Tangomarkkinat

Loppuipa tangomarkkinoiden seuraaminen alkumetreillä. Miesten kisasta putosi ennakkosuosikki ja kisojen paras laulaja. Jatkoon meni kaikkea muuta kuin tangon taitaja Kuopiosta. Mitähän kulisseissa on puuhailtu? Tuomaristossa tutusti pari musiikista mitään tietämätöntä, Helena Lingren ja NOORA KARMA, joka on kopioinut kaikki temppunsa muilta keksimättä itse mitään!! Jos tuomarointi jatkossa tällä tasolla, niin markkinat kuolee muutamassa vuoessa. Nyt puuttuu enää että naisten puolella Erika putoaa jo alkukisassa.
8268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Paras voitti. En ennakkoon katsonut mitään, enkä tiennyt ketä finaalissa oli. Mutta tänä iltana paras tangoääni voitti. Eihän karma edes ehtinyt äänestämään, kun peli ratkesi.

Äänestä

Tällä kertaa paras voitti. Tuomaripeliä ei ilmeisesti ollut, koska Ilkka Vainio ei ollut enää tuomaroimassa.
Viime kesäisen fiaskon jälkeen eivät enää uskaltaneet päästää Vainiota päättämään.
Viime kesän kakkosella, Kalle Jussilalla, on aivan ylivoimainen tangoääni, kuninkuus kuuluisi hänelle.

Äänestä

Monet konstit. Parivuotta sitten kuollut isä piti tempaista mukaan, säälipisteitä kerätäkseen.
Oksettavaa, inhottavaa kulmahousuista käytöstä.

Äänestä

Parhaat oli tällä kertaa Lundberg ja Ritari. Voittaja Marco oli ylivoimainen.

Äänestä

Tangomarkkinoiden nimi uudistuu se on nykyään kulmahousumarkkinat.

Äänestä
  • Just mietin että mikä olisi kuvaavampi nimi markkinoille. Ehdit ensin. Ei tarvitse enää Seinäjoelle vaivaantua.

    Äänestä

Kuinka mones kerta tällä Petri Ritarillakin jo oli ,sama naama 5. vai 6. kerta? Kyllä pitää uudistua näiden markkinoiden ettei samoja kestoyrittäjiä roiku siellä vuodesta toiseen - 2 kertaa olisi maksimi!!

Äänestä

Voitto meni niin oikeaan osoitteeseen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelesni kirjoitti:

Loppuipa tangomarkkinoiden seuraaminen alkumetreillä. Miesten kisasta putosi ennakkosuosikki ja kisojen paras laulaja. Jatkoon meni kaikkea muuta kuin tangon taitaja Kuopiosta. Mitähän kulisseissa on puuhailtu? Tuomaristossa tutusti pari musiikista mitään tietämätöntä, Helena Lingren ja NOORA KARMA, joka on kopioinut kaikki temppunsa muilta keksimättä itse mitään!! Jos tuomarointi jatkossa tällä tasolla, niin markkinat kuolee muutamassa vuoessa. Nyt puuttuu enää että naisten puolella Erika putoaa jo alkukisassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu