Eikö tuollainen "Jeesuksen veressä ja nimessä" -hokeminen ole idioottimaista?
Oletko lestaadiolainen "dogmatikos"?
Usko-massa
9134
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
En ole lestadiolainen, ihan yleiskristitty kuin monet muutkin papit. Käytän usein tuttua ja turvallista sanontaa. Ihmiset ovat kasvaneet kristinuskoon pienestä pitäen. Varsinkin vanhat ihmiset, minä heidän mukanaan, ovat mieltyneet vanhoihin sanamuotoihin ja tuntevat olonsa turvalliseksi.
Kaikkia ei kuitenkaan voi samanaikaisesti miellyttää. Siksi on myös pappeja, jotka käyttävät uudempaa kieltä. Käyttipä uutta tai vanhaa kieltä, asia on sama, syntien anteeksisaaminen Kristuksen sovintotyön tähden.
Juuri tuollatavoin olen ymmärtänytkin sen. Jokaisella on omat tapansa, ja etenkin tuo on ihan kaunista tapa.
Sua on näköjään helppo vedättää, "tokmatikos" ei ole minkään asteinen pappi, lurps, lurps, nuoleskelija.
Ei kun se on helluntailaisten tyyli. Hän oli aikanaan oman kertomansa mukaan helluntailaisissa. Olen huomannut tämän helluntailaisten puhetapana.
Toki en lestadiolaisten tapaa tunne, kun en ole heidän kanssaan ollut tekemisissä.
Tarkoitan, etten ole käynyt koskaan missään lukemassa edes lestadiolaisten juttuja, joten en tiedä heidän puheenparsistaan, saati tavannut elävässä elämässä lestadiolaista.
Dogmatikos on liberaalikristitty, kun erittelee hänen tekstejään. Ateisti?
Eikö ole lestadiolainen ilmaisutapa tuo: "Jeesuksen nimessä ja veressä, kaikki synnit anteeksi"?
oikeastaan se on kristinuskon ydinsanomaa, jota ei tänä päivänä niin mielellään tuoda esiin.
Kirje efesolaisille
7 Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto. Näin Jumala on antanut armonsa rikkauden 8 tulla runsaana osaksemme ja suonut meille kaikkea viisautta ja ymmärrystä.
13 Kristukseen tekin nyt uskotte kuultuanne totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin. Häneen uskoessanne te myös olette saaneet luvatun Pyhän Hengen sinetiksenne. 14 Se on meidän perintöosamme vakuutena, joka takaa meille lunastuksen, Jumalan kirkkauden ylistykseksi.
Toinen osa Jeesuksen nimessä on sekin suoraan Raamatusta
1. Korinttilaiskirjeen 6 luvussa
11. Tällaisia jotkut teistä olivat ennen, mutta nyt teidät on pesty puhtaiksi ja tehty pyhiksi ja vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengen voimasta
Sama ilmaus syntien anteeksi saaminen on myös muissa lestadiolaisuuden suuntauksissa kuten Rauhan Sanassa käytössä eikä siellä ole kyse opillisesta eksklusiivisuudesta.
Ilmaus syntien anteeksi saamisesta Jeesuksen nimessä ja veressä on evankeliumin sanoma hyvin tiivissä muodossa eikä sanamuodossa ole mitään mikä oikeuttaisi muita kristittyjä esim. evankelisluterilaisen kirkon muita jäseniä halveksumaan tai pilkkaamaan itse sanamuotoa, on sitten vanhoillislestadiolaisuudesta ihan mitä mieltä tahansa muutoin.
Itse asiassa olisi parempi, että useampikin kirkossa oleva pappi ilmaisisi, on se millä sanontatavoilla tahansa, että kävisi selväksi, uskotaanko edes ytimeen. Tätä toivon erityisesti liberaalipapeilta, jolloin tiedän kuka liberaaleista on kristitty ja kuka ei. Konservatiiveista ja siltä väliltä useimmat uskovat, mutta liberaaleilla tämä on epävarmaa.
Kirkossa esiintyy jopa ääriliberaaliutta, jossa kielletään teistinen Jumala, saati että siinä mitään Isää, Poikaa tai Pyhää Henkeä olisi, puhumattakaan mistään heidän mielestään "barbaarisista" risteistä.