Tässä hieman jutun tynkää. Lukekoot ken jaksaa.
Viime aikoina, noin 1,5 vuoden aikana, on ajatuksia ja mietteitä hieman herättänyt eräs seikka. Jostain syystä vastakkainen sukupuoli, naiset siis, ovat olleet minusta kiinnostuneita. Tämä tietysti imartelee ja laittaa ajattelemaan, että miksi ei ollut tällainen "flaksi" joskus teinivuosina, silloin kun olin vapaa ja villi. Tokihan silloinkin jonkinlaista menekkiä oli, mutta nykyinen ei ole missään suhteessa menneeseen. Ja uskoisin aina olleeni, kuten nytkin, aivan normaalin näköinen mies. Ja vaikka olenkin melko hyvin menestynyt akateemisesti koulutettu kaveri, se ei näy missään nimessä minusta ulospäin, joten se ei voi olla mikään syy.
Vaan eipä tuossa olisi mitään, ellen olisi kohta jo kymmenen vuotta ollut parisuhteessa. Pettänyt en ole, vaikka olen saanut aivan suoriakin ehdotuksia. Pusun joskus joku on saattanut minulta, Kaurismäkeä lainaten, varastaa. Mutta en voi sanoa, etteikö olisi joskus mietityttänyt mitä jos.... Ja sekin pitää sanoa, että itse en ole koskaan minkäänlaista aloitetta tehnyt, ainoastaan keskustellut ystävällisesti, jos vastapuoli on tullut tekemään tuttavuutta.
Mutta tästä sitten pääseekin pieneen filosofiseen pohdintaan pettämisestä. Mitä pettäminen on? Itse kun en mihinkään suurempaan usko, niin eipä pettämistä voi laittomanakaan pitää, kun se ei ole rikoskaan läntisen lainsäädännön mukaan. Ihmettelen yleensäkkin, miksi pettämisestä on tullut noin paha asia, onko se kirkon lanseeraama perintö vai mikä? Tietysti rakastelu sana juontaa sanasta rakkaus, mutta entäpä seksi? Voiko seksin ja rakastelun erottaa? Rakastelussa on tunteet mukana, mutta seksissä ei... hmm... mutta tapahtuvat samalla tavalla. Vaikeampi asia.
Seksihän on ollut perusedellytys lajien säilymiselle. Ihmiset ovat sitä harrastaneet ihmisen alkulajeista lähtien, ja kuten myös muut eläimet. Mutta missä vaiheessa se on muodostunut rakasteluksi? Taitavat ihmisen lisäksi seksistä nauttia jotkut apinat tai orangit sekä delfiinit. Mutta kun ne harrastavat seksiä useiden eri lajikumppaniensa kanssa, eivät ne petä. Eli onko tässä ainut ero ihmisen kyky ajatella ja tehdä asioista vain monimutkaisia?
Vaan enpä minä pettämistä puollusta. Sehän on hyvä, että on tiettyjä rajoituksia. Jos seksi olisi niin sanotusti vapaata, niin taudit voisivat levitä huomattavasti nykyistä voimakkaammin, ehkäisyvälineistä huolimatta. Samoin myös tahattomat raskaudet.
Kuten aiemmin sanoin, en ole pettänyt, ja itseni tuntien en tule sitä tekemään. Olisin nimittäin sen tehnyt, jos sen tekisin. Mutta ajatuksia herättää, miksi en voi pettää, vaikka puolisoni ei saisi tietää? Joku sisäänkasvanut moraali? Tiedä häntä. Ja omalta osalta pettämisellä ei olisi mitään tekemistä sen kanssa, ettenkö rakastaisi puolisoani. Missään nimessä en tahdo elää kenenkään muun kanssa. Enkä tietysti halua pettää senkään takia, kun tiedän kuinka kipeää se teksi puolisolleni, jos hän saisi tietää. Mutta miksi se tekee kipeää? Selvinneekö perimmäinen syy tähän koskaan?
Viime aikoina, noin 1,5 vuoden aikana, on ajatuksia ja mietteitä hieman herättänyt eräs seikka. Jostain syystä vastakkainen sukupuoli, naiset siis, ovat olleet minusta kiinnostuneita. Tämä tietysti imartelee ja laittaa ajattelemaan, että miksi ei ollut tällainen "flaksi" joskus teinivuosina, silloin kun olin vapaa ja villi. Tokihan silloinkin jonkinlaista menekkiä oli, mutta nykyinen ei ole missään suhteessa menneeseen. Ja uskoisin aina olleeni, kuten nytkin, aivan normaalin näköinen mies. Ja vaikka olenkin melko hyvin menestynyt akateemisesti koulutettu kaveri, se ei näy missään nimessä minusta ulospäin, joten se ei voi olla mikään syy.
Vaan eipä tuossa olisi mitään, ellen olisi kohta jo kymmenen vuotta ollut parisuhteessa. Pettänyt en ole, vaikka olen saanut aivan suoriakin ehdotuksia. Pusun joskus joku on saattanut minulta, Kaurismäkeä lainaten, varastaa. Mutta en voi sanoa, etteikö olisi joskus mietityttänyt mitä jos.... Ja sekin pitää sanoa, että itse en ole koskaan minkäänlaista aloitetta tehnyt, ainoastaan keskustellut ystävällisesti, jos vastapuoli on tullut tekemään tuttavuutta.
Mutta tästä sitten pääseekin pieneen filosofiseen pohdintaan pettämisestä. Mitä pettäminen on? Itse kun en mihinkään suurempaan usko, niin eipä pettämistä voi laittomanakaan pitää, kun se ei ole rikoskaan läntisen lainsäädännön mukaan. Ihmettelen yleensäkkin, miksi pettämisestä on tullut noin paha asia, onko se kirkon lanseeraama perintö vai mikä? Tietysti rakastelu sana juontaa sanasta rakkaus, mutta entäpä seksi? Voiko seksin ja rakastelun erottaa? Rakastelussa on tunteet mukana, mutta seksissä ei... hmm... mutta tapahtuvat samalla tavalla. Vaikeampi asia.
Seksihän on ollut perusedellytys lajien säilymiselle. Ihmiset ovat sitä harrastaneet ihmisen alkulajeista lähtien, ja kuten myös muut eläimet. Mutta missä vaiheessa se on muodostunut rakasteluksi? Taitavat ihmisen lisäksi seksistä nauttia jotkut apinat tai orangit sekä delfiinit. Mutta kun ne harrastavat seksiä useiden eri lajikumppaniensa kanssa, eivät ne petä. Eli onko tässä ainut ero ihmisen kyky ajatella ja tehdä asioista vain monimutkaisia?
Vaan enpä minä pettämistä puollusta. Sehän on hyvä, että on tiettyjä rajoituksia. Jos seksi olisi niin sanotusti vapaata, niin taudit voisivat levitä huomattavasti nykyistä voimakkaammin, ehkäisyvälineistä huolimatta. Samoin myös tahattomat raskaudet.
Kuten aiemmin sanoin, en ole pettänyt, ja itseni tuntien en tule sitä tekemään. Olisin nimittäin sen tehnyt, jos sen tekisin. Mutta ajatuksia herättää, miksi en voi pettää, vaikka puolisoni ei saisi tietää? Joku sisäänkasvanut moraali? Tiedä häntä. Ja omalta osalta pettämisellä ei olisi mitään tekemistä sen kanssa, ettenkö rakastaisi puolisoani. Missään nimessä en tahdo elää kenenkään muun kanssa. Enkä tietysti halua pettää senkään takia, kun tiedän kuinka kipeää se teksi puolisolleni, jos hän saisi tietää. Mutta miksi se tekee kipeää? Selvinneekö perimmäinen syy tähän koskaan?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Miltä sinusta tuntuisi, jos vaimosi peuhaisi jonkun toisen kanssa lakanoiden välissä ja kysymys olisi vain villistä seksistä?
Tottakai olen tuota miettinyt. Kyseessä ei olekkaan se, etteikö se tekisi kipeää. Kysymyksessä on se, että miksi se tekee kipeää? Mistä juontaa moinen?
Omakohtaisesti olen rakastanut toista ja ikävä kyllä rakastan yhä edelleen... (rakastan kyllä miestänikin), siis aivan villillä ja järjettömällä tavalla. Minulla on hirveitä syyllisyydentunteita, vaikkei suhteessani seksiä olekaan. Välillä VIHAAN tuota toista rakkautta! Mietin vain mistä johtuu moinen?? Rakastaa saa kunhan ei rakasta liikaa. Turha myöskään sanoa, että keskity mieheesi ja jätä toinen rakkaus. Ei toimi. Rakkaus miestäni kohtaan ei lisäänny sillä, että jätän jonkun toisen rakastamatta.
On tästä ainakin se "hyöty" ollut, että uskon niitä, jotka väittävät rakastavansa kahta. Ymmärrän niitä, joilla on pitkäkin rinnakkaissuhde (vaikka se olisi seksin kera). Ymmärrän myös niiden kumppaneita, jotka eivät jätä puolisoaan tämän rinnakkaisuhteen myötävaikutuksesta. Elämä ei ole niin simppeliä ainakaan kaikilla.
Varmasti kuolisin jos ryhtyisin toisen rakkauteni kanssa intiimiin suhteeseen. En hallitsisi tunteitani enää mihinkään suuntaan ja minusta tulisi työkyvytönkin ;D. Tämä taas on sangen mielenkiintoista. Kerran tavatessani mukavan miehen hän pyysi minua yöksi luokseen, ihan vain nukkumaan. En lähtenyt tietenkään, mutta asia alkoi kiinnostaa. Silloin ymmärsin myös niitä, jotka harrastavat yhdenyön suhteita. Kuinka helppoa onkaan pikainen seksisuhde tuntemattoman kanssa, jolta ei halua mitään muuta kuin seksiä. Hyvin yksinkertaista.
Jos miehelläni joskus paljastuisi jonkinmoinen suhde toiseen naiseen niin tietäisin, että rinnakkaissuhde tekisi kipeää hänelleKIN ja siitä huolimatta hän rakastaisi myös minua (jos MINUSTA siltä muuten tuntuu). Jos hänellä taas olisi yhdenyön suhde niin se ei edes kovin kirpaisisi (ehkei häntäkään); seksiähän se vain on.
Kun sydämessä on varastossa paljon rakkautta, sitä voi jakaa monien ihmisten kanssa ja kokea rakkautta ja rakastetuksi tulemista monella eri tasolla. Mutta jos tuntee yhtä aikaa kahta eri henkilöä kohtaan sellaista rakkautta, jota haluaa ilmaista myös fyysisen läheisyyden kautta, niin elämä muuttuukin vaikeaksi...
Itselleni kävi niin, että tapasin yllättäen erittäin mukavan miehen - tutustuimme, ihastuimme. Jotenkin vain asiat johtivat lopulta siihen, että päädyimme intiimiin suhteeseen. Kaikki olisi kaunista ja ihanaa, ellen olisi naimisissa. Kymmenen vuotta saman miehen kanssa, enkä koskaan aiemmin ole pettänyt, en edes suudellut ketään toista. Ja nyt... Itsesyytöksiä, itkua, ahdistusta, tunteet sotkussa, elämä sekaisin, en pysty keskittymään töissä, huokailen kotona...
Voi kunpa olisin osannut pitää tuon toisen suhteen ystävyyden tasolla! Fyysisen läheisyyden kaipuu ja silkka intohimo pilasi kauniin, molemminpuoliseen välittämiseen perustuvan orastavan ystävyyden ja teki siitä jotain rumaa, väärää, tuomittavaa. Olen aina mielessäni jyrkästi tuominnut pettämisen ja pettäjät. Yhtäkkiä minusta itsestäni on tullut samanlainen...
Olen samaa mietinyt mutta eri kannalta. Itselleni kävi niin, että aviomies petti. Mielestäni on ihan hirmuisen itsekästä ajatella, että samaan aikaan voi pitää kahta suhdetta. Ei elämässä kaikkea voi saada. Jos olet tyytyväinen siihen, mitä sinulla on ja jos rakastat puolisoasi niin mitä helvettiä semmoista edes miettimään.
Olisiko ruoho sitten vihreämpää aidan toisella puolella. Jotenkin tämä meidän yhteiskunta viestittää sitä, että heti mulle kaikki nyt. Ei sitä voi vaan itsekkäästi ajatella, että kun panettaa niin ensimmäiseen punkkaan vaan. Eipä tämä kysymykseesi vastaa, mutta ainakin tiedän, että sillä voi saada niin paljon pahaa aikaan, että jos puolisosi haluat pitää ja jos hän sinulle mitään merkitsee niin ei kai edes pitäisi haluta toista satuttaa niin paljon...
Jos siinä ei mitään pahaa olisi niin miten musta niin helvetin pahalle tuntuis?
Väitän, että pettämisestä mielen pahoittaminen on ainakin osin opittua käytöstä. Yhteiskunnassamme on vallalla ajatus, että täytyy olla yksiavioinen. Toisaalta jotkut väittävät, että ihmisapinat ovat olleet yksiavioisia. Myös jotkut muut eläimet ovat yksiavioisia, esimerkiksi joutsenet. Näin ollen yksiavioisuus lisää jälkeläisten selviytymismahdollisuuksia. Se siis on myös geeneissä.
Usein sanotaan, että nainen on yksiavioinen, koska mies on tuonut perheelle turvaa ja ravintoa. Nainen ei ole pystynyt kasvattamaan lapsiaan yksin. On siis hänelle ja jälkeläisille eduksi, että mies on yksiavioinen eikä lähde muiden naisten kanssa pelehtimään. Toisaalta taas mies käyttää paljon energiaa lasten elättämiseen. Näin ollen on miehelle eduksi, että lapset ovat hänen omiaan.
Selitys yksiavioisuudelle löytyy siis myös ihan biologiasta. Toistan kuitenkin sen, mitä alussa kirjoitin. Uskon että se on ainakin osittain opittua. Ihminen ylipäätään osaa luonnostaan kovin vähän. Monet itsestään selvinä pitämämme ominaisuudet ovat opittuja.
Tane k, veit sanat suustani! Eli uskon todella yksiaviollisuuden olevan suureksi osaksi kiinni kulttuuristamme, mutta se juontaa juurensa paljon syvemmälle - lajin selviytymiseen ja jatkuvuuteen. Uskon myös mustasukkaisuuden olevan vahvasti (muttei sekään kokonaan) biologista, eli se on "petetyn" kumppanin tapa reagoida suhdetta uhkaavaan tekijään, joka saattaa uhata myös jälkeläisten selviytymistä.
Ihminen on kehittynyt niin valtavan nopeasti, ettemme vielä ole ehtineet päästä eroon primitiivisistä tarpeistamme (tai saada niistä yliotetta). Pääsemmeköhän koskaan..?
minusta ei ole oikein rinnastaa ihmistä eläimiin.
Eikä vetää siitä johtopäätöksiä tai elämänohjeita.
sanotaan johtuvan lapsen ja äidin välisestä suhteesta vauvaiässä. Jos siinä äidin ja vauvan suhde ei ole päässyt kehittymään riittävästi, esim hylkääminen tai välinpitämättömyyttä, väsymistä etc vauva voi kokea sen hylkäämisenä. Aikuisena hän voi alitajuisesti pelätä hylkäämistä, joten joku toinen voi siinä mielessä tuntua uhkaavalta eikä mene täysillä mukaan suhteeseen sen takia. Se on tunnepuolen juttu.
Tuli tuossa hetken mietittyä aivan samoja ajatuksia joutsenista ja siitä, että evoluutio on muokannut meistä yksiavioisia, jotta jälkeläisillä olisi parhaat mahdolliset edellytykset selvitä. Ja tietenkin tätä kautta asia on myös hiljalleen omaksuttu ja myös tätä kautta lapset oppivat sen vanhemmilta. Eli siinä jo oikeastaan vastasin myös itselleni.
En todellakaan avauksellani puollustellut pettämistä, mistä näytti aika kipakoita vastauksia tulevan, mikä on aivan oikeutettua. Lähinnä vaan, kun satuin palstan juttuja lukemaan, niin tuntuu olevan aika jupas eipäs väittelyä. Yritin hakea vähän objektiivisempaa näkökulmaa, mutta lienee tässä asiassa melko mahdotonta. Tämä kun ei ole mustavalkoin juttu. Ja toisaalta, vaikea minun on kirjoittaa sellaisesta asiasta, josta minulla ei ole kokemusta. Sen kyllä tiedän, että pettämisestä en kokemuksia halua, puolin enkä toisin, enkä kellekkään muullekkaan siitä mieltä pahoittamaan!
Tämä asia nyt ei vain mene sinun mielipiteesi mukaan. Ihminen on eläin. Se on fakta, eikä muuksi muutu. Meidät erottaa muista lajeista älykkyys. Periaatteessa muuta eroa ei ole. Ihminen on eläin myös sikäli, että meillä on paljon vaistomaisia toimintoja - vaikkakin paljon on myös opittua.
Jos ihminen aikoo ymmärtää omaa toimintaansa, ajatuksiaan, halujaan ja tunteitaan, on mielestäni erittäin tärkeää sisäistää se, että olemme eläimiä. Meillä on vaistomaisia toimintoja ja tunteita, joilla ei ole järkiperäistä syytä. Geneettisesti ihmistä lähimpänä nykyään elävistä lajeista on bonobo, eli kääpiösimpanssi. Niiden ja simpanssien käytöksestä löytyy paljon samaa kuin ihmisistä. Heidän laumakäyttäytymisessään on politiikkaakin.
Jos tutkit ihmistä, muttet ymmärrä että ihminen on eläin, menet pahasti metsään. Ihmisen todellisen luonteen ymmärtäminen ja hyväksyminen on avain todelliselle tutkimukselle. Korkeintaan voidaan sanoa, että "ei ole oikein rinnastaa ihmistä MUIHIN eläimiin". Se voi olla mielipiteesi. Et kuitenkaan voi pelkällä mielipiteelläsi muuttaa sitä faktaa, että ihminen on eläin. Samoin ei kukaan voi poistaa esimerkiksi gravitaatiota olemalla pelkästään sitä mieltä, että gravitaatio ei ole totta.
ja joitakin ei paljolla älykkyydellä ole siunattu.
Toimivat suurimmaksi osaksi niiden eläimellisten vaistojensa varassa!
Miksikö pettäminen on paha.No kukapa haluaa tulla petetyksi,ei varmasti kukaan.Se koettelee itsetuntoa,naiseutta/meihisyyttä,luottamus joka on puolisoiden välillä ollut menee sen siliän tien.Kaikista pahinta omasta mielestäni on se että puolisoni halusi tehdä minusta pellen pettämällä minua,kaverit tietää vaan minä en.Ei ole mukavaa kohdata niitä ihmisiä jotka ovat tavallaan olleet juonessa mukana.Ja myöskin se että suhteemme ei ollut puolisolleni niin tärkeä että hän olisi voinut jättää ne houkutukset omaan arvoonsa ja olla pettämättä.Se joka pettää leikkii liina vakavilla asioilla ja liian moni niistä asioista joutuu kärsimään,kuten yhteiset lapset.Minä en edelleenkään tajua ihmisiä jotka suorastaan elävät seksille,se kuuluu suhteeseen mutta ei ole tärkein asia.Kukaan ei ole seksin puutteeseen kuollut.
Paras opetus minkä pettäjä voisi saada teoistaan on tyhjä koti tai se että hän joutuu kokemaan saman nöyryytyksen,sitten kyllä tajuaa miksi pettäminen on niin paha!
Mitä pettäminen on?
-Ei ole rikoskaan läntisen lainsäädännön mukaan.
-onko se kirkon lanseeraama perintö vai mikä?
-rakastelu,jossa tunteet mukana, sana juontaa sanasta rakkaus
-seksi, jossa ei tunteilla. Voiko seksin ja rakastelun erottaa?
-lajien säilymiselle
-nauttiminen
-Eli onko tässä ainut ero ihmisen kyky ajatella ja tehdä asioista vain monimutkaisia?
-taudit, tahattomat raskaudet.
-miksi en voi pettää, vaikka puolisoni ei saisi tietää?
-Joku sisäänkasvanut moraali?
-Mutta miksi se tekee kipeää?
Kai pettäminen ja sen kokeminen riippuu aina jokaisesta ihmisestä itsestä. Toisaalta itsensä voi turruttaa ja mennä virran mukana pettämisessä, vaikka itsestä ei tuntuisi hyvältä (vrt. miksi se tekee kipeää). Toiselle jokin asia on pettämistä, toiselle taas ei. Jos itse pettää, toisen pettäminen ei välttämättä tunnu missään. Jos taas ei itse petä, toisen pettäminen voi tuntua pahalle. Mitä syvemmät tunteet kumppania kohtaan, sitä syvemmin sattuu. Eihän se tietenkään satu, jos ei välitä.
Seksissä ei ole tunteet mukana, rakastelussa tunteet mukana. Vaikka välillä toimimme kuin kanit, emme silti kaneja ole.
Ei lainsäädäntö pysty poistamaan tunteitamme, tunnemmeko kipua vai ei. Eikä myöskään mikään ulkopuolinen muu auktoriteetti. Jokaisen sisimmässä on oma mittarinsa. Mielenkiintoista on se,voiko se mittari olla sama kaikilla vai erilainen. Mikä siihen mittariin voisi vaikuttaa? Ja onko tuo mittari omatuntomme tai syvin sisimpämme, joka tuntee myös surua pettäessämme, masennumme joskus senkin takia kun emme toimi sisimpämme mukaan sen ohjauksessa. Joskus masennus voi olla hyvinkin syvä, emmekä pysty ymmärtämään syytä siihen, MIKSI? Kun toimimme sisimpämme mukaan hyväksi itsellemme, tunnemme hyvää oloa siitä.
Jos se on kirkon lanseeraama perintö, silloin oppi pitäisi löytyä Raamatusta, koska meillä ei ole muuta perustaa, mistä ponnistaa kuin se. Raamatussa on kyllä ohjeita naimisiinmenosta, aviollisista velvollisuuksista puolisoiden välillä, pettämisestä, uskollisuudesta, ja syitä myös siihen minkä takia uskollisuus on parempi.
Monen eri tasoisia vastauksia. Asian ydin onkin siinä, voitko niitä hyväksyä sellaisenaan, vai opettaako elämä huomaamaan että ne pitävätkin paikkaansa oman kokemuksen kautta. Ihminen kun on monesti niin kovapäinen. Perusajatus on kuitenkin siinä, että rakastellessa kahdesta tulee yksi jokaisen seksí/rakastelukumppanin kanssa, myös maksullisten naisten kanssa. Jos näin jaamme itsemme toisen kanssa, voiko silloin tuntea, kokea toisen uskottomuuden ihan kuin omassa lihassa ja siksi myös kipu. Ja juuri tämän takia vaikka puolisosi ei saisi tietää, hän varmasti vaistoaisi pettämisen. Se taas aiheuttaisi loukkaantumista jollain tasolla, haluttomuutta etc.
Ei niistä tehdä monimutkaisia tarkoituksella,eivätkä ne sitä ole. Ne ovat itseasiassa loogisia ja hyvin yksinkertaisia asioita, kun ymmärtää. Kun panee vierekkäin omat kokemukset ja tietyt periaatteet. Miettii rehellisesti syitä ja seurauksia avoimin mielin. Siitä voi oppia paljon. Monia asioita joutuu kääntämään ylösalaisin ja ravistamaan, että saa uuden näkemyksen. Jos uskaltaa kokeilla!
Jospa Sinunlaisia miehiä olisi enempi, meidän matoisessa maassa, olisi huomattavasti hauskempi elää.
Vaimoni ei filosofioinut, hän petti minua useasti ja tuli joka kerta leuka rinnassa kotiin!
Hmmm... Olemme edelleenkin yhdessä.
Joskus ihmettelen, yön pimeinä tunteina
Fat fo?
koska ihminen on luonnostaan haavoittuvainen näissä asioissa. Paha olo siitä, että läheinen kohtelee huonosti ja on viestittänyt, että saattaa jättää tai alkaa välittää toisesta, on normaali biologiaan perustuva reaktio, joka on kehittynyt suojelemaan ihmisten tarvetta olla riippuvaisia toisistaan.