Kansanäänestykset pitäisi kieltää lailla

7288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jos ei ihmisellä saa enää tunteita olla, niin aika surullinen on tulevaisuutemme. Järjellä ajatellen pitäisi esim vaikeasti vammaiset eliminoida jo pieninä, koska heistä on kuluja yhteiskunnalle, kuten myös vanhukset ja sairaat.

Äänestä

Samalla logiikalla kaikki vaalitkin pitäisi kieltää lailla! Mitä sitä nyt tunteella äänestävälle rahvaalle antaa sellaista oikeutta demokratiassa eli kansanvallassa?

Valtaeliitti kuitenkin päättää asiat pienessä piirissä. Vaalit ovat vain näytelmä ja illuusio, että kansa saisi jotain päättää.

Ps. Tämä kuulostaa sarkasmilta, mutta valitettavasti se on täyttä totta!

Äänestä

Nimimerkki "Veikko" ilmaisi asian niin hyvin, ettei minulla ole tuohon mitään lisättävää:

Poliittisiin, taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin olosuhteisiin ja työllisyyteen liittyvät vastuut kantaa niin 2000-luvun monimutkaisessa maailmassa kuin kaikissa muissakin edes jonkinlaista järjestäytynyttä taloutta ja siihen liittyvää politiikkaa omaavissa maailmoissa TAVALLINE KANSA - täysimääräisesti.

Valituille ja valitsemattomille edustajille tämä vastuu on vain retoriikkaa ja tekosyy anastaa kansalle kuuluva päätösvalta oman aseman ylläpitovälineeksi ja omaksi rahantekovälineeksi.

Kaikkein tuhoisimpienkin poliittisten virheiden seuraukset, kuten laaja taloudellinen ahdinko, työttömyys ja turvattomuus, eivät käytännössä koskaan ulotu näihin varakkaisiin ja etuoikeutettuihin "edustajiin" asti, ja se tässäkin mainostettu "poliittinen vastuu" merkitsee yleensä vain siirtymistä eteenpäin poliittisessa hierarkiassa - tai, pahimmoillaan, potkua hyväpalkkaiseen virkaan jonnekin hallinnon sivuraiteelle.

Koska näin kiistämättä on, niin on luonnollista että poliittisen päätöksenteon tulee olla siellä missä poliittinen vastuukin kannetaan, eli mahdollisimman suoraan tavallisen kansan, tavallisen äänestäjäkunnan käsissä. He tuntevat jokaisen tekemänsä poliittisen ratkaisun omassa ympäristössään ja omassa kukkarossaan, joten he varmasti varovat tekemästä sellaisia virheitä, joita kansasta erillään olevat "edustajat" tekevät niin jokapäiväisen huolettomasti kuin he jatkuvasti ovat tehneet.

Amen!

Äänestä

Eiköhän se tunteella äänestäminen ole juuri se oikea ratkaisu. Urpilainen ja Katainenkin ajattellivat järjellä kun lahjoittivat kreikalle miljardeja.

Jos olisivat ajatelleet tunteella, että: "witut me mitään lainata", niin suomella olisi tällä hetkellä pari miljardia enemmän taskussa.

Äänestä
  • ;) Just, aika usein omassakin elämässä huomaa päätöksiä tehtyään, että aika tasan menee onnistumiset, tekipä päätöksen järkevästi vai ns perstuntumalla.

    Äänestä

Kun äänestys ei mene oman mielen mukaan niin äänestyksetkin ovat jo antidemokraattisia. Kansanedustajat pitäisi kuulemma valita kansan joukosta arvonnalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Järkivoittakoon kirjoitti:

Kansa äänestää tunteella. eduskunta järjellä.

http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/brexitista-kauhistunut-suomi-britti-neil-hardwick-varoittaa-ei-eu-kansanaanestysta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu