Kohteena erityisesti puolalaiset
Mediatietojen mukaan erityisesti puolalaiset ovat joutunet viharikosten kohteiksi. Puolalaiset ovat merkittävin eurooppalainen maahanmuuttajaryhmä Britanniassa.
Keskiviikkoiltana kuusihenkisen puolalaisperheen pihavaja sytytettiin liekkeihin Porthsmouthissa. Perheen vanhemmat Adam ja Gabriella Abrahamovic kertoivat myös saaneen viestin, jossa luki ”painukaa takaisin v***n maahanne, ensi kerralla vuorossa on perheenne”. Perheen 14-vuotias tytär löysi viestin perheen kotiovelta mennessään katsomaan onko palokunta tulossa roihuavan pihavajan sammutukseen.
Kymmenen vuotta talossaan asuneet Abrahamovicit kertoivat kokeneensa aiemminkin vihanpitoa, mutteivät tällaisessa mittakaavassa. Tapauksesta uutisoi muiden muassa Independent.
Äänestystuloksen jälkeen myös Länsi-Lontoossa sijaitsevan Puolan kulttuuriyhdistyksen tilat saivat ylleen graffitikirjoituksen, jossa puolalaisia kehotettiin menemään kotimaahansa. Maassa asuville puolalaisille on myös jaettu koteihin lappuja, joissa on lukee ”Jätetään EU, ei enää puolalaisia syöpäläisiä”, kertoi BBC.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Suomen vihatuimmat ovat irakilaisia/somaleja.
No ei. Vaan vihatuimmat ovat - suomalaisia.
Suvakit vihaavat suomalaisuutta.
Eivät somalit vie brittien työpaikkoja vaan halpatyönpolkija polakit. Näin myös Suomessa.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001216653.html
Anarkistit ja suvakit käyttävät tilannetta hyväkseen. Polakit ovat ainakin täällä meilläpäin käyttäytyneet niinkuin kunnon kansalaisten kuuluukin. Eivät ole valittaneet ruuasta, eivät vaadi moskeijoita tai katolisia kirkkoja. eivät yritä tuoda mitään jumalallisia paskalakeja kuten shariaa Suomeen. Maksavat veroa ja ovat tulleet ilmiselvästi töihin. Ihan kelpo porukkaa joiden kanssa ystävystyy erittäin helposti. En tiedä heidän tuntipalkkaansa mutta uskoisin että voivat olla hiukan halvemmalla kuin kantasuomalaiset. Ammattiliitto varmasti yrittää hoitaa heidän palkkauksensa asianmukaiseksi ja tasavertaiseksi.
Tällä on myös näitä loisia, niiden työhaluista en vielä tiedä mutta käyttäytymisestä jo tiedän. Kulkevat ja mölyävät kuin Euroopan omiswtajat,
Somalit eivät tee työtä Suomessa. he vaan vievät suomalaisten verorahat.
No, tyhmä ei ole se joka pyytää vaan se joka antaa.
Eikös Lindström luvannut jalkautua etsiäkseen somaleille työtä?
Briteistä kevennysuutinen (en tiedä koskeeko puolalaisia millään lailla)
https://www.thesun.co.uk/news/1416351/girl-9-moves-bin-that-refuse-collectors-refused-to-empty-because-it-was-too-heavy/
Roskisten tyhjentäjät jättivät perheen roskiksen tyhjentämättä, koska se oli liian raskas työntekijöille. Kun firma kyseli asiaa työntekijät sanoivat, että se oli äärettömän raskas. Perheen 9-vuotias koulutyttö näytti, miten sen roskiksen liikuttaminen on niin äärettömän raskasta.
Unkari ja Puola rikkovat ihmisoikeuksia ja demokratiaa vielä törkeämmin.
”Ei se auta, kun sanomme, että muut ovat rikkoneet räikeämmin. Ei se anna meille anteeksi”, Rehn sanoo. ”Olen ymmärtänyt, että perustuslakivaliokunnassa näitä perusoikeus- ja ihmisoikeusasioita ei ole otettu syvästi vastaan.”
Entä jos Arkadianmäen kovuudessa on kyse siitä, ettei osa kansanedustajista tunne Suomen perustuslakia, ihmisoikeussopimuksia, EU-oikeutta ja muita Suomea sitovia sopimuksia?
”Tämä on johdatteleva kysymys”, Rehn toruu.
Sen verran kysymys kuitenkin houkuttaa häntä, että hän haluaa vastata: ”Sanon, että kyllä on.”
KETÄ REHN tästä kaikesta syyttää? Perussuomalaisiako yksin?
Ei, ei lainkaan, Rehn sanoo. Koko hallitus kantakoon vastuunsa. Ihmisoikeuksia rikkova politiikka on yhtä lailla keskustan ja kokoomuksen syytä. Ne ovat hylänneet vanhat arvonsa.
”Keskustan ja kokoomuksen pitäisi kakistaa itsestään ne aiemmat periaatteensa. Se, että ihmistä kunnioitetaan”, hän sanoo.
”Minua koskettaa tämä raaka ihmisten kotiin lähettäminen. Ei Suomi voi lähettää ihmisiä maahan, jossa heidät ehkä tapetaan. Meidän täytyy pitää sopimuksista kiinni.”