Poliisi itse syypää Dallasin verilöylyyn

Dallasin poliisitappojen motiivi löytyy poliisien omista teoista. Valkoinen poliisi on tappanut Yhdysvalloissa vuosien mittaan joukoittain mustia, jopa ilman mitään syytä. Mustien viha leimahti yli kiehumispisteen ja verilöyly alkoi. On tietysti hirvittävää, että poliisi joutui nielemään omaa "lääkettään".
23286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Kukaan ei kerro tässä viimeisessä tapauksessa sitä avoimesti, että kaverilla oli ase tulossa ulos taskusta. Poliisihan oli huutanut että sillä on ase.
Tuskin poliisilla on agendana ampua kuoliaaksi pidättämiään mustia tuosta vain? Hullu ajatus. Tiestyt faktat vain jätetään jostain kumman syystä kertomatta
näissä tapauksissa.

Äänestä
  • Se oli myös rimpuillut oikean kätensä vapaaksi, ja se oli jo ihan aseen tuntumassa. Täysin oma vika, olisi totellut poliisia eikä yrittänyt saada asetta käteensä.

    Äänestä

  • YouTubessakin kiertää video, jossa musta autokuski lähtee juosten karkuun häntä pysäyttänyttä valkoista poliisia, jolloin poliisi ampuu miestä virka-aseella SELKÄÄN KAHDEKSAN KERTAA, eli koko lippaallisen sillä seurauksella, että mies tietenkin kuolee heti. Jälkeen päin todettiin, että mies oli aseeton. Poliisi ei tiettävästi saanut tilanteesta rangaistusta, koska hän oli omien sanojensa mukaan peloissaan.
    Mustan oma vika, eikö totta? Olisi voinut ymmärtää kuolla oma-aloitteisesti siihen auton viereen, kun kerran oli mustaksi syntynyt.

    1Äänestä

  • Nii oliks tää se tapaus kun toi kiltti viaton pikku *eekeripoika oli sitä ennen varastanu sikareita kaupasta ja hujauttanu pari kertaa iiiiiihan vahingossa sitä poliisia partioauton ikkunasta nyrkillä päin pläsiä? :)

    Äänestä

  • Timo_XL_ kirjoitti:

    Nii oliks tää se tapaus kun toi kiltti viaton pikku *eekeripoika oli sitä ennen varastanu sikareita kaupasta ja hujauttanu pari kertaa iiiiiihan vahingossa sitä poliisia partioauton ikkunasta nyrkillä päin pläsiä? :)

    Ei ollut. Kaveri nostatettiin pystyyn ja ulos auton viereen suoraan kuskin pukilta. Kuski oli muuten ikämies, kuusissakymmenissä, joten tuskinpa olisi käynyt poliisia mottaamassa muutenkaan.
    Mutta sanopa sinä Timo_XL_, että jos musta mies olisikin varastanu sikareita kaupasta ja hujauttanu pari kertaa iiiiiihan vahingossa sitä poliisia, niin olisiko poliisi ollut oikeutettu ampumaan mieheen kahdeksan luotia ja selkään? Siis siinä vaiheessa miehen rikos oli pakeneminen.

    Äänestä

  • Ase tulossa ulos taskusta?Merkillinen ase kun omin päin ryhtyy poliisia vastustamaan.
    Tarvittiin neljä laukausta aseen omistajaan estämään aseen enempi ulostulo.
    Sivistysvaltiossa yksi likipitäen kosketuslaukaus olisi riittänyt tekemään uhrin vaarattomaksi.
    Jenkkilässä on ilmeisesti ohjeena että
    1.Käytä asetta heti pienimmänkin paniikkioireen ilmetessä.
    2.Varmista että ampumasi henkilö varmasti kuolee,jolloin hän ei pysty todistamaan sinua vastaan.

    Äänestä

  • Syvältä taskusta piti ase kaivaa eikä todellakaan yrittänyt itse ottaa. Murhatuomio vaan kytille tai sitten jäävät odottamaan milloin joku kostaa, toivottavasti joutuvat kitumaan.

    Äänestä

  • Timo_XL_ kirjoitti:

    Nii oliks tää se tapaus kun toi kiltti viaton pikku *eekeripoika oli sitä ennen varastanu sikareita kaupasta ja hujauttanu pari kertaa iiiiiihan vahingossa sitä poliisia partioauton ikkunasta nyrkillä päin pläsiä? :)

    Kasvaako pikkupipulisi pari milliä kun yrität todistella olevasi mustia parempi kuten kytillä ammuskellessa? Surkastuu se kuitenkin entisiin mittoihin eikä seiso koskaan.

    Äänestä

Ja miksei mennyt maahan kun poliisi käskytti??
Kuuroko se oli?
Nuo monet poliisien ampumat toimivat aivan hullusti.

Äänestä
  • Pössyt päässä antaa kuolemattomuuden tunteen.

    Äänestä

  • dgdfh kirjoitti:

    Pössyt päässä antaa kuolemattomuuden tunteen.

    Epälooginen käytös selittyy sillä, että on juuri tajunnut, että on tullut lähdön hetki, teinpä sitten niin tai näin.

    Äänestä

  • Olet sinä kusipää helvetin typerä paska! Mahdatko olla edes peruskoulua saanut läpikäytyä?

    Äänestä

  • Olet aivan oikeassa, kannattaa tehdä juuri päinvastoin kuin hermoheikot punaniskat käskee, ei odottaa kun käskevät ottaa paperit jolloin ampuvat vaan ampua ensin ja näyttää ne paperit sitten :)

    Äänestä

Jeronimo Yanez oli se poliisi, joka ampui Philando Castlen.

Äänestä

Miksi laskivat orjat pois puuvillapelloilta?

Äänestä

Black lives matter ... Indeed! :)

Paitsi mustille ITSELLEEN!

"The total number of gang homicides reported by respondents in the NYGS sample averaged nearly 2,000 annually from 2007 to 2012."

Jenkeissä on nostettu helvetinmoinen poru PARISTA poliisin ampumasta *eekeristä, vaikka JOKA VUOS, ghetto*eekerit tappaa toisiaan 2000 per vuosi jengisodissaan! :)

Ongelma: Poliisit!?

Juupa juu! :/

Äänestä
  • Eikös ne sitten toimi juuri kuten kytät opettaa, ampua ensin ja kysyä sitten. Ei voi kuitenkaan laittaa kaikkea kunniaa mustille koska kytät lavastaa omia ja toisten valkoisten tekemiä murhia mustien tekemiksi.

    Äänestä

Rasistipoliisien oma vika. Mitäs öykkäröivät ja haastavat riitaa. Mustat miehet ampuu aina takaisin ja ei tule loppumaan ennenkuin jeparit älyää käyttäytyä ihmisiksi mustia kohtaan!

1Äänestä

..poliisin teot ovat ala-arvoisia. Miksi presidentti Obama ei sano asiaa näin!
Nyt poliisit kuolivat vain ja ainoastaan niiden murhamies poliisien takia. Ihmisten mitta tulee täyteen jokaisessa terrorimaassa, missä poliisi toimii väkivaltaisesti.

USA:n tunnustettava, että poliisi tai oikeusjärjestelmä ei toimi.

On suorastaan selvää, että poliisin murhien takia ovat terrori iskut tilauksessa! Poliisit jopa hakkaavat asunnottomia kuoliaaksi, ilman mitään syytä! Brasisialiassa oli vielä jokin aika sitten poliisien kuoleman patrulleja jotka mm. murhasivat katulapsia.
Meksikossa poliisit murhavaat tuhansittain ihmisiä, ollessaan sotkeutunut huumeliigojen sotiin, itse edunsaajina.
Suomessa Kekkosen lahjottu oma poliisi, "supo" oli vastaava esimerkki. Halpahintaisia "presidentin töitä" tekevänä laitoksena, kyttäsi pyynnöstä ihmisiä ja teki temppuja.
Amerikassa poliisi ei suojele ihmisiä vaan poliisia....Natsihallintoa tiedossa USA:ssa, kun Trump voittaa ja amerikan roska sakki saa vallan.."jokaiselle osansa"....

Äänestä
  • Juuri oli lehdessä haastattelu, jossa "hyvät" kytät kertoi miten pahat kytät murhaa kodittomia, myös lapsia ja pikkurikollisia, mutta eivät voi kertoa koska heidät itsensä murhattaisiin. Että sellaisia nämä "lainvalvojat" ovat. Suomessakin murhaavat putkaan parikymmentä vuodessa eikä kukaan puutu mitenkään.

    Äänestä

Nim timo xl uskomattoman pässi tyyppi olet???


Fatkat puhuu toista kuin sinä natsirasisti täällä estät???

Häviät mennen tulle 10 0

Tosi on !!

Äänestä

Mustien tappajista 93 prosenttia ovat mustia. Taitaisi oikeasti olla syytä paneutua mustien omiin ongelmiin, eikä yrittää kaikkeen etsiä syytä r sismistä.
Eilen bbc:llä haastettelivat (vahingossa varmaan) amerikkalaista rikostutkijaa, joka sanoi, että median takia koko tämä show saa alkunsa muutamasta tapauksesta ja totuus on, että ilman poliisia jälki mustien asuinalueella olisi kamalaa. Joku vanha nainen oli juuri hänelle kertonut, että hän ei uskalla juuri lähteä kotoaan, vaan pitää kutsua poliisi kun piha makaa täynnä mustia miehiä vetämässä huumeita ja kauppaamassa heroiinia.

Äänestä
  • Tunnenkin sen isoäidin, se on yhden tutun punaniskan jolta käyn aina ottamassa pilliä poskeen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


dallasinpulla kirjoitti:

Dallasin poliisitappojen motiivi löytyy poliisien omista teoista. Valkoinen poliisi on tappanut Yhdysvalloissa vuosien mittaan joukoittain mustia, jopa ilman mitään syytä. Mustien viha leimahti yli kiehumispisteen ja verilöyly alkoi. On tietysti hirvittävää, että poliisi joutui nielemään omaa "lääkettään".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu