Olen eroa tekemässä ja herännyt katsomaan ympärilleni. Minusta tuntuu, että ihmiset pilaavat avioliittonsa nykyään aivan typeristä syistä. Pitää saada hoikempi puoliso, varakkaampi elämä, perhosia vatsaan, parempaa seksiä, jännittävä uusi kumppani... - kaikilla on nykyään oikeus toimia itsekkäästi, mutta kenellään ei ole enää velvollisuuksia. Piristystä ja täytettä haetaan uudesta suhteesta toisen ihmisen kautta, eikä omasta itsestä. Tuntuu, että mikään ei riitä ja ollaan valmiita tuhlaamaan kymmenen hyvää yhden ei-niin-hyvän takia.
Mihin on kadonnut rakastamisen taito? Mihin on kadonnut taito elää hetkessä ja nauttia siitä mikä on, kyky olla onnellinen paikallaan. Miksi koko ajan pitää hakea uutta kiiltokuvaa oman elämän keräilyvihkoon ja heittää samalla aiemmat sivut roskiin?
Olenko aivan yksin ajatuksineni?
Mihin on kadonnut rakastamisen taito? Mihin on kadonnut taito elää hetkessä ja nauttia siitä mikä on, kyky olla onnellinen paikallaan. Miksi koko ajan pitää hakea uutta kiiltokuvaa oman elämän keräilyvihkoon ja heittää samalla aiemmat sivut roskiin?
Olenko aivan yksin ajatuksineni?
Vastaukset 72
Vanhimmat
Rakas aloittaja,
Olet ajatuksinesi yksin. Katsos, jos elämään säpinää, jännitystä ja huumaa haluaa niin ei sen vuoksi kannata erota. Hankkii vaan kunnon rakastajan ja se on siinä.
Muutoin aloituksesi on uusperheellisiä ja eronneita loukkaava, sillä monestihan eronneet valitettavasti sortuu samankaltaiseen luonnevinaiseen kumppaniin kuin mitä ex oli, vaikka tärkeää olisi todellakin löytää parempi kumppani. Leskien kanssa kimppaan menevät puolestaan hyvin tietävät etteivät pysty koskaan korvaamaan alkuperäistä, kaivattua kumppania. Ei helppoutta missään näissä asioissa.
ensinnäkin... miksi olet itse "eroa tekemässä"?
kerro nyt ensin edes ne omat syysi eron "tekemiseen" ennen kuin syyttelet meitä muita, urpo.
en tunne ketään joka ajattelisi noin negatiivisesti muista ihmisistä mitä sinä ajattelet.
Puhut ihmisistä jotka pilaavat avioliittonsa jne jne.
Oletko kärpäsenä heidän kotinsa katossa tarkkailemassa 24/7 mitä muiden avioliitoissa tapahtuu?
Jospa keskittyisit omaan elämääsi ja omaan kumppaniisi enemmän niin ei tarvisisi eroa tehdä eikä lihoa :).
Kuule hei. Toisten parisuhteilla, sillä mikä heille riittää ei ole mitään merkitystä. Pääasia, että tietää millä on itselle merkitystä, mikä on tärkeää.
Ei kuulu kellekkään, sano idiootti kun muiden ihmisten elämän tuhosi.
Se vain, että jokainen on oman onnensa seppä. Kukaan ei voi tuhota kenenkään elämää. Kyllä sen tekee ihminen ihan itse, omilla ajatuksillaan ja valinnoillaan.
olen+100%+samaa+mieltä+kanssasi.
Kuin minä myös, komppaan edellisiä.
En komppaa. Toisten ihmisten elämää ei saa särkeä, vaikka oma olusi ihan persiistä.
On maailman helpointa mennä pitkän parisuhteen väliin heruttamaan ukoilta hunajaa omaan mitättömään persoonaan ja särkeä sivuoireina pitkä parisuhde ja tehdä avioerolapsia.
Todella hyvä kirjoitus! Olen täysin samaa mieltä. Äläkä välitä noista loan niskaan heittäjistä. Täällä vissiin pitää vain ihannoida ja suvaita kaikkia eroja! Kaikille eroille pitää kiivaasti löytää oikeutus muttei ainuttakaan eroa ei saa kyseenalaistaa!
Järki hoi. Voit kyseenalaistaa vaikka ihan kaikkien maailman ihmisten erot! Siitä vain ei ole mitään hyötyä eikä iloa kenellekään. Muiden erot eivät ole sinun eikä minun asia.
Valitettavan usein, lähes aina, on kyse myös lapsista ja heidän hyvinvoinnista niissä eroissa. KUN niitä turhia eroja kuitenkin tapahtuu aloittajan kertomista syistä johtuen! Ai mutta eihän sen tarvi kuulua mulle eikä sulle.... Onko empatia sulle ihan vieras käsite. Oletko juuri sellainen "ei mitään väliä miten muilla menee kunhan mulla menee hyvin" -tyyppi? Onneksi elämä usein opettaa... jos ne opit vain osaa ottaa vastaan.
Ero täälläkin harkinnassa ja tunteet hyppii laidasta laitaan. Lopullista päätöstä en ole vielä tehnyt. Arvoin nyt eläämääni ja tulevaisuutta. En halua tulla katkeraksi enkä jossitella jälkikäteen. Syitä en nyt kerro mutta samoin olen jotenkin herännyt katselemaan ympärilleni. Osaisiko sitä vielä hurmata ketään? Entä miten pärjäisin yksin? Isoja ja kovia juttuja Kunpa tietäisin mitä nyt pitäisi tehdä?
Elämää ei kannata haaskata huonossa tai edes "vähän siinä ja siinä" -parisuhteessa hammasta kiristellen. Ihmiset eroavat aivan liian vähän.
Aivan liian vähän? Ja mihinhän mutuun tuon perustat? Eiköhän noita eroja ole aivan liikaa...
Minunkin mielestäni liian vähän erotaan (ja Anna-Leena Härkösen). Siedetään väkivaltaa (henkinen fyysinen), kaltoinkohtelua, haistattelua, päihdeongelmia - no ihan mitä vain. Sen vuoksi kun ollaan pahasti läheisriippuvaisia. Suuri osa ihmisistä on kyvyttömiä eroamaan ja elävät liitoissaan onnettomina. Mutta kieltävät itseltään jo ajatuksetkin erosta.
Tosi yleistä on, että päivittäin parit kohtelevat toisiaan huonosti. Riittelevät kaikesta, kiristävät toista milloin milläkin, vääntelevät toistensa sanoja, vähättelevät toisiaan, halveksuvatkin jne. Mutta yhdessä ollaan, kun on sitä rakkautta. Tosin minun rakkaus on ainakin ihan jotain muuta. Siitä tulikin mieleen, että erittäin sairasta joskin yleistä on luulla puolison väkivaltaa rakkaudeksi. Hohhohoijaa.
Hyvä kirjoitus viestin aloittajalta! Olen samaa mieltä. Miettinyt usein, miten turhanpäisiin syihin avioliitto päättyy. Mielestäni ensisijassa nuoret naiset huomaavat yhtäkkiä, että haluavatkin jotakin uutta. Usein erittäin itsekeskeisiä ja itsekkäitä ihmisiä. Siinä ei parisuhde mitään merkitse, vain minä itse.
Kyllä pitää olla oman elämän joko a. äärettömän sisällötöntä tai b. päin h-vettiä, kun käyttää aikansa toisten ihmisten erojen ym. miettimiseen! Mistä sinä sen tiedät, mitä toisten huushollien seinien sisäpuolella tapahtuu? On helppoa huudella ulkopuolelta kaikkitietäviä mieliipiteitään, tietämättä todellisuudesta tirintaria.
liveandletlive
Aina on niin helppoa opettaa muille miten pitää elää. Ja kun oikein opettaa, jää oma elämä elämättä.
Toisten ihmisten avioliittojen sisältöä ja erojen syitä ei näe pelkästään katselemalla ympärille. Ei todellakaan. Täytyy olla suuri sydän ja laaja ystävä- ja tuttavapiiri, jos aikoo saada tietoonsa edes jotain FAKTOJA. Sillä harva niitä käy paljastamaan ihan kenelle tahansa. Yleensä vain sellaisille, jotka kykenevät ymmärtämään, ja erottamaan oma tilanne ja elämä toisten elämästä ja tilanteesta.
Olisi mielenkiintoista tietää oman erosi syy. Kukaan ei voi mennä toisen kenkiin tuntemaan että onko ero typerä. Ulkopuolisesta se voi toki näyttää siltä. Jos vaikka itse eroaisin, mitä usein olen miettinytkin, olisi monia jotka ihmettelisivät että miksi jätän niin hyvän puolison. Mutta kaikki ei aina ole miltä ulospäin näyttää, kaikkea ei vain voi aina paljastaa ettei kulissit kaadu. Minun tapauksessani yritän suojella monia ihmisiä surulta ja olen mieluummin itse onneton. Yritän kyllä löytää positiivista jotten ihan romahda tän salaisuuksien taakan alla. Mutta ehkäpä jotkut kertovat tekosyitä eroilleen koska ne hyväksytään helpommin kuin totuus. Olen itse tavallaan loukussa josta on vaikea päästä ulos. Mutta jos ero tulisi joutuisin syyksi laittamaan oman uskottomuuteni vaikka se ei olisi totta. Se olisi silti helpompi muille hyväksyä kuin se että mies käyttää henkistä väkivaltaa, valehtelee, myy huumeita ja käyttää pillereitä. Häntä pidetään hyväsydämisenä rehellisenä ihmisenä ja sitä hän onkin muuten paitsi mitä huumeaineisiin ja siitä johtuvaan henkiseen väkivaltaan tulee. Valitettavasti hän uhkaa henkeään jos lähden ja hän on sitä jo kertaalleen yrittänyt aiemmin ennen minua pienemmästä syystä. Eli uhka on todellinen enkä halua riistää lapsilta isää. He eivät tiedä isänsä kurjemmasta puolesta, tai no yksi aikuisista lapsista on huomannut että kaikki ei ole kohdallaan. Kaipa ne aikaa myöten kaikki huomaavat. Siitäkin minulle tulee olo että minun pitää olla välissä kaikkia varten. Itsekään en aina tiedä kaikkea mitä mies puuhaa. Neulahommat toivottavasti on itse lopettanut kokonaan. Kaverinsa tiedän käyttävän neuloja. Mieheni itse ei voi edes jäädä kiinni jos ei jotain mene pieleen koska on lääkityksellä mutta käyttää sitä väärin. En voi paljoa enempää tietoa laittaa ettei kukaan tunnista. Mutta tarkoitus on sanoa ettei kaikki välttämättä ole aina sitä miltä näyttää. Joskus typerä syy on vain tekosyy muille.
Hyi helvetti. Myy huumeita! Keksitkö päästäsi? Kai sun vittu pitäisi ymmärtää, ettei täältä tarvii hyväksyntää ruikuttaa, jollet ole taas kerran se vitun narsisti-trolli, joka mätämunalta haisevia valeitaan keksii!?
Just. Onpa terve suhde. Ja sinä sallit tuon huumeiden ja pillereiden käytön? Toisen itsemurhalla uhkailu ei ole syy pysyä yhdessä. Minä varaisin ajan katkaisuun ja tekisin selväksi että touhu loppuu tähän tai sitten teidän yhteinen elämä päättyy. Hänen oma valintansa mitä ratkaisuja tekee. Voit olla tukena ja auttamassa paranemisessa, mutta et uhrina osaasi tyytymässä kuten nyt teet! Vai sitäkö nimen omaan haluatkin? Ei ole tervettä!
Teillä on epäterve ja älytön suhde. Keksi nyt vaikka mikä tekosyy, että pääset eroon miehestäsi. Itsemurhalla uhkailu on narsistinen tapa saada toinen toimimaan halutulla tavalla.
Lisäys: koko suhteenne perustuu eri riippuvuuksiin. Oikeasti oikein esimerkkitapaus.
Oli kerran perhe, jossa oli kaksi vanhempaa. Heille syntyi kaksi lasta.
Heillä meni aluksi hyvin, arki oli normaalia lapsiperheen arkea. Isä kävi töissä, äiti hoiti lapset ja kodin. Perheellä oli auto, katto pään päällä ja varaa käydä kesäisin lasten kanssa huvipuistossa. Lapset rakastivat vanhempiaan ja vanhemmat lapsiaan. Se oli aitoa rakkautta, sellaista onnea jonka tuntiessaan silmät kostuivat.
Perheessä iti kuitenkin ongelmanpoikanen, joka sai lopulta suuret mittasuhteet. Vanhemmat alkoivat kasvaa erilleen, sairastuivat kummatkin omalla tavallaan.
Arki imi mehut ja mielenterveys järkkyi perheenisältä. Äitikin alkoi oireilla tämän seurauksena. Lapset roikkuivat mukana tässä arjessa. Kaikki rakastivat edelleen toisiaan hokien, että kyllä tästä selvitään, olemme perhe.
Lama saapui, työpaikat katosivat, arki harmaantui. Rahasta oli tiukkaa, töitä piti tehdä pimeänä. Perheenisän motivaatio perheen rakentamiseen romahti. Hän rakasti jokaista perheensä jäsentä, muttei enää halunnut elää perheenpäänä perheessään.
Äiti aavisti tämän, se vaikutti moneen asiaan. Isä masentui, koki pettäneensä perheensä ja sukunsa. Häneltä odotettiin paljon. Mies ei enää jaksanut elää arkea, hän jumittui sohvanpohjalle rypemään itsesäälissä ja ahdingossaan. Hän silti rakasti kaikkia valtavasti.
Tästä seurasi perheenäidin taisto arkea, kotia ja saamatonta miestään vastaan. Hän hoiti kotia, lapsia, raha-asioita ja yritti kaikin keinoin helpottaa miehensä elämää. Jos arki vaikka siitä paranisi takaisin ennalleen, tämä on vain hetkellinen vaihe.. Äiti oli toiveikas.
Isän tilanne ei parantunut. Hän rypi omassa pahassa olossaan, sohvaan painui kuoppa siinä istuttujen tuntien johdosta. Hänellä alkoi heittää päästä. Päihteet tuntuivat helpottavalta vaihtoehdolta. Jos ei voi olla esimerkillinen perheenpää, ei sitten olla. Kokonaisen miehen sai kadotettua pulloon ja pillereihin päivä toisensa jälkeen.
Tämä heijastui suoraan äidin mielenterveyteen. Hän koki epäonnistuneensa yrityksessään palauttaa perheen arjen normaaliksi. Hän taisteli, teki kaiken mitä vain pystyi, mutta yksi perheenäiti imurinnokassa ei voi maailmaa muuttaa. Ehkä se johtui hänestä, että mies voi niin huonosti. Ehkä se johtui lapsista. Ehkä, ehkä, ehkä..
Miehen masennus syveni. Hänestä tuli itsetuhoinen. Päihteet lisääntyivät. Mies katosi kodistaan maailmalle. Hän saapui perheensä luokse huonokuntoisena, hakattuna, rahattomana.. Milloin missäkin kunnossa.
Kun perheenäiti halusi puhaltaa pelin poikki mies mustamaalasi tätä ja uhkasi tappaa itsensä. Riidat muuttuivat sanasodasta fyysisiksi, nyrkein ja tavaroin nämä kaksi aikuista toisiaan rankaisi yhteisestä kohtalostaan.
Lapset alkoivat voida huonosti. Perheen arki oli vihantäytteistä ja aikuisten ongelmia täynnä. Huonona hetkenä vanhemmat purkivat tuntojaan ja vihaansa lapsiin. Vanhemmat haukkuivat toisiaan lapsille ja käyttivät näitä pelinappuloinaan tässä "rakkauden pelissä".
Isä yritti itsemurhaa. Äiti sai hermoromahduksen.
Lapset sairastuivat, he eivät oppineet normaaleja sosiaalisia taitoja ystäviensä tavoin. Heistä tuli arkoja, maailma oli heille vieras paikka, elämälle ei ollut pelisääntöjä. Tämän perheen mukaan pelisäännöt olivat mätiä. Omanarvontunne ja empatia olivat vieraita käsitteitä, niitä ei perheen myrkyllisessä ilmapiirissä oltu tunnettu vuosiin. Jos vain vanhemmat olisivat tienneet miten paljon tuhoa lapsilleen tekivät..
Aluksi arki oli räjähdysherkkää, nyt vaisumpaa. Isä heitti hanskansa tiskiin, äiti heitti hanskansa tiskiin, lapset viettivät suurimman osan ajastaan poissa kotoa. Lopulta vanhemmat päätyivät kirjoittamaan eropaperit.
Yhteyshuoltajuus jatkui hetken, mutta perheenisä ei kyennyt siihen. Häneltä normaalin arjen todellisuus oli kadonnut aikaa sitten. Sosiaaliset piirit rajoittuivat lähisukulaisiin ja huumepiireihin. Ulosheittoja ravintoloista ja pubeista, puukotuksia, velkojia, aurinkolaseja sateella..
Perheenäiti meni pienipalkkaiseen työhön. Ero jätti jälkensä, hänestä tuli kyyninen ja pitkävihainen. Myös yksinäisyys kalvoi. Äiti haukkui isää lapsille, kertoi pimeitä ja synkkiä asioita.
On se elämä kyllä ikävää yksin. Vanha suola janottaa jne.. Vanhemmat kokivat, että tässä elämässä voi muuttua. Asiat voidaan vielä korjata. Vielä yksi yritys. Jos tästä ei tule mitään niin se on siinä.
Perheeseen syntyi kolmas lapsi. Isä lähti viettämään kadotettua nuoruuttaan. Äiti jäi lapsineen yksin ja katkeroitui entisestään. Nyt kaikki maailman miehet olivat pahoja. Lapset oppivat mitä rakkaus on. Tämä oli pahin myrkky mitä perheeseen oli sumutettu.
Perheenäiti veti jokaiseen huonoon esimerkkiin isän todisteeksi. Lapset kuuntelivat silmät pyöreinä näitä opetuksia. Mitä aikuisuus on, tätäkö?
Alle kaksi vuosikymmentä kului, kunnes surulliset uutiset kajahtivat. Isä oli päätynyt itsemurhaan. Elämä oli menettänyt hohtonsa, päihteet ja irtosuhteet eivät tuoneet hänelle onnea. Äidin myrkylliset puheet värittivät isän muistoa. Kaikki hävisivät pelin.
Meitä eroperheiden lapsia on paljon.
Mietipä näitä:
"Ongelmana on aina pohjimmiltaan oma pää, oma halu, oma tahto. Stoalainen ratkaisu väistämättömän ongelmaan on oivalluksessa, että oma mielihalu ja oma tahto eivät ole niin tärkeitä, etteikö niitä voisi sopusointuistaa väistämättömän kanssa. Pitää luopua tyhmänylpeydestä. Täytyy oppia joustavuutta. Täytyy valmistautua muuttamaan suunnitelmiaan ja etenemään maailman ehdoilla. On hyväksyttävä tapahtunut. Epiktetos: “Älä toivo, että asiat tapahtuvat niin kuin sinä tahdot, vaan tahdo niiden tapahtuvan siten kuin ne tapahtuvat.”"
"Senecalta opin, että on sivistyneempää pitää maailman asioita vähäpätöisinä ja nauraa niille kuin nähdä ne raskaina ja antautua valittamaan niitä."
"Väistämätöntä ajatellessaan kannattaa pitää mielessä, että tässä elämässä tietää harvoin, mikä on lopulta hyväksi ja mikä pahaksi (Platon). Se mikä aluksi näyttää pahalta, saattaa paljastua hyväksi, ja suurimmat siunaukset saattavatkin olla myöhemmin taakkoja."
Asiaa. Nyt voin polkaista naapurin Mirjaa ja poisselittää ongelman vaimolle filosofisilla lainauksilla. Loistavaa!!
Tä? Ai että ihan sen vuoksi vaan olit ollut uskollinen vaimollesi, ettei kukaan muu antanut lupaa vieraisiin? No pöh. Tottahan voit olla uskoton milloin niin itse päätät ja kertoa syyksi mitä tahansa. Eri asia meneekö vaimoltasi läpi, hyväksyykö selitykset.
No totta kai hyväksyy, jos on vähänkään sivistynyt. Koska “Älä toivo, että asiat tapahtuvat niin kuin sinä tahdot, vaan tahdo niiden tapahtuvan siten kuin ne tapahtuvat.”
Jos noin vähäpätöisestä syystä haluaa eron, niin sitten haluaa. Ei ole minun vikani.
Ihmiset saavat ihan vapaasti erota, ihan mistä syystä haluavat. Tai ilman syytä (jos sellaisia on?). Tämä on tosiasia, joka sinun on hyväksyttävä. Voit tietysti olla hyväksymättäkin, mutta itsellesi siinä teet hallaa. Negatiivisuuden kautta eläen tulee turhan päiten pilanneeksi koko elämän.
Minua nyppii ihmiset jotka ruotivat muiden ihmisten parisuhteissa ja kuvittelevat tietävänsä paremmin jopa erojenkin syyt kuin asianomaiset itse.
Tässä ap:lle ja nikille Minävaanminä mietittävää voisiko ne syyt joskus olla syvemmällä kuin mitä te huomaatte tai edes osaatte ajatella.
Minä tiedän tasan tarkkaan neljän eronneen naisen tilanteen.
1: mies pahoinpiteli vaimoansa useampaan otteeseen. Nainen salasi mustelmansa, kerran oli jopa käsi poikki ja nainen valehteli minullekin, että hän putosi portaista. Nainen otti eron vasta siinä vaiheessa kun pahoinpitely meni niin pitkälle, että 5 kk kestänyt raskaus meni kesken ja nainen loukkaantui vakavasti. Mies sai tästä viimeisestä pahoinpitelystä tuomion, sairaala ilmoitti, nainen itse ei olisi vielä tässä vaiheessakaan tehnyt rikosilmoitusta, mutta kun vatsassa on miehen kengänpohjan jälki, sitä oli vaikea muuksi onnettomuudeksi valehdella. Mies on korkeasti koulutettu, eikä kukaan uskonut mitä näiden kahden parisuhteessa tapahtui. Monikaan ei tiedä vieläkään miksi vauva meni kesken tai miksi nämä kaksi erosivat tai miksi mies oli "ulkomailla työkomennuksella" liki 2 vuotta.
Tämä nainen on yhä alle 30-vuotias eikä voi koskaan saada enää lapsia.
2. Mies joi koko ajan ja teki velkaa myös naisen nimiin. Naisella ei vieläkään ole luottotiedot kunnossa. Velkaneuvonta ja sossu yrittävät auttaa naista ja mitätöidä velkoja pois, mutta vaikeaa on. Tästäkin miehestä sanotaan, että sehän on aina niin auttavainen ja miellyttävä ihminen, oikea saalis ja maailmanmies naisten mielestä.
3. Mies oli hyvin mustasukkainen ja kontrolloi vaimonsa menemisiä tarkasti.
Parille syntyi useampi lapsi ja mies otti silmätikukseen yhden lapsen. Alussa oli ollut huomauttelua lapsen hiusten ja ihon väristä, miten ne poikkesivat muiden lasten väristä. Sitähän väitetään totena ettei sinisilmäisellä miehellä voi olla ruskeasilmäistä lasta. Ei oteta huomioon että ruskeasilmäisyys saattaa hypätä jopa useamman sukupolven yli. Naisen suvussa on runsaasti ruskeasilmäisiä, mutta miehen suvussa ei. Syyttely paheni lapsen kasvaessa ja miehen viha kohdistui lapseen ja isä kiusasi lastaan mitä moninaisimmin keinoin. Nainen otti eron vasta siinä vaiheessa kun lapsi yritti itsemurhaa ja tätä lasta onkin sittemmin paikattu mielenterveyshoidoissa, myös sisarukset ovat olleet mielenterveystoimiston asiakkaina koska perheen sisäinen ilmapiiri oli vuosia niin huono että lapset sairastuivat. .
Tätä naista syyllistettiin erosta ja myös lasten mielenterveysongelmista hyvin rankasti muiden ihmisten toimesta. Miestä ei koskaan. Vaikka nainen kertoi esim. appivanhemmilleen siitä miten sadistisesti mies kohteli lastaan, häntä ei uskottu. DNA-testein on todistettu että lapsi on miehen samoin kuin kaikki muutkin lapset, mutta vieläkään tämä lapsi ei kuulu esim. miehen äidin mielestä heidän sukuunsa, nainen on anopin mielestä huora. Lasten lääkäri on suositellut etteivät lapset tapaa enää isäänsä eikä sen puolen sukulaisia muuten kuin valvotusti ja näillä ovat lastensuojeluviranomaiset menneet onneksi eteenpäin.
Siitä huolimatta monet täysin tuntemattomatkin ihmiset ovat isän puolella, ja syyttävät lasten äitiä vieraannuttamisesta. Eivät tiedä taustoja tai eivät usko lasten ja äidin kertomuksia. Onneksi nämä lapset ovat hyvissä käsissä ja näyttää että elämä voittaa.
Neljäs tapaus olen minä. Mieheni kävi vieraissa, annoin anteeksi 4 eri suhdetta, koska rakastin aidosti miestäni ja halusin uskoa häntä, että minä olen hänelle se tärkein nainen. Mutta kun miehen viides suhde olikin paras ystäväni, minulta loppui ymmärrys kumpaankin. Mieheni muutti tämän parhaan ystäväni luokse. On pettänyt häntäkin jo. Erostamme on aikaa vasta pari vuotta ja vieläkin saan kuulla miten turha minun eroni oli kun teillähän oli kaikki niin hyvin, kaunis koti ja olitte aina niin kyyhkyläisiä. Kaikki ihmiset sanoivat, että miksi minä jätin niin ihanan miehen. Olen vastannut yksikantaan, että kyllä mies oli ihana, muille naisille, mutta se ei enää riittänyt minulle.
Jokainen kertomistani naisista, minäkin, on rakastanut miestään enemmän kuin laki määrää ja ottanut vastaan miehiltään paskaa enemmän kuin joku toinen nainen ikinä. Siitä huolimatta teidän kahden kaltaiset naiset ovat aina vaan ilkeilemässä ja kuvittelevat tietävänsä muiden naisten erojen syyt.
Olette sairaita, menkää hoitoon.
"Olette sairaita, menkää hoitoon."
Juuri noin.
No ei sitten tullut pieneen mieleen, että aloittajan kirjoitus koskisi juurikin sitä osapuolta, joka pilaa avioliiton ns. typerillä syillä ja aiheuttaa eron? No ei tietenkään, koska kyse on aina juuri sinusta ja vain sinusta.
Oho taas. Parisuhteessa on kaksi TASAVERTAISTA osapuolta (=yllätys sinulle?). Jos toinen haluaa erota, se on fakta = nieltävä kakistelematta, eikä alkaa syyttää toista osapuolta. Toisen syytteleminen on juurikin se asia, joka saa parisuhteen hetkessä kriisiin, ja syvälle.
Totta kai toisen puoliskon erohalu on nieltävä. Eikä missään nimessä saa syytellä toista, kuten nimimerkki envoiollaenäähiljaa yllä teki. Todella sivistymätöntä. Olisi eronnut ajoissa eikä kiduttanut koko perhettä omalla päättämättömyydellään. Olen hänen käytöksestään samaa mieltä kanssasi.
No kuule. Minä erosin mm. siksi, että
a) olin yksin vastuussa kaikesta
b) minua käytettiin taloudellisesti hyväksi
c) ex, lasten isä ilkeili lapsille
d) hänellä oli pahoja tunnetason ongelmia, mielenterveysongelmia, sosiaalisia ongelmia. Hänen mielestään niitä ei tietenkään ollut. Alkoholistikaan ei myönnä olevansa alkoholiongelmainen
e) ja kaikenlaista muuta
Joillekin sanoin vain heidän kysyessä eron syytä "kasvoimme erilleen". Ja tottahan sekin oli. Ystäville, joillekin lähisukulaisille (myös exän) kerroin myös muita syitä. Lapset (= vanhoja :)) tiesivät muutenkin, että erosin kohdan c vuoksi. Kaikki ottivat tilanteen haltuun ja ymmärsivät täysin. Normaalisti normaalit täysjärkiset ihmiset ymmärtävät.
Jokaisella on yhtäläinen oikeus toimia myös itsekkäästi. Kukaan ei tiedä omia asioita paremmin kuin itse. Kukaan toinen ei tiedä paremmin mikä itselle on hyväksi. Ei myöskään pysty rakastamaan ketään, ellei rakasta itseään. Jos toimii itseään vastaan, myötäilee/mielistelee liikaa, tekee aina miten toinen sanoo, antaa muiden ohjailla, jne on kadottanut itsensä. Sitten alkaa harmittaa, kun muut rakastavat ja kuuntelevat itseään. Heitä täytyy syyttää itsekkääksi. Terveeseen narsismiin kuuluu sekä itsekkyys että epäitsekkyys. Epäterveeseen joko itsekkyys tai epäitsekkyys. Ihminen, jolla on terve narsismi ymmärtää, ettei toinen ole oman itsensä jatke vaan erillinen ihminen, jolla on oma elämä, omat mielipiteet, omat ajatukset, omat valintansa. Jos rakastaa toista terveesti, ja kumppani haluaa erota, niin ero on itsestään selvää, vaikkei se miellyttäisikään. Terveeseen narsismiin kuuluukin vastoinkäymisten hyväksyminen ja epäterveeseen vastoinkäymisten vastustaminen. Esimerkit edellisistä: Vastoinkäyminen: terve narsismi "shit happens" epäterve narsismi "ei noin voi tapahtua ( kun tästä toetaan, syytetään toisia).
Miten noin moni tämänkin palstan eronneista naisista on valinnut puolisonsa väärin? Pitäisiköhän tutustua siihen vastapuoleen ensin vähän paremmin?
Eikö itsessään näe mitään vikaa? Miehet vain on mätiä.
Tehdään silti useampia lapsia noin onnettoman yksilön kanssa. Eikö yksi olisi jo riittänyt kärsimään erosta?
Valtavasti on myös näitä jotka ovat aloittaneet parisuhteen kakkosena ja nyt vasta ymmärtävät millainen mies se pettäjä olikaan. Täysin mitätön vaikka sitä ei ihastumisen huumassa nähnytkään.
Nämä eron puolustajat ovat niin itsekkäitä, että eivät hyväksy yhtään erilaista mielipidettä!!
No hyvä tavaton! Oletko koskaan kuullut, että ihmiset muuttuvat elämän varrella, jopa vastakohdakseen? Itsekin valitsin ex-mieheni tarkkaan. Tutustuttiin oikein kunnolla, seurusteltiin kuusi vuotta, joista asuttiin yhdessä kaksi vuotta ennen avioitumista. Kun nuorin lapsi oli muutaman vuoden mies alkoi käyttäytyä, ajatella ym. täysin eritavalla. Lopulta oli kuin toinen ihminen. En minä sille mitään voinut.
Jos isä ei tule äidin kanssa toimeen, ei kuuntele, ei arvosta tämän mielipiteitä, ei ota huomioon, eikä myöskään lasten. Puhuu kaikille ilkeyksiä, haukkuu yms. Niin on aivan surkuhupaisaa väittää, että lapset kärsisivät erosta! Joillekin vain on niin sangen mahdotonta myöntää, että monet lapset kärsivät ihan kamalasti ja törkeästi vanhempien avioliitosta.
Miehillä on hirveästi ongelmia, joista ei uskalleta yleisesti puhua. Miehet johtavat perheväkivaltatilastojen lisäksi kaikkia väkivaltatilastoja, siihen päälle raiskaukset ja insestitapaukset. Miehillä on alkoholi- ja huumeongelmia enemmän kuin naisilla. Miehet tekevät kaikkia rikoksia enemmän kuin naiset. Miehillä on huomattavasti enemmän persoonallisuus- ja muita mielenterveysongelmia (suurinta osaa niistäkään mies ei tunnusta, ei hae apua). Miehiä vaivaa myös esim. seksiriippuvuus, peliriippuvuus. Kuinka moni äiti jättää lapset isänsä hoidettavaksi 24/7, kun vain pelaa? Kuinka moni isä sietäisi tällaista tilannetta päivää kauempaa?
Pelkästään tuo viimeksi mainittu aiheuttaakin paljon eroja. Ei kukaan täysjärkinen nainen elä miehen kanssa, joka vain pelaa. Jos mies sattuu käymään työssä, niin hän pelaa illat ja yöt. Ellei käy, hän pelaa 24/7. Vaimolta pummataan rahaa uusiin pelihärpäkkeisiin. Aikataulunsa hän valitsee itse, muista piittaamatta. Kotityöt, lastenhoito, perheen yhteinen aika - ne voi kuitata kädenheilautuksella, kun on tärkeämpää tekemistä.
Jos perheen äidillä on riippuvuusongelma, niin lähes satavarmasti se on myös perheen isällä. Toisen riippuvuus tukee toisen riippuvuutta. Tällaisessa tapauksessa lapset kärsivät eniten, aivan kamalasti. Heidän koko fyysinen, psyykinen ja sosiaalinen kehitys on suuressa vaarassa.
Sulla taitaa olla joku ongelma, silla alkaa tuntua, että mielestäsi miehillä on aina ongelmia ja jos joskus sattuu naisella olemaan jokin ongelma, niin miehellä on vielä pahempi ongelma.
Piti oikein tarkistaa olenko mies lainkaan, koska en tunnistanut ollenkaan itseäni mieskuvauksestasi.
On ihan tilastollinen tosiasia, että miehillä menee sosiaaliset ja terveydelliset asiat huonommin kuin naisilla. Ei juuri SINUN tarvitsekaan tunnistaa itseäsi problems:in laatimasta kuvauksesta. Eihän kaikilla miehillä mene asiat sen enempää pieleen kuin naisillakaan :D. Se on erittäin hyvä, että edes ajattelet asioita.
Varmasti jokainen aikuinen on tietoinen parisuhteen normaaleista kehitysvaiheista: Ensin on alkuihastuminen n. 3 vuotta, joka yleensä takaa suvunjatkumisen alkamisen. Sitten seuraa ensimmäinen kehityskriisi, jossa symbioosin jälkeen silloin vahvempi osapuoli alkaa ottaa valtaa. Seuraava kehityskriisi on 6 - 7 vuoden parisuhteen jälkeen, jolloin myös ns. heikompi alkaa vaatia omia oikeuksiaan. Tämä kriisi on parisuhteen ehkä vaativin. Kestää 1 - 2 vuotta, jonka jälkeen löytyy uusi tasapaino suhteeseen. Sitten seuraakin 5 - 7 onnellista yhdessäolon vuotta, kunnes 14 - 15 vuoden kriisi alkaa painaa päälle. Puolisoista on tullut jo niin tuttuja, että uskalletaan kunnolla riidellä omista mieltymyksistä, lapset tulevat murrosikään, työkiireet painavat päälle, eikä kumppani tunnu yhtä houkuttelevalta kuin aikaisemmin. Tämä vaihe vaatii sitkeyttä, ymmärtämystä ja huumoria. Vaihe kestää km. vuoden. Sitten seuraakin parisuhteen mukavin ja seesteisin vaihe. Lasten aikuistumista on kiinnostava seurata. Kumppanista on tullut entistä enemmän myös läheinen ystävä. Nainen käy läpi naiseuden parhaat vuodet, ja miehelle kodista ja perheestä tulee entistä tärkeämpi. Jos vältytään uskottomuudelta, parisuhde entisestään syvenee ja on aina vaan antoisampi. Vietetään hopeahäitä, rubiinihäitä ja kohta kultahäitäkin. Kumppani on rakas, läheinen ja tuttuakin tutumpi, jolle voi kertoa kaikki ajatuksensa. Aletaan entistä useammin puhua samasta asiasta lähes yhtäaikaa. Muistellaan kaikkia yhteisiä tapahtumia, tuetaan aikuisia lapsia, saadaan iki-ihania lapsenlapsia jne.
Parisuhteessa ei pidä hötkyillä. Pitää olla anteeksiantava ja rauhallinen. Kyllä siitä pitkän päälle hyvä tulee.
Jees, muuten hyvä, mutta unohdit tärkeän kohdan. Missä tahansa suhteen vaiheessa pari voi päätyä eroon. Yleisintä ero on kuitenkin heti rakastumisvaiheen 2-3 v jälkeen, 6-7 v jälkeen tai 13 vuoden jälkeen.
Voi vittu mitä paskaa. Ei olisi mitään kriisejä ja riitelyä jos ihmiset menisivät yhteen oikean puoliskonsa kanssa.
Kaiken pitäisi lähteä siitä, että tulee toisen kanssa toimeen, eikä niin, että riidellään ja tapellaan 40 vuotta ja ladataan odotuksia johonkin utopistiseen uskoon jostakin paremmasta. Hyviinkin ihmissuhteisiin tulee konflikteja, mutta ei se nyt ole mitenkään normaalia, "että nämä kriisit nyt vaan automaattisesti kuuluu parisuhteeseen"
Naiset yksinkertaisesti idiootteina perustavat perheitä täysin väärien miesten kanssa. Naiset haluavat miehen joka menestyy, eli otetaan mieheksi ns elättäjä, koska onhan se mukavaa se taloudellinen turva ja kaikki prameat kodin sisustukset ja lelut.
Jotkut pariutuu jo teininä, että on talodellisesti helpompaa.
Vittu mitä tyhmyyttä ja älyllistä vajavaisuutta, eletään niinkuin kuuluu,
"tää on normaalia ja näin pitää tehdä"
Paljonko ne hienot mööpelit ja se talouden vakaus lohduttaa, kun tulee turpaan ja koko loppuelämä on sirpaleina?
Voi helvetti että ihmiset on pihalla ympäröivästä todellisuudestaan. Pelkkää kulissia kehtaatte väittää rakkaudeksi, hyi helvetti miten banaalia.
Ja yleensäkin, mihin ihmiset on aivopesty ja ne "arvot" mitä pidetään jotenkin yleisesti hyväksyttyinä normeina, niin ne nyt vaan on aivan päin vittua ja persettä!
Voi vittu mitä paskaa.
"Naiset yksinkertaisesti idiootteina perustavat perheitä täysin väärien miesten kanssa."
Miehetkö sit perustaa perheitä fiksuina oikeiden naisten kanssa? Naisetko vain valitsee väärin?
Pääsääntöisesti naiset valitsevat puolisonsa, joten ihan turha yrittää vängätä ja käännellä sitä faktaa mihinkään. Kumppanin valinta parisuhteeseen tapahtuu pääosin naisen toimesta.
Fiksut ihmiset eivät perusta perheitä vaan sen takia, "koska niin kuuluu tehdä" olevinaan tietyssä elämänvaiheessa.
Juuri näin. Kuinka moni ihminen, niin perheen sisällä kuin sen lähipiirissä, joutuu kärsimään huonojen valintojen seurauksena? Kun pariudutaan ensimmäisen vastaantulevan ihastuksen kanssa koska RAKKAUS?
Jos mokaa ja ylläpitää vääränlaista suhdetta ei sitä tule nimittää rakkaudeksi! Se on erehdys, vahinko, oma moka, siitä tulee ottaa vastuu. Herne nenässä ei auta kun jää omasta mokasta kiinni.
"Kuinka moni ihminen, niin perheen sisällä kuin sen lähipiirissä, joutuu kärsimään huonojen valintojen seurauksena? "
Riippuu tietysti omista valinnoista. Voit itse valita sen kärsitkö vai etkö kärsi. Ei pidä aliarvostaa toisten kokemaa rakkautta. Mikä olisi vaihtoehto: pariutua jonkun täysin tunnekylmän robotin kanssa, vai? Toisaalta ero voisi sujua paremmin.
Siinä taas täysin mustavalkoinen ajatusmaailma.
Taidanpa ottaa vielä puheeksi yhden omassa genressään suhteellisen yleisen avioerojen aiheen. Elikkäs avioparin lapsen vähemmistöön kuuluva sukupuolinen suuntautuneisuus, sekä transsukupuolisuus. Joskus nämä molemmat.
Yleensä äiti hyväksyy lapsensa sellaisena kuin hän on. Vaikka lapsi olisi homoseksuaalinen, tai kokisi syntyneensä väärän sukupuolen kroppaan. Mutta lapsen isälle se on usein joko suunnaton ongelma, joka johtaa lapsen hylkäämiseen, tai sitten ongelma, joka aiheuttaa todella paljon kitkaa lapsen ja isän välille. Usein tällaisissa perheissä asia vaietaankin isältä niin pitkään kuin mahdollista. Aina ei voi. Ja usein äiti hakee eroa milloin mistäkin syystä, koska ei voi enää jakaa elämäänsä miehen kanssa, joka ei hyväksy lastaan sellaisena kuin tämä on, vaan tuomitsee.
Tuollainen isä ei ole mies vaan poika. Millainen hirviö ei omaa verta ja lihaansa hyväksy. Koirille tuollaiset "miehet"!
Toisten syyttäminen on helppoa, mutta oikeiden, ja sinun omien ongelmien ratkominen on vaikeaa..
Ihanko noin olet ajatellut? Luuletko tosiaan, että ihmiset eroavat suhteistaan noin mitättömistä syistä? Ei ole totta. Ja vaikka joskus olisikin - mitä väliä? Jos puolisoni oikeasti jättäisi minut, koska löytäisi jännittävämmän, varakkaamman jne. naisen, niin anti mennä vaan, oikein mieluusti. Ei minun kanssa mikään pakko ole olla.
Aika kurja näkemys sinulla parisuhteista, miksi? Ymmärrätkö, ettei kukaan voi sitä muuttaa kuin sinä itse? Maailma on juuri sellainen kuin on, ihmiset valitsevat juuri sen mitä valitsevat riippumatta miten sinä sen näet ja millaiseksi koet.
"Miksi koko ajan pitää hakea uutta kiiltokuvaa oman elämän keräilyvihkoon ja heittää samalla aiemmat sivut roskiin?"
Ihmiset eivät kokoajan hae uutta - eikä uusi suhde ole mitenkään kiiltokuvaa, vaan todellisuutta siinä missä vanhakin suhde. Ei vanhaa suhdetta erossa "heitetä roskiin" vaan jätetään se historian kirjaan. Se on kokemuksena arvokas. Näin ainakin minulle. En tiedä niistä, jotka ovat eronneet liitosta, jossa on ollut väkivaltaa, henkistä ja/tai fyysistä ja tai puolisolla alkoholiongelma tms. Onko liitto heillekin arvokas kokemus historian kirjoissa eronsa jälkeen? Minulle ei siinä tapauksessa olisi. Tosin en sellaiseen liittoon olisi jäänytkään kärsimään. Kannattaa erota ns. hyvän sään aikana, eikä odotella ehkä vuosiakin ihmeitä tapahtuvaksi.
Kiitos vastauksista.
Näytän selvästikin olevan oikeilla jäljillä. Toivottavasti moni voi ammentaa tästä keskustelusta näkemyksiä.
Niin, mihin katoaa rakastamisen taito. Varmaankin pitkään jatkuneeseen huonoon tilanteeseen. Täällä monesti näkee kirjoituksia siitä kuinka parisuhteen huono tila on aina kahden siinä parisuhteessa olevan ihmisen syytä ja kuinka siinä toisessakin, jota huonosti kohdellaan esim. henkistä tai fyysistä väkivaltaa tms niin siinäkin on syytä, kun kestää sellaista ja on sellaisessa suhteessa. Syy siihen kestämiseen alussa on varmasti rakkaus, se sama syy jonka vuoksi alkuun on menty yhteenkin ja varmasti myös tottumus suhteeseen. Ja aivan niinkuin joku tuolla ketjussa aiemmin totesikin niin ihmiset myös muuttuu ajan myötä ja ihmisistä voi tulla esiin piirteitä, joita suhteen alkuvaiheessa ei ole ollut nähtävissä tai ei ole tietyissä tilanteissa ollut nähtävissä. Mutta aikaa myöden kuluttavissa suhteissa se rakkaus vähitellen hiipuu, eikä tunteita voi pakottaa ja tässä kohden valitettavasti monet tekee sen virheen. He lähtevät hakemaan apua, kun huomaavat että peli on pelattu, miksei aiemmin, vaikka toinen olisi vuosia ongelmista puhunut. Tai apua lähdetään hakemaan, kun toinen on jo löyvänyt uuden. Anteeksi, mutta itseltäni ei kauheasti ymmärrystä löydy niille, jotka kumppaniaan kohden väärin toimivat eivätkä sitten hyväksy (esimerkiksi tänne tulevat haukkumaan ja lyttäämään suhteensa jättäneitä), että yhdessä ei voida jatkaa. Se on valitettavaa aina ja satuttavaakin, mutta onko se sitten kokemattomuus kun vasta liian myöhään tajutaan mitä ollaan menettämässä.
"mihin katoaa rakastamisen taito"
Kyse ei ole taidosta vaan tahdosta. Täytyy muistaa myös järki! Eikä ole edes järkeä rakastaa ihmistä, joka on toista/toisia kohtaan täysin välinpitämätön, vähättelijä, riitapukari, jne
ikäero 2-8v. 9-15v. ?
miksi ero, vetää turpaan ja pyydä anteeksi
Se mikä riittää, mikä hyvä sinulle, ei ole hyvä eikä riitä kaikille. Tämä ei ole hyvä tai huono juttu. Se vaan on. Ihminen menettää elämänsä pohtimalla kaikkea turhaa.
Väärin, ihminen menettää itsensä tekemällä vääriä ja typeriä ratkaisuja, ratkaisuilla ja teoilla on seuraukset, jotka voivat vaikuttaa myös toisten ihmisten elämiin.
Höpöhöpö. Erittäin väärä ratkaisu on unohtaa itsensä ja jäädä parisuhteeseen tahtomattaan. Tottakai ratkaisut vaikuttavat jollain tavalla toisiin, mutta se juuri on vastuunottoa, että kykenee tekemään tarvittaessa hankalankin ratkaisun. Joskus eroratkaisu on tehtävä jo lasten hyvinvointia silmällä pitäen. Teillä on täällä usein vallalla valheellinen ajatus avioliiton kaikkivoivasta hyvyydestä. Oikeasti toinen ihminen voi tehdä ja usein tekeekin liitosta puolisolleen helvetin. Ja yleensä ne vastustavat eroa henkeen ja vereen, jotka ovat tulleet jätetyiksi eivätkä pääse millään asian yli. Eikä tällöin ole kysymys enää erosta, vaan henkilön omasta epäterveestä narsismista, ja mielenterveysongelmista.
Ja vielä: jos tuntuu, ettei elämäsi suju, niin ongelma on sinussa, vain sinä pystyt ratkaisemaan sen, ja järjestämään elämäsi niin, että voisit olla tyytyväinen, tasapainoinen ja onnellinen. Monet ihmiset menettävät elämänsä rypiessään tyytymättömyydessä toisia kohtaan, eivätkä tajua, että tyytymättömyys on heissä itsessään.
Jatkan vielä
Parisuhteen onnistumiseen vaikuttaa persoonallisuus. Onko ihmiset sisään- vai ulospäin suuntautuneita, miten he osoittavat myötätuntoa, kontrolli: ovatko säntillisiä vai eikö suurempikaan kaaos haittaa, temperamentti (rauhallinen/"hikeentyvä"),avoimuus/uteliaisuus: tykkää yllätyksistä/tykkää rutiineista.
Näiden lisäksi vaikuttaa yhteispeli ja ongelmien ratkaisutaito. Eli kuinka innokkaita kumppanit ovat YHDESSÄ ratkaisemaan ongelmia. Tähän tarvitaan kosolti MOLEMMINPUOLSTA kunnioitusta ja itsetuntemusta. Tällä(kin) palstalla nähdään enemmän tapauksia, joissa ei tunnetta itseä ollenkaan eikä haluta ratkaista ongelmia: jos puoliso sanoo "minulle x on ongelma suhteessamme", häntä vähätellään, sanotaan "no se on sinun ongelmasi". Kaikki parisuhteeseen vaikuttavat asiat ovat molempien ongelmia. Jos toinen irtisanoutuu niiden ratkaisemisesta, vetäytyy, ei välitä, niin suhde on täysin retuperällä.
Tunnet itsessäsi suurta riittämättömyyden tunnetta. Sen vuoksi etsit syitä muualta ja syyllisiä muista. Et ymmärrä, että riittämättömyys on sinussa itsessäsi. Vain sinä voit tehdä itsestäsi riittävän itsellesi.
Kun mikään ei riitä. Tämän ajan sairaus on nimeltä ITSEKKYYS, kaikki nautinto ja hyvä minulle! Oma kasvaminen pysäytetään ja vaatimukset ja valitus kasvaa, vaaditaan vain toiselta. Elämän pienissäkin vastoinkäymisissä narsistinen maailmankuva on vallannut normaalin elämän ja kuvitellaan elämän olevan paratiisi maan päällä.
Eli sun puoliso löysi uuden ja sä nyt vasta ihmettelet, että miten tässä näin kävi? Parisuhteeseen tarvitaan kaksi jotka yhdessä tekevät siitä hyvän tai huonon. Sen toimivuus on molempien vastuulla. Onnellisuus on taas jokaisen itsensä vastuulla. Kun itse on onnellinen ja ottaa vastuuta teoistaan, niin se onni heijastuu myös parisuhteeseen.
Mitkä ovat mielestäsi ne syyt jotka teidän suhteessa johtaa eroon? Onko syy vain puolisossa, sussa ei mitään vikaa?
Juuri näin. Tarvitsee pitää mielessä, ettei toisen hyvä/huono myöskään ole välttämättä toisellekin hyvä/huono. Harva hakee eroa omasta mielestään hyvästä suhteesta. Jos toisesta tuntuu, että ero on "väärin" perustein haettu, niin hänen pitäisi katsoa asiaa hieman tarkemmin, eikä alkaa syyttää kumppania tai ketään muita ihmisiä erosta.
Mutta se, joka kokee suhteen huonoksi, saakin sitten mielin määrin mättää jättämäänsä? Silloin onkin ymmärrettävää, miksi pitää jättää, eikös vain? Jätetty hyväksyköön tämän suu hymyssä toista poskeakin tarjoten, puolta pahaa sanaa sanomatta, kypsän ihmisen tavoin, eikös? Tuo, että vedotaan, ettei sitä koskaan tiedä, mitä suljettujen ovien takana tapahtuu, on myös ***tanasta. Vaikka toinen ei ole pihdannut, huutanut, eikä tehnyt mitään erityisen huonosti, voihan sitä - ja pienellä paikkakunnalla varsinkin ja vielä muualta muuttanutta erityisesti - taivastella ja juoruilla vaikka mitä kylillä. Mutta mitäpä tuosta - käytöksellähän tässä osoitetaan, ettei koira älähdä kun ei kalikka osu. Vaikka eron syy on ihan se ikäkriisi ja villitys (niin, niitähän ei ole olemassakaan), arki tylsää, ihan siitä kumppanistakin riippumatta.
"saakin sitten mielin määrin mättää jättämäänsä"
Miten niin "saa"? Eihän saa! Mutta estäpä jotakuta niin tekemästä, jos hän niin tekee. Ei voi estää mitenkään. Toisen käytökseen ei voi vaikuttaa, vain omaansa pystyy.
Ihan sama minkä vuoksi toinen on lähtenyt, jättänyt, pettänyt toisen kanssa tai muutoin jne. Ainoa asia mitä voi tehdä, on päästä asian yli. Yli ei pääse varmasti, ellei alaa elää omaa elämäänsä. Sinulle pitäisi olla yksi lysti onko exäsi arki tylsää, ja onko hän jättänyt sinut ikäkriisin tai minkä tahansa muun syyn vuoksi. Hölissyt sinusta valheita kylillä jne. SINUN pitää antaa olla. Se siitä. Avioliittosi on taaksejäänyttä elämää. Sinulla on oma elämä elettävänä. Vai onko? Jotenkin vaikuttaa, että oma elämäsi olisi lähtenyt exän mukaan? Jos näin on, olet läheisriippuvainen. Se kamala vitsaus, mutta siitä voi pyrkiä eroon. Tosin hankalammin maaseudulla. Itse en kestä maaseutuelämää kovinkaan pitkään.
Kyllä osa elämästä lähtikin. Mitäpä sitä kieltämään. Paljosta joutui luopumaan.
Sinun pitäisi miettiä miksi sinusta tuntuu, että muut pilaavat elämänsä. Mitä merkitystä sillä on sinulle? Miksi muut eivät saisi tehdä omalla elämällään mitä itse haluavat, vaan heidän olisi elettävä sinun normien, arvojen ja tunteiden mukaan? Ei kuulehan nyt, tuo on ihan hullua. Oletko koskaan miettinyt, että ihmiset ovat erilaisia? Ihan kaikki, jotkut jopa TÄYSIN erilaisia. Mutta kukaan ei toistaan parempi, kaikki ovat tasaveroisia. Siksi sinulla ei ole minkäänmoista oikeutta sanella kenellekään minkälaista elämää tämän PITÄÄ mielestäsi elää.
" Piristystä ja täytettä haetaan uudesta suhteesta toisen ihmisen kautta, eikä omasta itsestä"
Ihminen on sosiaalinen eläin. Ei omasta itsestään voi pelkästään ammentaa koko elämänsä sisältöä (paitsi hyvin introvertit ihmiset vähän sinnepäin, kyllä). Sisältö elämään löytyy aina myös toisista ihmistä, kanssakäymisestä, vuorovaikutuksesta, harrastuksista, työstä jne. Itsekin viihdyn yksikseni, mutta yksin on tylsää esim. nauraa, heittää huumoria. Juttelemisesta puhumattakaan. Jos kumppani vain "on", hänestä ei ole seuraa, ei iloa jne. niin sellaisessa suhteessa ei ole mitään mieltä.