet olisi ikinä saaneet tällaista valtaa.

    Kiitos persut taas kerran.

    Äänestä

Persu-Soinilla on välikausitakki päällä odottaen seuraavaa loipakon kääntöä.

Äänestä

SDP:n ja Vihreiden kannatus väheni eniten. Miten tuossa nyt saatiin taas otsikko revittyä vain persujen kannatuksen putoamisesta, vaikka se nyt ei ole mikään yllätys.
Mikähän nyt demareissa mättää?

Äänestä
  • Demareissa mättää kiky. Vaikka tiedotusvälineethän eivät tätä tunnusta. Kun kiky sopimus tehtiin oli sdpn Rinne ensimmäisenä sitä kiittelemässä! Jos työläisiä ei puolusta edes työläisten oma puolue, niin silloin on ihan sama, mitä äänestää.

    Nyt on taas demareissa otettu tässä kohtaa väärä linja!

    Äänestä

Eihän tilanne voisi toisin olla. Joka jumalan kerta tämmöinen pikaisesti suureen suosioon noussut puolue menettää kannatuksensa hallitukseen mentyään, poikkeuksia ei ole. PS:lle on käymässä tismalleen kuten kävi SMP:lle, kaikki oli ennakoitavissa. Syitä on turha penkoa siitä mitä ehkä Soini ministerinä teki tai mitä ylipäätään tämä puolue hallituksessa teki. Kerta toisensa jälkeen äänestäjät menevät samaan halpaan, lähtevät suurin odotuksin jonkun V. Vennamon tai Soinin kaltaisten hyvien puhujien taakse. Ihmiset eivät halua tajuta, että kun puolue, varsinkin PS:n kaltainen "uusi" puolue, päätyy hallitukseen, se ei enää ole sama puolue, hallituspuolueena se ei vain voi eikä edes kykene aikaansaamaan mitään omanlaistansa, sen kädet ovat sidotut. Itse Soininkin jutut lientyivät heti ministerinä niin ettei tosikaan. Mutta huomatkaa, moni mies ja nainenkin on Soinin vanavedessä pompsahtanut nauttimaan kansanedustajan palkkaa kaikkine lisineen ja muutama jopa ministerin vastaavia, tulevilla hyvillä eläkkeillä yms. Ei hassumpi saavutus heiltä, ja voisi kuvitella, että jotkut heistä eivät tuon taivaallista välitä tämänhetkisistä kannatusluvuista, he ovat jo tukevasti maallisessa mannassa kiinni!.
Tämä lähes viikoittain tehtävä mielipiteenmittausvillitys on luku sinänsä. Ketä se palvelee, kuka sen tilaa ja kuka sen maksaa, mikä siinä on tarkoituksena?.

Äänestä

Ainut järkevä puolue on Suomen Vasemmistoliitto - äänestän jatkossakin ja yhä useampi suomalainen, tulee toimimaan vastaavasti ja vastuullisesti.

http://joukkovoima.com/

Suurmielenosoitus huomenna Helsingissä, kaikki on kutsuttu, joita veroparatiisiporvareitten EK-äärioikeistohallitus sapettaa, eli leikkaukset koskevat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

jihuuu kirjoitti:

Keskusta on yhä suosituin puolue. Perussuomalaisten kintereillä hiponut vasemmistoliitto ohitti PS:n ja on nyt viidenneksi suurin puolue.
PS putosi hännille

Vaalikauden suurin pudottaja on perussuomalaiset, joiden suosio on madellut syksystä asti. Nyt laskua on 0,4 prosenttiyksikköä. Kannatusprosentti hipoo huhtikuussa mitattua pohjakosketusta eli 8,5:tä prosenttia.

Luku notkahti siitä huolimatta, että siinä näkyy Britannian EU-kansanäänestyksen piristävä vaikutus. Myös perussuomalaisissa ja PS-nuorissa käyty keskustelu Suomen EU-kansanäänestyksestä on Pajusen mukaan nostanut kannatusta.

– Pientä viriämistä. Noin prosenttiyksikön nousu, Jari Pajunen arvioi Brexitin vaikutusta PS:n suosioon.

Vuoden 2015 vaaleissa perussuomalaisten kannatus oli 17,7 prosenttia eli siitä on sulanut yli puolet. Käänne tapahtui viime syksynä.

– Kannatuksen pudotus tapahtui siinä vaiheessa, kun hallitus oli jonkin aikaa toiminut, ja osa kannattajista teki omat johtopäätökset, Pajunen sanoo.
Vasemmistoliitto viidenneksi suurin

Uuden puheenjohtajan valinnut vasemmistoliitto nytkähti 0,9 prosenttiyksikköä ylös, ja kannatus on nyt 9,2. Samalla vasemmistoliitto nousi viidenneksi suurimmaksi puolueeksi.

Lähde, kokoomusyle.

http://yle.fi/uutiset/sdpn_suosio_sukelsi_perussuomalaisille_hallituskauden_huonoin_sijoitus__vasemmistoliittokin_meni_ohi/9006503

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu