Olisikohan jo aika perustaa tähän työpaikat osioon oma palsta näille YTK luusereille, voisivat siellä sitten keskenään keskustella, miten loistavaa ja säästöä antavaa touhua se on. Mitähän silläkin säästöllä saa, olen varma ettei kukaan pistä säästöön sitä summaa kuukaudessa joka on liiton maksujen ja ytk maksujen ero. Sitten 40 vuoden päästä muka ottavat kirstun auki. Tämä osio kun on ihan oikeesti tarkoitettu ammattiliittoon kuuluville ja niiden väliseen keskusteluun, siis ihan aikuisten oikeesti. Imoittaudunkin siis sheriffiksi tähän osioon, näin saataisiin järkikin tähän touhuun.
Eiköhän olisi jo aika
Mestaaja
371710
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Ja keskustelun sääntöihin laitetaan, ettei ammattiliittoa saa arvostella negatiivisesti, ainoastaan positiivinen palaute sallitaan.
Hävettäkö totuus, ihmiset ovat jo niin kehittyneitä, etteivät enää usko mainoksia, eikä propagandaa.
PS. Taas metalli nosti jäsenmaksuaan, eli lisää säästöjä mulle!
Metallin työttömyyskassa nosti jäsenmaksuaan 0.1%. YTK-kassa nosti jäsenmaksuaan yli 8 % !!!!!
Käypäs kaupassa kysymässä, kuinka monta prosenttia maksaa joku tuote. Raha ratkaisee, jos nolla euroon lisätään sata prosenttia, niin se on yhä nolla euroa.
Jos maksu ennen oli 1,6& ja nyt 1,7%, nousu ei ole 0,1%, vaan 6,25%, jos oikein laskin. Vai mitä?
Niin ja tarkemmin: Metallin työttömyyskassa nosti maksuaan 0,6%:sta 0,7%:iin, jolloin nousua on 10%.
Kyseisillä luvuilla ja sinun ajattelutavallasi nousua on 16,666....%. (0,1/0,6)*100%
Prosenttipohjaisten maksujen muutokset on tapana ilmoittaa prosenttiosuuden muutoksen suuruisena. Tässä on kieltämättä tietty ristiriita, koska jos vuotuinen jäsenmaksu korotuksen seurauksena nousee viidestäsadasta kuutensataan, niin palkansaajalle korotus ei ole nollapilkkujotain%, vaan 20%.
Tämä ei tietenkään tarkoita, että olisin YTK-kassan kannattaja.
Miten se nyt voi olla mahdollista, että laskut tulee oikein, kun pitää ennen sian pierua rynnätä koneelle vinkumaan. On äijällä jotain pielessä. Normaalit ihmiset juo aamukahvin ja lukee päivän sanoman ennen töihin lähtöä, mutta tuo hyväkäs menee koneelle ja rupee siellä itkemään. Sitten tietenki menee töihin ja itkee siellä että laitto aamulla ammattiyhdistyksen kuriin. Kyllä on työkavereilla ihmettelemistä, huomaakohan joku antaa sille lisää lääkkeitä.
Kiireessä en ehtinyt laskea ja piti lisäksi laittaa siihen sana yli 10%.
Todellisuudessa korotus on vieläkin isompi kuin se 16,66..%, koska palkatkin nousevat ja liiton maksut lasketaan prosentteina.
Eli jos tienaat 30 000 €, maksat liitolle jäsenmaksua 510€, josta työttömyyskassan osuus on 210€.
Eli YTK veti pisteet kotiin taas, lasketaan sitten prosenteissa tai euroissa se korotus.
Neuvostoliitossakin valvottiin kaikkea kritiikkiä ja siksi se kaatuikin ja niin kaatuu ammattiliitotkin, koska ne ei siedä arvostelua.
Sinäkin olisit ollut kova tekijä entisessä Neuvostoliitossa, moni toisinajattelija olisi joutunut vankileirille ansiostasi. Harmi, että synnyit väärään maahan ja ehkä vielä väärään aikaankin.
Muista, että Suomi on demokratia ja kaikilla on sananvapaus, vaikkei se kaikkia politrukkeja miellytäkään.
tienaat 100 000 niin ero on vieläkin suurempi, mutta entäs pätkätyöläisellä joka tienaa alle 10 000 vuodessa ??
Liitot eivät puolusta pätkätyöläisiä, monessa paikassa otetaan pätkätyöläisiä pätkätyöläisten tilalle, ja varsinkin terveydenhuoltoalalla monet ovat olleet jo vuosia töissä ilman vakinaistamista, joskus paikat vain vaihtuvat.
Kyllä minä olen syntynyt ainoaan oikeaan maahan maapallolla. Minulla ei ole edes ollut halua hakea passia, koska en pidä ulkomaista. Ainoat avustuksenikin laitan sotaveteraaneille jotka pelastivat Suomen. Kaikki kunnia myös Keskiselle joka laittaa ainoastaan sotaveteraaneille avustukset, ei esim Aasiaankaan, en laittanut minäkään. Suomi nousuun ja autetaan ensin Suomalaisia. Sitä paitsi, minä olen kyllä tarpeeksi kova tekijä täällä armaassa Suomessakin.Ja tohon väärään aikaan syntymisestä, jos olisin syntynyt aikaan jolloin olisin voinut Lalli ja Jaakko Ilkka eivät olisi mitään, sinäkin olisit lukenut historiankirjoistasi aivan jotain muuta.
liitot on saatu lopetettua,voivat loimaan kassalaiset aloittaa elämisen säästöillään,ainakin pätkätöiden välissä.
täysin vapaaehtoista. Mitä liitto tekee jäsentensä hyväksi? Kerää kovat maksut ja osteskelee lomamökkejä, joille sitten jäsenet saavat "halpoja" matkoja.
Just sunkaltaisten ihmisten takia liitot on jämähtänyt aikaan mikä oli 20 vuotta sitten. Se ei vaan teidän kommareiden päähän mene että ne ajat ei tule takaisin. onneksi.
Hohhoh.
Toki tällä palstalla puhutaan myös YTK asiaa, se kun on vaihtoehto liitoille ja kuuluu ilman muuta keskustelun piiriin, kuten työelämä ja yhteiskuntakin ylipäänsä.
Ja sinusta ei sheriffiä -puolueellinen kun olisit.
Sana olkoot vapaa -kuten demokratiaan kuuluu, asiallisesti tottakai. Tässä maassa meinaan on ollut jo aivan liikaa sosialistista sensuuria ja propagandaa ala SDP, SAK, YLE, SKP, KTP, SKDL...
Terveisin: Vapaan Suomen puolesta proo
Kyllä demokratialle -EI sosialismille.
Tänä aikana kun työnantajat tiivistävät rivejään ja järjestäytyvät entistä tiiviimmin niin näillä palstoilla on joko työnantajia tai sitten helevetin tyhmiä työntekijöitä jotka yrittävät saada vastaavasti työntekijöitä olemaan järjestäytymättä. Mitenhän tuossa käy jos se onnistuu ?? Vertaisin näitä ytk:n kannattajia ja kehujia sodan aikaisiin rintamalta paenneisiin käpykaartilaisiin. Eli ei uskalleta ottaa vastuuta yhteisistä asioista vaan luikitaan häntä koipien välissä pakoon silloin kun pitäisi puolustautua ja odotetaan, että kyllä joku hoitaa asiat heidän puolestaan.YTK:n ja sen jäsenten suomalaiseen työelämään tuomia parannuksia tai uudistuksia kirjattaessa ylös siitä tulee yhtä paksu kirja kuin ruotsalaisten sotasaavutuksista toisessa maailmansodassa.
Voi tokkiinsa kun rupesi vanhan sissin sydäntä lämmittämään, juuri tuo käpykaartilaiset ovatkin oikea sana kuvaamaan noita YTK loisia.
Metalliliiton miehet on puna-armeijalaisia!
Tällä en tarkoita rivijäseniä, vaan niitä "liiton miehiä"!
Niitä joille se on se "poliittinen uskonto"!
Pieneksi selvyydeksi jälleen. En todellakaan ole millään tavalla AY-toimintaa vastaan! Päin vastoin.
Kyllä sen nyt tajuaa tyhmempikin miten tärkeä asia se on..
MUTTA, MUTTA!
Koska voi SUOMESSA liittyä sellaiseen metallin työntekijä liittoon joka ei ole samalla kommunistipuolue?
Totta.
TOSIasiassa tilanne tosiaan on lähemmin näin eli SAK kiihkoilijat ovat sosialistisia/kommunistisia puna-armeijalaisia!
YTK jäsen sen sijaan on omilla aivoillaan ajatteleva demokraatti.
Ja demokraatti on sitten aito demokraatti eli kapitalisti eikä mikään sosiaalidemokraatti eli sosialisti! Ero on totaalinen.
Työtön toki on oikeasti se käpykaartilainen ja lusmu. Mutta työtöntähän ei saisi arvostella -sanoo työttömyystukiaisia jakelevat sossut... ja repivät samalla hirmuisia maailmanennätysluokan riistoveroja kaikkien työntekijoiden selkänahasta.
Sossupeli ei tosiaan vetele, sossuiluun kaatuu vielä Suomikin... sosialismi kun ei koskaan toimi ja siten ei myöskään sosiaalidemokratia.
Vaadinkin AITOA demokratiaa tilalle eli parempaa politiikkaa nykyisen taantumus-sossuilun sijaan.
USEISSA länsimaissa myös työläistenkin liitot ovar demokraattisia eivätkä sosialistisia! Mm. USA, Kanada, Australia... eli pois sosialismi liitoista. Sosialismista kun on tunnetusti vain harmia kaikille -näin lievästi sanottuna.
Noh, onneksi kansa on nyt heräämässä uudelleen taistelemaan AIDON demokratian puolesta ja välttelee sossujen järjestöjä -hyvältä näyttää pikkuhiljaa...
Voi, voi, meitä on monta jotka ovat tajunneet olla rahoittamatta ay-mafiaa ja laittaneet säästyneet rahat jemmaan. Itselläni rupeaa olemaan parinkymmenen vuoden jäsenmaksut maksamatta...ihan mukavat rahat! Vituttaako?
Eiköhän olisi jo aika perustaa oma chat-kanava ja keskustelupalsta näille liittouskovaisille, jotka terrorisoivat työpaikoilla ja täällä keskustelupalstoilla oman etunsa turvaamiseksi.
Saisivat siellä keskustella samanhenkisten kanssa, jos pää ei kestä muiden mielipiteitä.
Se kritiikin kestämättömyys on todettu jo vuosien ajan täällä työpaikalla, jossa liittodominantit yrittävät nujertaa ja saada määräysvaltaansa kaikki muut.
Näitä räkänokkia pitäisi vain kumartaa vastaantullessa ja maksaa jäsenmaksuja heidän huvitteluihinsa.
On todettu jo aikoja sitten, että liittonokkamiehet syövät työnantajan kädestä ja syövät omaan suuhun herkkuja, joita kapitalisti tarjoaa.
Näin kenttä on ruokittu.
..eli niille jotka oikeasti tekevät töitä eivätkä ole pelkästään itkemässä. Valitettavasti tämä nykyinen ay-väki ei muuta osaa. Eli perustetaan tosiaan palstat nimeltä "Ammattiliitoissa itkeskelevät" ja "Oikeasti töitä tekevät".
Jokainenhan tietää ettö jäsenmaksut voi vähentää verotuksessa täysimääräisti eli sen suuruudella ei ole mitään väliä. Jokaisen joka hankkii alle 50 tonnii vuodessa kannattaa ilman muuta kuulua liittoon. Itsekin kuulun tähän ryhmään kun on lama-aika ja olen lomautettuna.Onneksi saa ansiosdonnaista. Meidän työpaikalla yksi ei kuulunut liittoon ja arvatkaa kuka sai ekana lähteä kun alettiin neuvotella väen vähetämisestä...
Työnantajani ilmoitti 5 vuotta sitten haluavansa antaa minulle pienen palkankorotuksen, kun olin opiskellut lisätutkinnon omalla alallani.
Oman liittoni luottamusmies sisäpiireineen oli ilmoittanut työnantajalle, että paikallisyhdistys tulee vastustamaan tätä palkankorotusta. Kuntatyönantaja ei tämän takia uskaltanut alkaa uhmaamaan STTK-laisia vastaan, kun työnantaja edustaja itsekin kuului tähän samaan liittoon samaan paikallisyhdistykseen.
Miksi osallistuisin enää tällaiseen oman etuni vastaiseen kollektiiviseen toimintaan!
Erosi tietenkin liitosta.
Työpaikallamme vähennettiin porukkaa. Kaikki lopputilin saaneet olivat liiton voimaan luottaneet laiskapötkyt.
Tynantaja sanoi, että liittoon kuulumattomat ovat eniten työhönsä sitoutuneita, joiden kanssa yhteistyö sujuu. Me saimme jäädä taloon.
Vuosi sitten työnantaja esitti minulle nyt palkankorotuksen ja se toteutuikin. Yhteistyömme hoituu mallikkaasti. Kuulun kaiken varalta julkisten alojen työttömyyskassaan. Jos joudun työttömäksi, työttömyysturva on hoidettu.
Jos sinulla menee noin hyvin,ei sitä voi yleistää valitettavasti tänäpävänä kovinkaan moneen työnantajaan.
Jos yleissitovuus menee sinunkuin työnantajasi varmasti käyttää tilaisuuden hyväkseen,hänen on pakko.Palkat alenee,monet muut edut jäävät.SILLÄ hänen pitää siinä kilpailussa pysyä mukana ja saada tuotteet tuotetuksi samaan hintaan,ehkä vähän alempaankin kuin kilpakumppanit.
Yleissitovuus menee,jos ammattiliittoihin ei kuulu tarpeellinen määrä kunkin alan työväestä.
Mistä sinä silloin säästät?
Liittojen toiminta on mätää kaikilla tasoilla. Tarvitaan sotaa vastaava mullistus ennenkuin toiminta tervehtyy. Yksi järisyttävä korjauksen saava muutos voisi olla kollektiivinen jäsenpako.
Tarvitaan huonot ajat ennenkuin ihmispopulaatio pystyy korjaamaan tämän kieroutuneen, jäsenvastaisen näennäistoiminnan.
Liityn liittoon, kunhan toiminta muuttuu terveeksi,...
ehkä seuraavassa elämässä
Eihän sille mitään voi, jos järjenvalo on sammunut,kuten sinulla entinen jäsen.
Rakkikoirat ovat rakkikoiria.Asiat pitäisi ymmärtää kokonaisuuksina.
Siinä yksi ymmärtämätön reppana, jota voi johdatella miten vaan. Et näe, mitä ympärilläsi tapahtuu.
Jos et ole edellämainittu, olet siipiveikko, liittokätyridominanttityöläinen, joka pötkyää haalarit päällä kuin työläinen, mutta ei pysty muuhun kuin liittouskon ilosanoman levittämiseen, herrojen haukkumiseen, paskanjauhamiseen ja liittoon kuulumattomien mollaamiseen.
Kummallista, että työväenliike ja ay-toiminta ovat asioita, joita ei kestä arvostella.
Niin, eihän diktaattorit kestä arvostelua, koska se voi olla lopun alkua.
Tervemenoa ay!
Historiakin todistaa, ettei valtaapitävä joukkio hyväksyisi mielipidevapautta, yhdistymisvapautta eikä sananvapautta, koska nähdään sen voivan kaataa diktatuurin. Vallassa oleva, dominoiva ay-joukkio saa tyhmät, pelkurit ja hännystelijät sotilaikseen, joiden voimalla vallanpitohulvattomuus jatkuu.
Arvostelijat eliminoidaan. Suomessa ei ammuta, mutta käytetään vastaavia laillisia tuhoamistoimia kuten kiusaaminen, nälviminen, perättömät huhut ja puheet, sidosryhmien käyttö jne. Nämä tappaa pikkuhiljaa.
Toverijoukko on kuin hyeenalauma, jos et kuulu liittoon tai olet kepulaiseksi epäilty.
Kuinka suuri ja mahtava Neuvostoliitto olikaan valvottu, sillä oli kaikki mahdollinen valta ja kontrolli. Joka paikassa oli urkkijoita. Jos joku lipesi linjasta tai ei ylistänyt järjestelmää, niin joutui todella kärsimään ja esimerkillään esti muita käyttämästä omia aivojaan epäkohtien etsimiseen.
Kuitenkin se kaatui! Ja niin on ennenkin käynyt ja tulee käymään ikuisesti. Järjestelmä, joka käyttää kaiken energiansa vain asemansa pönkittämiseen ja kritiikin estämiseen, eikä huolehdi kehityksestä eikä epäkohtien korjaamisesta, on tuhoon tuomittu.
Jos haluaa rakentaa uutta tai korjata vanhaa, silloin joutuu yleensä purkamaan ja joskus jopa hajoittamaan kaiken vanhan.
Ette kai usko, mutta minäkin olin ennen todella ay-myönteinen ja ajattelin aikalailla samoin kuin monet muutkin, eli mielestäni kaikki jotka eivät kuuluneet liittoon jarruttivat vain tasa-arvoisuutta ja kehitystä. Mutta useasti pettyneenä liittoihin ja sen aktiivijäseniin, olen tehnyt valintani. On väärin, että jotkut pilaavat hyvät tavoitteet ja käyttävät hyväkseen ihmisten ideologiaa ja siten vievät pohjan koko touhulta.
Haalareita ei ole,enkä ymmärrä miten olisin siipiveikko koska maksan ammattiyhdistymaksut säännöllisesti.Toisin kuin eräät.Sait varmaan viime neuvotteluissa myöskin palkankorotuksen,kieltäydyitkö siitä?
Tai sitten olet työnantaja, joka täällä duunarit haukkuu.
Kenen luulet ajavan työläisen etuja?Kuka puolustaa palkkojamme ja muita lisiä?
Kysyy haalariton duunari.
Toivot ja uskot, että ay-liike haudataan.Turha luulo,se on taas nostamassa päätään.
Arvostelua kyllä kestämme,miten on sinun laitasi.
Sinä Paavo et sitten hauku tovereita vai?
Siltähän tuo kirjoituksesi vaikutti.Niin sinulla kuin muillakin on sananvapaus,sinä vaan olet siitä törkeimmästä päästä sitä käyttämässä.
Mitä pahaa on,jos liitot yrittävät pitää työtätekevien puolta?Aina eivät onnistu kaikkien mieltä tyydyttämään,useimmiten kyllä.
Sinä varmaan kirjoituksesi perusteella maksat ne palkankorotukset jotka saatiin taas neuvoteltua,niin katkeraa on kirjoituksesi.Jos et maksa,toivottavasti kiletäydyt vastaanottamasta meidän toverien neuvottelemia korotuksia.Nehän ovat saastaa sinun mielestäsi.Olenko ymmärtänyt oikein?
Pitäisikö sinun mielestäsi Suomeen saada orjat työt tekemään.Siltä sinun juttusi kuulostaa.
Ei olisi sananvapautta, jos teikäläiset hurmoshenkisiin uskovaisiin verrattavat poliitikkoliittofanaatikot saisitte päättää.
Kyllä te sulkisitte nettisivut, joissa ei ylistettäisi liiton ihanuutta ja Ihalaisen ja hänen rakkaitten luottamusmiestovereita, yli-inhimillistä työtä tekeviä työläiskansaa pyyteettömästi ja raivokkaasti puolustavia tovereita, jotka meidän puolesta omaa etuaan uhmaten kapitalistin verenimijäriistäjien ahneutta vastaan joutuvat taistelemaan ja ryyppimään pahanmakuista konjakkia milloin Helsingin yökerhoissa milloin Lapin hiihtokeskusten älyttömän häikivillä hangilla.
Neuvottelen itse omat palkankorotukseni, vaikka liittofanaatikot yrittävät estää. Palkanlaskusta vuotaa tietoa luottamusmiehistöön, mutta ettepä voi estää enää. Kuuluessani liittoon estitte tasokorotukseni. Ei onnistu enää.
Kulissit ovat vielä pystyssä ja sinä näät pelkästään ne, mutta ajanhammas syö nekin joskus. Se pää ei enää nouse, tutisee vaan. Ehkä näin on tarkoituskin, uusi yhdistystoiminta syntyy, jolloin virheistä on opittu, muuta se ei onnistu vuosikymmeniin, tuskin minun elinaikanani. Vanhojen pierujen pitää ensin häipyä ja hehän ujuttautuisivat uuteenkin toimintaan mukaan, koska heillä on jo kokemusta siitä, miten sumutus toimii. Näin on kaatunut monta hyvää uudistusta, koska samat, jotka pilasivat entisen ovat rakentamassa uutta samoin piirustuksin.
Onnea sinulle katkeroituneeseen elämääsi.Pienenä pyyntönä,älä silti yleistä kaikkea.
JÄLJET PELOTTAVAT. ANNETAAN JOKAISEN ITSE PÄÄTTÄÄ ASIOISTAAN.
- JOS ON HYVÄ ELOKUVA, SITÄ MENNÄÄN KATSOMAAN.
- JOS ON HYVÄMAINEINEN RAVINTOLA, SINNE MENNÄÄN.
- JOS ON HYVÄ, OIKEASTI HYVÄ LIITTO, TAI KASSA, SINNE MENNÄÄN. EI TARVITSE KENENKÄÄN OLKAPÄÄSTÄ SINNE RETUUTTAA JA KIELTÄÄ KATSOMASTA MUUALLE.
HAISEE KIINALLA JA VENÄJÄLLE PERKELEEN PAHASTI. VERELLE. KURJUUDELLE. YKSINVALLALLE. KÖYHYYTTÄ.
TAHTOISIN NÄHDÄ ELÄMÄNI AIKANA YHDEN KOMUNISTIVALTION, MISSÄ ON EDES NIIN HYVÄ, KUIN ON TÄÄLLÄ KÖYHÄSSÄ SUOMESSA, TAI EDES YHDEN KAUPUNGIN SUOMESSA. MUUTTAISIN SINNE HETI ORJAKSI JA NAUTTISIN HYVÄSTÄ OLOSTANI PARATIISISSA.
MIKSI KUKAAN MAAMME JOHTAVA POLITIIKKO EI TAHDO MUUTTAA SOSIALISTIMAIHIN, TAI MENE SINNE LOMAILEMAAN.
EI TIETENKÄÄN. LÄNTEEN JA HYVINVOINTIIN, ETTÄ JAKSAA KOTIMAASSA TAAS HAUKKUA KAPITALISTEJA (= MAKSUKYKYÄ). TERVE TORVET, ORJANAKO AINA VAAN?